Miehitetty - norjalainen sarja

jotenkin vaan tässäkin nähdään myöntyväisyyspolitiikan rajat. Periksi antamalla vaan yllytetään vastapuolta menemään aina vaan pidemmälle vaatimuksillaan.
Elokuvan esittämä myöntyvä tilannehan ei pitäisi olla mahdollinen Suomessa. Suomessa on tutkimusten mukaan erittäin korkea aseellisen maanpuolustuksen tahto. Kansan tahtoon nojaten pääministeri voisi siis tehdä vain sellaisia päätöksiä, jotka tukeutuvat aseelliseen maanpuolustukseen. Kriisitilanteessa pääministerin vatulointi johonkin toiseen suuntaan ja myötäilyyn vaan sekoittaisi pakkaa, olisi kansan tahdon vastaista toimintaa ja jokin muu taho ottaisi puolustamisen aloitteen käsiinsä. Hyvä vaan jos suomalaisilla on selkeä raja mitä ei sovi ylittää.

Tykkäsin esim kovasti siitä kun Suomenlahdella etsittiin sukellusvenettä, heti ekasta kerrasta tilanne auki ja merivartiosto heitti syvyyspommit peliin varoituksena. Suoraa ja selkeää toimintaa rauhan ja rajan varmistamiseksi.

.
 
Mielestäni näyttelijän työ on ollut ihan kohtuullista. Esim mielestäni se tumma Djupvikin lakinainen oikein hyväkin.

Mutta, se jenkkien ambassadööri oli aika könkön ja epäluontevan oloinen. Hyvin "näytellyn" oloista.
 
Tykkäsin esim kovasti siitä kun Suomenlahdella etsittiin sukellusvenettä, heti ekasta kerrasta tilanne auki ja merivartiosto heitti syvyyspommit peliin varoituksena. Suoraa ja selkeää toimintaa rauhan ja rajan varmistamiseksi.
Näin sen pitäisi mennä, mutta kun poliitikot ehtivät sekaantumaan...

Kaukana edessä ei ole aika kun taas antit ja erkit ovat hallituksessa. Ylipäällikkökin vaihtuu jossakin vaiheessa, ennusmerkit eivät välttämättä seuraavan suhteen ole hyvät.
 
Huippuvuoret ei muuten ole oikeasti demilitarisoitua aluetta. Sopimus kieltää vain pysyvän sotilaallisen läsnäolon.
 
Trailerissa lentää pari migiä. Taitaa nekin olla tietokoneella tehtyjä.
 
Muistaako joku 90 luvun alusta britti sarjaa. Kuvasi tilannetta jossa kolmas maailmansota oli kynnyksellä.
 
Tulisikohan NATO:on menneestä Suomesta samanlainen kuin sarjan esittämästä Norjasta?
Eli istutaan sormi perseessä ja vingutaan toisia apuun?
 
Vaikka pääministeriin ei voisikaan luottaa, armeijaan voi aina!

#frittnorge #vapaasuomi
 
Back
Top