Manchesterin pommi-isku

Jokohan olisi aika ihan oikeasti miettiä, mikä ajaa miehen tappamaan itsensä ja mahdollisimman monta pikkutyttöä?

Koska en ole uskontotieteilijä ja koska vaikkapa meikäläisiin lukeutuvat tataarit ja monet muut eivät todellakaan murhaa ihmisiä, niin en sano että se olisi yksiselitteisesti Islam (tähänhän nämä Jussi Huhtelat aina jumittavat, että kuulemma syyttää niin ja niin montaa miljardia terrorismista - ja eihän terrorismi ole merkittävä kuolinsyy esim. sydän- ja verisuonitauteihin verrattuna, sekin varmaan lohduttaa oikein kovasti näiden pikkutyttöjen läheisiä).

Mutta aivan selvää ja aivan varmaa on että aivan yksinään, omassa kotonaan juutube-videoita katsoen kaikki nämä saatanan hullut eivät radikalisoidu, vaikka näin annetaan usein ymmärtää. Kyllä näillä on niitä selkääntaputtelijoita ja tukijoita ja niitä tahoja, jotka neljän seinän sisällä avoimesti kehottavat tällaisiin hirmutekoihin ja lupaavat valtavat palkinnot näille tekijöille tuonpuoleisessa. Miksi sentyyppinen porukka on saanut aivan vapaasti tulla levittämään oppejaan esim. Suomeen? Sellaisella skeidalla ei ole yhtään mitään tekemistä uskonnonvapauden kanssa, ei kenenkään vapaus ylitä toisten oikeutta ihmisarvoon ja elämään!!!
 
Otsikot Amppareista hakusanalla manchester

Satakunnan Kansa (Kotimaa)
10:15, 23.5.
0
43

Supo selvittää Manchesterin iskun Suomi-kytköksiä
Salon Seudun Sanomat (Media)
10:13, 23.5.
0
130

Poliisi: Manchesterin iskussa kuolleita ainakin 22, joukossa lapsia – hyökkääjä kuoli räjäyttäessään pommia
10 min >
Satakunnan Kansa (Ulkomaat)
10:10, 23.5.
0
19

Manchesterissa räjähti popkonsertissa – suurkeikkoja järjestävä Live Nation: ”Seuraamme tilannetta”
Ilta-Sanomat (Ulkomaat)
10:10, 23.5.
0
164

Silminnäkijät: Manchesterin iskun tekijä saattoi käyttää naulapommia – ”Kun nousin ylös, näin ruumiita”
Lapin Kansa (Ulkomaat)
10:09, 23.5.
0
31
Manchesterissa räjähti popkonsertissa – suurkeikkoja järjestävä Live Nation: ”Seuraamme tilannetta”
Turun Sanomat (Kotimaa)
10:08, 23.5.
0
53
Manchesterissa räjähti popkonsertissa – suurkeikkoja järjestävä Live Nation: "Seuraamme tilannetta"
Pohjalainen (Pohjanmaa)
10:08, 23.5.
0
5

Olitko paikalla? Ota yhteyttä!

Rumba (Musiikki)
10:06, 23.5.
0
90

Ainakin 20 ihmistä kuoli ja useita kymmeniä loukkaantui itsemurhaiskussa Manchesterissä Ariana Granden keikalla
15 min >
Faneille.com (Jalkapallo)
10:06, 23.5.
0
98

Tässä on Valioliigan tähdistökentällinen – Chelsean ja Spursin dominointia
Demokraatti.fi (Kotimaa)
10:05, 23.5.
+2
48

”Tekotapa ja väline viittaavat siihen” – suomalaisasiantuntija epäilee jihadistista terrorismia
Ilta-Sanomat (Ulkomaat)
10:04, 23.5.
+2
160

Manchesterin iskun kohteena lapset ja teinit – terrorismin tutkija IS:lle: ”Ei ole ollut vastaavaa”
Iltalehti (Ulkomaat)
10:01, 23.5.
0
177

