Mielenkiintoinen artikkeli aivojen toiminnasta taistelussa

This is your brain on war

Selityksiä muutamille kehossa äärimmäisssä stressitilanteessa tapahtuville ilmiöille sekä hieman tietoja esimerkiksi debriefingistä stressitilanteiden jälkeen. Kirjoituksessa toiminut apuna evlut Dave Grossman, joka on kirjoittanut kirjat On combat ja On killing.
Niinpä on! Tapani mukaan vastaan parilla lainauksella tekstistä, ettei tarvitse niin paljon selittää.
Is the fear that you feel in the Super Bowl the same fear as the fear you feel in combat? The answer, it turns out, is yes. That’s huge....
Courage isn’t the absence of fear. It’s an ability to control it, or replace it with something else: anger, compassion, focus, loyalty to a cause greater than oneself.


Voikohan tuota ajatusta soveltaa tilanteisiin, jos on pystynyt säilymään tyynenä ja toimintakykyisenä läheiselle sattuneen vakavan onnettomuuden keskellä? Tuo focus tulisi mieleen omasta kokemuksesta.
 
TL;DR
"Sota on täysin normaalia, ja tällä tavalla kestät sen psykologisesti ja normaalisti." Minkä rajan jälkeen ihmisen totuttaminen sotaan tai sen koettelemuksiin muuttuu kyseenalaiseksi?
 
Mielenkiintoinen dokumentti siitä kun aivot eivät ihan kaikkea kestäkään.

Tosiaankin kannattaa muistaa, että jokaista Mannerheim-ristin ritaria kohti lähes 100 miestä joutui psykiatriseen hoitoon. Kuinka moni oireili enemmän tai vähemmän ja jatkoi palvelustaan?

Moni myös riisti hengen itseltään ja osa kaatuneistakin oli esimerkiksi noussut juoksuhaudan suojasta selvästi näkyville, vaikka kaikki tiesivät, että alue oli vihollisen tarkka-ampujien maalialue.
 
Hyvä artikkeli.

Voimakkaasti stressaavissa pelkoa luovissa tilanteissa niillä, jotka ovat jo rutinoituneet voittamaan pelon tai tulemaan sen kanssa toimeen, voi olla valtava etulyöntiasema. Hyvin suuri osa erilaisista todella pahojen paikkojen sotasankareista onkin ujoja ja/tai sosiaalisesti arkoja ja/tai taustaltaan kiusattuja tai syrjittyjä ja/tai neurologisesti epätyypillisiä ja/tai muulla tavoin niitä, jotka eivät kuulu sosiaalisten (tai sotilaallisten) nokkimisjärjestyspelinen pärjääjiin.

Nopeasti muuttuvissa vaaratilanteissa selviäminen voi edellyttää sekä täydellistä putkiaivoisuutta että lähestulkoon ennustamiskyvyltä vaikuttavaa äärimmäistä tilannetietoisuutta jossa reagoiminen näyttäisi tapahtuvan jo ennen sitä asiaa, johon pitää reagoida.

Sekä ryhmän että yksilön selviäminen voi edellyttää kykyä toimia täsmälleen harjoitellulla ja opetellulla tavalla - tai täsmälleen sellaisella tavalla josta ei ole ikinä edes kuullut. Se voi edellyttää myös kykyä valita - taas lähes ennakoivalla tavalla - noiden välillä oikein.

Noissa kolmessa edellisessä kappaleessa on kussakin esillä kaksi selviämistä tai menestymistä tuottavaa jossain määrin toisiaan poissulkevaa tekijää.
- Sosiaalinen menestyminen vs. pelon voittamiseen rutinoituminen
- Putkiaivoisuus vs. laaja tilannetietoisuus
- Opitun hyödyntäminen selviämiseen vs. opitusta irrottautumisen hyödyntäminen selviämiseen.

Sitä, minkä verran näiden poissulkevuuksien puitteissa jää todellisissa tilanteissa ja olosuhteissa liikkumavaraa voi kehittää kehittämällä ajattelun metataitoja - "ajatteluajattelua" - nopeampaan, laaja-alaisempaan, oman ajattelun heikkouksia tiedostavaan ja luovempaan suuntaan. Leikkimielisesti voisi sanoa, että niin tekemällä avaa vaikeakulkuiseen ja vähäreittiseen maastoon oikoteitä.

Artikkeli käsitteli jossain määrin tätä ajattelun metataitojen aluetta. Se tyytyi tuomaan aiheen ja (pienen) osan sen merkityksestä lukijan tietoon. Sekä ajattelun metataitojen kehittämisen työkalut että suuri osa parhaista käyttökelpoisuusalueista jäivät ikävä kyllä pimentoon. Niiden tehokkuudesta artikkeli antoi hyvän esimerkin: Jälkitraumaattisen oireyhtymän syntymistä voidaan jossain määrin ennaltaehkäistä helposti ja pienellä vaivalla. Jos se taas pääsee syntymään, niin sen haitat + hoitaminen ovat varsin resurssisyöppö kokonaisuus. Panos/tuotossuhteiden ero noiden kahden välillä on helposti 10 000 - 1 000 000 -kertainen. Lisäksi artikkeli antoi esimerkin hyvin kustannustehokkaasta kevythoidosta. (Puhuminen ja kulauttelu.)

