Maanpuolustushengestä!

Tacitus

Luutnantti
BAN
Olen aivan sataprosenttisen varma siitä, että Venäjän tiedustelupalvelut seuraavat mielialoja Suomessa niin rauhanaikana kuin tällaisten kriisien yhteydessä. Varmasti tämä Maanpuolustus.net on myös yksi foorumi jota he seuraavat tarkasti, samoin luonnollisesti kaikki suomalaiset tiedotusvälineet. Siksi tällaiset pessimistiset lausunnot, ja MTV:n tänään julkistaman mielipidemittauksen kaltaiset uutiset ovat hyvin huono asia. Ne antavat venäläisille signaalia, että suomalaiset eivät itsekään usko omiin mahdollisuuksiinsa. Ja samanlaista pessimististä näkemystä viljellään ahkerasti tälläkin foorumilla. Venäläiset ovat kuulemma ihan kauhean ylivoimaisia. Kohta niillä on 1000 stealth-hävittäjää, ja yhden muuntajan posauttamalla he saisivat koko Suomen polvilleen.

Itse nostan hattua esimerkiksi Gustav Hägglundille. Hän sanoi suoraan, että ei ne tänne uskalla tulla, koska täällä ne saisivat turpaansa. Samoin evp. eversti Arto Nokkala totesi äskettäin, että Suomi kyllä pärjäisi Venäjälle.

Nyt meillä on sellainen tilanne Suomessa, että sotilasasiantuntijat antavat paljon positiivisemman kuvan Suomen mahdollisuuksista, kuin mikä on tavallisten kansalaisten mielikuva asiasta. Ei anneta "kotirintaman" nyt pettää tässä maanpuolustushenki -asiassa. Minä olen samaa mieltä Hägglundin kanssa: "tulkoot yrittämään vaan!"
 
Ihmiset huutelevat keskustelupalstoilla juuta ja jaata koska haluavat tuntea, että heidän mielipiteellään on jotain merkitystä. On se sitten paskailtikset, vauva, suomi24 tai manipuloivalla otsikolla avatut keskustelupalstat Ylellä, mutta yhtä kaikki noita kaikkia yhdistää se, että itse en anna niille enempää painoarvoa kuin Johanna Tukiaiselle.

Takuulla heidän analyytikkonsa lukevat sivustoja ympäri maailman, ja omasta puolestani saavat vetää minkä tahansa johtopäätöksen puolustustahdostamme, se ei omassa vaa'assani paina.

Ohimainintana: Näiden paskalehtien julkaisemista tutqimuksista olisi kiva käydä ilmi se, että mitä ilmaisumuotoa he käyttävät esittäessään kysymyksen.
Muista että heidän tarkoituksensa on myydä itseään.

Huom: Pidän mp.nettiä keskustelufoorumina, en palstana. Vissi ero, älkää ampuko.

Edit: Tunnen kaksi henkeä jotka ovat sanoneet että lähtevät pitkälle lomalle jos SHTF, muiden osalta en ole kuullut mitään negatiivista, ja ihmiset joiden kanssa tällaisista keskustelen kuuluu siihen joukkoon jota Venäjän voima oikeasti kiinnostaa ja vaikuttaa.
 
Viimeksi muokattu:
Tacituksen on hyvä muistaa, että Venäjän sotilastiedustelu tuntee puolustusvoimiemme kapsiteetin ja kyvyt paremmin kuin keskivertoupseeri saati reserviläinen. Osa tiedoista tulee sovitun tiedonvälityksen kautta osa tiedustelun. En itse ole mollannut puolustusvoimia, ole kiinnittänyt huomiota kokonaismaanpuolustuksen ongelmiin ja varautumiseen strategisiin iskuihin. Puolustusvoimamme pärjäisivät ihan mallikkaasti jos tukena olisivat vahvat ilmavoimat, ilmatorjunta, kaukovaikutusta ja kunnon tiedustelu, unohtamata kodinturvajoukkoja.

Uskon Venäjän (ja muiden) seuraavan mielenkiinnolla poliitikkojen ja Eduskunnan toilauksia, ei niinkään nettikeskustelua.
 
Puolustusvoimamme pärjäisivät ihan mallikkaasti jos tukena olisivat vahvat ilmavoimat, ilmatorjunta, kaukovaikutusta ja kunnon tiedustelu, unohtamata kodinturvajoukkoja.