Äidin tuska: Olivia, 15, yhä kadoksissa Manchesterin iskussa
Maaseudun Tulevaisuus (Politiikka)
10:00, 23.5.
0
70

Manchesterin iskussa kuolleiden määrä noussut ainakin 22:een

KP24 (K-Pohjanmaa)
10:00, 23.5.
0
21

Tämä tiedetään Manchesterin iskusta: 19 kuollut ja yli 50 loukkaantunut, itsemurhaiskua epäillään
Savon Sanomat (Ulkomaat)
09:57, 23.5.
+1
56
Tutkijaupseeri: Iskun tekotapa ja -paikka viittaa jihadistiseen terroriin
Ilkka (Kotimaa)
09:57, 23.5.
0
183

Supo selvittää Manchesterin iskun Suomi-kytköksiä
Pohjalainen (Kotimaa)
09:57, 23.5.
0
28
Supo selvittää Manchesterin iskun Suomi-kytköksiä
Ilta-Sanomat (Ulkomaat)
09:56, 23.5.
0
545

Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

Lapin Kansa (Ulkomaat)
09:56, 23.5.
0
70

Ranskan Macron järkyttynyt, aikoo puhua Mayn kanssa
Iltalehti (Ulkomaat)
09:54, 23.5.
+1
116

Areenan vieressä asuva Aino kuuli valtavan pamauksen yöllä: "Jotenkin siinä tiesi, että kyse oli jostain isommasta"
Keskisuomalainen (Ulkomaat)
09:53, 23.5.
+1
39
Tutkijaupseeri: Iskun tekotapa ja -paikka viittaa jihadistiseen terroriin
Ilta-Sanomat (Ulkomaat)
09:53, 23.5.
-1
112

Manchesterin poliisi uskoo iskijän toimineen yksin – julkaisi surunvalittelut
Lapin Kansa (Ulkomaat)
09:52, 23.5.
+1
49

Poliisi hälytettiin Manchester-areenalle puoli yhdeltätoista illalla
30 min >
Lapin Kansa (Ulkomaat)
09:50, 23.5.
0
175
Poliisi: Terrori-iskun tekijä oli mies, joka kuoli räjäyttäessään omatekoisen pommin
Seiska (Viihdejutut)
09:48, 23.5.
0
176

Video Manchesterin pommi-iskusta julki – paniikki levisi ihmisjoukkoon sekunneissa
HS.fi (Talous)
09:46, 23.5.
0
9

Punta heikkeni Manchesterin pommi-iskun jälkeen
Etelä-Saimaa (Lappeenranta)
09:45, 23.5.
0
44

Manchesterin iskussa kuollut ainakin 22 ihmistä, osa lapsia
Aamulehti (Ulkomaat)
09:42, 23.5.
0
274
Supo selvittää Manchesterin iskun Suomi-kytköksiä

Lapin Kansa (Ulkomaat)
09:37, 23.5.
+2
110
Tutkijaupseeri: Iskun tekotapa ja -paikka viittaa jihadistiseen terroriin
Keskisuomalainen (Ulkomaat)
09:33, 23.5.
0
413
Poliisi: Manchesterin iskun tekijä oli mies – kuoli räjäyttäessään omatekoisen pommin
Lapin Kansa (Ulkomaat)
09:31, 23.5.
+1
293

Räjähdyshetki konserttisalissa tallentui videolle – Paniikki levisi Manchesterissa iskun jälkeen
Aamulehti (Ulkomaat)
09:30, 23.5.
+5
196

Seuraamme tilannetta: Poliisi tutkii epäilyttävää laukkua Lontoossa
MTV.fi (Ulkomaat)
09:29, 23.5.
0
31

Supo ei vielä päivitä uhka-arviota – Koiviston hautajaisten turvatoimia arvioidaan uudelleen

Kainuun Sanomat (Kotimaa)
09:28, 23.5.
0
21
Supo odottaa lisätietoja Britanniasta ennen mahdollista uhka-arvion päivittämistä
Iltalehti (Viihdejutut)
09:28, 23.5.
-1
77

