Manchesterin pommi-isku

Ehkä pitäisi todeta ihan miehissä, että meitä länkkäreitä VIHATAAN joissain piireissä aika rankasti? Meitä halutaan kiristää, pelotella, lamaannuttaa, lyödä systeemimme vituiksi. Paskot noissa piireissä nakkaillaan meikäläisten retoriikalle. Kuvitelma siitä, että syntyisi joku ns. reilu peli on harhaista toivehaaveunta.

Mitä tapahtuu kuin tulee se viimeinen tikki ja länsimaat radikalisoituvat?
 
Tragikomediaksihan tämä muuttuu sitten, kun aletaan syyllistää uhreja, näitä uimataidottomia tolloja, jotka eivät kykene suojautumaan kasvottomilta hyökkääjiltä. Eiköhän sekin aika vielä nähtäne tässä jatkumossa. Kyllä saa vielä länsikansalainen pyöritellä päätään kuin viirupöllön poikanen.

Uimataito on joka kansalaisen taito ja halpa henkivakuutus 60 000:n...

Järjestäkäämme kulkue monikulttuurisen ihanuuden puolesta.

attention-editors-visual-coverage-of-scenes-of-injury-or-death-flagellants-H4Y1WT.jpg
 
Ei ollut John, Richard tai Georgekaan asialla...

AP: Manchesterin iskun teki Salman Abedi
ULKOMAAT
|
MANCHESTERIN RÄJÄHDYS
Manchesterin terrori-iskun tekijä on tunnistettu, kertoo uutistoimisto AP, jonka mukaan brittiviranomaiset ovat vahvistaneet asian Yhdysvaltain viranomaisille.

AP:n mukaan pommi-iskun teki Salman Abedi.

Jo aiemmin Britannian pääministeri Theresa May kertoi, että poliisilla on käsitys tekijän henkilöllisyydestä, mutta sitä ei toistaiseksi paljasteta.


@ https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/221567-ap-manchesterin-iskun-teki-salman-abedi

LISÄYS:

Amerikkalaisviranomaisten mukaan Manchesterin itsemurhapommittaja oli 22-vuotias brittiläinen Salman Abedi.

Abedi syntyi vuonna 1994 libyalaisten pakolaisten lapsena. Pakolaiset olivat paenneet Isoon-Britanniaan Muammar Gaddafin hallintoa.

Salman Abedinin vanhemmat muuttivat alun perin Libyasta Lontooseen, mutta ovat asuneet Manchesterin alueella ainakin kymmenen vuotta. Abedin isä on turvallisuusvirkailija.

Manchesterin pommituksen tutkinnan kannalta keskeisin kysymys on, toimiko Salman Abedi "yksinäisenä" sutena vai osana terroristisolua. Terroristijärjestö Isis otti tiistaina vastuun iskusta.

Machesterin poliisi on vahvistanut pidättäneensä 23-vuotiaan miehen terrori-iskuun liittyen.

Salman Abedi räjäytti pommin Manchester Arenalla amerikkalaisen pop-artistin Ariana Granden konsertin yhteydessä maanantai-iltana. Abedi kuoli itse terrori-iskunsa seurauksena.

@ http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/salman abedi epailty-65765
 
Viimeksi muokattu:
Hyvä ihme kuitennii. Tiedossapa hyvinkin ellei peräti "seurannassa". Tekijän nimistatus ei tosiaan enää jaksa ullattaa, mutta yksityistapaus on yqsityistapaus.

Ovatkohan kaikki 2+ epäiltyä kaikkine avustajineen radikalisoituneet ihan ittekseen omassa kotonaan (yhteiskunnan rakenteellisen syrjinnän, rasismin ja näköalattomuuden siivittämänä) ja ikäänkuin spontaanisti sattuneet yksittäistapauksina, mutta yhdessä samaan paikkaan toteuttamaan tämän välikohtauksen...

Verkkouutiset kertoo, että amerikkalaiset vahvistivat tekijän henkilöllisyyden.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/salman abedi epailty-65765


Amerikkalaisviranomaisten mukaan Manchesterin itsemurhapommittaja oli 22-vuotias brittiläinen Salman Abedi.