Termistöstä muistuttaakseni: Puolustusvoimat koostuu maa-, meri- ja ilmavoimista. Ml. rajavartiolaitoksen sodanajan vahvuus.
 
Termistöstä muistuttaakseni: Puolustusvoimat koostuu maa-, meri- ja ilmavoimista. Ml. rajavartiolaitoksen sodanajan vahvuus.
Toki, listasin tuohon nopeasti ne osa-alueet, joissa esimerkiksi Nato voisi meitä ensisijassa tukea. Uskon puolustusvoimiemme suorituskykyyn jos se käyttöönsä tarvittavan materiaalin. Siviiliyhteiskuntamme on sitten "annan femma", jos se joutuu hyökkäyksen kohteeksi.

Puolustusvoimiemme vahvin osatekijä on ollut aktiiviupseeriemme pätevä koulutus, sen tasoa en nykyisin kuitenkaan tunne.
 
En tarkoittanut nyt Puolustusvoimien kapasiteettia enkä kyvykkyyttä, enkä ylipäätänsä mitään materiaalista asiaa. Materiaalisesta puolesta täällä keskustellaan kyllä ihan riittämiin. Puhun nyt mielialapuolesta ja erityisesti maanpuolustushengestä. Nimittäin olkoonpa Suomen puolustusvoimilla vaikka kuinka hieno kalusto tahansa, niin jos kansasta 78 prosenttia uskoo, että meillä ei ole tsäänssejä Venäjää vastaan, niin silloin siitä kalustosta ei ole mitään iloa.

Kyllä venäläiset takuulla seuraa myös kansan mielipiteitä, kyllähän Suomessakin seurataan venäläisten mielipiteitä. Parikin kertaa olen mol.fi -sivuilla nähnyt kun PV etsii tutkijoita seuraamaan ulkomaiden tiedotusvälineitä. Tehtävänkuvauksessa on sitten kerrottu, että työnkuvaan kuuluu ulkomaalaisten sanomalehtien ja verkkosivujen seuraaminen. Ja yllättäen pätevyysvaatimuksissa mainitaan hyvä venäjänkielen kirjallinen taito. Ja mitä Suomi tekeekin sotilastiedustelun saralla, niin eiköhän Venäjä tee samaa x 10.
 
Jaa..a. Minä en enää nykyisin pahemmin seuraa uutisia, koska ainakin HS ja MTV3; ovat aika vahvasti Kokoomusmielisiä. Niiden uutisissa yritetään selvästi vahvistaa russo-fobiaa, jolla saadaan natokannatus nousemaan ja Kokoomukselle äänestäjiä.
 
Puhun nyt mielialapuolesta ja erityisesti maanpuolustushengestä. Nimittäin olkoonpa Suomen puolustusvoimilla vaikka kuinka hieno kalusto tahansa, niin jos kansasta 78 prosenttia uskoo, että meillä ei ole tsäänssejä Venäjää vastaan, niin silloin siitä kalustosta ei ole mitään iloa.

Niin kauan kun tuohon 78%:iin kuuluu kaiken maailman YH-äidit, tietyn puolueen sokeat kannattajat, asiaan kuulumattomat ihmiset jotka voivat jatkaa elämäänsä jos pilliin joskus puhalletaan ja muut hörhöt niin voin edelleenkin pyyhkiä kyseisellä luvulla takamustani.

Tarkennan tuota tietyn puolueen kannattajajuttua: Olin viime kesänä keräämässä nimiä "Järkeä Tekijänoikeuslakiin" -aloitteeseen. Siinä tuli vastaan muutama 50-vuotias muori. Kun totesin että tämä ehdotus saa kannatusta puoluerajojen yli nuorisojärjestöissä niin hän vain totesi että "No minä kuulun vasemmistoliittoon, en voi kyllä allekirjoittaa."
Kyseessä ei ole siis Vasemmiston/Kokoomuksen/Minkäänvitunmuunkaan mollaaminen mutta tajuatko oikeasti kuinka paljon meidänkin maastamme löytyy näitä ihmisiä, jotka ovat yhtä mieltä tai toista koska heidän emojärjestönsä sanoo niin ja heillä ei ole kapatiseettia tai tietämystä muodostaa omaa mielipidettään asiasta?
Tuli ehkä avauduttua, mutta oikeasti vituttaa "Mielipidekyselyt".
Ihmiset ovat oikeasti niin helposti vietävissä enkä siksi luota noihin kyselyihin yhtään vertaa, etenkään kun en tiedä miten kysymys on muotoiltu.
 
