maanpuolustus.net

Osittain totta mielestäni.

Mutta toisaalta. Itse varmasti monesti ärsytän monia mielipiteillä jotka eivät ole täysin palstan konsensuksen mukaisia.

Tällä palstalla on kuitenkin mielestäni kaikesta huolimatta keskinäinen keskustelu ollut kohtuullisen sivistynyttä(y) Toki joskus saa kuulla kaikenlaista, mutta saa myös antaa takaisin. Eihän se kivaa ole aina kuulla mutta toisaalta kuuluu asiaan saada vastakommentteja. Koviakin sellaisia.

Mihinkään Twittailuun en ota kantaa. En tiedä, en osallistu eikä kiinnosta. Ja mitä tulee @setämies kommenttiin palstan aiheiden lipsumiseen. Maanpuolustus on mielestäni aiheena nykyään laajentunut sen verran, että on vain hyvä jos keskustelua käydään puhtaasti aseellisen puolustuksen ulkopuolella.
Mihinkää Toimari tyyliseen sensuuriin ei ole aihetta. Rönsyillä saa ja pitääkin, se pitää palstan virkeänä. Mutta jossain vaiheessa voi sit modet ohjata takasin asian piiriin tai kuten monesti tehty, rönsily siirretty oikeeseen aiheeseen tai tehty jopa oma. YTJ:ille iso kiitos uusien aiheitten avaamisesta foorumille.
 
Tämä vapaa kirjoitus oikeus on vain ”parhaalla osalla” foorumialaisia. :facepalm:

Jota he valvovat kynsin hapain, leimakirvestä heiluttaen.
Siis, arvon @Ottoville
Kaikella ystävyydellä, tämä sinun jatkuva nillittäminen tästä samasta asiasta on aivan uskomatonta, lähes ikiliikkujaan verrattava erikoisuus.
Ilmeisesti tätä "tunnettasi" ei pysty hillitsemään, mutta toivoisin vakavaa yritystä ja toivon, että jatkat kirjoittelua tästä "äkilleenkantapäästäsi" huolimatta.
 

Janne Riiheläinen
@veitera

·
9t

Koronaan liittyvää tiedonjanoa yrittävät hyödyntää myös sekavaa tietoa ja poliittista öyhötystä tarjoavat tahot, jotka esiintyvät nimellä, jota eivät todellakaan ansaitse. Viranomaiset ja journalistiset mediat tarjoavat kyllä tietoa. https://twitter.com/maanpuolustus/status/1238371883940229120…

Tämä twiitti ei ole saatavilla.

Onko twiitin sisältö vaihtunut, kun näyttää vievän tähän vai mikä ryskyä nyt ahdistaa?

maanpuolustus.net

@maanpuolustus

·
9t

http://Maanpuolustus.net seuraa koronaviruksen etenemistä: https://maanpuolustus.net/threads/koronavirus-suomessa.7112/… #koronavirus #korona #COVID2019 #turpo



Koronavirus Suomessa
maanpuolustus.net
 
Äärivasemmistolaisella putin hupiukolla meni hiekkaa esarin väliin, ilmeisesti ei kelpaa täällä olevat mielipiteet kun ne eivät ole varisverkosto tai takku -kamaa, jota hän itse pitää luotettavana.
 
Onkohan Mr. Veiteralta unohtunut, että tämä on keskustelusaitti? Ei kai täällä kukaan ole pyrkinyt ottamaan THLn paikkaa ja asemaa.....joka tosin ryssi, sössi ja tupelsi omaa arvovaltaansa yhden ainoan julkisen esiintymisen myötä iha ite. Siinä ei tarvittu sen enempää putilohvia, maanpuolustus.nettiä kuin Hommaakaan. Iha ite niisti, räki ja hikoili uskottavuuttaan.

Monelle tuli taas olo: tehkää niinkuin käsketään, ei niinkuin minä teen. Ehkä veiteran kannattaisi kiinnittää huomionsa enemmän viranomaisiin ja poliitikkoihin kuin keskustelusaitteihin esiintyessään uskottavana kommentoijana.
 
Miksi viestit eivät näy aikajärjestyksessä Mikä konetyyppi korvaa Hornetit -ketjussa?

Ensin nimimerkki Analysti on kirjoittanut viestin #9,050, jonka aikaleima on "Tuesday at 8:40 PM". Sitten nimimerkki Protheon_93 on kirjoittanut viestin #9,051, jonka aikaleima on "Tuesday at 1:23 AM". Sen jälkeen palataan taas järkevään järjestykseen, nimimerkki magitsu on kirjoittanut viestin #9,052, jonka aikaleima on "Wednesday at 8:16 AM".

Eli myöhemmin kirjoitettu viesti näkyy ensin! Miksi?

PM AM MAANPUOLUSTUS.jpg
 
Miksi viestit eivät näy aikajärjestyksessä Mikä konetyyppi korvaa Hornetit -ketjussa?

Ensin nimimerkki Analysti on kirjoittanut viestin #9,050, jonka aikaleima on "Tuesday at 8:40 PM". Sitten nimimerkki Protheon_93 on kirjoittanut viestin #9,051, jonka aikaleima on "Tuesday at 1:23 AM". Sen jälkeen palataan taas järkevään järjestykseen, nimimerkki magitsu on kirjoittanut viestin #9,052, jonka aikaleima on "Wednesday at 8:16 AM".

Eli myöhemmin kirjoitettu viesti näkyy ensin! Miksi?

Katso liite: 38927
Ihan normaalisti ja oikein nuo näyttää olevan.
 
Olisi hyvä, jos käyttäjätunnuksen voisi poistaa. Kaikki eivät välttämättä halua enää assosioitua foorumiin millään tapaa. Käyttäjätunnuksen poistamisen mahdollistaminen sopisi yksityisyyden henkeen näin GDPR-aikana.

Foorumin taso on laskenut vuosien mittaan. Nykyään tämä foorumi on lähinnä epä-älyllistä paskanjauhantaa. En jaa esimerkiksi Ryskyn näkemystä, mutta kyllä se on totta, että foorumilla olisi parantamisen varaa.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä ei välttämättä tarvitse poistaa, riittää että nimimerkki ja allekirjoitus ym poistuu.
 
Ehken ymmärrä mutta ymmärtääkseni jos tili poistetaan niin poistuu myös kirjoitukset.
 
Tänään 10 vuotta jaskan pauhantaa täynnä :poop:
254511_339221.jpg
 
Mikä ryhmäpaine? Kyllä minä kehtaan olla eri mieltä kuin enemmistö silloin kun olen. Esim enemmistö täällä on talousasioissa oikealla, minä taas vasemmalla.
Suuri osa täällä kannattaa uskonnollista yhteiskuntaa, minä en.

Uskonnolista yhteiskuntaa kannattavat taitavat olla sellainen pieni mutta erityisen äänekäs vähemmistö.
 
Back
Top