Miesten pakollinen asevelvollisuus on tasa-arvo-ongelma ja taloudellinen taakka

Olipa reilua korostaa muutama sana ja ottaa siihen kantaa kun myös totean että jokainen meistä haluaisi olla terve. Itsekin vuosien varrella olen saanut siipeeni fyysisesti ja vammoja ei koskaan haluaisi. Käsittääkseni jossain vaiheessa oli diabeetikoille kokeiluryhmä mutta siitä kai ollaan luovuttu, nykyään on kiristetty vaatimuksia koska porukkaa halutaan vähemmän palvelukseen ja esim. lievästi kehitysvammaisille ei ole enää hevosmiesten paikkoja kuten vaikkapa 50 vuotta sitten. Se on nyt vain niin vaikka haluaisi mutta jos terveyden vuoksi miehelle ei ole käyttöä armeijalle niin se voi voi. Miehet ovat armeijaa varten, ei armeija miehiä varten. Jos ei halusta huolimatta vain kykene niin silloin täytyy tehdä jotain muuta ja olla vaikka hengessä mukana esim. vapaaehtoispuolella ja maksamalla veroja enemmän. Sairaitahan ei rangaista jos malli perustuu vapaaehtoiseen palvelukseen jossa ei rankaista ketään käymättömyydestä mutta vaikka palkitaan jokainen käynyt vaikka hatusta heitetyllä 25% tulo- ja pääomaverotuksen alennuksella jolloin voidaan asian kompensoimiseksi nostaa kaikkien verotusastetta jolloin verotuksen kiristyminen tulee koskettamaan niitä jotka eivät kävisi vapaaehtoista palveluista ja joilla siihen varaakin olisi helposti yhden ylimääräisen vuoden verran kun tienaavat itselleen enemmän joka tapauksessa.

Jos varusmiesiässä ei kelpaa palvelukseen lihavuuden, hammasmädän, peräpukamien tai vastaavien sairauksien takia niin ne kyllä ovat itse hankittuja omilla elämäntavoilla eikä normaalia kulumaa iän myötä. Yksilö saa toki tehdä itselleen mitä haluaa - ainakin silloin jos sen maksaa itse eivätkä muut. Silloin olisi juuri reilua että niitä jotka eivät itseään tahallaan hajota, pitävät itsestään huolta ei rangaistaisi varusmiespalveluksella muiden luistellessa ohitse.
 
Tuota, tuota... Jos sinä sanot, että sairaudesta on etua, niin kyllähän semmoista pitää saada kommentoida. Mun mielestä sairaudessta ei missään olosuhteissa ole etua. Sanoin mielipiteeni ja myös vähän sitä perustelin. Ja ylipainosta jos puhutaan, niin toki suurimmaksi osaksi se on itse hankittua, mutta se myös kuuluu oireena joihinkin sairauksiin ( sorry, en nyt muista sairauden nimeä, olisiko joku kilpirauhasjuttu ). Kieroilut ovat aina ja kaikkilla tuomittavia, sairaudet eivät. Tuskin kukaan haluaa itselleen kroonista sairautta missään olosuhteissa....
 
