Miehitetty - norjalainen sarja

Norjalainen tv-dokkari, jossa kuvataan syksyä 1968 Norjan ja NL:n rajalla.

https://tv.nrk.no/serie/brennpunkt/OAUA11002108/04-11-2008

Tsekkoslovakia oli miehitetty ja punapanssarit olivat Norjan rajalla. Pohjois-Norjaan sijoitetut joukot olivat hälytystilassa ja lievästi sanoen hermot pinnassa. Kuumotus oli melkoinen kun Oslosta ei oikein tahtonut tulla ajantasalla olevaa tilannekuvaa eikä käskyjä.

Minäkin pysyin yllättävän hyvin kärryillä vajavaisella ruotsillani. Kantsii katsoa.
 
Jep, tuo ennakkovaroituksen saaneen Tanskan hallinnon vässyily oli kyllä häpeällinen episodi, sotilaat olisivat olleet valmiina taistelemaan maahantunkeutujia vastaan (jotka olivat vieläpä yllättävän heppoisella joukolla liikkeellä) mutta hallitus ei antanut jakaa edes patruunoita joilla ampua saksalaisia. Niissä vähissä kahakoissa joita saatiin siitä huolimatta tehtyä, tanskalaiset osoittivat että olisivat kyllä pystyneet saamaan aikaan ihan hyvänmallista vaikutusta saksalaiskolonniin. Ainakin Norja olisi voitu tanskalaisten toimesta pelastaa saksalaismiehitykseltä, nykytiedon valossahan Hitler oli hyvin hermona tuon operaation jatkuessa ja oli useaan kertaan vähällä keskeyttää koko homman. Tanskalaiset osoittivat miten vaarallista on "alistua tosiasioihin", samanhan olivat jo Baltian maat demonstroineet Neuvostoliiton vaatimuksiin tukikohdista suostuessaan.

Sitähän tietenkään kukaan tiennyt siinä vaiheessa, että vaikka Hitler olikin erittäin uskalias suunnitteluvaiheessa, niin hän ei ollut sitä toteutusvaiheessa ja taisipa tiettyjen tietojen mukaan melkein pössiä ranskan valtauksenkin ihan vain kieltämällä "liian uskaliaat" koukkaukset panssareilla. Seuraavan kerran hän mokasi Dunkirkissä, kun ei määrännyt maajoukkoja etenemään agressiivisesti, vaan käski ilmavoimia hoitamaan homman yksin. Sitten Hitler arveli Brittien alistuvan diplomaattiseen painostukseen, ja vietti kesäloman Ranskassa ennen kuin alkoi valmistautumaan britannian valloitukseen. Bob päätyi pitkälti tämän takia brittien voitoksi, koska saivat aikaa valmistautumiseen, ja jopa siinä tapauksessa, että ilmavoimat olisivat kärsineet tappion, niin brittien maajoukoilla olisi silti ollut mahdollisuudet lyödä Saksalaiset takaisin, koska kerkesivät tehdä puolustusvalmisteluja. Seuraava tapaus jossa Hitler epäröi oli varmaankin Malta. Jos Malta oltaisiin vallattu, niin sitten taistelut Afrikassa olisivat hyvin luultavasti päätyneet Saksalaisten ja Italialaisten voitoksi. Vika vaan oli siinä, että Kreetalla Saksalaiset ottivat niin pahasti tappioita, että etenkin laskuvarjojoukkojen käyttö meni banniin ja varmaan muutenkin rajoitti maihinnousujen suunnittelua. Seuraavia epäröintejä oli sitten Venäjän operaatio, jossa vaihdettiin Hitlerin käskystä painopistettä useampaankin kertaan ja hitlerin idea oli myös se, että painopisteitä oli kolme, eikä vain yhtä.
 
Norjalainen tv-dokkari, jossa kuvataan syksyä 1968 Norjan ja NL:n rajalla.

https://tv.nrk.no/serie/brennpunkt/OAUA11002108/04-11-2008

Tsekkoslovakia oli miehitetty ja punapanssarit olivat Norjan rajalla. Pohjois-Norjaan sijoitetut joukot olivat hälytystilassa ja lievästi sanoen hermot pinnassa. Kuumotus oli melkoinen kun Oslosta ei oikein tahtonut tulla ajantasalla olevaa tilannekuvaa eikä käskyjä.

