miheikki
Greatest Leader
Työtä sotureille tarjolla. 

http://tyhmyri.wordpress.com/2013/02/21/maan-johdolle-tulossa-henkivartiokaarti-paluu-palkkasotilaiden-ja-yksityistetyn-oikeuden-aikaan/#comments kirjoitti:Maan johdolle tulossa henkivartiokaarti – paluu palkkasotilaiden ja yksityistetyn oikeuden aikaan
helmikuu 21, 2013
Työkiireiden joukossa törmäsin oheiseen uutiseen, joka sai minut tyytyväiseksi kyvystäni ennustaa, mutta masentuneeksi siitä, että normaalin veronmaksajan rahoillaan saama vastine tulee vähenemään kiihtyvää vauhtia. Uutisessa kerrotaan aika merkittävästä askeleesta lainvalvonnan yksityistämisessä ja lainkuuliaisuuden merkityksen tietoisessa muuttamisessa. Tuollaiset prosessit ovat maailmalla johtaneet virallisen poliisin muuttumiseen vitsiksi ja maksukyvyn mukaan tarjottavaan turvallisuuteen. Lainvalvonnan yksityistäminen johtaa myös siihen, että lainkuuliaisuuden käsite muuttuu aivan uudeksi. Uutinen täällä.
Ehkä merkittävin piirre tässä uutisessa on kuitenkin sen rooli ajan kuvaajana. Korkein poliittinen johtomme ei ilmeisestikään usko poliisin kykenevän ja/tai olevan halukas suojelemaan hallituksen jäseniä ja korkeita virkamiehiä mahdollisten levottomuuksien ilmetessä. Toinen mielenkiintoinen piirre ilmiössä on se, että muualla maailmalla saatujen kokemusten mukaan yksityistä turvayhtiötä eivät koske ne samat säännöt ja velvoitteet, jotka koskevat poliiseja ja sotilaita.
Saman kansainvälisen kokemuksen mukaan normaalilla poliisilla saattaa olla lain noudattamisesta tai muista ”epäoleellisista” syistä johtuen estoja joidenkin tilanteiden hoitamisessa suojeltavien tahdon mukaisesti. Yksityisten turvafirmojen palkkalistoilla olevilla henkilöillä ei tuollaisia estoja ole. Ainoa mahdollinen yksityisen turvafirman palkkalistoilla olevan työntekijän toimintaa rajoittava tekijä on pelko edesvastuuseen joutumisesta.
Pelko edesvastuuseen joutumisestahan on jo poistettu monilta EU:n toimielimiltä. Esimerkiksi EVM:n työntekijöitä ei voida syyttää kavalluksista tai mistään muustakaan kansallisen lainsäädännön näkökulmasta täysin laittomasta toiminnasta. Ei vaadi kovin suurta mielikuvitusta laajentaa tuota syytesuojaa euroeliittiä suojelevan yksityisen turvayhtiön työntekijöihin.
Syytesuojan laajentamisen jälkeen perinteiset palkkasotilaiden harrastukset eli ylettömän väkivallan käyttö, raiskaukset, ryöstely ja muut rahvaaseen kohdistuvat toimenpiteet olisivat turvallista vapaa-ajan aktiviteettia. Euroopan unionin myötä olemme näköjään palaamassa vanhoihin eurooppalaisiin perinteisiin, jossa korkeinta johtoa suojelevat palkkasotilaat. Noiden palkkasotilaiden rikoksia katsottiin usein läpi sormien. Normaali kansa ja varsinainen armeija usein vihasivat henkivartiokaartin sotilaita, joiden kohtalo oli riippuvaista hallitsijan pysymisestä vallassa.
Eurooppalaisten arvojen ja perinteiden paluu, todellakin.
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/yksityiset+vartijat+alkavat+turvata+ministereita/201302365133 kirjoitti:Yksityiset vartijat alkavat turvata ministereitä
Keskiviikko 20.02.2013 klo 08:48 (päivitetty ke 09:02)
Vartijoista on tulossa valtioneuvoston turvatarkastajia ja samalla he saavat virkamiehen statuksen. Vartijoille tulee voimankäyttöoikeus ja oikeus poistaa hallituksen kokousten lähiympäristöstä ”uhkaavasti käyttäytyvä” ryhmä tai henkilö.
Eduskunta on alkanut käsitellä lakiesitystä, joka koskee valtioneuvoston turvatoimia.Lain keskeinen idea on korvata vakituinen turvallisuudesta vastaava virkamieskunta ja poliisi yksityisten turvallisuuspalveluiden vartijoilla.
Lakiesityksen perusteluissa todetaan, että lailla tehostettaisiin turvatehtävien hoitamista valtioneuvostossa, sen ministeriöissä ja oikeuskanslerin virastossa vähentämällä tarvetta turvautua poliisin apuun rutiiniluonteisissa ja vain rajoitetusti henkilökohtaiseen koskemattomuuteen puuttumista edellyttävissä toimenpiteissä.
Esimerkiksi valtioneuvoston portailta voidaan poistaa henkilö tai ryhmä, joka aiheuttaa erityistä häiriötä valtioneuvoston toiminnalle tai järjestykselle. Lakiesityksen mukaan valtioneuvostolle toiminnalle ja turvallisuudelle aiheuttaisi häiriötä esimerkiksi spraymaalit ja muut töhrimiseen soveltuvat aineet ja ”erilaiset työkalut”. Varsinaisiin mielenosoituksiin ei puututtaisi.
Vartijoilla olisi laajat henkilöön ja omaisuuteen liittyvät tarkastusoikeudet sekä voimankäyttöoikeus. Voimankäyttövälineitä olisivat kaasusumutin, käsiraudat, 70 senttinen patukka ja teleskooppipatukka. Valtioneuvoston asetuksella välineistöä voitaisiin täydentää esimerkiksi ampuma-aseella. Edellytys on, että vartijalla on välinekohtainen koulutus.
Voimankäyttöoikeudet säädetään ainoastaan virkamiehelle, mutta vartija, josta tulee turvatarkastaka, muuttuu virkamieheksi voimankäyttöoikeuksineen. Valtioneuvosto ja ministeriö saisi itse päättää, kuinka monta henkilöä se määrää turvatarkastajien tehtäviin.
Kaija Lähteenmaa