Suomessa konsertoinut Bruno Mars reagoi Manchesterin suru-uutiseen: "Jumalan siunausta"
Keskisuomalainen (Ulkomaat)
09:26, 23.5.
0
26
Supo odottaa lisätietoja Britanniasta ennen mahdollista uhka-arvion päivittämistä
HS.fi (Urheilu)
09:26, 23.5.
0
32

Manchesterin terrori-isku järkytti urheiluväkeä, some täyttyi surunvalitteluista
Aamulehti (Ulkomaat)
09:25, 23.5.
0
530

Uutta tietoa epäillystä terrori-iskun tekijästä: Kuoli areenalle, toimi yksin

Kainuun Sanomat (Ulkomaat)
09:25, 23.5.
0
50
Tämä tiedetään Manchesterin iskusta: Mies räjäytti omatekoisen pommin – 22 kuoli
Iltamakasiini (Viihde)
09:24, 23.5.
0
116

Ariana Grande perui kiertueensa terrori-iskun vuoksi
Turkulainen (Turku)
09:22, 23.5.
0
12

Presidentti tuomitsee jyrkästi Manchesterin iskun – "Kertoo häikäilemättömästä epäinhimillisyydestä"
Nurmijärven Uutiset (I-Uusimaa)
09:22, 23.5.
0
4
Presidentti tuomitsee jyrkästi Manchesterin iskun – "Kertoo häikäilemättömästä epäinhimillisyydestä"
Demokraatti.fi (Ulkomaat)
09:22, 23.5.
+2
155
Tuhoisan iskun uhreja nyt ainakin 22 – joukossa lapsia, myös hyökkääjä kuoli

Kauppalehti (Liikenne)
09:22, 23.5.
0
71

Vaalikampanjointi keskeytetty, uhriluku nousi
ESS.fi (Ulkomaat)
09:22, 23.5.
0
48

Poliisi: Manchesterin iskussa kuoli myös lapsia, uhreja ainakin 22
Yle (Ulkomaat)
09:22, 23.5.
0
103

Poliisitarkastaja: Suomessa ei tarvita erityistoimia Manchesterin iskun takia
Yle (Ulkomaat)
09:22, 23.5.
0
131

Manchesterin poliisi vahvisti itsemurhaiskun omatekoisella pommilla - 400 poliisia lähetetty kaduille
1 tunti >
Tamperelainen (Tampere)
09:21, 23.5.
0
12
Presidentti tuomitsee jyrkästi Manchesterin iskun – "Kertoo häikäilemättömästä epäinhimillisyydestä"
HS.fi (Ulkomaat)
09:20, 23.5.
0
65

Kuva loukkaantuneesta nuoresta naisesta nousi Manchesterin tragedian symboliksi
Vantaan Sanomat (Kotimaa)
09:20, 23.5.
0
6

Presidentti tuomitsee jyrkästi Manchesterin iskun – "Kertoo häikäilemättömästä epäinhimillisyydestä"
Mäntsälän Uutiset (Uusimaa)
09:20, 23.5.
0
3
Presidentti tuomitsee jyrkästi Manchesterin iskun – "Kertoo häikäilemättömästä epäinhimillisyydestä"
Lapin Kansa (Ulkomaat)
09:19, 23.5.
-1
50
Supo odottaa lisätietoja Britanniasta ennen mahdollista uhka-arvion päivittämistä

Turun Sanomat (Kotimaa)
09:19, 23.5.
-1
141
Supo selvittää Manchesterin iskun Suomi-kytköksiä
Lapin Kansa (Ulkomaat)
09:18, 23.5.
0
181
Poliisi: Manchesterin iskussa kuoli myös lapsia, uhreja ainakin 22
Länsiväylä (Kotimaa)
09:17, 23.5.
-1
34
Presidentti tuomitsee jyrkästi Manchesterin iskun – "Kertoo häikäilemättömästä epäinhimillisyydestä"
Seiska (Viihdejutut)
09:17, 23.5.
-1
121