Minäkin pysyin yllättävän hyvin kärryillä vajavaisella ruotsillani. Kantsii katsoa.

Ekassa jaksossa tulee hyvin esille miten helposti maan johto voidaan halvaannuttaa eikä toimita kun pitäsi toimia(muuten aika fiktiivinen tarina)... Ihan kuten Ukrainassa tapahtui kun Venäjä hyökkäsi Krimille...kukaan ei saanut joukkoja liikkeelle.

Aion seurata sarjaa :D
 
Pääministerin reaktiosta tuli mieleen, että kuinka Suomessa suhtauduttaisiin noin rankkaan noottiin. Pääministeri toisteli silmät ymmyrkäisinä että mitään ei saa tehdä, voi tulla tuhansia uhreja.

Voi olla että Suomen lannistaminen kävisi yhtä helposti, ammutaan joku ja sen jälkeen valtiojohto päättää "pelastaa" loput.
 
Jep, tuo ennakkovaroituksen saaneen Tanskan hallinnon vässyily oli kyllä häpeällinen episodi, sotilaat olisivat olleet valmiina taistelemaan maahantunkeutujia vastaan
Noinhan se meni melkein Norjassakin; politikot eivät uskoneet hyökkäykseen, vaikka saksalaisten sotalaivat jo tunkivat keulojaan vuonoihin. Sotilaat puolestaan raastoivat tukkaansa politikkojen munattomuuden vuoksi, ja jotkut heistä heittivätkin sitten katkerina pensselit santaan tuumien, jotta pitäköön hallitusherrat sitten tunkkinsa.
 
Yllätystä yrittänyt saksalaisristeilijä Blücher tunkeutui Oslovuonoon 9.4.1940. Alus oli Osloa valtaamaan lähetetyn laivasto-osaston lippulaiva. Oscarsborgin rannikkotykistölinnakkeen päällikkö ei jäänyt raapimaan muniaan vaan antoi tulenavauskäskyn. Tämä yllätti saksalaiset ja Blücher upotettiin. Laivasto-osasto joutui perääntymään ja näin ollen kuningas ja maan hallitus ehdittiin evakuoida Oslosta.

Karte_Oscarsborg.png

German_cruiser_Blücher_sinking.jpg
 
Pääministerin reaktiosta tuli mieleen, että kuinka Suomessa suhtauduttaisiin noin rankkaan noottiin. Pääministeri toisteli silmät ymmyrkäisinä että mitään ei saa tehdä, voi tulla tuhansia uhreja.

Voi olla että Suomen lannistaminen kävisi yhtä helposti, ammutaan joku ja sen jälkeen valtiojohto päättää "pelastaa" loput.

Joo, voi vaan kuvitella millaista vatulointia Sipilältä ja kumppaneilta voisi vastaavassa tilanteessa odottaa. :oops:
 
Joo, voi vaan kuvitella millaista vatulointia Sipilältä ja kumppaneilta voisi vastaavassa tilanteessa odottaa. :oops:
Toivottavasti homma siirrettäisiin heti Ylipäällikön hoitoon.

OT: Punamummo olisi pitänyt ylipäällikkyyden itsellään, osaako kukaan arvata että miksi ihmeessä?? Muut pressat ovat kertoneet että olisivat luovuttaneet sen Puolustusvoimain komentajalle.
 
Oikein punamummo ja kaikki muut olisivat luovuttaneet vallan oitis sotilaille. :D:D:D Ja että Sale tulis nyt apuun???
 
OT: Punamummo olisi pitänyt ylipäällikkyyden itsellään, osaako kukaan arvata että miksi ihmeessä?? Muut pressat ovat kertoneet että olisivat luovuttaneet sen Puolustusvoimain komentajalle.

Tarja olisi perustanut komentopaikan, jossa vaaleanpunaisilla nuolilla olisi seurannut joukkojemme etenemistä Neuvostoliittoon.

