Miehitetty - norjalainen sarja

Kyllä, juuri näin! Samanlainen ohje olisi paikallaan Suomessakin jokaisen PV:n toimiston seinälle. Tarve on olemassa, kun munattomuus on yleistymään päin. Muuten täällä ihmetellään vielä kolmantenakin päivänä rajan ylityksestä, pitäisikö jotakin tehdä vai ei.

Koska juridisen norjan taitoni on hiukan heikko, luin ohjetekstin läpi englanniksi. Asiallinen teksti. Aikoinaan 1960-luvulla myös Suomessa sotilaspiireihin ja varuskunnille annettiin vastaavat ohjeet. Mutta totta, ohjeet pitäisi institutionalisoida. Toimistojen seinille, reserviläiskirjeen mukaan. Aikoinaan Ruotsissa kylmän sodan aikana ohjeet sodan varalta jaettiin puhelinluetteloissa jotka silloin jaettiin toki joka kotiin. "Varje meddelande om att mobilieringen skall avbrytas är falskt" Aikoinaan moista sotaintoilua moitittiin mm. Hesarin jutuissa (!).

okk_tele82.jpg

Tässä Ruotsin "Om Kriget kommer" -kirjanen vuodelta 1983.

http://it.scribd.com/doc/4069658/Om-kriget-kommer-vad-du-bor-veta-1983#scribd
 
^ Hienoa tekstiä svenssoneilta! Eritoten tuo vastarinnan jatkaminen eri muodoissaan on asiallista tekstiä. Samoin yleinen varoitus disinformaatiosta eli liikekannallapanon keskeyttämistä uutisoivat viestit ovat silkkaa tiltun propagandaa.

Suomessa tuollaisia ohjeita ei olisi taatusti voitu painaa puhelinluetteloon. Se olisi ollut provokaatio ja YYA-hengen vastaista.
 
No, nyt se voitaisiin tehdä. Etenkin kun nyt ollaan testattu systeemien toimintaa reserviläiskirjeen muodossa.
 
Titon Jugoslaviassa oli käsittääkseni myös valmistautuduttu käynnistämään vastarinta jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. Taisi jopa olla maan perustuslakiin kirjattuna, että lkp tulee käynnistää aina ja joka tilanteessa. Tämän varmistaminen oli sitten viety niin pitkälle, että jo ennakkoon oli julistettu kaikki muunlaiset käskyt (= esim. liikekannellepanon peruuttaminen) laittomiksi, joita ei tulisi totella.
 
Nyt sitten erikoisjoukot jättivät verhot auki vastapuolen tarkka-ampujille. :rolleyes:
 
Vähän surkealta tuntuu tuo norskien mentaliteetti (olkoonkin että fiktiosta on kyse) kun tiukan paikan tullen pitää muka pääministerin luikkia USA:n suurlähetystöön piiloon kun ei omasta takaa löydy turvallisia väistötiloja. Meillähän ei mokomaa naurettavuutta suvaittaisi. Pääministerin osalta. Sen sijaan nykyinen VM saattaa jossain vaiheessa joutua juoksemaan triathlon-vauhdilla valitsemaansa ulkomaiseen suurlähetystöön hakemaan turvapaikkaa sen viimeiseksi jäävän, älyttömimmän möläytyksensä jälkeen. Venäläisten uhalla sen kanssa ei tosin olisi mitään tekemistä.

Noh, todellisessa maailmassahan niin ei tietenkään käy. Komissaarimateriaalia. Voi sitten soitella tuollaisia sarjassa nähtyjä "tarjous josta ei voi kieltäytyä"-tyylisiä puhelinsoittoja niskuroivien pienten kansallisvaltioiden päämiehille. Mielellään kuvapuheluna, että valkoiset hampaat näkyy.
 
^ Hienoa tekstiä svenssoneilta! Eritoten tuo vastarinnan jatkaminen eri muodoissaan on asiallista tekstiä. Samoin yleinen varoitus disinformaatiosta eli liikekannallapanon keskeyttämistä uutisoivat viestit ovat silkkaa tiltun propagandaa.

Suomessa tuollaisia ohjeita ei olisi taatusti voitu painaa puhelinluetteloon. Se olisi ollut provokaatio ja YYA-hengen vastaista.