Ikävä kyllä tämä kaikkein kustannustehokkain osa kokonaisuudesta on myöskin väheksytyin. Jo ajatus siitä, että "joutuisi" opettelemaan ajattelemista soittelee suurimmalla osalla sielussa niin kipeitä kieliä, että moinen mahdollisuus torjutaan aina ja kaikkialla kuinka lapsellisilla tekosyillä tahansa.
Jep, samat asiat kokeneet frendit ja bissen juominen on parasta (ja ehkä ainoa käyttökelpoinen). Mutta suoraan sanoen en ihan täysin tajunnut mistä ja miten nämä ajattelun metataidot tuosta jutusta sait johdettua.

Hyvin suuri osa erilaisista todella pahojen paikkojen sotasankareista onkin ujoja ja/tai sosiaalisesti arkoja ja/tai taustaltaan kiusattuja tai syrjittyjä ja/tai neurologisesti epätyypillisiä ja/tai muulla tavoin niitä, jotka eivät kuulu sosiaalisten (tai sotilaallisten) nokkimisjärjestyspelinen pärjääjiin.
Onko näin, olisiko tälle lähdettä?
 
Tosiaankin kannattaa muistaa, että jokaista Mannerheim-ristin ritaria kohti lähes 100 miestä joutui psykiatriseen hoitoon. Kuinka moni oireili enemmän tai vähemmän ja jatkoi palvelustaan?

Moni myös riisti hengen itseltään ja osa kaatuneistakin oli esimerkiksi noussut juoksuhaudan suojasta selvästi näkyville, vaikka kaikki tiesivät, että alue oli vihollisen tarkka-ampujien maalialue.
Noh, jokaista Mannerheim-ristin ritaria kohden yli kahta tusinaa ehdotettiin, ja hyvästä syystä yleensä... eivätkä olleet majurista ylöspäin, todellakaan.
Harva ehdotus pääsi edes Päämajamestari Airolle saakka. Ja siinäpä politiikka vasta yltyi
 
Hyvä artikkeli.

Voimakkaasti stressaavissa pelkoa luovissa tilanteissa niillä, jotka ovat jo rutinoituneet voittamaan pelon tai tulemaan sen kanssa toimeen, voi olla valtava etulyöntiasema. Hyvin suuri osa erilaisista todella pahojen paikkojen sotasankareista onkin ujoja ja/tai sosiaalisesti arkoja ja/tai taustaltaan kiusattuja tai syrjittyjä ja/tai neurologisesti epätyypillisiä ja/tai muulla tavoin niitä, jotka eivät kuulu sosiaalisten (tai sotilaallisten) nokkimisjärjestyspelinen pärjääjiin.

Nopeasti muuttuvissa vaaratilanteissa selviäminen voi edellyttää sekä täydellistä putkiaivoisuutta että lähestulkoon ennustamiskyvyltä vaikuttavaa äärimmäistä tilannetietoisuutta jossa reagoiminen näyttäisi tapahtuvan jo ennen sitä asiaa, johon pitää reagoida.

Sekä ryhmän että yksilön selviäminen voi edellyttää kykyä toimia täsmälleen harjoitellulla ja opetellulla tavalla - tai täsmälleen sellaisella tavalla josta ei ole ikinä edes kuullut. Se voi edellyttää myös kykyä valita - taas lähes ennakoivalla tavalla - noiden välillä oikein.

Noissa kolmessa edellisessä kappaleessa on kussakin esillä kaksi selviämistä tai menestymistä tuottavaa jossain määrin toisiaan poissulkevaa tekijää.
- Sosiaalinen menestyminen vs. pelon voittamiseen rutinoituminen
- Putkiaivoisuus vs. laaja tilannetietoisuus
- Opitun hyödyntäminen selviämiseen vs. opitusta irrottautumisen hyödyntäminen selviämiseen.

Sitä, minkä verran näiden poissulkevuuksien puitteissa jää todellisissa tilanteissa ja olosuhteissa liikkumavaraa voi kehittää kehittämällä ajattelun metataitoja - "ajatteluajattelua" - nopeampaan, laaja-alaisempaan, oman ajattelun heikkouksia tiedostavaan ja luovempaan suuntaan. Leikkimielisesti voisi sanoa, että niin tekemällä avaa vaikeakulkuiseen ja vähäreittiseen maastoon oikoteitä.