...no ei, jotain voinee päätellä siitä, että "kyllä ne puolustusvoimat sen kaksi päivää kestää kunnes CNN:n kamerat ehtii paikalle" (ja sitten ilmeisesti "kansainvälinen paine" maineen menettämisestä ym. ajaa Venäjän pois). Jännästi vanha ilmansuunta valikoituu vaikka se ihannevaltio poliittisine järjestelmineen olikin jo historiaa.
 
No sanos muuta. Minun järkeeni ei vain uppoa, miksi jotkut vasemmistolaiset edelleen symppaavat Itää? Kun ei se erityisen humaanilta vasemmistolaiselta Onnelalta vaikuta ainakaan minun silmiini. Mutta ehkä sieltä otetaan edelleen vetoapua sisäpolitikointiin????
 
Pääministerin reaktiosta tuli mieleen, että kuinka Suomessa suhtauduttaisiin noin rankkaan noottiin. Pääministeri toisteli silmät ymmyrkäisinä että mitään ei saa tehdä, voi tulla tuhansia uhreja.

Voi olla että Suomen lannistaminen kävisi yhtä helposti, ammutaan joku ja sen jälkeen valtiojohto päättää "pelastaa" loput.

No mietihän sarjan asetelmaa. Usa on pois pelistä ja EU ja Venäjä molemmat painostavat Norjaa poliittisesti ja Venäjä lopulta myös miehittää osan Norjaa. On siinä Pääministerillä aika tuskaisa tilanne. Kehotan huomaamaan, että sarja on laadittu norjalaisia katsojia varten, heille nämä asetelmat ja skenaariot eivät ole suinkaan tuntemattomia. Meille ne ovat, koska koemme Naton olevan ajasta aikaan olemassa oleva juttu. Se on suorastaan mystifioitua kamaa MEILLE, norjalaisille ei.

Tässä matoisessa maailmassa pieni valtio hallinnoi suurta öljykenttää ja istuu samalla jumalattoman sijoitusomaisuuden päällä...on sitä oksan ottajaa, kun on kuusen kaatajaa.
 
Pääministerin reaktiosta tuli mieleen, että kuinka Suomessa suhtauduttaisiin noin rankkaan noottiin. Pääministeri toisteli silmät ymmyrkäisinä että mitään ei saa tehdä, voi tulla tuhansia uhreja.

Voi olla että Suomen lannistaminen kävisi yhtä helposti, ammutaan joku ja sen jälkeen valtiojohto päättää "pelastaa" loput.

Nykyinen pääministerimme menisci kaappiin ja rukoisi Lars Lestadiusta apuun... :)
Ei riittäisi muna muuten muillakaan ministereillä... Ehkäpä Bernerillä olisi munaa edes sanoa jotain (kuvastaa muuten hyvin nykyhallituksen kyvykkyyttä tämä arvio) :)
 
No sanos muuta. Minun järkeeni ei vain uppoa, miksi jotkut vasemmistolaiset edelleen symppaavat Itää? Kun ei se erityisen humaanilta vasemmistolaiselta Onnelalta vaikuta ainakaan minun silmiini. Mutta ehkä sieltä otetaan edelleen vetoapua sisäpolitikointiin????

Jaa? Sitäkö vasemmistolaiset haluavatkin? Minä luulin että koko touhu pohjautui siihen, että odotetaan vallankumousta jotta saadaan murhata väärinajattelijat ja sitä odotellessa tehdään poliittisesti korrekteja juttuja, jotta saadaan mahdollisimman paljon sakkia ajattelemaan samalla tavalla kuin he. Venäjä vetoaa tuohon sakkiin, koska siellä voidaan murhata väärinajattelijoita jos nämä rupeavat ärsyttämään. Lisäksi siellä on paljon ihmisiä, jotka ovat valinneet selvästikin elää sellaista vähemmän materialistista elämää, itseasiassa suurta osaa asuttua venäjää voisi varmaan kuvata hyvin boheemiksi ympäristöksi.

Siis eihän vasemmistossa järjen ja logiikan perusteella toimita!
 
Ei lähde kantamaan tuo juttu, ohutta on kaikin puolin.

