Ylipäätään "vuoden 1918 tapahtumat" eivät tunnu olevan oikeasti kovin tunnettuja, tai sitten ne nähdään vain omien asenteiden läpi. Esimerkiksi minä olen oppinut käyttämään tapahtumista pelkästään nimeä Vapaussota enkä näe siinä mitään väärää.
Huomaa kyllä tänäkin päivänä että jokunlainen totuuskomissio olisi pitänyt järjestää. Terroria, teloituksia ja kaikenlaista perseilyä teki molemmat osapuolet. Huomattavaa on sekin, että kummalla puolella soti, saattoi johtua ihan sattumastakin. Ei siinä mitään aatteen paloa kaikilla todellakaan ollut.
Kouluaikoina historian tunneilla kyllä hinkattiin suomen sotaa, nuijamiehiä, talvi- ja jatkosotaa ja ohuesti Lapin sotaa. Vapaussota ohitettiin hyvin nopeasti ikäänkuin alaviitteenä. Olen vasta aikuisena perehtynyt aiheeseen syvällisemmin.
Sellainenkin näkökulma noihin näkyviin johtohahmoihin, että eipä pienillä paikkakunnilla hirveästi ollut vaihtoehtoja. Samat isännät istuivat kansakoulun johtokunnassa, kirkkovaltuustossa, kunnanvaltuustossa ja suojeluskunnassa. Ei noita kouluja käyneitä herroja ollut kuten tänä päivänä, kun suurin osa kuntalaisista oli kiertokoulun tai jonkun kansakoululuokan käyneitä maanviljelijöitä. Tai miksei noissakin ole ollut omia sisäpiirejä. Mistäpä näitä tietää tai enää selvittää.
Oletan että suurin osa/kaikki pitävät suojeluskuntamerkkiä siksi, että semmoinen oli Mannerheimilläkin hihassa. Ja että välirauhan yhteydessä suojeluskunta kiellettiin. Ja että nyt merkin saa velcro-patchina.
En jaksa uskoa että kukaan merkkiä tänä päivänä käyttävä ajattelee sillä tavalla kannattavansa valkoisen puolen terroria. Onpahan vaan makea käyttää nykyaikaisessa plate carrierissa samaa merkkiä kuin vaikka talvisodan jermut sarkapukujensa hihassa.
Niin ja Pohjanmaan Maanpuolustussoittokunta näyttää tältä
Katso liite: 122594