Turun sanomat uutisoi 18.9.2008, että “puolustusvoimien selvityksen mukaan varusmiespalveluksen suorittaneiden osuus ikäluokan miehistä on painunut alle maagisen 70 prosentin rajan, keskimäärin 65 prosenttiin". Onko siis suomalaisista nuorista 35% niin sairaita ettei heitä huolita palvelukseen tai he keskeyttävät sen? Tai niin epämotivoituneita tai aatteellisia että menevät linnaan tai sivariin? Kun tiedetään siviilipalvelukseen menevien määrä eli n. 7 %* niin voidaan sanoa 28% eli yli neljännes suomalaista nuorista on niin sairaita psyykkisesti tai fyysisesti etteivät voi suorittaa varusmiespalvelusta. Ovatko he? Eivät takuulla ole vaan järjestelmää koijataan kunnolla ja rehellisiä ja itsestään huoltapitäviä rangaistaan! Tämä on yksi syy miksi varusmiespalveluksen pitäisi olla vapaaehtoinen ja palveluksen suorittaneille maksaa rahaa ja etuja, varsinkin kun tuosta 65% jota nyt koulutetaan eivät kaikki kykene sotilastehtäviin, heitä ei sijoiteta ja jos sijoitetaan niin lyhyeksi aikaa. Täydellistä joutokäyntiä ja olemassaolevien rakenteiden tekohengittämästä kuin tehokkaan armeijan kouluttamista. Käytännössä varusmiespalveluksen aikainen palkka ei tule koskaan houkuttelemaan hyviä tyyppejä palvelukseen kuten tiedämme ulkomailta. Ilmainen opiskelu myöhemmin (jos se olisi maksullista) ja veroedut sen sijaan tuovat hyviä miehiä armeijoihin.

*) http://fi.wikipedia.org/wiki/Siviilipalvelus_Suomessa
 
Voi äitienpäivä!
 
commando kirjoitti:

Pitääkö tästä nyt vetää se johtopäätös, että sinun mielestäsi varusmiespalvelus on jonkinlainen rangaistus...? Pitäisikö sen nimeä sitten muuttaa? Minä kyllä aikanaan koin sen ihan eri tavalla... Ja hyvin moni nykynuori, joita tunnen ( aika paljon ), kokee sen melko lailla samoin kuin minä aikanani...
Ehkäpä oon parempi, että en sano enää mitään...
 
Asevelvollisuuden valikoivuutta pitäisi lisätä ja samalla palveluksen tuomia etuja kasvattaa. Nykyään intissä on niin paljon rapakuntoisia ja/tai motivoitumattomia surkimuksia, jotka laskevat koko poppoon suorituskykyä, että heidät pitäisi jättää suosiolla siviiliin. Reservikin on niin pieni, ettei ole mitään järkeä kouluttaa näitä nollailijoita ja B-miehiä, jotka jäävät ilman sijoitusta.

Ensimmäinen toimenpide voisikin siis olla B-luokan vapautus palveluksesta tai ainoastaan peruskouluttaminen ja kyseisen palveluskelpoisuusluokan kriteerien laajentaminen koskemaan esimerkiksi huomattavaa ylipainoisuutta. Armeija ei ole mikään kuntokoulu vaan sotaorganisaatio, joka tarvitsee hyväkuntoisia miehiä.
 
Bodyguard: Minä koin kyllä varusmiespalveluksen ihan mukavaksi, enemmän olisi saanut olla kuntoilua ja koulutusta sekä toimintaa. Löysää, tylsää ja pikkutarkkaa väärissä asioissa. Punkat ja pinkat kiinnosti kouluttajien hioaa muttei ampumataitoa, kuntoa, tappelijankykyjä tai tetsausta puhumattakaan joukkona toimimista alkeita pitemmälle... Vuoden varusmiespalvelus antoi alkeet kaikkeen mutta mitään ei opittu kunnolla, koska kouluttajilla ei ollut taitoa ja koulutus ei elänyt kuin varusmiesrytmin mukaan eikä elämänfiilosofian ja jatkuvan oppimisen kulkua ollut. Mutta sinällään minun kokemuksella ei ole väliä vaan sillä että varusmiespalveluksessa oli aivan liikaa kavereita, joita en huolisi taistelutovereikseni. Ei kuntoa, ei motivaatiota, ei älyä. Ei ihme että n. 1/3 jäi varmasti varusmieserästä sijoittamatta ja kertausharjoituksissa tippui lisää. Väärien ihmisten kouluttamista, taloudellisesti tarpeetonta ja kaikkien ajan ja vaivan sekä rahan tuhlaamista. Kun meillä pienennetään reservin määrää pitäisi se tehdä niin että meillä on koulutettuja, hyväkuntoisia, suorituskykyisiä, hyvin varusteltuja sekä kokeneita (?) taistelijoita reservissä eikä alle 10 vuotta sitten varusmiespalveluksen saaneita, joista 1/3 on epämotivoituneita töhöjä, joita ei ole kertautettu ja joiden kertaus- ja varustehankintarahoja on uponnut tehottomien, keskeyttäneiden ja sijoittamattomien taistelijoiden koulutukseen.

