Sitä teräsplootua osataan hitsata Suomessakin, jos huoltovarmuustilanne sitä edellyttää. Turha sen perään on erityisemmin haikailla, kun hommat hoituvat millä tahansa konepajalla.
Mahdollinen osaamis- ja osapula tulee ennemminkin juuri korkeampaa osaamista edellyttävien osien kuten, moottorien tai vaihteistojen kohdalla. Sellaisten valmistusta ei nollasta polkaista vauhtiin minkäänlaisella huoltovarmuuskeskuksen herrojen käskyllä.
Kysymys ei ole tyhmästä raudasta ja sen mahdollisesta tuotantokapasiteetista poikkeusolojen aikana, vaan sotilaallisesta huoltovarmuudesta varaosien saatavuuden osalta. Tämän kysymyksen suhteen nykyajan vitsaus on pitkät halpatyömaihin ulottuvat alihankintaketjut, joiden olemassaolo on huomioitava jo rauhanaikana ja niiden mahdolliset riskitekijät on hoidettava.
Tyhmä rauta ei koskaan ole Suomessa ongelma, mutta runsaasti eri lähteistä peräisin olevia komponentteja sisältävät "erikoisemmat" osat muodostavat jo pienen riskitekijän, joka on huomioitava. Mieluiten jo etukäteen kalustoa kehitettäessä siten, että ulkomaiset osat ovat ainakin peräisin maista, joista niitä voi edes teoriassa saada tarvittaessa lisää. Poikkeusolojen kannalta oleellinen tavoite on tietysti, että tavara ei lopu kesken edes poikkeusolojen aikana.
Sotatarvikkeiden korkea kotimaisuusaste on siksi edullinen asia, että tällöin maassa on niiden tuotanto ja osaaminen kaikissa olosuhteissa. Lisäksi on myös työllistävä vaikutus, mikä on edullinen asia koko kansakunnalle. Tämän toteuttaminen käytännössä on vain nykyisessä talousjärjestelmässä ja globaalissa riistokapitalismissa Suomen kokoiselle pienelle maalle varsin haasteellista ja lähinnä surrealismin kyllästämää idealistista fantasiaa.
Huoltovarmuuskeskus huolehtii yhteiskunnan huoltovarmuudesta sekä muun muassa strategisten raaka-aineiden saatavuudesta häiriö- ja poikkeusolojen aikana, mutta sotilaallisesta huoltovarmuudesta vastaa puolustusvoimat. Sotilaallinen huoltovarmuus edellyttää elinkeinoelämältä ja teollisuudelta poikkeusolojen aikana erinäisiä tuotteita sekä palveluja, jotka teollisuuden valmius (teva) toimialan sotilaat suunnittelevat yhteistyössä yritysten kanssa jo normaaliolojen aikana. Tarpeista tehdään tuotantovaraukset ja tuotteen kannalta yrityksen tärkeät henkilöt vapitetaan, jolloin heidän kunniankenttänsä löytyvät kotoisen sorvin äärestä.