Maanpuolustustahdon heikkeneminen huolestuttaa

AKE-ukki

Respected Leader
Maanpuolustustahdon heikkeneminen huolestuttaa
Jussi Niinistö

Suomalaisten perinteisesti korkealla tasolla pysytellyt maanpuolustustahto on Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tuoreen haastattelututkimuksen mukaan laskenut viisi prosenttiyksikköä. Arvailla saattaa, onko puolustusvoimauudistuksella varuskuntien massalakkauttamisineen ollut negatiivinen vaikutus maanpuolustustahtoon.
Ilman maanpuolustustahtoa meillä ei ole uskottavaa puolustusta – ei vaikka liittoutuisimme sotilaallisesti tai alkaisimme toden teolla paisuttamaan puolustusbudjettiamme.
Toinen huolestuttava muutos on yleisen asevelvollisuuden kannatuksen lasku neljällä prosenttiyksiköllä. Yleisestä asevelvollisuudesta kannattaa pitää kiinni kynsin ja hampain, jos ja kun haluamme kustannustehokkaasti puolustaa koko maata. Asevelvollisuus on ainoa realistinen tapa tuottaa riittävän suuret sodan ajan joukot.
 
Suomalaisten perinteisesti korkealla tasolla pysytellyt maanpuolustustahto on Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tuoreen haastattelututkimuksen mukaan laskenut viisi prosenttiyksikköä. Arvailla saattaa, onko puolustusvoimauudistuksella varuskuntien massalakkauttamisineen ollut negatiivinen vaikutus maanpuolustustahtoon

Ehkä, ehkä ei. Täytyy muistaa, että erittäin suuri enemmistö reserviläisistä - muusta kansasta puhumattakaan - ei ole vuosikausiin ollut missään tekemisissä sen lähimmän varuskuntansa kanssa. Toki moni luulee, että sodat käydään varuskunnista käsin, joten voihan sekin vaikuttaa.

Jos varuskuntien lakkauttamisella on vaikutuksia, niin uskoisin suurimman vaikutuksen olevan heille, joita varusmiespalvelus koskee lähiaikoina joka omana velvollisuutena tai sitten lasten kautta. Tuntikausien "turhat" lomamatkat syövät taatusti motivaatiota.

Toinen huolestuttava muutos on yleisen asevelvollisuuden kannatuksen lasku neljällä prosenttiyksiköllä. Yleisestä asevelvollisuudesta kannattaa pitää kiinni kynsin ja hampain, jos ja kun haluamme kustannustehokkaasti puolustaa koko maata.

Miksi sitten naapurin janipetterikään ei mennyt intiin, eikä siitä näytä olevan mitään haittaa opiskeluille tai työnteolle? Niin, ja pasianterokin sluibaili.. Miksi minä sitten laittaisin tikkua ristiin, jos käteen ei jää kerrassaan mitään?

Hieman vanhempi porukka eli 30-40 -vuotiaat olisivat vielä fyysisesti hyvässä iskussa ja pieni vaihtelu työntekoonkin tekisi terää, mutta kertauksia ei vaan ole kuulunut, vaikka reservissä on lusittu jo 20 vuotta. Kotiuttamisoppitunnillahan kerrottiin ensimmäisen kertauksen olevan todennäköisesti parin vuoden kuluessa ja siitäkin eteenpäin rotaatio kiertää.. Kaffetunnilla asiaa pohdittaessa hitaampikin havahtuu siihen, ettei kukaan työkavereistakaan ole ollut kertaamassa, ei peliporukastakaan jne. Metsästysseurassa on tiettävästi pari sälliä, jotka ovat kerranneet, mutta hehän ovatkin aktiivisia reserviläisiä. Työpaikan 50+ vuotiaat jermut kyllä ovat vielä 80-luvulla kerranneet, mutta siihen se sitten jääkin.

Ei ihme, jos syö "yleisen" asevelvollisuuden kannatusta ja maanpuolustustahtoa.

Uskallan väittää, että pitemmän päälle siinä ei juhlapuheet auta, jos reserviläisen arki on näin rankassa ristiriidassa niiden kanssa.
 
