Maanpuolustajien Vappu ja sen reaaliaikainen seurantafoorumi

Täällä mitään kummempaa, possuliha/riisipata syöty kera italialaisen punaviinin. Kaupasta hain iltahuikopalaksi nakkeja ja makaronisalaattia ja olutta. Odottelen että Lampaansyöjät-elokuva alkaisi, 21.40 Yle Teema ((ja YLE Areenassa). Katselen mielummin telkkarista kuin netistä koska isompi kuva ja steroon kytketty kaiuttimet.

Hyvä vinkki. Turhapuro onkin jo nähty. Lampaansyöjiä en ole nähnyt.
 
Toivottavasti sinulla on jotain juomista ja syömistä koska ainakin itsellä rupesi viimeksi kun näin sen elokuvan kuola valumaan kun leffassa herkuttelivat rosvopaisti-lampaanlihalla ja vetivat viina-napandereita päälle.
Oletko ammattimiehenä joskus itse tehnyt rosvopaistia?
 
En ole tehnyt itse mutta olen ollut osallisena Saarenmaalla tilaisuudessa jossa tehtiin keittiömestarin (Tapio Reini) johdolla villisikaa rosvopaistina.

Keittiömestari ja lihat.


Noin 12 tuntia myöhemmin.
Onkohan tuossa jees-miesten neuvottelupäivät meneillään, kun niin nyökkäillään? Hyvää on ollut metsän porsas, huh, huh. Onko keittiömestari eteläisestä länsi-suomesta, kun on tutun näköinen?
Kyselyt sikseen, rosvopaitista sen verran, että Lastumäki ja Kinnunen teki sitä muistaakseni lampaasta, virossa näköjään v-siasta ja possusta tehtiin mekin.
Olimme n. 30v. sitten saaristossa, neljä nuorta nälkäistä miestä. Mukanamme meillä oli porsaan perse ja sipuleita. Porsaan perse käsittää kaksi kinkkua potkineen. Yhden osallistujan appi-ukko oli vuosikymmeniä aiemmin osallistunut vastaaviin peijaisiin ja ohjeistanut kaveriamme. Teimme ryypiskellessämme valtavan kivihaudan ja poltimme siinä koko illan nuotiota (kokkoa). Käärimme lihat ja grönsakerit voipaperiin, märkään sanomalehteen, sammaleeseen ja mihin mahdoimme...alkaa hämärtää. Peitimme tulisilla kivillä ja possunrasvan tirinä kantautui kaislikkoon. Mietaan ja seriffi Mäkisen nurkilta kotoisin olevan voimajuoman voima, kuinkas ollakaan vei meiltä lapsukaisilta voimat ja tajun. Aamun valjettua alkoi päänuppiin hiipiä ajatus, avataan hauta ja avataan heti. Jokainen tietää, jos possu on jäänyt vajaaksi mitähän sille sitte tehdään, osa grillataan ja osa pilaantuu jne. Jos taas on mennyt ylikypsäksi voi olla, että paketista ei löydy kuin luita. Hauta auki ja nyytit kalliolle, paketit auki ja pilsnerit merestä ylös.
:p:D:p:D Voi mahoton, voiko olla suuhunpantava enää parempaa ja suussasulavampaa.

Aina ei ole itsellä käynyt munkki, eikä silloinkaan, mutta poikien rosvopaisti onnistui vitosella.
Hyvää elokuvailtaa.
 
Jahas. Rosvopaisti villisiasta. Muutama kesä sitten valmistin villisikaa haudassa. Tuo oivallinen luonnonluoma oli lihotettu leivällä, perunalla ja käsittääkseni raiheinällä.

Kahdeksisen kiloa lihaa, näppäiset kymmenprosenttisessa suolaliemessä palat uivat kolme vrk viileässä. Pakettiin tuli: lihat, valkosipuli, kokonaisia sipuleita, mustapippuria, lanttua, naurista ja perunaa hiven. Huolella poltetussa kuopassa muhineet lonkareet olivat todella kypsiä ja viikinkien pidot olivat lapsellista nätvehdintää verrattuna tuon lihanyytin parissa askarrelleen miesryhmän syömistoimintaan.

Kun sika on syötetty hyvin ja saanut myös hieman pintaa, on loppu helppoa. Nuo kasvit pannaan pakettiin kokonaisina, eikä kuorillakaan ole niin nuukaa, ne pehmenevät taatusti ja pysyvät paremmin kasassa kuorineen. Peruna hajoaa, mutta se antaa makua. Sipulista pitää ottaa kuori pois, valkosipuli muutamaan osaan puukolla. Mustapippuria ei tarvi säästellä, tuntikausien haudonnassa siitä löytyy aivan uusia aromeita. Kerran panin myös ruohosipulia, en suosittele. Se jotenkin -makeutuu- pitkässä haudonnassa, ei hyvä.

