Vaikka tänään onkin uutisoitu mahdollisesta alueloukkauksesta, niin en jaksa uskoa Venäjän yrittävän koetella uutta eduskuntaa sen kautta. Ruotsissakin vastaava tilanne aiheutti keskustelua puolustusvoimien tilasta ja pohjoismaalaisesta yhteistyöstä. Uskon, että Suomessa alueloukkaukset vain lisäävät nato myönteisyyttä, lisäävät venäjä vastaisuutta sekä mahdollisesti lisäävät painetta nostaa puolustusvoimien määrärahoja(tai ainakin estää niiden leikkaamisen). Nämä eivät taida olla venäjän intressejä, mutta jonkun muun ne taitavat olla. Provosoinnin mahdollisuus on mielestäni epätodennäköinen, koska Venäjälle ei ole ennenkään ollut ongelma järjestää niitä ihan omalla porukalla.
Todennäköisempänä vaihtoehtona pitäisin sitä, että Venäjä tarjoaa mahdollisuutta pakotteiden purkuun tai muuta vastaavaa taloudellista hyötyä Suomelle vaikka esimerkiksi merkittävän laivatilauksen muodossa. Sillä saataisiin sopivasti kahtiajakoa eduskuntaan kun vaakakupissa olisi toisella puolella lojaalisuus muuta eurooppaa kohtaan ja toisella tuhannet työpaikat sekä miljoonat/miljardit eurot.