Järkyttävä pommi-isku Manchesterissa: 22 kuollut ja 59 loukkaantunut
Iltalehti (Ulkomaat)
09:17, 23.5.
-1
171
Manchesterin poliisi: Iskun tekijä kuoli räjäyttäessään pommin

Taloussanomat (Talous)
09:15, 23.5.
0
79

Punnan lasku jatkui Manchesterin iskun jälkeen
Keskisuomalainen (Ulkomaat)
09:15, 23.5.
0
79
Poliisi AFP:lle: Manchesterin iskun uhriluku noussut, kuolleita ainakin 22
Imatralainen (Lappeenranta)
09:15, 23.5.
0
7
Presidentti tuomitsee jyrkästi Manchesterin iskun – "Kertoo häikäilemättömästä epäinhimillisyydestä"
Aamulehti (Ulkomaat)
09:14, 23.5.
0
332
Räjähdyshetki konserttisalissa tallentui videolle – Paniikki levisi Manchesterissa iskun jälkeen
Uusi Suomi (Ulkomaat)
09:14, 23.5.
0
285

Juuri nyt: Britannian hyökkääjä ”kuoli tapahtumapaikalle” – uhrien joukossa lapsia

Aamulehti (Ulkomaat)
09:14, 23.5.
0
316

Silminnäkijät Manchesterin iskusta: Räjähdyksiä oli yksi – Pultteja ja muttereita lensi kaikkialle
Talouselämä (Talous)
09:14, 23.5.
0
97
Manchesterin terrori-iskun uhriluku nousi, nyt kuolleita on 22
Uusimaa (Uusimaa)
09:14, 23.5.
0
5
Presidentti tuomitsee jyrkästi Manchesterin iskun – "Kertoo häikäilemättömästä epäinhimillisyydestä"
Lappeenrannan Uutiset (E-Karjala)
09:13, 23.5.
0
12
Presidentti tuomitsee jyrkästi Manchesterin iskun – "Kertoo häikäilemättömästä epäinhimillisyydestä"
ESS.fi (Ulkomaat)
09:13, 23.5.
0
21

Manchesterin rautatieasema suljettu ainakin vuorokauden – sekoittaa liikennettä

MTV.fi (Ulkomaat)
09:12, 23.5.
+3
667
Brittipoliisi kertoo Manchesterin iskun tekijästä: Mies rakensi pommin itse, kuoli areenalle
MTV.fi (Ulkomaat)
09:12, 23.5.
0
130
Manchesterin iskun kuolonuhrien määrä nousi 22:een – joukossa myös lapsia
Ilta-Sanomat (Ulkomaat)
09:11, 23.5.
-1
193

Suomalainen asiantuntija Manchesterin verilöylystä – ”Toistaa surullista kaavaa”
Seiska (Viihdejutut)
09:09, 23.5.
-1
92

Silminnäkijä Manchesterin pommi-iskusta: Etsin perheenjäseniäni ruumiiden joukosta
Kaleva (Kotimaa)
09:09, 23.5.
0
208
Supo selvittää Manchesterin iskun Suomi-kytköksiä

Iltalehti (Ulkomaat)
09:08, 23.5.
-1
87

"Minulla on sohvasänky..." - Ihmiset tarjosivat nuorille kotoaan yösijaa ja ruokaa Manchesterissa
Ilta-Sanomat (Ulkomaat)
09:08, 23.5.
+6
962

Manchesterin iskun uhriluku nousi 22:een – poliisi: iskun tekijä kuoli areenalla
Ilta-Sanomat (Ulkomaat)
09:08, 23.5.
-1
9
Manchesterin rautatieasema suljettu ainakin vuorokauden
Lapin Kansa (Ulkomaat)
09:06, 23.5.
0
17

Pääministeri May ja oppositiojohtaja Corbyn keskeyttävät vaalikampanjansa iskun takia
Suomenmaa (Politiikka)
09:05, 23.5.
0
53

