Maakuntajoukkoihin huonokuntoisena

Kadettikoulun käynyt maan parhaimmisto siellä aluetoimistoissa on nämä asiat pohtineet näin, niin ei tällainen reservin korpraali jaksa asialla päätään vaivata.

Pidän vain huolta, että oma ryhmäni osaa.

Omaintistä ei näe kuin sen onko sijoitettu vai ei. Tarkempi tutkailu vaatii käyntiä ihan aluetoimistossa. Joka ainakin meikäläisellä on tunnin ajomatkan päässä, eikä asia taida suurinta osaa kiinnostaa.

Intti on monelle rippikoulu, joka käydään kerran. Monet sillä ylpeilevätkin, että oppivat kerrasta niin ei ole tarvinnut kerrata.
Jossain vaiheessa PVn on pakko havahtua ja alkaa panostamaan sitoutuneisiin ,sijoitettuihin sekä reservisijoitettuihin. Eiköhän Ukrainan sota ole sen näyttänyt että sotilasta kuluu ja alivoimalla kun ollaan niin toiminnan tehostamisen maksimointi on tarpeen.
 
Tuo Maakin rekryyttien koulutus on omalla alueellani suoritettu siten, että vapaaehtoiset hakeutujat ajetaan 3 viikonlopun kestävän koulutusputken läpi.
Sillä saadaan jo hieman ajettua porukkaa maak-kuosiin. Sitten ne loput... sijoitetut... viesti, krh, huolto jne. suorittavat veh-tai kh-perustaisen koulutuksen. Tämä viimeistään silloin jos ja kun on tulossa joku isompi harjoitus.

Homma kyllä rokkaa verrattuna alkuaikoihin, kun ei ollut ns. perehdyttämistä tehtäviin. Johtajat olivat kusisessa tehtävässä, kun ei tiennyt ketä voi laittaa mihinkin tehtävään.
 
Samoilla näkemyksillä.

Maak on komppania joka kuuluu paikpataljoonaan. Pataljoonan muut komppaniat on koottu pääosin sijoitetuista , esim esikunta,viesti,spol,huolto ,perustaminen ja mitä näitä nyt pataljoonassa olikaan.

Valmiuden nostoon liittyviin vaatimuksiin liittyen maakkia ei saada muuta kuin sitoutuneilla kasaan ja tässä valmiudennosto vaiheessa sijoitetuilla ei voi vielä korvata sitoutuneita.

Tuosta maakin peruskurssista olikin juuri kyse koskien tehtävien muuttamista maak sijoituksessa. Siinä ajassa ei kannata lähteä opettamaan kovinkaan hienoja temppuja jos ja kun moni ei muista edes perus juttuja.
 
Ideaalitilanteessa kai näin, mutta viime vuonna ison harjoitukseen mentiin kyllä ilman että sijoitetut olisivat saaneet mitään ennakkokoulutusta.

Ainoastaan kompp ja jojot olivat olleet alustavassa harjoituksessa tutkimassa paikkoja.

Ja kyllä sitoutuneissa on aikamoinen kirjo porukkaa eri taustoilla. Aika harva tekee tehtävää, johon on intissä saanut koulutuksen.

Allekirjoittanutkin on RJ ilman mitään virallista koulutusta tehtävään, ja se eroaa aika paljon Bemarin ampujanhommista.
 
Ressujen kuntotesteistä ja tehtävien vaatimustasoista.

Kohta on 20 ikäluokkaa reissuja jotka saavat tehdä vain kävelytestin. Aika suuri osa miljoonan miehen armeijasta ja perusteeton ikäraja.
 
Alle 45 vuotiaat kattaa yli kaksi kertaa SA vahvuuden (ilman hävikkiä). Kuinka moni yli 45 vuotias on sijoitettuna sellaiseen tehtävään että pitäisi juoksuttaa edes sen puolesta.

Eiköhän PV lääkärit ole sieltä ottanut ikähaarukkaa mitä ei kannata tilastojen valossa juoksuttaa ja käyttää tutkimusajat nuorempien kohtaalla.
Ainahan sinne NS terveitäkin jää mutta PV menee isoilla linjoilla kun väkeäkin on paljon.
 
Intti on monelle rippikoulu, joka käydään kerran. Monet sillä ylpeilevätkin, että oppivat kerrasta niin ei ole tarvinnut kerrata.

Normimobikille kaikki kanssakäynti vittuintin kanssa menee lähtökohtaisesti hukkaan ja on lähinnä lain velvoittama rasite. Siksi sitä kutsutaan asevelvollisuudeksi.

