Mikä tekee Suomesta maailman parhaimman maan?

Suomessa on maailman korkein kokonaisverotus..ja vielä senkin lisäksi otetaan joka vuosi lisää velkaa julkishallinnon juokseviin kuluihin (siis ei investointeihin). Tällaisella järjestelmällä olemme ns. verososialistinen valtio. (=valtio ei omista tuotantolaitoksia mutta vie yrityksiltä/kansalaisilta liiketoiminnan/työtulojen tuotot verotuksen avulla). Seurauksena on se että suurin osa meillä kehitetyistä uusista ja lupaavista yritysideoista viedään/toteutettaan muualla. Suomalaianen verososialismi ehkäisee houkutusta työntekoon eikä tarjoa mahdollisuuksi vaurastumiseen työtä tekemällä ja ahkeruudella.

Toisaalta äärimmäisen korkea verotus tarjoaa huomattavan monille mahdollisuuden vaihtoehtoiseen toimeentulomalliin, yhteiskunnan kustantaman sosiaaliturvan ja muiden ns. tulonsiirtojen avulla. Tässä suhteessa Suomi lienee maailman paras maa (ainakin suhteellisesti, yhteiskunnan resursseihin nähden). Näillä eduillaan Suomi houkuttelee tehokkaasti myös ammattimaisesti sosiaaliturvaa hyödyntäviä ns. elintasopakolaisia.

Suomessa menestyminen edellyttää yrittäjiltä ja liikkeenharjoittajilta sopivalla tavalla toteutettua verosuunnittelua, ulkomaisia yhteyksiä, tuotannon siirtoja halvempiin maihin jne. Toki menestysmisvaihtoehtoja tarjoaa myös valtion/viranomaisten/lainsäädännön mahdollistamiin monopoliin perustuvat toimialat..(aitoon sosialistiseen malliin) jne.

Tietyille maahanmuuttajaryhmille Suomen hallintojärjestelmä tarjoaa jopa keskimääräistä paremmat toimeentulomahdollisuudet. Perusturvan (sosiaalturva, asuminen, terveydenhuolto, koulutus jne.) saa yhteiskunnalta, minkä lisäksi erilaisilla ns. harmaan talouden sekä osin myös rikollisuuden keinoin on Suomessa (ja ylikansallisesti toimien) mahdollista hankkia mittavia lisätuloja omille pienyhteisöille (perhe-, suku-, heimoyhteisöille yms.) Viranomaisten mahdollisuudet (osin jopa halukkuuskin) puuttua tällaisiin toimiin ovat hyvin rajalliset.

Toisaalta Suomi on esimerkki siitäkin että ihmiset ovat aina osanneet järjestää elämäänsä yhteiskuntajärjestelmistä huolimatta. Verososialistisen yhteiskunnan hallinnolliset erikoisuudet on vapaassa maailmassa mahdollista ohittaa monilla tavoilla. Ihmiset kun tapaavat olla erinomaisen kekseliäitä.

Parasta Suomessa on se että täältä on helppoa sekä lähteä että tänne tulla.
 
En tiedä onko Suomi maailman paras maa. Lienee mahdotonta oikeasti rankata maita siten että se paras voidaan löytää. Mutta Suomi on keskimäärin pirun hyvä. Varsinkin kun ottaa huomioon meidän sijaintimme, joka on sekä ilmastollisesti että tuon itänaapurin vuoksi haasteellinen. Kun historiaamme tarkastelee, niin kuitenkin ollaan ihmeellisesti selviydytty ja kansakuntana ja yhteiskuntana kehitytty. Onhan tässä yhteiskunnassa sitten toki monenlaisia hölmöjäkin piirteitä jotka tavallaan estävät sen, että voisimme aivan hyvin olla vielä paljon parempiakin monessa asiassa. Voisimme olla oikeastikin se Pohjolan Japani joksi meitä joskus luonnehdittiin, ilman japanilaisen yhteiskunnan ikäviä piirteitä toki. Meillä on monenlaista sääntöä ja sääntelyä ja erittäin kova verotus toki. Eikä ne veroeurot aina ohjaudu kovin järkevästi. Pienellä viilaamisella oltaisiin ehkä vielä paljon parempia.

Mutta parasta täällä on luonto ja rauhallisuus sekä kansanluonne. Kaikkine koomisine ja ikävine piirteineenkin. Varsin hyvä ja turvallinen paikka elellä. Toivottavasti saadaan kaikesta maailmalla ja vähän meilläkin leviävästä kaaoksesta huolimatta myös pidettyä tämä kolkka hyvänä ja turvallisena.
 
