@Pihatonttu
Toivoisin että et olisi niin nopea vetämään jyrkkiä päätöksiä, sinulla on kiinnostavan tuntuisia ajatuksia. Kun keskustelua käydään kirjallisesti, vain hymiöillä pehmentäen, asenteiden ja tulkintojen välittäminen on jokaiselle haastavaa. Muiden on sinusta on yhtä vaikea päästä perille kuin meistä sinun meistä muista. Jäsenet poikkeavat toisistaan, osan kanssa ainakin itsellä tuntuu olevan haastavampaa kuin toisten. Pidän sitä kuitenin rikkautena - ja ties millaisia mahtavia velikultia nämäkin haastavammat tapaukset oikeasti ovat. Enhän edes hallitse sitä mitä he kukin minusta ajattelevat.
Tämä ketjun aihe on minulle varsin .. sanotaan rakas. Olen ollut tilanteissa, tosin kauan sitten, jotka ovat poikkeuksellisia - näitä joista Grossmann puhuu. En paljon, mutta ihminen kuolee vain kerran. Ja olen kuitenkin ollut niissä usempaan eri otteeseen, aluksi yllätettynä ja sitten täysin omassa kontrollissa. Jopa tajusin että minulle on tapahtunut jotain, jota en osaa määritellä itse hyväksi tai pahaksi. Arvelin sen kuitenkin olevan paha juttu ja pyrin toimimaan sen mukaisesti valinnoissani.
Tiedän että tällä foorumilla on minunlaisiani, ja varmasti paljon hurjempia kokemuksia omaavia. On myös paljon niitä jotka eivät juurikaan usko että meitä olisi, eihän näistä ole paljon huudeltu ja jos kerromme näistä, ne ovat fantasioita. Niinpä.. siinä yksi syy miksi ihminen ei kerro.
Ymmärrän esittämästi näkökannasta, että sinulla on oma tulokulmasi tähän asiaan. Ei ehkä samalla tavalla konkreettista (eikä teoreettista?), mutta uskon hieman ymmärtäväni mitä tarkoitat. Käsitteet alfauros ja macho-mies pitäisi jotenkin määritellä, mutta omasta vinkkelistäni olen ajatellut, että ne ovat usein joko päälle liimattuja sosiaalisia haarniskoita tai sitten ehkä ihan oikeita hormoonituotantoon liittyviä ominaispiirteitä. Niin tai näin, niillä on kuitenkin vähän tekemistä sen tilanteen kanssa, jossa hypotalamuksesta kaivetaan esiin ne ominaisuudet, jotka sinne on tuhansien vuosien saatossa asennettu henkiin jäämisen varmistamiseksi. Totta sekin, että kun kerran on tajunnut katsovansa maailmaa suden silmin, oppii/harjaantuu varomaan sinne uudelleen joutumista. Se ei toki tarkoita välttämättä karkuun lähtemistä, ennemminkin uudenlaista hallittua tilannekuvaa. Tarkoititkohan tätä samaa ?
Ja olen samaa mieltä, koulukäytävällä seisoskelevasta poikajoukosta tai sen ulkopuolisista jannuista on vaikea sanoa kuka on se, johon muut katsovat silloin kun kaikki toivo on mennyttä.