Silminnäkijät Manchester-areenan kaaoksesta: Lasinsiruja, savua ja paniikkia

Ilta-Sanomat (Kotimaa)
09:03, 23.5.
+1
141

Suomalainen Aino Raittinen oli aivan lähellä, kun Manchesterin isku tapahtui: ”Taivaalla näkyi helikoptereita”
Ilta-Sanomat (Ulkomaat)
09:02, 23.5.
0
70
Britannian tuhoisin isku tehtiin vuonna 2005
Aamulehti (Ulkomaat)
09:01, 23.5.
0
41
Manchesterin rautatieasema suljettu ainakin vuorokauden – sekoittaa liikennettä
Verkkouutiset (Ulkomaat)
09:00, 23.5.
0
71

Theresa May tuomitsee Manchesterin ”vastenmielisen terroriteon”, vaalikampanjat keskeytetty
Ilta-Sanomat (Ulkomaat)
08:59, 23.5.
0
489

Paulaa ylistetään sankariksi – pitää huolta 50:stä räjähdyksessä huoltajastaan eroon joutuneesta lapsesta Manchesterissa

HS.fi (Ulkomaat)
08:59, 23.5.
0
23

Manchesterin pommi räjähti melkein Aino Raittisen naapurissa – ”Olimme juuri käymässä sänkyyn, kun kuulimme sen”
Turun Sanomat (Ulkomaat)
08:54, 23.5.
0
44
Manchesterin rautatieasema suljettu ainakin vuorokauden
Ilta-Sanomat (Ulkomaat)
08:54, 23.5.
0
147

Kateissa ollut autistinen pikkupoika löytyi turvassa Manchesterista
MTV.fi (Ulkomaat)
08:54, 23.5.
+1
74
Manchesterin rautatieasema suljettu ainakin vuorokauden – sekoittaa liikennettä
Kainuun Sanomat (Ulkomaat)
08:51, 23.5.
0
20

Suomen Lontoon-suurlähetystön lehdistöneuvos: Järkytys ja shokki päällimmäisinä reaktioina

Satakunnan Kansa (Ulkomaat)
08:50, 23.5.
0
75
Tämä tiedetään Manchesterin iskusta: 19 kuollut ja yli 50 loukkaantunut, itsemurhaiskua epäillään
ESS.fi (Ulkomaat)
08:49, 23.5.
0
23
Suomen Lontoon-suurlähetystön lehdistöneuvos: Järkytys ja shokki päällimmäisinä reaktioina
MTV.fi (Ulkomaat)
08:49, 23.5.
0
32
Pääministeri May ja oppositiojohtaja Corbyn keskeyttävät vaalikampanjansa iskun takia
Stara (Viihdejutut)
08:49, 23.5.
0
661

Manchesterin isku: Mahdollisesti selkäreppuun rakennettu naulapommi
Yle (Ulkomaat)
08:48, 23.5.
+1
252

Suomalainen tutkijaupseeri: Nuoret ja lapset iskun kohteena valtavan poikkeuksellista

Talouselämä (Talous)
08:46, 23.5.
0
29

Manchesterin lentoliikenne jatkuu normaalina
Karjalainen (Kotimaa)
08:45, 23.5.
0
60
Suomen Lontoon-suurlähetystön lehdistöneuvos: Järkytys ja shokki päällimmäisinä reaktioina
Tekniikka&Talous (Uutiset)
08:44, 23.5.
0
530

Facebookin turvatoiminto aktivoitui Manchesterin räjähdyksen jälkeen – aktivoitu yli 300 kertaa 3 vuodessa
Kauppalehti (Uutiset)
08:43, 23.5.
0
31
Manchesterin lentoliikenne jatkuu normaalina
HS.fi (Ulkomaat)
08:41, 23.5.
0
43

Pahantekijät tietävät, miten kauhun ruuvia väännetään yhä kireämmälle

Arvopaperi (Talous)
08:41, 23.5.
0
155

Manchesterin isku toi epävarmuutta markkinoille
Helsingin Uutiset (Kotimaa)
08:40, 23.5.
0
67
Presidentti tuomitsee jyrkästi Manchesterin iskun – "Kertoo häikäilemättömästä epäinhimillisyydestä"
Maaseudun Tulevaisuus (Politiikka)
08:35, 23.5.
0
136
Silminnäkijät Manchester-areenan kaaoksesta: Lasinsiruja, savua ja paniikkia
Lähde (kategoria)
Aika
+/-
Klikit
 
Tiedän muutaman ihan muissa asioissa täysijärkisen ihmisen, joilla on tapana jaella tämäntyyppisiä kuvia jokaisen iskun jälkeen.