Sää- ja valaistusolosuhteet marraskuussa.
Eikös tämä tervetuloteksti ollut joskus Hki-Vantaan lentokentällä...
DgxnEtKVMAE4stJ.jpg:large
 
Minussa on senverran pikkupoikaa sisällä että vielä on hauskaa leikkiä taskulampuilla. Mikäs sen parempaa kuin syyspimeys, polkupyörä ja pyörässä 1000 lumenin valaisin!
Lapsellista pelleilyä. Itsehän tilaan otsa-, tasku- ja pyöränlamppuni Kiinasta, eikä yhdessäkään ole ollut alle 10.000 lumenia. Tai no lapsille naurettavat 2000 lumenin pyöränlamput.

Parhaassa oli 35000 lumenia! Se olikin sellainen otsalamppu, ettei sitä voinut halonhakuun käyttää, koska halkopino heijasti valoa sen verran takaisin käsivarren päästä, että sokaistui.

Tosin normaalisti nuo lamppujen ilmoitetut tehot vaihtelevat myyjästä riippuen haarukassa n. 3000 - n. 50000 ja kyseessä on siis sama valaisin. Ja paljon mahdollista on, että tuo sinun 1000 lumenin valaisin on jopa tehokkaampi kuin meikäläisen 7,95€ ostama 25000 lumenin lamppu. Mutta tämä on täysin tiedostettua ja kyseessä onkin varmaan jonkinlainen fetissi.
 
Suomesta parhaan tekee (käyttäjälle) halpa ja tasa-arvoinen koulutus sekä (käyttäjälle) kohtuullisen halpa ja tasa-arvoinen terveydenhoito.
 
Varsin hyvä ja turvallinen paikka elellä. Toivottavasti saadaan kaikesta maailmalla ja vähän meilläkin leviävästä kaaoksesta huolimatta myös pidettyä tämä kolkka hyvänä ja turvallisena.
Kyllä on turvallinen, mutta kohta ei ole, jos ei lopeteta ottamaan tänne terroristeja ja elitasopakolaisia afrikoista ja arabimaista oman pimeän ja barbarisen typerän uskontonsa kanssa.
Minua ahdistaa aina kun näen uskonnollisten hihhuleiden määrämiä naisten asuja rätteineen päässä ja telta asuisena.
Ahdistuksesta pitää puhua, siksi kirjoitan sen julkisestikin, ahdistuksen syytä ei suositella kätkeämään, muuten se vain pahenee..*terveiset vaan vihapuheiden kyttäjille*.
Olen yrittänyt vaikka kuinka paljon suvaita, oman mielirauhan takia, mutta se ei vaan onnistu. Miettinyt paljon syitä miksei onnistu ja tulin sihen tulokseen: jos jotain ei onnistuu millään suvaita, niin se on merkki sitä että tälläistä ei ylipäänsä tarkoitettukaan suvaitsevaksi. Heidän uskonto tehnyt juuri sen kaiken minkä takia ne joukkomurhaa siellä ja sitten ne pakenee rikospaikalta. Tänne. Ja siten ne halua tuoda kaiken tämän paskan tänne. Joskus muinoin ennen heidän tukahtava (nykymodossa oleva) islamia, siellä oli sivistystä, tieteet kukoisti eikä naisiakaan alistettu. Islam tuhosi kaiken ja tehnyt alueet pysyväksi takapajulaksi.
Ja minä en ole rasisti. Minulla on nolla reaktio olisi ihminen vaikka minkä värinen, jos hän on asiallisesti pukeutunutja asiallisesti käyttäytyvä, olisi nainen tai mies.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä on turvallinen, mutta kohta ei ole, jos ei lopeteta ottamaan tänne terroristeja ja elitasopakolaisia afrikoista ja arabimaista oman pimeän ja barbarisen typerän uskontonsa kanssa.
Minua ahdistaa aina kun näen uskonnollisten hihhuleiden määrämiä naisten asuja rätteineen päässä ja telta asuisena.
Ahdistuksesta pitää puhua, siksi kirjoitan sen julkisestikin, ahdistusta ei suositella kätkeämään, se vain pahenee..*terveiset vaan vihapuheiden kyttäjille*.
Olen yrittänyt vaikka kuinka paljon suvaita, oman mielirauhan takia, ei se vaan onnistu. Miettinyt paljon syitä miksei onnistu ja tulin sihen tulokseen: jos jotain ei onnistuu millään suvaita, niin se on merkki sitä että tälläistä ei ylipäänsä tarkoitettukaan suvaitsevaksi. Heidän uskonto tehnyt juuri sen kaiken minkä takia ne tappaa siellä toisia ja pakenee. Ja siten ne halua tuoda kaiken tämän paskan tänne. Joskus muinoin ennen heidän tukahtava islamia, siellä oli sivistystä, tieteet kukoisti eikä naisiakaan alistettu. Islam tuhosi kaiken ja tehnyt alueet pysyväksi takapajulaksi.
Ja minä en ole rasisti. Minulla on nolla reaktio olisi ihminen vaikka minkä värinen, jos hän on asiallisesti pukeutunutja asiallisesti käyttäytyvä, olisi nainen tai mies.
Laitappas tämä Rasmuksen fb:n niin koet elämäsi verbaalikivityksen ja suvaitsevaisuutesi nousee ainakin potenssiin..
 