Varusmiespalvelus on rangaistus siis kaikille, joita se ei motivoi, terveille miehille jotka eivät sinne menisi ellei olisi pakko, kaikille veronmaksajille joiden raha menee sijoittamattomien töhöjen koulutukseen ja ennen kaikkea sotatilanteessa niille jotka joutuvat tälläisten kanssa toimimaan kentällä.
 
Bodyguard kirjoitti:
commando kirjoitti:
Turun sanomat uutisoi 18.9.2008, että “puolustusvoimien selvityksen mukaan varusmiespalveluksen suorittaneiden osuus ikäluokan miehistä on painunut alle maagisen 70 prosentin rajan, keskimäärin 65 prosenttiin". Onko siis suomalaisista nuorista 35% niin sairaita ettei heitä huolita palvelukseen tai he keskeyttävät sen? Tai niin epämotivoituneita tai aatteellisia että menevät linnaan tai sivariin? Kun tiedetään siviilipalvelukseen menevien määrä eli n. 7 %* niin voidaan sanoa 28% eli yli neljännes suomalaista nuorista on niin sairaita psyykkisesti tai fyysisesti etteivät voi suorittaa varusmiespalvelusta. Ovatko he? Eivät takuulla ole vaan järjestelmää koijataan kunnolla ja rehellisiä ja itsestään huoltapitäviä rangaistaan! Tämä on yksi syy miksi varusmiespalveluksen pitäisi olla vapaaehtoinen ja palveluksen suorittaneille maksaa rahaa ja etuja, varsinkin kun tuosta 65% jota nyt koulutetaan eivät kaikki kykene sotilastehtäviin, heitä ei sijoiteta ja jos sijoitetaan niin lyhyeksi aikaa. Täydellistä joutokäyntiä ja olemassaolevien rakenteiden tekohengittämästä kuin tehokkaan armeijan kouluttamista. Käytännössä varusmiespalveluksen aikainen palkka ei tule koskaan houkuttelemaan hyviä tyyppejä palvelukseen kuten tiedämme ulkomailta. Ilmainen opiskelu myöhemmin (jos se olisi maksullista) ja veroedut sen sijaan tuovat hyviä miehiä armeijoihin.

*) http://fi.wikipedia.org/wiki/Siviilipalvelus_Suomessa

Pitääkö tästä nyt vetää se johtopäätös, että sinun mielestäsi varusmiespalvelus on jonkinlainen rangaistus...? Pitäisikö sen nimeä sitten muuttaa? Minä kyllä aikanaan koin sen ihan eri tavalla... Ja hyvin moni nykynuori, joita tunnen ( aika paljon ), kokee sen melko lailla samoin kuin minä aikanani...
Ehkäpä oon parempi, että en sano enää mitään...

Joo. Minä kanssa olen kokenut asian hyvin myönteisenä itsellenikin. Totta moses se vi....ti ja ärsytti, mutta ei lajiaan enempää sentään. Olen myöhemmin elämässäni joutunut paljon vi....maisempiin tilanteisiin kuin intissä ikinä. Kasvatti, avasi uusia näköaloja, tutustutti hyvään otantaan yhteiskunnan miesaineistoon jne.jne. jouduin venyttämään jaksamista ja psyykeä.....kaikenkaikkiaan positiivista enemmän kuin negatiivista.