Mitä tarkoitat pinkitetyllä?
 
Mitä tarkoitat pinkitetyllä?

Siellähän se lukee toiseksi viimeisessä kappaleessa:

"Motstånd i olika former

Motsåndet ska fortsätta inom det ockuperade området. En inkräktrare ska aldrig känna sig säker! Kampen ska fortsätta tills hela landet är befriat. -- och så vidare --

Muistutetaan siellä siitäkin, että jokaisen on syytä jatkaa vastarintaa oma-aloitteisesti. Myös passiivisen vastarinnan muistutetaan olevan vastarintaa.
 
Pitäisikö tuollaista harjoitella, pitäisikö siihen varautua vai onko se täl puolel lahtee kuollut ajatuksenakin? Jos Piimäahon militia harjoittelisi tuollaista, seurauksena olisi todennäköisesti maksimiaika pidätettynä ja hullun paperit.

Entäs jos "sota", miten sen kukakin ymmärtää, on muuttunut sellaiseksi, että punavärilause on tulossa muotiin?
 
Pitäisikö tuollaista harjoitella, pitäisikö siihen varautua vai onko se täl puolel lahtee kuollut ajatuksenakin? Jos Piimäahon militia harjoittelisi tuollaista, seurauksena olisi todennäköisesti maksimiaika pidätettynä ja hullun paperit.

Jos luet (kai sinäkin kouluruotsin olet lusinut) sen kohdan loppuun, niin ei siellä militioille mitään valtaa olla antamassa. Aseellinen vastarinta tapahtuisi johdetusti ja lakeja kunnioittamalla.
 
Hienoa toimintaa tänään! Turhalta verenvuodatukseltakin miltei vältyttiin, joskin Sidorova olisi kannattanut hakea suuremmalla joukolla, ylivoima lisää työturvallisuutta. Myös etäisyys kannattaa muistaa - ampuma-aseen kanssa ei koskaan mennä iholle, vaan otetaan tilanne haltuun kauempaa.

#frittnorge #vapaasuomi
 
Eihän tuossa sarjassa mitään avointa sotaa synny, koska kyseessä on kuitenkin jännäri, jossa uhkaavat tilanteet ratkeavat viime hetkellä päähenkilöiden kautta. Ja Vapaa Norja on ristiriitainen toimija, joka toisaalta luulee tekevänsä hyvää, mutta oikeasti vain pelaa Venäjän pussiin antamalla syitä jatkaa miehitystä. Sehän ei kai ole oikeasti saanut mitään todellista vahinkoa aikaan miehittäjille. Tosin se kaikista huonoimmin ajoitettu isku öljynjalostamoon taisi olla venäläisten itsensä tekemä. Vähän arveluttaa, millä tavoin miehitys ensi viikolla ratkeaa.
 
Sarjahan alkaa muuttua pienoisen suvantovaiheen jälkeen taas mielenkiintoiseksi. Baikalia lainatakseni minäkin aluksi odottelin niitä näyttäviä panssarikiilojen kohtaamistaisteluita, mutta tässähän alkaa nyt tosissaan olla hybridisodankäynnin makua.

No joo, ehkä juonikuviot ampuvat kaikkine EU & Venäjä -salaliittokuvioineen vähän yli, mutta sopii vaan ihmetellä kuinka länsimainen vapaa yhteiskunta, kuten tässä tapauksessa Norja saatiin painostettua tuollaiseen kusiseen tilanteeseen. Ulkoapäin kaikki näyttää toimivan kuten ennenkin. Vieraan valtion (=Venäjän) läsnäolo tuntuu ja näkyy, mutta normikansalaisen elämä jatkuu suunnilleen entisellään. Hyötyvätpä jotkut tilanteesta ensi alkuun taloudellisestikin, kuten sarjassa se ravintolan omistajatar.