Jaa..a. Minä en enää nykyisin pahemmin seuraa uutisia, koska ainakin HS ja MTV3; ovat aika vahvasti Kokoomusmielisiä. Niiden uutisissa yritetään selvästi vahvistaa russo-fobiaa, jolla saadaan natokannatus nousemaan ja Kokoomukselle äänestäjiä.

Helsingin sanomat ilmoitti pääkirjoituksessaan 8.10. 2006 ajavansa NATO-jäsenyyttä. Mielestäni on hyvä, että tuollaiset linjanvedot julkaistaan.
 
Tästä maanpuolustuhengestä ja purnaamisesta... Jos näiden nettikeskustelujen perusteella joku tiedustelupalvelu (Fucking Special Byroo) jotain syvääluotavia johtopäätoksiä tekee, niin metsään menee samalla tavalla kuin aikoinaan NL:n arvio Suomalaisten suopeasta vastaanottavuudesta talvisodan alussa.
Uskon, että nämä nettikirjoitukset toimivatkin vain ukkosenjohtimena, joissa puretaan turhautumista. Ei suinkaan minään TODELLISENA tappiomielialan lietsomisena.

Kyl se on vaan uhka joka Suomen kansan yhdistää... purnaaminen ja tietylainen surumielisyys kuuluu kansan luonteeseen.
 
Venäjän talous on todellisuudessa vain Italian kokoluokkaa, mikä kertoo enemmän kuin tarpeeksi siitä millaiset resurssit sillä on nykyään käytössään, eli minkäverran sillä on varaa sotia. Saksa, Ranska, Britit ja USA; ovat ne valtion joiden puoleen Suomen kannattaisi mieluummin kääntyä, koska niillä on muutakin kuin suuret kuvitelmat, jotka on luonut kauan maata hallinnut yksinvaltias (ja metriheikki).

Johtavien valtioiden BKT ennuste ennen Ukrainan konfliktia:
LatestIMFGDPto2017.png

Sitten on tietysti armeijan koko, joka voidaan päätellä siihen hukatuista rahoista, mutta Venäjä on laaja maa ja käytännössä sen armeijat Euroopan rajalla ovat suppeat muihin Euroopan suurvaltojen sotilaalliseen voimaan nähden.

military-spending.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Eräässä pienessä valtiossa pahantahtoisen suuremman valtion kainalossa oli tilanne päässyt siihen, että maanpuolustuksen rahoitusta oli ajettu jo vuosia alas. Ammattisotilaat ja muutamat poliitikot olivat huomanneet puolustuskyvyn heikentyneen jo oleellisesti. Pahantahtoisen naapurimaan takia kukaan ei ollut uskaltanut sanoa ääneen, että maata ei pystytä enää puolustamaan. Pelättiin, että jos julkisesti kerrotaan maanpuolustuksen olevan kuralla, niin pahantahtoinen naapurivaltio kokee hetkensä tulleen ja valtaa tämän pienen valtion. Kenraalien oli siis pakko valehdella julkisesti, että armeija on vahva. Oli pakko valehdella, ettei naapuri tule ja vie. Paraateissa yms. näytettiin parasta A-ryhmää jolla oli varusteet viimeisen päälle. Näillä saatiin paitsi hämättyä naapuria, myös pidettyä kansan usko puolustukseen vahvana.

Eikä tällaisessa hämäyksessä mitään vikaa olisi ollutkaan mikäli päättäjille oltaisiin samalla saatu uskottavasti kuiskattua, että asiat on todella pahasti kuralla ja tarvitaan välittömästi lisää resursseja. Tällöin olisi nostettu puolustusvalmius taas asianmukaiselle tasolle ja kansalle ei olisi tarvinnut kertoa kuinka alhaalla oltiin. Jokin kuitenkin meni pieleen. Kun kenraalit ja isot poliitikot sekä puolueet julistivat naaapurimaata hämätäkseen ja kansan moraalia ylläpitääkseen valheellista tietoa he alkoivat itsekin uskoa siihen, että kaikki on hyvin. Eduskunnassa suurin osa päättäjistä oli käsittänyt puolustuslaitoksen asiantuntijoiden puheista ja sotilaiden röyhistelyistä sen, että maalla on niin vahva puolustus, että siitä voidaan vaikka vielä vähän säästää. Aina oli ollut joitakin henkilöitä jotka myös olivat nähneet puolustuksen rappion ja olivat huutaneet "keisarila ei ole vaatteita". Näitä totuuden torvia ei kuitenkaan uskottu, vaan heidät hiljennettiin asiantuntijoiden lausunnoilla. Siis sellaisten asiantuntijoiden jotka naapurivaltiota hämätäkseen väittivät maanpuolustuksen olevan vahva.