En voi väittää etteikö muutaman kerran olisi kiehahtanut päässä aika paljon tällainen vähättely. Luulenpa että tässä tapauksessa asia on vain niin poikkeuksellisen törkeä, että tuskin kehtaavat samoja kuvia jaella.

1470628974777
 
Jokohan olisi aika ihan oikeasti miettiä, mikä ajaa miehen tappamaan itsensä ja mahdollisimman monta pikkutyttöä?

Koska en ole uskontotieteilijä ja koska vaikkapa meikäläisiin lukeutuvat tataarit ja monet muut eivät todellakaan murhaa ihmisiä, niin en sano että se olisi yksiselitteisesti Islam (tähänhän nämä Jussi Huhtelat aina jumittavat, että kuulemma syyttää niin ja niin montaa miljardia terrorismista - ja eihän terrorismi ole merkittävä kuolinsyy esim. sydän- ja verisuonitauteihin verrattuna, sekin varmaan lohduttaa oikein kovasti näiden pikkutyttöjen läheisiä).

Mutta aivan selvää ja aivan varmaa on että aivan yksinään, omassa kotonaan juutube-videoita katsoen kaikki nämä saatanan hullut eivät radikalisoidu, vaikka näin annetaan usein ymmärtää. Kyllä näillä on niitä selkääntaputtelijoita ja tukijoita ja niitä tahoja, jotka neljän seinän sisällä avoimesti kehottavat tällaisiin hirmutekoihin ja lupaavat valtavat palkinnot näille tekijöille tuonpuoleisessa. Miksi sentyyppinen porukka on saanut aivan vapaasti tulla levittämään oppejaan esim. Suomeen? Sellaisella skeidalla ei ole yhtään mitään tekemistä uskonnonvapauden kanssa, ei kenenkään vapaus ylitä toisten oikeutta ihmisarvoon ja elämään!!!

Tästä kommentista tulikin mieleen, että kyllä kai (toivottavasti) nyt meilläkin vihapuhepoliisi ymmärtää kiinnittää huomiota iskua somessa ylistävien suuntaan ? Onhan tämä ymmärtääkseni nähty kerta toisensa jälkeen, että Euroopassa asuvien muslimeiden keskuudessa ISIS -fanitus ja veritekojen ylistys ovat olemassa olevia ilmiöitä. Vai kytätäänkö vain ja ainoastaan kantaväestön harjoittamaa vihaista puhetta ?
 
Tottakai, et kai vain hetkeäkään epäillyt?
 
No istu alas ennen kuin luet tämän. Hyvin on johtokeskuksen pomo perillä integroitumisen ongelmakohdista.

Seuraavaksi varmaan Jussin kanssa voidaan todeta, että sekin on ihanaa kulttuurien sekoittumista kun arabitaustainen ISIS-mies ajaa Hiluxilla (Japani) johon on pultattu kiinni kulunut Sergei (Neuvostoliitto). Johtosarjat autossa voivat olla vaikkapa PKC:ltä (Suomi). Kourassa Camp Speicherista viety M4-karbiini (USA). Niin sitä integraatio etenee yhtenä harmonisena mössönä!

Jussista ei voi muuta sanoa kuin että #joke kuvaa miestä hyvin, eikä se tässä tapauksessa viittaa johtokeskukseen.
 
No istu alas ennen kuin luet tämän. Hyvin on johtokeskuksen pomo perillä integroitumisen ongelmakohdista.