Seuraavan kerran kun on villisikaa, niin panen sekaan hyvää nautaa tai hirveä, ehkä kolmanneksen satsista.

Elokuvan lammas karvoineen kaikkineen kuoppaan on kyllä eeppinen, voin kuvitella, mikä helvetillinen raadonhaju syntyy kärventyneistä lampaankarvoista. Riisi on oikeasti hyvä aina, jos epäilee paketin olevan liian märkä: riisi imee kosteutta reilusti ja silti paketti ei kuivu eli riisi tasaa märät.
 
Oma vapunvietto rajoittui tänään munkinsyöntiin. Huomenna syödään hyvin hyvässä seurassa.

Katselen mielummin telkkarista kuin netistä koska isompi kuva ja steroon kytketty kaiuttimet.

Jos et omista älytöllötintä, hommaa Chromecast. Saat leffan netistä HD-laadulla telkkariin ja äänetkin tulee sieltä stereoiden kautta.
 
En ole itse oikeasti vappua juhlinut korostetusti viinan kanssa kuin nuorena miehenä 1980-luvulla. En nyt sentään sieltä asti raittiina ole ollut, mutta ei vapussa ole ollut minulle mitään korostunutta hörpöttelymerkitystä. Ja esikoisen myötä jo alkoi minulla sellainen raitistelu, jota joskus salatuuri vähän katkoi.

Paremmin voivat kaikki, kun isäntä on ihan miestä vaan. Jos haluaa nasauttaa, silloin pitää olla Valtterin ja Sepen kanssa karkumatkalla ja tulla tukka suittuna takaisin... Niin minä tein aina muutaman vuoden välein, kun jousi oli kiristynyt äärimmilleen, mutta nykyisin menen jo metsään ja matkoillekin vesiselvänä.

Munkkia ja nakkia on, ja mojova parin kilon knööli marinadissa ollutta lammasta. Taidankin laittaa sen jo uuniin matalalla lämmöllä tunneiksi murenemaan. Pidän sellaisesta jo miltei karjalanpaistin tapaan hajoavasta nyhtöhommasta, muta matala, matala lämpö, ettei pääse kuivumaan. Kannellisessa padassa, totta kai. Harmi ettei ole niin isoa tiilipataa, että siihen mahtuisi. Siinä tulisi parasta. Sopiva löytyy silti, mutta savi olisi kova juttu muhittelun kannalta. Nyt kun laittaa, yhden, kahden aikaan on valmista. Valkosipulia, sipulia, suolaa ja omaa yrttisekoitusta menee hiukan mukaan uuniin hymyilemään päkätin kanssa.

Ostin martoilta simaa, kun emme itse välittäneet tehdä. Yleensä on tehty itse, mutta tässä on ollut työkuormaa ja puuttui halua. Hyvin martat osasivat homman.

Mitäs tässä muuta. Tämä on vielä kohtuullinen päivä. Voisi tehdä jonkun pienen vappuajelun, kun keksisi minne. Tähän ikään nurkat on aika tarkkaan nähty.
 
mojova parin kilon knööli marinadissa ollutta lammasta. Taidankin laittaa sen jo uuniin matalalla lämmöllä tunneiksi murenemaan. Pidän sellaisesta jo miltei karjalanpaistin tapaan hajoavasta nyhtöhommasta, muta matala, matala lämpö, ettei pääse kuivumaan. Kannellisessa padassa, totta kai. Harmi ettei ole niin isoa tiilipataa, että siihen mahtuisi. Siinä tulisi parasta. Sopiva löytyy silti, mutta savi olisi kova juttu muhittelun kannalta. Nyt kun laittaa, yhden, kahden aikaan on valmista.
Pääsiäisenä "kylvetin" (sous vide)lammaspaistia 20h/70°C..lopuksi pinta pannussa.
Ei ollut ihan nyhtöä vaan kypsää, mutta erittäin erittäin suussa sulavaa..
 
Miesmuistiin rauhallisin vappuaatto menossa. Kohtuullinen sää kuitenkin.
Grilli sentään tuli testattua...

Kaikesta huolimatta Hyvää Vappua kaikille kirjoittajille ja lukijoille !
 
Juu, hyvää vappua kaikkille. Tosiaan rauhallinen vappu täälläkin, soolona vedän kaljaa ja yksi limujuomakin löytyy ja nakkeja :sneaky:
 
Back
Top