Kyllähän se on tosiasia, että PV on vieraantumassa rahvaasta (veronmaksajista) ja maanpuolustuksesta on tehty "eliitin" hommaa. Ehkäpä Kenraaleilla olisi syytä laittaa mietintämyssy päähän ja mietti uusia toimintatapoja. Muuten voipi pian olla maanpuolustukseen varatut eurot vähentyä entisestään. Ja ulkomaanseikkailut...niiden tulokset...ne eivät ainakaan paranna tilannetta!
 
Ehkä, ehkä ei. Täytyy muistaa, että erittäin suuri enemmistö reserviläisistä - muusta kansasta puhumattakaan - ei ole vuosikausiin ollut missään tekemisissä sen lähimmän varuskuntansa kanssa. Toki moni luulee, että sodat käydään varuskunnista käsin, joten voihan sekin vaikuttaa.

Mistäs muualta ne käytäisiin? Ei meillä ole miehiä kotonaan aseistettuna ja varustettuna kuten Sveitsissä!

Hieman vanhempi porukka eli 30-40 -vuotiaat olisivat vielä fyysisesti hyvässä iskussa ja pieni vaihtelu työntekoonkin tekisi terää, mutta kertauksia ei vaan ole kuulunut, vaikka reservissä on lusittu jo 20 vuotta. Kotiuttamisoppitunnillahan kerrottiin ensimmäisen kertauksen olevan todennäköisesti parin vuoden kuluessa ja siitäkin eteenpäin rotaatio kiertää.. Kaffetunnilla asiaa pohdittaessa hitaampikin havahtuu siihen, ettei kukaan työkavereistakaan ole ollut kertaamassa, ei peliporukastakaan jne. Metsästysseurassa on tiettävästi pari sälliä, jotka ovat kerranneet, mutta hehän ovatkin aktiivisia reserviläisiä. Työpaikan 50+ vuotiaat jermut kyllä ovat vielä 80-luvulla kerranneet, mutta siihen se sitten jääkin.

Jokainen 30-40 v. voi järjestää itselleen kertausharjoituksia mm. hakeutumalla maakuntajoukkoihin, MPK:n kursseille jne. Se on itsestä kiinni tuleeko kertauskutsuja vai ei!
 
Mistäs muualta ne käytäisiin? Ei meillä ole miehiä kotonaan aseistettuna ja varustettuna kuten Sveitsissä!

Älä esitä tyhmää. Joukot voidaan aivan yhtä hyvin perustaa vaikka kotipitäjäsi yläkoululla, josta sitten siirrytään maastoon.

Jokainen 30-40 v. voi järjestää itselleen kertausharjoituksia mm. hakeutumalla maakuntajoukkoihin, MPK:n kursseille jne. Se on itsestä kiinni tuleeko kertauskutsuja vai ei!

Tokkiinsa ja voihan sitä hakeutua vaikka muukalaislegioonaan.

En vaan ymmärrä, mikä asevelvollisuus sellainen on, jossa koko toiminta on omasta halusta ja vapaaehtoisuudesta kiinni. Asevelvollisuuttahan on pitkään perusteltu kansan yhteenkuuluvuutta ym. lisäävällä vaikutuksella. Siinä kyse on pakosta ja sen kautta siitä, että joukoissa on muitakin kuin vapaaehtoisia intomieliä.
 
Älä esitä tyhmää. Joukot voidaan aivan yhtä hyvin perustaa vaikka kotipitäjäsi yläkoululla, josta sitten siirrytään maastoon.

Siellä yläkoulullako ne aseet ja varusteet ovat säilytyksessä ja sielläkö ne kutsuntakirjeet ovat ja sieltä yläkoulultako vastataan hyökkäykseen niin kuin millä nopeudella ja millä varautuneisuudella? Suomea puolustaa käytännössä pari hornettia valmiudessa ja varuskunnat. Muilla ei ole organisointikykyä eikä valmiutta kunnes koko homma on ohitse.