Eikä sillä tavallisella kaduntallaajalla ole hirveästi käsitystä siitä mitä tapahtuu kulissien takana. Ja tosiaan, tässä mielessä sarja herättää kyllä kysymyksiä. Vastaavassa tilanteessa mitä tekisi oma valtiojohtomme ? Jos siis V. Putin tekisi Sipilän Juhalle ja kumppaneille "tarjouksen josta ei voisi kieltäytyä ?" Olisiko kanttia sanoa "nyt jumalauta riittää !" Ja antaa käskyt lkp:n käynnistämisestä kun tunnuksettomia "vihreitä miehiä" alkaisi ilmaantua esim. Ahvenanmaalle ?
 
Pääministeri Sipilä on tässä suhteessa epäilyttävä, valitettavasti. Mies on poliittisesti aivan liian kokematon ja myös liian kiltti, jos ihan suoria ollaan. Tilanne on kuin olisi otettu Teuvo Hakkarainen, poistettu tämän juomatavat ja rasismi, ja istutettu ukko pääministerin pallille.

Luojan kiitos Suomen johdossa on kaksi hieman kokeneempaa miestä, presidentti Niinistö ja ulkoministeri Soini. Puolustusministerinkin pallilla istuu edelleen Mies, vaikka Carl Haglund lähtikin toimistosta. Muut ministerit ovat kysymysmerkki, mutta ainakin valtiovarainministeri Stubb on suorastaan länsikiimainen.
 
No joo, ehkä juonikuviot ampuvat kaikkine EU & Venäjä -salaliittokuvioineen vähän yli, mutta sopii vaan ihmetellä kuinka länsimainen vapaa yhteiskunta, kuten tässä tapauksessa Norja saatiin painostettua tuollaiseen kusiseen tilanteeseen.
Tuo juonikuvio sopii pelottavan hyvin tämän hetken Suomeen. Länsimaat luistavat auttamisesta ja pelkkä vakava uhkaus riittää alistamaan maan. Stubbin lausunto alleviivaa tätä ja varsinaiset valtionhallinnon myyrät kyllä tekevät tehtävänsä, jarruttavat LKP:a "ettei vaan provosoida". Tämän vuoksi erittäin hyvä, jos nopea "kertausharjoitus" ehditään saamaan suoraan PV:lle.

Vihreät miehet ilmaantuivat, pisti heti laskeskeleman että onko romaani kirjoitettu ennen vai jälkeen Krimin.
 
On tuo sarjan fiktiivinen pääministeri Jesper Berg kyllä aika epeli. No, kuka tahansa varmasti järkyttyisi jos omalle kohdalle sattuisi vieraan valtion masinoima kidnappaus, jota tehostetaan pistoolin painamisella ohimoa vasten. Tämä siis jo sarjan avausjaksossa. Mutta silti, jotenkin vaan tässäkin nähdään myöntyväisyyspolitiikan rajat. Periksi antamalla vaan yllytetään vastapuolta menemään aina vaan pidemmälle vaatimuksillaan. Pääministeri Berg on vasta nyt sarjan loppupuolella alkanut saada terästä selkärankaansa. Jotenkin muuten kuvaavaa sekin, että tämähän ymmärtääkseni edustaa paikallista vihervasemmistoa puoluekannaltaan.
 
Tuo juonikuvio sopii pelottavan hyvin tämän hetken Suomeen. Länsimaat luistavat auttamisesta ja pelkkä vakava uhkaus riittää alistamaan maan. Stubbin lausunto alleviivaa tätä ja varsinaiset valtionhallinnon myyrät kyllä tekevät tehtävänsä, jarruttavat LKP:a "ettei vaan provosoida". Tämän vuoksi erittäin hyvä, jos nopea "kertausharjoitus" ehditään saamaan suoraan PV:lle.

Vihreät miehet ilmaantuivat, pisti heti laskeskeleman että onko romaani kirjoitettu ennen vai jälkeen Krimin.

No ihan tätä päivää kun Eu on luopunut jo Krimistä eikä mene kauan kun luopuu muustakin kovasti selitellen ja antaen "solidaarisuusoikeudenmukaisuus"diipadaapalausuntoja ja paheksuu niin maan perusteelisesti venäjää mutta mitään konkreettista ei tapahdu että nousee puolustamaan ahdingossa olevaa maata....ihan samaa kaavaa kuin tässä tv sarjassa Eu tekee..Norja jää täysin yksin.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top