Olen kattavan ja yleisen asevelvollisuuden kannattaja. Ymmärrän kuitenkin, että minulta ei tulla kysymään, kun ratkaisuja tehdään....ja ne ratkaisut eivät ole minun mieleni mukaisia.
 
baikal kirjoitti:

Juuri niin veli baikal, juuri niin...
 
juhapar kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Niin moni taho inuaa nuorukaiset nopeammin elinkeinoelämän rattaille, että tokko armeija pystyy torjuntavoittamaan tässä asiassa. Olletikin, että liekö ihmeesti halujakaan.,,,,,,,

Lisää työttömiä ne haluavat. Jos ei nykyisellekään työvoimareserville ole tekemistä, miksi sitten vielä pitäisi varusmiesikäluokka siihen lisätä?

Heti olis tarjolla töitä 3-5 duunarille. Vaatimuksena ensihoitoon soveltuva terveydenhuoltoalaln tutkinto (3vuotta koulua), fyysisesti ja henkisesti työhön soveltuva henkilö.

Henkisesti soveltuva tarkoittaa, että kykenee olemaan selvinpäin työvuoron, ei masennu syvästi elämän vastoinkäymisistä, kuten siitä, että joutuu tekemään töitä ollessaan töissä. Fyysisesti taas pitää jaksaa kävellä repun ja deffan kanssa neljänteen kerrokseen ja joskus kantaa joku sairas ihminen alas. Ei mitään supermiehen puuhaa.

Ei vain meinaa löytyä. Kivempaa juoda kepaa siinä yhteiskunnan maksamassa kämpässä, tai parantaa maailmaa muiden tiedostavien kanssa. Ongelma näillä "työttömillä" on, etteivät ne halua olla töissä. Toisaalta onko pV,llä mitään käyttöä tälle ainekselle, on toinen juttu.
 
commando kirjoitti:
Käsittääkseni jossain vaiheessa oli diabeetikoille kokeiluryhmä mutta siitä kai ollaan luovuttu,

http://www.diabetes.fi/diabetestietoa/tyyppi_1/arjessa_ja_vapaalla/asepalvelus kirjoitti:
Kaikki kriteerit täyttävät diabeetikot kutsutaan Kanta-Hämeen Aluetoimiston järjestämään tarkastukseen, joka pidetään kerran vuodessa touko-kesäkuussa. Varusmiespalvelukseen hyväksyttävät diabeetikot määrätään palvelukseen Viestirykmenttiin Riihimäelle.

Lisätietoja ja lomakkeita saat omasta aluetoimistostasi.

Tiedot päivitetty maaliskuussa 2012.
 
kimmo.j kirjoitti:
juhapar kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Niin moni taho inuaa nuorukaiset nopeammin elinkeinoelämän rattaille, että tokko armeija pystyy torjuntavoittamaan tässä asiassa. Olletikin, että liekö ihmeesti halujakaan.,,,,,,,

Lisää työttömiä ne haluavat. Jos ei nykyisellekään työvoimareserville ole tekemistä, miksi sitten vielä pitäisi varusmiesikäluokka siihen lisätä?

Heti olis tarjolla töitä 3-5 duunarille. Vaatimuksena ensihoitoon soveltuva terveydenhuoltoalaln tutkinto (3vuotta koulua), fyysisesti ja henkisesti työhön soveltuva henkilö.

Henkisesti soveltuva tarkoittaa, että kykenee olemaan selvinpäin työvuoron, ei masennu syvästi elämän vastoinkäymisistä, kuten siitä, että joutuu tekemään töitä ollessaan töissä. Fyysisesti taas pitää jaksaa kävellä repun ja deffan kanssa neljänteen kerrokseen ja joskus kantaa joku sairas ihminen alas. Ei mitään supermiehen puuhaa.