Laitappas tämä Rasmuksen fb:n niin koet elämäsi verbaalikivityksen ja suvaitsevaisuutesi nousee ainakin potenssiin..
Olen jo käynyt elämäni verbaalikivityksiä alkaen v 2008 nykyisen Russky Reichin (silloin vain harva uskonut sen ihan oikeasti tulevan sellaiseksi) sivustoilla - kun en osannut rakastaa pietarilaista botoksipäistä KGB nilkkia vovaputinia, bandiittia ja varasta ja nykyistä pyhimystä, eikä hyväksyä hänen "oikeutettuja" sotia naapureita vastaan.

Fasismi on pahinta mitä maailmassa voi tapahtua, nykyisin sen tuloa toteutetaan salakavalasti, se naamioituu vaikka miksi, ja vain idiotit eivät näe mitä on tapahtumassa heidän nenän edessä ja islamistien invaasiosta pitää ummistaa silmät "suvaistevaisuus" sanalla ratsastaen. Ihmisiä vajennetaan, ja harvat enää uskaltavat kapinoida.

Minua on ihan turha vakuutta uskonnollisten hihhuleiden "rauhanomaisuudesta" kun historia kertoo aivan muuta. Ei ole mitään rauhanomaista islamia, koska tilastot ja faktat historian tukemana puhuvat mitä se on. Islam on vaarallinen, islamin nykyinen muoto on yhtä vaarallinen kun silloin, kun se tukahdutti kukoistavan sivistykseen siellä. Nimenomaan radikalisoitunut islam eikä mikä muu tukahduttanut sen takapajulan muotoon. Sitten se julisti muun maailman olevan "saastainen", ja sitä että islamin pitää olla kaikialla. Islamin diktatuuri - sen ne ajaa takaa. Samalla tavalla ajattelvat nekin muslimit mainostavat itseään "maltilliseksi", siksi yks-kaks ja heistä kuoriutuu se aito minuus - pyhä v:n terroristi. Yksi askel riittää..mitä tahansa yllyke.

Olen omin silmiin nähnyt mihin diktaruuri johtaa ja kokenut sen omissa nahoissa, mihin johtaa sanavapauden tukehduttaminen tyystin - se johtaa takapajuloihin ja vankileireihin: gulageihiin ja polttouuneihin. Ja joukkoteurastuksiin. En näe eroa Hitlerin Saksan fasismilla ja kommarien diktatuurin välillä - minusta se on saman kolikon puolia. Paitsi toinen oli paljon pirullisempi ja valheellisenpi potenssin sata, ja oman maan ihmisia lahdatiin miljoonittain. En usko islamin voitokulkun tuovaan mitään hyvä tähän maailmaan, päinvastoin.

Russky Reichissa myös kukoistaa ortodoksinen fasismi. Tai oikeastaan siihen se alkanut tukeutua ja pitempään. Siellä on jo vaarallista kertoa olevan ateisti, ne voivat tappaa.

On surullista nähdä miten maailma muuttuu...paljon huonompaan suuntaan. Alistaminen ja pelottelu jo alkanut. Kohta ei saa sanoa ylipäänsä mitään. Russky Reichissa jo ehdotettu vallanpitäjista pahaa puhuvien kriminalisointia, tähän lasketaan pilakuvat ja ylipäänsä negatiivinen palaute. Palaute pitää olla vain kunnioittava ja positiivinen. Tällä ei saa sanoa mitää joka ei imartele islamin uskovia.
 
Viimeksi muokattu:
Vastatakseni omaan kysymykseeni: Te teette, kun uskotte sen olevan. (y)

Vaikka pidänkin Suomesta, en oikein pidä kysymyksenasettelusta. Tuli ensimmäisenä mieleeni etelävaltiolainen punaniska karjumassa:
-USA, USA, USA,...
Mutta olikos se Ehrnroth, joka sanoi, että ...Suomi on kuitenkin paras maa suomalaisille.

Veli PSS on asian ytimessä. Kysymys tosiaan on Amerikasta apinoitu.

 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Oisko Alexander Stubbi hyvä vastaus.
Jokainen miettiköön tahollaan mutta metsää riittää ja harvinainen kieli pelastanee rättipäiden
maihinnousu intoa.
Murteet on rikkaus kuten joka kielessä.
Lantalaiset?
 
Back
Top