Abedi syntyi vuonna 1994 libyalaisten pakolaisten lapsena. Pakolaiset olivat paenneet Isoon-Britanniaan Muammar Gaddafin hallintoa.

Salman Abedinin vanhemmat muuttivat alun perin Libyasta Lontooseen, mutta ovat asuneet Manchesterin alueella ainakin kymmenen vuotta. Abedin isä on turvallisuusvirkailija.

Manchesterin pommituksen tutkinnan kannalta keskeisin kysymys on, toimiko Salman Abedi "yksinäisenä" sutena vai osana terroristisolua. Terroristijärjestö Isis otti tiistaina vastuun iskusta.

Eli hetkinen, kyseessä oli jo pitkään briteissä asunut henkilö. Isä turvallisuusvirkailija (!). Ja kun kerran USA:n turvallisuusviranomaisilla oli myös tiedot tyypistä, ja arvatenkin brittitutkijat ovat pyytäneet ja myös saaneet jenkeiltä virka-apua, niin uskaltaisin väittää, että Abedi on toimillaan ollut turvallisuusviranomaisten kiikarissa jo aiemminkin. Joten tuskin oli kyse mistään salamannopeasta radikalisoitumisesta.

EDIT: Ööh, tuossa yläpuolella olikin jo linkki samaan uutiseen. Sori. :oops:
 
Isä turvallisuusvirkailija (!). J

Käännösvirhe. "Security Officer" on helppo kääntää turvallisuusvirkailijaksi, mutta itse asiassa sillä tarkoitetaan lähes aina vartijaa/järjestyksenvalvojaa.
 
BBC:n mukaan poliisi räjäyttänyt läheisessä puistossa jotain, mikä "was not a suspicious item".

Pitääkö tuo ymmärtää niin, että siellä tuhottiin selvästi pommiksi/räjähteeksi tiedetty esine?
Paniikissa räjähtelevät siellä nyt kaikkea muka mahdollisina räjähteinä. Ihme ettei variksia ammuta alas.
 
Sinällään ei toki kannata hämmästyä enää nykymaailmassa, vaikka jopa turvallisuusviranomainen itse tekisi terrori-iskun. Kuka hyvänsä voi radikalisoitua, ja kaikki radikaalit eivät alkujaankaan ole viranomaisten tutkalla.

Mietitään nyt vaikkapa sitä Venäjän suurlähettilään surmaajaa, joka oli turkkilainen poliisimies. Tai Saksan tiedustelupalvelun työntekijää, joka pidätettiin terrori-iskun valmistelusta.
 
Taas tämä sama saatanan vitun jauhanta alkoi...

Tieto iskijän henkilöllisyydestä järkytti: "Hän oli hiljainen poika"

Tieto Manchesterin iskun tekijän henkilöllisyydestä järkytti kaupungin libyalaisyhteisöä.

Suur-Manchesterin poliisi on vahvistanut, että se epäilee viime yön terrori-iskusta 22-vuotiasta Salman Abedia. Brittilehti The Guardianin mukaan iskussa kuollut Abedi oli libyalaistaustainen. BBC:n mukaan hän oli syntyperäinen manchesterilainen, jolla oli ainakin kolme sisarusta.

- Salman? Olen hämmästynyt. Hän oli niin hiljainen poika, aina kunnioittava minua kohtaan. Hänen veljensä Ismael oli menevää tyyppiä, mutta Salman oli hyvin hiljainen. Hän on niin epätodennäköinen henkilö tällaisen tekijäksi, libyalaisyhteisöön kuuluva henkilö sanoi Guardianille.

Lehden tietojen mukaan veljesten isä, joka tunnetaan nimellä Abu Ismael, on hyvin tunnettu henkilö yhteisössä.

- Abu Ismael järkyttyy suunniltaan. Hän on aina noussut jihadisti-ideologiaa vastaan ja tämä Isis-homma ei edes ole jihadia, se on rikollisuutta. Tämä tuhoaa heidän perheensä, lähde sanoo Guardianille.

Lehden haastattelema perhetuttava puolestaan ei usko, että Tripolissa usein käynyt Salman olisi radikalisoitunut Libyassa.

- Sen on täytynyt tapahtua täällä.