Tarina ei vielä ole lopussa. Kyseinen pikkuvaltio on vielä toistaiseksi pystynyt säilyttämään itsenäisyytensä. On kuitenkin selvää, että sotilaallinen tyhjiö ei pysy kauaa tyhjiönä. Pikkuvaltiolle olisi ollut paljon parempi jos alamäen tultua oltaisiin heti ilmoitettu kansalle ja päättäjille totuus. Tällöin oltaisiin oltu vielä niin vahvoja ettei kukaan olisi uskaltanut hyökätä.

Onneksi tämä kaikki on vaan satua. Eihän tuollaisia panaanivaltioita ole olemassakaan kun jossakin päiväntasaajan eteläpuolella...
 
Hei, mäki tunnen noi!

Tällä hetkellä arvio perustuu siihen, että pahimmassa tapauksessa joutuisimme mittelemään vain nyt jo olemassa olevia nopean valmiuden joukkoja vastaan. Mutta tämä ei riitä vakuutukseksi viiden - kymmenen vuoden päästä.
 
Monesti tulee tämä viiltävän tarkka kuvaus suomalaisen sielunmaisemaan, kun seurailee puolustuskeskustelua täällä ja muualla:

Suhtautuminen asiaan saattaa välillä esim. jenkkien meininkiin peilattuna vaikuttaa ylitsevuotavan pessimistiseltä, mutta keskivertosuomalaiseen valitettavasti ei istu kirveelläkään sellainen teennäinen joukkohurmos, jossa asioista innostutaan nollasta sataan hetkellisesti, jonka jälkeen kaikki vähin äänin häipyvät omille teilleen. Toisaalta tämä vaatii uusien asioiden "markkinoijilta" ammattitaitoa kutitella innostusta kohderyhmästään esille, mutta toisaalta taas tämä katajainen kansa on nautinnollisen luotettava, kun tulee oikeasti kova paikka. "Noh, katsotaan tämä nyt loppuun asti kun kerran aloitettiin." - tähän mielestäni kiteytyy no-nonsense asenne, joka täällä on valloillaan. Poikkeuksia toki löytyy paljonkin, mutta yleensä voi suht luottavaisesti olettaa, ettei heiltä löyty sotilaspassia taskusta.

Tämä paikoitelleen päätään nostava tappiomieliala on nähdäkseni seurausta siitä , että suurin osa reservistä ei ole ollut aikoihin missään tekemisissä SA-tehtäviensä kanssa. Asioiden oikea tila on hämärän peitossa, joten tapamme mukaan varaudumme pahimpaan vaihtoehtoon (yksi ehdottomasti hienoimmista piirteistä kansassamme, ennakoiva pitkän tähtäimen ajattelukyky! Katoava luonnonvara tosin...) Tässä täytyy tosin todeta, että tämä on ihan oikea ongelma, suorastaan perustavaa laatua oleva!
On aivan sama, kuinka hienoja laitteita ja terävää iskukykyä on kaluston puolesta, jos käyttäjäpuolella ei ole uskoa itseensä.

Yritysmaailmasta kaivettu vertauskuva voisi kuulua näin: Uutisissa näkyy iltaisin, kuinka omalla alalla vasarat ja jakoavaimet korvataan roboteilla ja tietokoneilla. Samalla myös omalle työpaikalle Kaukokiito tuo kaikennäköistä, mutta kukaan ei tule koskaan toimistoista kertomaan tuotannon miehille, miten näitä laitteita sitten olisi tarkoitus käyttää. Samalla kumminkin mediassa leviää kuvia, joissa kilpailevan yrityksen kaverit puuhailevat samojen laitteiden parissa hymyssä suin, uudet työvaatteet päällä. Vanhasta, kankeasta yksivuorosta on siirrytty joustavaan kolmivuorotyöhön ja isot tilaukset saadaan samantien tuotantoon. Tulostakin kuulemma tulee ja homma on kovassa nousussa...
Ehkä vähän ontuva, mutten parempaakaan keksi tähän hätään.