En vaan ymmärrä, mikä asevelvollisuus sellainen on, jossa koko toiminta on omasta halusta ja vapaaehtoisuudesta kiinni. Asevelvollisuuttahan on pitkään perusteltu kansan yhteenkuuluvuutta ym. lisäävällä vaikutuksella. Siinä kyse on pakosta ja sen kautta siitä, että joukoissa on muitakin kuin vapaaehtoisia intomieliä.

Mikä se sellainen velvollisuus on jonka suorittaa alle 30% ikäluokasta? Sitä eivät suorita naiset, ahvenmaalaiset, jehovantodistajat, mielisairaat eikä fyysisesti vammaiset, hasiksen polttajat jne.
 
Siellä yläkoulullako ne aseet ja varusteet ovat säilytyksessä ja sielläkö ne kutsuntakirjeet ovat ja sieltä yläkoulultako vastataan hyökkäykseen niin kuin millä nopeudella ja millä varautuneisuudella? Suomea puolustaa käytännössä pari hornettia valmiudessa ja varuskunnat. Muilla ei ole organisointikykyä eikä valmiutta kunnes koko homma on ohitse.
Läheskään kaikkia varusteita ei todellakaan säilytetä varuskunnissa ja joukot voidaan perustaa siellä minne varikolta lähtevät rekat heilahtavat. Käytännössä tosin lähinnä maakuntajoukot voidaan perustaa nopeasti vaikka yläkoululla olisikin tavaraa kaikille.
 
Benelli, joo se on kyllä huomattu kun varuskunnasta ei löydy 850 kokoisia housuja. Rekat toki voivat heilahtaa minne haluavat olettaen että varikoilla olisi 1) aikaa toteuttaa varusteiden pakkaus etukäteen, 2) varikkoja pystytään suojaamaan vihollisen ilmaherruudelta, täsmäiskuilta ilmasta maahan ja maasta käsin iskeviltä desanteilta muutamalla päivystävällä vartijalla, 3) rauhan aikana on jaettu tehtävät niin että huolintafirmat hoitavat jakelun jne. Sen lisäksi aikaa vievät kun posti vie taistelijoille kutsuntakirjeet, joukko saadaan yleensäkin kasaan ja miltä osin. Pitkään menee ennen kuin normaali reserviläinen on kutsuttu riviin, varustettu puhumattakaan kertauksesta. Siksi ainoita jotka puolustavat Suomea kriisitilanteessa ovat kapiaiset, varusmiehet ja maakuntajoukot.
 
Miten me erotaan Israelista kaiken tämän suhteen, meillä molemmillahan on asevelvollisuus armeija.
 
Sillä että Israelissa naapureina on arabeja, ei slaaveja eikä maailmanmahtia aseistuksineen. Israelissa asevelvollisuus kestää pitempään ja on laajempi, vaikka Israelissa suhtautuminen yksityisomisteisiin tuliaseisiin on suht perverssi ottaen huomioon heidän historiansa ja natsien siviiliasekieltojen niin yhteiskunta on kuitenkin kollektiivisesti aseistettu. Varusmiehillä ja naisilla on aseet mukana ammuksineen, yksityisen sektorin vartijat ja valtioiden virastot, opettajat ja siirtokuntalaiset ovat aseistettuja. Kutsuntajärjestelmä on nopea ja tehokas jne. Yhteiskunta elää aivan toisenlaisessa valmiudessa kuin meillä. Näiden kahden maan asevelvollisuusarmeijaa sekä -järjestelmää ei voi oikein vertailla toisiinsa.
 
