Matkavinkit eli käymisen arvoiset paikat kotimaassa

Siellä hoitavat tarjoilun kehitysvammaiset.
Tarjoilussa ei ollut moitteen sijaa, vaan se oli äärettömän hyvää ja palvelualtista. Myös ruutikellari atmosfäärinä oli oikein tunnelmallinen.
Sen sijaan pihvini oli hieman mauton ja vaimon annos kokoonsa nähden hintava. Arvosanaksi kokonaisuudelle 8,5. Seuraavalla kerralla kokeilemme siis jotakin toista paikkaa.
 
Lahdessa oli meksikolainen ravintola Santa Fe. Otin medium rare minus härän filee pihvin Coca Cola kastikkeella. Olin kahden vaiheilla tuon kastikkeen kanssa mutta hyvin sellainen sopii suolan maun kanssa. 8/10 eli erittäin hyvää ruokaa ja pihvi mureni suuhun kun puraisi eikä maussa ollut vikaa. Palvelu pelasi ja ruokaa ei tarvinnut odottaa pitkään. Voisin käydä toistekkin mutta matkaa on monta sataa kilometriä.

Hyvän ja murean nautaeläin pihvin kun vetää käkättimeen niin se on elämys.
 
Santa Fe on hyvä paikka, esimerkki muuten sellaisesta ravintolasta, jossa käymme vaimon kanssa useamminkin.
On niin suosittu, että pöytävaraus on usein tarpeen. Ja se on muuten just niin, että silloin harvoin, jolloin tuollaista ruokaa nautitaan ja hyvässä seurassa, niin makuelämyksen pitää olla kohdillaan. Sellainen ihan jees -suoritus ei saa palaamaan, kun vaihtoehtoja kerran on.
 
Uudellamaalla paras kalaravintola on Hangossa. Jos ette ole vielä käynyt, käykää ihmeessä ja ottakaa erityisesti ulkomaalaiset vieraat mukaan. Hehän aina ihmettelevät, missä se kala tarjoillaan.

På Kroken on Ekströmin kalastajaperheen oma ravintola Hangonkylän satamassa. Saaristolaispöytä on tietysti hitti mutta myös a la carte on upea.
 
Lahdessa oli meksikolainen ravintola Santa Fe. Otin medium rare minus härän filee pihvin Coca Cola kastikkeella. Olin kahden vaiheilla tuon kastikkeen kanssa mutta hyvin sellainen sopii suolan maun kanssa. 8/10 eli erittäin hyvää ruokaa ja pihvi mureni suuhun kun puraisi eikä maussa ollut vikaa. Palvelu pelasi ja ruokaa ei tarvinnut odottaa pitkään. Voisin käydä toistekkin mutta matkaa on monta sataa kilometriä.

Santa Fe on ketjuravintola, että siitä kyllä pääsee nauttimaan kunhan vain eksyy vähän isompiin maalikyliin.
 
Makujahan on monenlaisia, mutta joskus siitä voi olla apua, jos oudommassa paikassa ruokapaikkaa valittaessa on pieni ennakkotieto paikan tasosta. Vaikkakin oudon henkilön subjektiivinen mielipide ;).
Santa Fe:stä ollut puhetta, tämä Lahden paikka onnistunut jo useampaan kertaan meidän kohdalla.
http://www.santafelahti.com/santafe/

Pistetään nyt vaikka toiseksi tämä Kastelholman linnan lähistöllä oleva esimerkiksi Ahvenanmaalta.
http://smakbyn.ax/fi/ravintola/
 
Santa Fe on ketjuravintola, että siitä kyllä pääsee nauttimaan kunhan vain eksyy vähän isompiin maalikyliin.
Aina oppii uutta. Täältä lähti McDonaldskin pois ja ei ole kuulemma aikomusta avata uudestaan. :D
 
Uudellamaalla paras kalaravintola on Hangossa. Jos ette ole vielä käynyt, käykää ihmeessä ja ottakaa erityisesti ulkomaalaiset vieraat mukaan. Hehän aina ihmettelevät, missä se kala tarjoillaan.

På Kroken on Ekströmin kalastajaperheen oma ravintola Hangonkylän satamassa. Saaristolaispöytä on tietysti hitti mutta myös a la carte on upea.

Allekirjoitan tämän. Erinomainen paikka.
 
Back
Top