Artikkeli käsitteli jossain määrin tätä ajattelun metataitojen aluetta. Se tyytyi tuomaan aiheen ja (pienen) osan sen merkityksestä lukijan tietoon. Sekä ajattelun metataitojen kehittämisen työkalut että suuri osa parhaista käyttökelpoisuusalueista jäivät ikävä kyllä pimentoon. Niiden tehokkuudesta artikkeli antoi hyvän esimerkin: Jälkitraumaattisen oireyhtymän syntymistä voidaan jossain määrin ennaltaehkäistä helposti ja pienellä vaivalla. Jos se taas pääsee syntymään, niin sen haitat + hoitaminen ovat varsin resurssisyöppö kokonaisuus. Panos/tuotossuhteiden ero noiden kahden välillä on helposti 10 000 - 1 000 000 -kertainen. Lisäksi artikkeli antoi esimerkin hyvin kustannustehokkaasta kevythoidosta. (Puhuminen ja kulauttelu.)

Ikävä kyllä tämä kaikkein kustannustehokkain osa kokonaisuudesta on myöskin väheksytyin. Jo ajatus siitä, että "joutuisi" opettelemaan ajattelemista soittelee suurimmalla osalla sielussa niin kipeitä kieliä, että moinen mahdollisuus torjutaan aina ja kaikkialla kuinka lapsellisilla tekosyillä tahansa.
Terve @Pihatonttu , tiedät selkeästi asioista laajasti ja kirjoitat hyvin, olisiko mahdollista että laittaisit pienen intron tonne Iltavapaat-ketjun esittele itsesi -osioon, sikäli kun sopii? Niistä on aina hienoa lukea miten eri taustoista tänne foorumille lopulta päädytään, maanpuolustuksen ollessa joskus se ainoa yhteinen nimittäjä. Cheers!
 
@Pihatonttu
Toivoisin että et olisi niin nopea vetämään jyrkkiä päätöksiä, sinulla on kiinnostavan tuntuisia ajatuksia. Kun keskustelua käydään kirjallisesti, vain hymiöillä pehmentäen, asenteiden ja tulkintojen välittäminen on jokaiselle haastavaa. Muiden on sinusta on yhtä vaikea päästä perille kuin meistä sinun meistä muista. Jäsenet poikkeavat toisistaan, osan kanssa ainakin itsellä tuntuu olevan haastavampaa kuin toisten. Pidän sitä kuitenin rikkautena - ja ties millaisia mahtavia velikultia nämäkin haastavammat tapaukset oikeasti ovat. Enhän edes hallitse sitä mitä he kukin minusta ajattelevat.

Tämä ketjun aihe on minulle varsin .. sanotaan rakas. Olen ollut tilanteissa, tosin kauan sitten, jotka ovat poikkeuksellisia - näitä joista Grossmann puhuu. En paljon, mutta ihminen kuolee vain kerran. Ja olen kuitenkin ollut niissä usempaan eri otteeseen, aluksi yllätettynä ja sitten täysin omassa kontrollissa. Jopa tajusin että minulle on tapahtunut jotain, jota en osaa määritellä itse hyväksi tai pahaksi. Arvelin sen kuitenkin olevan paha juttu ja pyrin toimimaan sen mukaisesti valinnoissani.
Tiedän että tällä foorumilla on minunlaisiani, ja varmasti paljon hurjempia kokemuksia omaavia. On myös paljon niitä jotka eivät juurikaan usko että meitä olisi, eihän näistä ole paljon huudeltu ja jos kerromme näistä, ne ovat fantasioita. Niinpä.. siinä yksi syy miksi ihminen ei kerro.

Ymmärrän esittämästi näkökannasta, että sinulla on oma tulokulmasi tähän asiaan. Ei ehkä samalla tavalla konkreettista (eikä teoreettista?), mutta uskon hieman ymmärtäväni mitä tarkoitat. Käsitteet alfauros ja macho-mies pitäisi jotenkin määritellä, mutta omasta vinkkelistäni olen ajatellut, että ne ovat usein joko päälle liimattuja sosiaalisia haarniskoita tai sitten ehkä ihan oikeita hormoonituotantoon liittyviä ominaispiirteitä. Niin tai näin, niillä on kuitenkin vähän tekemistä sen tilanteen kanssa, jossa hypotalamuksesta kaivetaan esiin ne ominaisuudet, jotka sinne on tuhansien vuosien saatossa asennettu henkiin jäämisen varmistamiseksi. Totta sekin, että kun kerran on tajunnut katsovansa maailmaa suden silmin, oppii/harjaantuu varomaan sinne uudelleen joutumista. Se ei toki tarkoita välttämättä karkuun lähtemistä, ennemminkin uudenlaista hallittua tilannekuvaa. Tarkoititkohan tätä samaa ?

Ja olen samaa mieltä, koulukäytävällä seisoskelevasta poikajoukosta tai sen ulkopuolisista jannuista on vaikea sanoa kuka on se, johon muut katsovat silloin kun kaikki toivo on mennyttä.
 
Avovesijäänmurtajaohjusfregattisupernuotta-aluksia taitaa pukkailla. :p
 
Avovesijäänmurtajaohjusfregattisupernuotta-aluksia taitaa pukkailla. :p
Ei se supernuotta vielä vaan ydinräjähde-kalastus. Suorastaan loistava keino saada kalaa pöytään.
 
Ja niitä on helpompi syödä pimeässä.
 
Back
Top