Ei ole ihme, että ihmiset eivät ole yhtä innostuneita tämän maan puolustamisesta. Minulle ainakin tulee ensimmäisenä tästä maasta mieleen maanpetturi-Katainen, luopio-Urpilainen ja hymynaama-Stubb. Samat hemmot, jotka ovat änkeneet verovaroja mm. Kreikkaan lapiokaupalla. Ei jumalauta, ei kukaan selkopäinen tuollaisia ala puolustamaan! Sitten on tietysti tämä hölmöläisten kansa, joka vuodesta toiseen pihistelee maanpuolustusmenoista, jotta kaikenmaailman kansainvälisille onnenonkijoille voidaan lapata mielipuoliset summat rahaa kiitokseksi siitä, että tulevat tänne loisimaan. Semmoistako pitäisi sitten puolustaa? Onhan vielä suomalainen kulttuuri juu, niin se kulttuuri, jossa on jo erilliset uimavuorot muslimeille ja suvivirttä ei saa laulaa kouluissa jottei vaan kukaan loukkaannu, samalla tapaa ei saa puhua perheistä ja avioliitoista positiiviseen sävyyn, jottei vaan joku eroperheen kersa tai lesbopari loukkaannu yhtään. Semmoistako kulttuuria pitäisi puolustaa? Hah ja pah.

Ottakoot Katainen vaan torrakan omaan käteensä ja painukoot rajalle passiin jos haluaa. Ottakoot kavereiksi ne kaikki maahanmuuttajat, mielensäpahoittajat ja muut vastaavat, jos sattuu saamaan. Sitten kun nuo on poissa pelistä, voisi tavallinen kansakin innostua puolustamaan tätä maata. Tuskin sitä ennen. Ei ainakaan, jos sillä on vähäisintäkään järkeä päässään.
 
Maanpuolustustahdon heikkeneminen huolestuttaa
Jussi Niinistö

Suomalaisten perinteisesti korkealla tasolla pysytellyt maanpuolustustahto on Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tuoreen haastattelututkimuksen mukaan laskenut viisi prosenttiyksikköä. Arvailla saattaa, onko puolustusvoimauudistuksella varuskuntien massalakkauttamisineen ollut negatiivinen vaikutus maanpuolustustahtoon.
Ilman maanpuolustustahtoa meillä ei ole uskottavaa puolustusta – ei vaikka liittoutuisimme sotilaallisesti tai alkaisimme toden teolla paisuttamaan puolustusbudjettiamme.
Toinen huolestuttava muutos on yleisen asevelvollisuuden kannatuksen lasku neljällä prosenttiyksiköllä. Yleisestä asevelvollisuudesta kannattaa pitää kiinni kynsin ja hampain, jos ja kun haluamme kustannustehokkaasti puolustaa koko maata. Asevelvollisuus on ainoa realistinen tapa tuottaa riittävän suuret sodan ajan joukot.

Ei tästä voi olla erimieltä. Siis sodan ajan joukkoja toivottavasti ei tulla koskaan käyttämään/ tarvitsemaan, mutta ei sen varaankaan voida laskea että niitä ei tarvittaisi. Israelin tie on Suomen tie. Vaikka se niin erilainen onkin.
 
Miten me erotaan Israelista kaiken tämän suhteen, meillä molemmillahan on asevelvollisuus armeija.
Harjoittelu, harjoittelu, harjoittelu ja vielä kerran harjoittelu.
Yom Kippur sota on hyvä esimerkki. Yllätyshyökkäys, sekasortoinen ellei jopa paniikkia lietsova tilanne mutta joukkojen perustaminen onnistui lähelle niin kuin oltiin harjoiteltu. Mitä nyt sotaan ei lähdetty alussa aina tavallisessa organisaatiossa vaan sen mukaan mitä oli valmiina lähtemään.
Arabit aikoivat aloittaa Golanin lopullisesti valtaavan hyökkäyksen aamunkoitossa mutta iippojen reservistä tulevat vaunut iskivät näiden kimppuun jo aamuyöllä.

Reservien tehokas liikekannallepano on harjoitus kysymys. Ja commandolle vielä: Mitä suuremmalla voimalla vastapuoli lähtee iskemään niin sitä aikaisemmin viestikoelaitos tai NATO pistää hälyt päälle.
 
Niin et tässä tulee sitten meidän osalta muitakin tekijöitä kyseeseen, ilmeisesti ihan varmuuden varalta.
 
Harjoittelu maksaa. Tietysti joku kartta ja puhelin tyylinen harjoittelu jossa lähinnä koeponnistetaan komentosarja ja viestiyhteydet ei ole niin kallis.