Ei vain meinaa löytyä. Kivempaa juoda kepaa siinä yhteiskunnan maksamassa kämpässä, tai parantaa maailmaa muiden tiedostavien kanssa. Ongelma näillä "työttömillä" on, etteivät ne halua olla töissä. Toisaalta onko pV,llä mitään käyttöä tälle ainekselle, on toinen juttu.

Entäs työnantaja? Millaisilla korteilla liikkeellä?

Ettei vaan normaali sairaankuljetuksen vilunkiveikko talkoilla tehtävinä päivystyksinä ja työpaikkakin tarjolla jossakin maalaispitäjässä, joka ei tarjoa työntekijän puolisolle töitä. Jos sitten ihmeen ja kumman kautta joku muuttaakin työnperässä sinne, niin muutaman vuoden päästä tulee potkut, kun työnantaja häviää seuraavassa kilpailutuksessa, eikä työnantajalla ole aikomustakaan toimia vastuullisen työnantajan tavoin.

Valitettavasti tuo(kin) ala on pilattu kaikenlaisten hämäräveikkojen pyörittämien lanssifirmojen vuoksi eli vähänkin viksumpi työntekijä hakeutuu isojen firmojen tai pelastuslaitosten palvelukseen, jossa on palkka- ja työsuhdeasiat kunnossa.
 
commando kirjoitti:
Bodyguard: Minä koin kyllä varusmiespalveluksen ihan mukavaksi, enemmän olisi saanut olla kuntoilua ja koulutusta sekä toimintaa. Löysää, tylsää ja pikkutarkkaa väärissä asioissa. Punkat ja pinkat kiinnosti kouluttajien hioaa muttei ampumataitoa, kuntoa, tappelijankykyjä tai tetsausta puhumattakaan joukkona toimimista alkeita pitemmälle... Vuoden varusmiespalvelus antoi alkeet kaikkeen mutta mitään ei opittu kunnolla, koska kouluttajilla ei ollut taitoa ja koulutus ei elänyt kuin varusmiesrytmin mukaan eikä elämänfiilosofian ja jatkuvan oppimisen kulkua ollut. Mutta sinällään minun kokemuksella ei ole väliä vaan sillä että varusmiespalveluksessa oli aivan liikaa kavereita, joita en huolisi taistelutovereikseni. Ei kuntoa, ei motivaatiota, ei älyä. Ei ihme että n. 1/3 jäi varmasti varusmieserästä sijoittamatta ja kertausharjoituksissa tippui lisää. Väärien ihmisten kouluttamista, taloudellisesti tarpeetonta ja kaikkien ajan ja vaivan sekä rahan tuhlaamista. Kun meillä pienennetään reservin määrää pitäisi se tehdä niin että meillä on koulutettuja, hyväkuntoisia, suorituskykyisiä, hyvin varusteltuja sekä kokeneita (?) taistelijoita reservissä eikä alle 10 vuotta sitten varusmiespalveluksen saaneita, joista 1/3 on epämotivoituneita töhöjä, joita ei ole kertautettu ja joiden kertaus- ja varustehankintarahoja on uponnut tehottomien, keskeyttäneiden ja sijoittamattomien taistelijoiden koulutukseen.

Varusmiespalvelus on rangaistus siis kaikille, joita se ei motivoi, terveille miehille jotka eivät sinne menisi ellei olisi pakko, kaikille veronmaksajille joiden raha menee sijoittamattomien töhöjen koulutukseen ja ennen kaikkea sotatilanteessa niille jotka joutuvat tälläisten kanssa toimimaan kentällä.

Huikean hienoa avautumista! Olen täysin samaa mieltä ja itseäni pännii edelleenkin suunnattomasti se, että yksittäisiä asevelvollisia tai siitä irti keplottelevia kyllä pilkataan, mutta systeemivirheistä ollaan hövelisti hiljaa.
 
Suomalaisen polittikan kehitystä on perin huvittavaa seurata sivusta.