"Miehet" saapuivat 11.9 New Yorkiin kahdella lentokoneella, jenkkien valmistamilla=kulttuurit sekoittuvat koko ajan toisiinsa ja siksi ottaa kaikki mukaansa..

"Miehet" saapuivat Pariisiin ja menivät Bataclan-klupille keikalle. Miehillä oli mukanaan venäläislähtöisiä AK-sarjatuliaseita=kulttuurit sekoittuvat todenteolla koko ajan toisiinsa ja siksi ottaa kaikki mukaansa..

Taitaa muutakin sekaisin, kuin komisarion kiinnitetyn tweetin kuvassa olevat johdot...:D
 
Viimeksi muokattu:
No ei ihme että komisario on hiukan eksyksissa jos hänelle kulttuuri = farkkumerkki. Varmaan komisarion mielestä toinen hyvä esimerkki kulttuurien yhteensopivuudelle on se että suomalainen Pertti myy kebabia Ahmedin omistamasta kioskista kiinalaiselle Wu Chi;lle.
 
Ranskalaisella lämpökameralla varustettu venäläinen T-72-tankki Kaukoidästä haalittuine kirgiisimiehistöineen sortamassa ukrainalaisia, todella kansainvälistä toimintaa myös.
 
Jokohan olisi aika ihan oikeasti miettiä, mikä ajaa miehen tappamaan itsensä ja mahdollisimman monta pikkutyttöä? Miksi sentyyppinen porukka on saanut aivan vapaasti tulla levittämään oppejaan esim. Suomeen? Sellaisella skeidalla ei ole yhtään mitään tekemistä uskonnonvapauden kanssa, ei kenenkään vapaus ylitä toisten oikeutta ihmisarvoon ja elämään!!!

Eikä ole pelkästään saanut tulla!

Jopa itse pääministeri on heidät kutsunut Suomeen henkilökohtaisesti..ja luvannut vielä oman kesäpaikkansa asunnoksi.
Rahaa riittää tulijoiden elättämiseen rajattomasti..otammehan juuri siihen tarkoitukseen miljardin lisälainaa joka ainoa vuosi.

Nimittäin vähempikin olisi riittänyt..esimerkkejä löytyy puoleen ja toiseen, niin Ruotsista kuin Virostakin.
 
Supo saanut tekijän henkilöllisyyden ja tehnyt nimihakua järjestelmiin...

Risikko: Manchesterin iskulla ei yhteyksiä Suomeen

Julkaistu: 23.5. 11:33
Sisäministeri Risikko (kok.) kertoo, että Manchesterin terrori-iskusta ei ole tullut ilmi yhteyksiä Suomeen.
Risikon mukaan tapahtumien turvallisuusmääräyksiä ei kiristetä Suomessa nykyisten tietojen valossa.

STT
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005222754.html?ref=rss
 
Tiedän muutaman ihan muissa asioissa täysijärkisen ihmisen, joilla on tapana jaella tämäntyyppisiä kuvia jokaisen iskun jälkeen.

En voi väittää etteikö muutaman kerran olisi kiehahtanut päässä aika paljon tällainen vähättely. Luulenpa että tässä tapauksessa asia on vain niin poikkeuksellisen törkeä, että tuskin kehtaavat samoja kuvia jaella.

1470628974777

No ei kyllä voi olla edes muissa asioissa täysjärkinen jos väittää todeksi kuvaa, jonka mukaan 14 terrorivuoden aikana on kuollut 146 ihmistä terrorismiin???? WTF??

Päivän luku:
TROP.jpg

Ja tuolta soumistanian Levis-poliisit , :confused: , voi mennä päivittämään tietojaan monikulttuurisuuden ihanuuksista:
https://www.thereligionofpeace.com/

.. ja tietysti soumistanian poliitikot tulevat jälleen Pipilän perässä hokemaan tutuksi tulleita mantrojaan:
"ei pidä antaa pelolle valtaa"
"yksittäistapaus jolla ei mitään yhteyttä islamiin"
"tällä ei ole mitään tekemistä islamin kanssa"
jne ....

Sipila_shokissa.png
 
Back
Top