Sinänsä kerran opitut temput muistuvat ja uudetkin oppii nopeasti kun ruletti alkaa pyörimään, mutta yksi polttavimmista kysymyksistä nykyään on, että riittääkö se? Vai pitäisikö kenties asevelvollisuuteen perustuvan kenttäarmeijan entistä harvemman henkilöstön olla paljon kokonaisvaltaisemmin sitoutettu SA-tehtäviinsä säännöllisesti toistuvien harjoituksien yms. toiminnan avulla? Ja entä se valmius, ENTÄ SE VALMIUS!? Mielestäni nykyinen meno on suorastaan rikollista, kun laadukkaan joukkotuotannon tulokset suunnilleen kärrätään saman tien tunkiolle jatkoharjoittelun ja ylläpitävän koulutuksen puutteen vuoksi.

Tietyt merkit antavat ymmärtää, että asian tilaan on hiljalleen tulossa muutosta. Viimeisten vuosien kuivan kauden jättämien arpien korjaaminen vaan vaatii huomattavia panostuksia.. Aika näyttää.
 
Eräässä pienessä valtiossa pahantahtoisen suuremman valtion kainalossa oli tilanne päässyt siihen, että maanpuolustuksen rahoitusta oli ajettu jo vuosia alas.

-SNIP SNIP SNIP-

Onneksi tämä kaikki on vaan satua. Eihän tuollaisia panaanivaltioita ole olemassakaan kun jossakin päiväntasaajan eteläpuolella...

Onneksi niin, meillä suomessa puolustusbudjetti nousi vuosina 2003-1013 euromääräisesti 870 miljoonaa euroa. Tänä vuonna, jolloin valtio tekee 10 miljardia persnettoa leikataan PLM:n nettomenoja ekan kerran.

http://www.defmin.fi/index.phtml?s=122
 
Aika hyvän taulukon pistit. Kunpa maanpuolustuksellinen hyöty olisikin noin yksinkertaisesti saavutettavissa. Vaikka puolustusbudjetti onkin pysynyt prosentuaalisesti suunnilleen samana niin jotakin todella ikävää on samaan aikaan tapahtunut. Kertausharjoitukset on ajettu alas. Nimellisiä sodan ajan joukkoja on supistettu huimasti. Kai jotain kalustoa on saatu hommattua, mutta kyllä minulla on todella vahva käsitys siitä, että rahankäytön hyötysuhde on heikentynyt. Tietysti sotakalustokin on tullut kalliimmaksikin.

Täytyis aina muistaa sekin, että meillä on iso reservi. Vaikka sodanajan joukot ei isot olekaan niin meillä on silti valtavasti sotilaskoulutettua henkilöstöä saatavana. Meillä on jopa PV:n taholta varauduttu ja valmistauduttu kouluttamaan reilusti isommat joukot kriisin pitkittyessä. Kouluttajien organisointiin ja kouluttamiseen on todella satsattu myös nyt lamaantumisen aikana. Meillä on pv:n koulutusjoukot joissa on todella pätevää henkilöstöä. Meillä on myös MPK ja sen koulutusorganisaatio. MPK:lla on todella paljon kapasiteettia ja kokemusta kouluttamiseen. Se vaan on ikävä, ettei tietääkseni ole kalustoa ja varustusta jaella juurikaan yli rauhan aikana ylläpidetyn sodan ajan vahvuuden. Toisaalta maailmalta saattaa saada aseapua. Ja onhan meillä satoja tuhansia siviiliaseita. Hirvikivääri ei todellakaan ole käyttöarvoltaan nolla sodassa. Motivoitunut hirvikiväärikomppania pst:llä ja krh:lla vahvistettuna puolustamassa kotikyläänsä on aika paha vastus kelle vaan.

Meillä on muuten teollisuudellakin valmiina koneita ja raaka-aineita monenlaisten sotatarvikkeiden valmistamiseen. Näistä ei vaan juuri kylillä huudella. Työni puolesta ja ressutouhuissa olen näitä nähnyt/kuullut. Eli ihan normi metallipajalla voi olla jonkun seinän takana muutama kone, piirustukset ja raaka-aineet. Sotilasviranomaisten käskystä heittävät normaalit rauhan aikaiset työnsä sivuun ja alkavat vääntää pv:lle "murikoita".