Ja varusteiden laajempi jakaminen tosiaan olisi hyväksi. Jos ei muuten niin ainakin sitoumuksen tehneille ja erikoisjoukoille. Sodanajan tehtävä pitäisi olla myös peruste kyseiseen tehtävään sopivan aseen aseenkantolupaan.
IMHO olisi hyvä jos meillä olisi Taiwanin tapaan kansallinen harjoitus kerran vuodessa, tai edes joka viides vuosi.
 
On se kumma, miten se rynnäkkökiväärin saaminen kotiin tuntuu olevan monille se pointti. Sellaista tuskin on millään järkevällä ennusteella odotettavissa, joten miksi se pitää jatkuvasti kaivaa esiin?

Jos reserviläiset ensin huolehtisivat fyysisestä kunnostaan, niin muu sotilasvarustus voitaisiin jakaa koteihin, kuten on jo nykyisin jaettukin. Aseet kyllä saadaan jaettua joukkoja perustettaessa, jos ylipäätään niin pitkälle ehditään ennen ehdotonta antautumista.

Niin olisi tai edes kerran reserviläisyyden aikana vaikkapa siinä 30 - 35 vuoden tietämissä.
 
Johtuisiko se siitä että se on tärkein varuste, jota voidaan jakaa reserviläiselle. Tähän jakeluun liitetään turhia pelkoja aivan tarpeettomasti.

No juuri sen takia että sotilasvarustusta ja sen tärkeintä varustusta asetta ei ole jaettu koteihin tulee liikkeellekannallepano epäonnistumaan, joten totaalinen ja ehdoton antautuminen on tosi asia, koska varusmiehet ja kapiaiset ovat lukumääräisistä niin pieni joukko että he eivät kykene edes viivyttelemään juurikaan. Reserviläiset huolehtivat kunnostaan kyllä kun siihen tarjotaan porkkanaa, esim. asetta tai veroetua.

Reserviläinen pääsee kyllä kertaamaan jos on aktiivinen. Heikohkoa ja passiivista ainesta ei kertauteta.
 
Erikoinen keskustelu, olen kuullut, että esim. uudellamaalla on peruttu paljon MPK:n kursseja tänä vuonna, koska ei vaan tule riittävästi reserviläisiä niihin. MPK:lla siis nyt enemmän kursseja kuin koskaan syystä, että PV ei kertauta nyt. Menkää hyvät ihmiset niihin vapaaehtoisiin koulutuksiin niin pääsette myös varsinaisiin kertausharjoituksiin parin vuoden kuluttua!!!!!!!!
 
No juuri sen takia että sotilasvarustusta ja sen tärkeintä varustusta asetta ei ole jaettu koteihin tulee liikkeellekannallepano epäonnistumaan, joten totaalinen ja ehdoton antautuminen on tosi asia, koska varusmiehet ja kapiaiset ovat lukumääräisistä niin pieni joukko että he eivät kykene edes viivyttelemään juurikaan. Reserviläiset huolehtivat kunnostaan kyllä kun siihen tarjotaan porkkanaa, esim. asetta tai veroetua.
Singot, miinat, heittimet, tykit, vaunut jne ovat kyllä tärkeämpää materiaalia kuin kevyet aseet. Ja mistä tiedät että liikekannallepano tulee epäonnistumaan?
Tiedustelun epäonnistuessa tulee aina turpaan mutta vaikenisivatko NATO maat tulevasta hyökkäyksestä? Oletko edes tietoinen meidän signaalitiedustelun kyvyistä?

On se kumma, miten se rynnäkkökiväärin saaminen kotiin tuntuu olevan monille se pointti. Sellaista tuskin on millään järkevällä ennusteella odotettavissa, joten miksi se pitää jatkuvasti kaivaa esiin?
Kohdistukset, harjoittelu ja varusteiden kuten optiikan lisäys. Toisekseen tuo on järjestely kysymys eikä sido ylimääräisiä resursseja.
 
Back
Top