Nyt alkoi pienen pieni vastarinta-ajatus, mutta vain yksi vartiokaartilainen, tsetseeni ja 15-vuotias kolli ovat heränneet. Ai niin ja se lakiopiskelija. Mahtava vastarintaliike.

Tietenkin pyrkii mielessä vertaamaan Suomeen, Sipilä voisi pääministerinä toimia noin mutta toivottavasti Supo ei ole noin kädetön. Luulen kuitenkin, että vastarinta ei olisi pelkästään skootteripojan ja yhden blogin varassa.

Pettymys, ajattelin että tässä olisi herkullinen taustatarina vaikka pikku spekulaatioille :facepalm:
 
Jotenkin tuntuu siltä, että ennakkohypetyksestä huolimatta sarja ei ole lunastanut odotuksia. Jotenkin hitaanpuoleisesti etenee ja sanoisin jopa, että tähän mennessä on ollut vähän tylsähkökin. Räväkkä alku oli lupaava, mutta joku sarjassa nyt tökkii.

Olen ottanut tavaksi katsoa ensimmäiset puoli tuntia ja sen jälkeen 21.30 käännän ykköselle, josta alkaa saksalainen kylmän sodan vuosiin sijoittuva vakoojatrilleri Deutschland 83. Katselen Miehitetyn sitten loppuun kolmosen Katsomosta.
 
Mitä odotitte? Panssariarmeijoiden kohtaamistaisteluja 24/7? Minusta sarja puskee juurikin niihin dilemmoihin, avoimesti ja jäätävästi, jotka ovat tätä päivää. Kuten olen kaakattanut: panssarilautta Pöytyällä on vapauttava tapahtuma, mutta moni asia voi jäädä sitä ennen vielä kokematta.....hommat eivät mene nyt kuin -44, vaikka se olisi kuinka sodantuntuista. Sarjassa on monia yksityiskohtia, jotka ovat jo nyt tätä päivää. Asetelman luontiin on sitten aivan pätevästi mestaroitu tilanne, jossa Usa on Kiinassa ja EU ajaa samaa agendaa Venäjän kanssa. Se tuntuu höpö - asetelmalta, mutta norskien kannalta se ei sitä välttämättä ole.
 
Kyllä, samaa mieltä. Sarja on lisäksi onnistunut kuvaamaan sitä eettis-moraalista dilemmaa, joka syntyy, kun miehitetty ja miehittäjä toimivat toistensa vihollisina ja kuitenkin pitää tehdä yhteistyötä. Esim. ravintolan talous pyörii miehittäjän ansiosta, ja tässä pitääkin kysyä haiseeko raha vai ei. Eritoten juuri norjalaiskatsojille tämä lienee meitä enemmän framilla, kun heillä on kokemusta miehityksestä (1940-1945), jolloin Vidkun Quisling toimi nukkehallituksen nokkamiehenä. Toistaako historia itseään?
 
Aivan. Ja ainakin osa norjalaisista suhtautuu Unioniin kumppanina varsin skeptisesti ja jopa epäluuloisesti. Liittolaisistaan vain Usaan luottavat edes malliksi. Ja tämän sarjan asetelmassahan se onkin pudotettu veks.

Ihmettelen pohjoismaiden tapaa nostaa joku halvatun zournalisti aina tapahtumien keskipisteeseen ja yleensä tämä edustaa jotain marginaalimediaa.....

Tässä kohtaa sarjassa osoitetaan kuinka vastarintaväki on vahingollinen, kun yritetään löytää poliittista ratkaisua. Nuoret natsionalistit ovat turvallisuuspoliisin harmina ja Puolustusvoimien komentaja näyttää pakahtuvan kiukkuunsa.

"kun valmistaudutaan ja harjoitellaan pahinta sotilaallista uhkaa silmällä pitäen, ne helpommat kyllä sitten hoituvat".....tätä dogmia meillä on viljelty kysta kyllin. Nykyisen maailman oloissa kysyn: mikähän mahtaa olla se pahin sotilaallinen uhka ja kenen mielestä ja miksi?

Mutta katsellaan, mitä norskit ovat leiponeet jatkoon.
 
Back
Top