Asia toki muuttuu olennaisesti jos kuuluu virkarälssiin ja saa tekemästään työstä liksaa. Mobikin subvention osalta lähin vertainen vertailussa on kuitenkin vanki.

Kuinka moni haluaisi normaaleilla saati erinomaisilla peruskouluarvosanoilla käydä vapaaehtoisesti 10-luokan sen sijaan, että jatkaa opintoja toiselle asteelle tai menee töihin?
 
Eiköhän PV lääkärit ole sieltä ottanut ikähaarukkaa mitä ei kannata tilastojen valossa juoksuttaa ja käyttää tutkimusajat nuorempien kohtaalla.
Ainahan sinne NS terveitäkin jää mutta PV menee isoilla linjoilla kun väkeäkin on paljon.
Voisihan tuon jakaa niinkin ettei ylipainoisia juoksuteta.
 
Sydän ja verisuonitaudit,nivelet yms voi olla altistavana tekijänä vaikka ei olisi ylipainoa.
Ainakin lähipiirissä on ikänsä kovassa kunnossa ja normipainossa olleilla 50+ -ikäisillä monenlaisia selkä-, polvi- ja lonkkamurheita. Lihaskunto on kova ja marssiminen luonnistuu, mutta juoksemiset voi ihan sovinnolla unohtaa.

Faijalla raja meni siellä jossain neljävitosessa, samoin veljellään. Nyt ollut vuoden verran evp:nä ja jonottaa uutta lonkkaa. Tuo on kai lopulta ihan tuurissaan millaisia geenejä on kenellekin osunut.
 
  • Tykkää
Reactions: KIM
Ok, eli takaisin aiheeseen, Maak:iin pitää siis päästä sisään kun Cooper vielä sujuu mutta sieltä ei sitten kuitenkaan yli 45v heitetä systemaattisesti ulos?
Varmasti maakki ja taustakoulutus kohtaista.
Jos ajatellaan että ehdoton yläikäraja olisi noin 45vuotta ja jonkin aikaa menee kouluttautumiseen(peruskurssi suoritetaan vuoden aikana ) maakin tehtäviinkin niin tuskinpa ne enää 45vuotiaita ottaa niihin hommiin.
 
Ainakin lähipiirissä on ikänsä kovassa kunnossa ja normipainossa olleilla 50+ -ikäisillä monenlaisia selkä-, polvi- ja lonkkamurheita. Lihaskunto on kova ja marssiminen luonnistuu, mutta juoksemiset voi ihan sovinnolla unohtaa.

Faijalla raja meni siellä jossain neljävitosessa, samoin veljellään. Nyt ollut vuoden verran evp:nä ja jonottaa uutta lonkkaa. Tuo on kai lopulta ihan tuurissaan millaisia geenejä on kenellekin osunut.
Geenit ,elämäntavat sekä harrastukset. Toiset kuluttaa enemmän kuin toiset.
Itsellä harrastuksien puolesta tuttuja kamppailu ja raudan nosto puolella ja kyllä siellä 40v kohtaalla viimeistään alkaa olemaan ehjät vuodet nähty. Ja vaikka olisikin ehjiä niin palautus ajat on huomattavasti pidempiä kuin nuoremmilla.
Kyllä sieltä paikkarijoukkojen vaihto miehiä haalii mutta siihen se jääkin.
 
Mulla ollu nivelet ja selkä huonona suunnilleen aina. Jotenkin silti olen tämän tästä päässyt leikkausten välissä juoksukuntoon. Kipua ja särkyä on kyllä tullut jo kärsittyä parin elämän edestä. Riittävä kunto maakkiin on havaintojeni mukaan toisinaan tapauskohtaista. Taistelijan hyötyarvoon vaikuttaa niin moni muukin asia, kuin juoksukunto ja lihasvoima. Kunto vaatimuksiin kannattaa suhtautua hieman suuntaa-antavina. Eli jos on jotain erikoisempaa tai erittäin tarpeellista osaamista ja suunniteltu tehtävä ei vaadi aivan priimaa kenttäkelpoisuutta, niin olen nänhyt kuntovaatimuksissa joustettavan. Tai jos henkilö on nähty potentiaalisena ja motivoituneena nostamaan kuntoa. Toki jos maakkiin pyrkii 56 vuotiaana ja edellisestä kertausharkasta tai MPK:n kurssista on yli 30 vuotta, niin fyysisen kunnon olis syytä olla hyvä. Maakkista on jääty eläkkeelle 60 vuotiaana +3000m cooperkunnossa...
 
Back
Top