Maanpuolustushenki on kyllä suomessa vahva. Kerran vuodessa. Itsenäisyyspäivänä. Muulloin aktiivireserviläisellekin hymyillään selän takana.

No kuitenkin kaikesta huolimatta uskon siihen, että suomalaista miestä ei vielä ole nujerrettu. Kunhan vaan valppaammat kaverit aloittaa niin kyllä se suuri enemmistökin tulee mukaan ja on rinnalla loppuun asti. Siis sodassa. Suomalaiset nyt vaan tosiaan ovat tällaisia. Purnataan ja valitetaan, mutta kun tosipaikka tulee niin seistään suorana ja kovana kuin rautakanki. Onneksi pohjalaiset asuu Pohjanmaalla. Ne kun marssiin suomen läpi viemään rautaa rajalle niin siinä hämäläiset ja savolaiset sun muut innostuu mukana ;)

Itseäni ärsyttää ja harmittaa monikin asia ja kirjoituksista voi joku joskus olettaa, että olen lyönyt hanskat tiskiin. Voin kertoa etten ole. Esim. viime viikolla tuli laitettua nimi alle yhteen veh-lappuun ja tänään ilmoittauduin toiseen tilaisuuteen. Viime viikolla kävin kaksi kertaa juoksemassa, kerran pyöräilemässä ja kerran kuntosalilla. Tarkoitus on tänäkin vuonna vetää maakin juoksutestissä paras tulos (tähän mennessä olen tainnut olla elämäni jokaisessa cooper -testissä pisimmälle ehtinyt)(pitää vaan aina valita se säälittävin ryhmä;). Kesällä meinaan osallistua 2-3 kertaa 40-70 kilometrin multisport -suunnistuskisaan. Iltarasteilla aion käydä joka viikko koko kauden läpi. Omat lkp -varusteet alkaa olla aika pro -tasolla. Reppua ei ole pelkästään pakattu, vaan se on ollut muutaman viikon peräti autossa valmiina. Eli kunnossa, valmiina ja valppaana ollaan.

No meni aika sekavaksi tämäkin postaus, mutta ehkä tässä jotakin asiaakin oli.
 
Aika hyvän taulukon pistit. Kunpa maanpuolustuksellinen hyöty olisikin noin yksinkertaisesti saavutettavissa. Vaikka puolustusbudjetti onkin pysynyt prosentuaalisesti suunnilleen samana niin jotakin todella ikävää on samaan aikaan tapahtunut. Kertausharjoitukset on ajettu alas. Nimellisiä sodan ajan joukkoja on supistettu huimasti. Kai jotain kalustoa on saatu hommattua, mutta kyllä minulla on todella vahva käsitys siitä, että rahankäytön hyötysuhde on heikentynyt. Tietysti sotakalustokin on tullut kalliimmaksikin.

Näinpä. Peruskaluston hinta ei ole sen kalliimpaa kuin ennenkään, inflaatio tietysti laukkaa, mutta kyllä meille armeija saadaan jos laitetaan asiat tärkeysjärjestykseen.

Mutta ei, tänäkin vuonna käytetään yhä vähemmän rahaa tekemiseen ja yhä enemmän rahaa tekemisen tekemiseen.
 
Tälleen hupaisana yksityiskohtana tuolta RUK:n jatkokurssilta joka TKK:na joskus tunnettiin: valimoinsinööriopiskelijoilla saattaa vieläkin olla ensimmäisenä konkreettisena harjoituksena 81 mm kranaatinkuorien aihioiden valaminen. Ja taitaa harvassa olla konepuolen jullit jotka ei olisi koskaan miettineet, miten STEN tms. tarpeen vaatiessa syntyisi.

Toveri KIM kirjoittaa asiaa. Mitä tässä on viime aikoina tullut tuttuin kanssa turistua, niin kyllä täältä vielä tulijoita on jos vaan tarvitaan. Niistäkin, jotka on aktiiviressuille vähän hymyilleet.

Ja se tuntuu olevan yksi semmoinen juttu, mikä suomalaisia erottaa aika monesta maasta. Uhoa on vähän, kurnutusta ja noitumista kaiken kurjuudesta saatanallisesti. Että kaikki on paskaa paitsi kusi. Mutta sit kun on tarvis, niin hommat hoituu. Monesti jopa yllättävän hyvin.

Mistä syystä aina tulee tultua takaisin matkoilta.
 
Back
Top