Sama puolue, joka puuhaa natojäsenyyttä Suomelle, ei virallisesti sitä edes kannata, koska sillä ei saa vaaleissa ääniä. Sama puolue ajaa myös perinteisen armeijan voimakasta alasajoa, sen aseistamista nato-asein ja samaan aikaan julkaisee tutkimuksia, hallitsemiensa uutistoimistojen kautta; koskien nykyisen järjestelmän heikkouksia. Natojäsenyys tulee, palkka-armeijakin siinä sivussa ja tähän ei muuten edes tarvita yksinkertaisen Suomenkansan mielipidettä, jotka vaaleissa aina äänestävät mediaseksikkäitä poliitikkoja, jotka lupaavat muuta ja tekevät ihan toista.

Ei siinä mitään. Äänestäkää mediaseksikästä Kokoomusta ja sen politiikkaa matkivia pikkupuolueita vain jatkossakin. Tosin foorumeilla ei kannata sitten kitistä natojäsenyyttä ja palkka-armeijaa vastaan. Te olette itse äänestäneet sen toteutumisen puolesta. ;)
 
Miesten yleinen asevelvollisuus yhdistettynä Naton jäsenyyteen toimisi. Jos Suomi joutuisi taistelemaan yksin suurvaltaa vastaan olisi peli menetetty parissa päivässä. Yksikään hallitus ei kestäisi sitä, että siviiliväestömme alkaisi menehtyä esimerkiksi sähkönjakelujärjestelmämme tuhomisen myötä. Aivan sama kuinka monta metsäpoikaa pörräisi korvessa. Suomi tarvitsee tuekseen liittouman joka kykenee iskemään syvälle hyökkääjän puolelle. Tieto tästä kyvystä estäisi todennäköisesti koko sodan syttymisen. Yksin emme pärjää!

Vaihtehtoisesti voisimme ottaa lusikan kauniiseen käteen ja tyytyä pieneen ammattiarmeijaan. Ei sekään pärjäisi yksin hyökkääjää vastaan, mutta tulisi kansantauloudellisesti halvemmaksi.
 
Palkka-armeija vaan tilalle. Asepalvelukseen voisi hakeutua kuka tahansa 18-30v mies tai nainen, jos kunto ja terveys sen sallii. Koulutus- ja valmiusajaksi saisi ilmaisen ylläpidon, päivärahaa ja vaikka viisisataa euroa kuussa palkkaa. Vaihtoehtoisesti tai tuon lisänä voisi tarjota reservissä olon ajaksi vaikkapa 200 euron verovähennystä kuukaudessa. Kyllä hakijoita varmaan piisaisi. Jos ei, niin sitten palkkoja ylös. Kyllä varaa on (etenkin kun huomioidaan epäsuorasti tulevat säästöt asiasta) ja pitää olla valtiolla siihen, ettei orjatyötä tarvitse nykypäivänä käyttää.

Ei sivistysvaltiossa ketään pakoteta palomieheksi tai poliisiksikaan, puhumattakaan, että pakotettaisiin naiset perseenpyyhintä- ja hoivatyöpalvelukseen 6-12kk ajaksi. Kyllä niihinkin palkataan henkilökunta, eikä käytetä pakkoa. Asevelvollisuus on väärin ja sukupuolisesti selkeästi miehiä syrjivää.

(Parannusta olisi sentään toki sekin, että asevelvollisuus olisi jatkossa vain väärin, mutta ei syrjisi sukupuolen perusteella...eli että se koskisi myös naisia kuten miehiäkin.)
 
Ruåtsin malliin, vai? Just joo, siinä viimeistään meni ehdottajan uskottavuus.
 
skärdis kirjoitti:
kimmo.j kirjoitti:
juhapar kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Niin moni taho inuaa nuorukaiset nopeammin elinkeinoelämän rattaille, että tokko armeija pystyy torjuntavoittamaan tässä asiassa. Olletikin, että liekö ihmeesti halujakaan.,,,,,,,

Lisää työttömiä ne haluavat. Jos ei nykyisellekään työvoimareserville ole tekemistä, miksi sitten vielä pitäisi varusmiesikäluokka siihen lisätä?