Poliisi ei ole vahvistanut asiaa, mutta median siteeraamien huhujen mukaan Ismael Abedi on pidätetty. Poliisi on vahvistanut pidättäneensä 23-vuotiaan miehen iskun tutkinnan yhteydessä.
http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/201705232200159136_ul.shtml
 
Vähän ihmetyttää kun kaikissa analyyseissä painotetaan pommien tekemisen vaikeutta tyyliin eihän kukaan yksin osaa niitä rakentaa vaan ohjeet on pakko saada jostain terojen whatsapp-ryhmästä, joka on seurannassa... Kokeilisivat viranomaiset vaikka työpaikan saunaillassa rakennella erilaisia paukkuja niin huomaisivat ettei se mikään ameriikan temppu ole saada romua lähtemään riittävällä vauhdilla liikkeelle, pelkkä paineilmakin riittää.
 

The man who killed 86 people in Nice by driving a lorry through a crowd has been named as a Tunisian delivery man, Mohamed Lahouaiej-Bouhlel - not a known jihadist.

He lived a life "far from religion", eating pork, taking drugs and indulging in a "wild" sex life, French prosecutor Francois Molins said.

However, there was no evidence that he had pledged allegiance to any radical groups or had contact with known Islamists.

"We remember him as a normal person from a wealthy family,"

But he had a "clear and recent interest" in radical Islamist movements, Mr Molins said.

From 1 July, Lahouaiej-Bouhlel made more or less daily internet searches for verses of the Koran and "nasheeds" - jihadist propaganda chants. He also researched the Islamic holiday of Eid al-Fitr.

Ei liity mihinkään.

 
Ja kohta minareetteja pystytetään Helsinkiin ja ullatus ullatus urakan saa Sipillän lähipiiri! (Itse Sipilällähän ei ole tietenkään osuutta asiaan)
 
Vähän ihmetyttää kun kaikissa analyyseissä painotetaan pommien tekemisen vaikeutta tyyliin eihän kukaan yksin osaa niitä rakentaa vaan ohjeet on pakko saada jostain terojen whatsapp-ryhmästä, joka on seurannassa... Kokeilisivat viranomaiset vaikka työpaikan saunaillassa rakennella erilaisia paukkuja niin huomaisivat ettei se mikään ameriikan temppu ole saada romua lähtemään riittävällä vauhdilla liikkeelle, pelkkä paineilmakin riittää.

Kyllä poliisin ja puolustusvoimien räjähdepuolen kaverit tietävät tasan tarkkaan, miten helppoa tuollaisen ied:n teko on. Tuli vierestä nähtyä, kun noita kaivettiin ylös ja jysäytettiin a- maassa. Melkonen määrä energiaa saadaan lähtemään muutamasta kilosta hme:tä. Tulee pulteille ja muttereille järkyttävä lähtönopeus.
 
Tätä kysymystä ainakin tänään on moni pyöritellyt real elämän piirissä. Aika monta kertaa olen tänään törmännyt tähän kysymykseen.

Äkkinäisestä tuntuisi, että voisi olla korjausliikkeiden aika politiikassa, kun homma on vielä kutakuinkin säädyllisesti händyssä. Tätä menoa meikäläisellä elämänmuodolla voidaan huuhtoa lattiaa ja vetää se lastalla viemäriin. En tiedä onko se tarkoituskin vai mitä tässä meinataan?

Mutta eikun opetellaan vaan uimaan ja eipä anneta pelolle valtaa. Käsi ylös kuinka monen jäsenen keskenkasvuinen lapsikaarti kyselee silmät pyöreinä näistä asioista? Onko tarkoitus karaista jollain kieroutuneella tavalla omia pentujamme vai pelkästään antaa henkistä uimaopetusta? Minua ainakin rupeaa kyrpimään tämä säännönmukainen ihmisten räjäyttely. Tiedän tiedän, tilastojen mukaan en ota osumaa näistä, mutta miten eurooppalainen elämäntapa voi kestää tätä loputtomiin?
Konkretiaa kehiin ei muuta. Nyt on toimittava yksinkertaisesti. Näytettävä että tänne ei ole mahdollista pesiytyä mitään soluja, jotka vaarantavat kansallista turvallisuutta.
 
Back
Top