Heti olis tarjolla töitä 3-5 duunarille. Vaatimuksena ensihoitoon soveltuva terveydenhuoltoalaln tutkinto (3vuotta koulua), fyysisesti ja henkisesti työhön soveltuva henkilö.

Henkisesti soveltuva tarkoittaa, että kykenee olemaan selvinpäin työvuoron, ei masennu syvästi elämän vastoinkäymisistä, kuten siitä, että joutuu tekemään töitä ollessaan töissä. Fyysisesti taas pitää jaksaa kävellä repun ja deffan kanssa neljänteen kerrokseen ja joskus kantaa joku sairas ihminen alas. Ei mitään supermiehen puuhaa.

Ei vain meinaa löytyä. Kivempaa juoda kepaa siinä yhteiskunnan maksamassa kämpässä, tai parantaa maailmaa muiden tiedostavien kanssa. Ongelma näillä "työttömillä" on, etteivät ne halua olla töissä. Toisaalta onko pV,llä mitään käyttöä tälle ainekselle, on toinen juttu.

Entäs työnantaja? Millaisilla korteilla liikkeellä?

Ettei vaan normaali sairaankuljetuksen vilunkiveikko talkoilla tehtävinä päivystyksinä ja työpaikkakin tarjolla jossakin maalaispitäjässä, joka ei tarjoa työntekijän puolisolle töitä. Jos sitten ihmeen ja kumman kautta joku muuttaakin työnperässä sinne, niin muutaman vuoden päästä tulee potkut, kun työnantaja häviää seuraavassa kilpailutuksessa, eikä työnantajalla ole aikomustakaan toimia vastuullisen työnantajan tavoin.

Valitettavasti tuo(kin) ala on pilattu kaikenlaisten hämäräveikkojen pyörittämien lanssifirmojen vuoksi eli vähänkin viksumpi työntekijä hakeutuu isojen firmojen tai pelastuslaitosten palvelukseen, jossa on palkka- ja työsuhdeasiat kunnossa.

Kaksi tuttua ensihoitajaa vahvistaa skärdiksen kerronnan täysin, yks yhteen. Sanovat, että jos vielä julkisen puolen työhommat menee samaan niin alan vaihto on edessä. Ovat molemmat olleet yksityisen firman listoilla joitain vuosia. Eivät kuulemma lähde enää, nyt ovat julkisella.
 
Kaukovittuilija kirjoitti:
Suomalaisen polittikan kehitystä on perin huvittavaa seurata sivusta.

Sama puolue, joka puuhaa natojäsenyyttä Suomelle, ei virallisesti sitä edes kannata, koska sillä ei saa vaaleissa ääniä. Sama puolue ajaa myös perinteisen armeijan voimakasta alasajoa, sen aseistamista nato-asein ja samaan aikaan julkaisee tutkimuksia, hallitsemiensa uutistoimistojen kautta; koskien nykyisen järjestelmän heikkouksia. Natojäsenyys tulee, palkka-armeijakin siinä sivussa ja tähän ei muuten edes tarvita yksinkertaisen Suomenkansan mielipidettä, jotka vaaleissa aina äänestävät mediaseksikkäitä poliitikkoja, jotka lupaavat muuta ja tekevät ihan toista.

Ei siinä mitään. Äänestäkää mediaseksikästä Kokoomusta ja sen politiikkaa matkivia pikkupuolueita vain jatkossakin. Tosin foorumeilla ei kannata sitten kitistä natojäsenyyttä ja palkka-armeijaa vastaan. Te olette itse äänestäneet sen toteutumisen puolesta. ;)

Suomalainen äänestäjä ei vaivaudu katsomaan mitä kädet tekevät, riittää kun puhuva pää miellyttää.
 
Back
Top