Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Unettomuus on kyllä paskista paskinta. Olen aina ollut aika huono nukkumaan, mutta nyt vanhempana tuntuu, että sitä unta pystyy ylläpitämään entistäkin heikommin ja yöunet jäävät liian usein neljän-viiteen tuntiin.Nukkuminen vituttaa, tai tarkemmin se, ettei se onnistu. Viime yönäkin heräsin neljältä. Neljä tuntia ennen kuin olisi ollut tarvetta.
Maailmanlopun meininki.No se kun on kaunis ilta, ja päätin tuulettaa. Avasin oven ja annoin ilman kulkea ja menin sohvaan kuuntelemaan lintujen laulua. Pienet iltapäiväunet meinasin.
Tuli pienen nyrkin kokoinen karvainen kimalainen sisään. Eikö ne pölvästit osaa samasta reiästä pihalle? Pyöri siinä tolkkua vailla ja pörisi kuin Pratt & Whitneyn mäntämoottori. Nuku siinä sitten. Ahdistin sen ulos ja pistin kevään kiinni. En ole kyllä koskaan ennen nähnyt noin lihavaa
Meillä päin kaikki on vähän suurempaa.Maailmanlopun meininki.
Tuttu tilanne, mullakin pahenee vain. Käytän nukahtamislääkettä, mutta niiden teho on mennyt. Ne toimi alkuun, mutta olen hereillä jo 3 t päästä. Haluan päästä jonnekin jossa on täyshoito eikä ole ärsykkeitä kuukaudeksi. Jotta vieroittaisin itseäni nukahtamislääkkeistä. Toivoa en menettää! Haluan nukkua luomu-unta..Unettomuus on kyllä paskista paskinta. Olen aina ollut aika huono nukkumaan, mutta nyt vanhempana tuntuu, että sitä unta pystyy ylläpitämään entistäkin heikommin ja yöunet jäävät liian usein neljän-viiteen tuntiin.
Onko uni tutkittu mahdollisen uniapnean tai jonkin muun syyn varalta?Unettomuus on kyllä paskista paskinta. Olen aina ollut aika huono nukkumaan, mutta nyt vanhempana tuntuu, että sitä unta pystyy ylläpitämään entistäkin heikommin ja yöunet jäävät liian usein neljän-viiteen tuntiin.
Ei ole. Pitäisi varmaan. Olen ottanut asian jotenkin normaalina asiantilana aina viime aikoihin asti. Välillä on paremman unen jaksoja, ja sitten taas, ilmeisesti työstressin lisääntyessä uni häviää ekana.Onko uni tutkittu mahdollisen uniapnean tai jonkin muun syyn varalta?
Joo. Jos nukahtaminen ei ole ongelma, vaan heräily yöllä, se pitää tutkia.Ei ole. Pitäisi varmaan. Olen ottanut asian jotenkin normaalina asiantilana aina viime aikoihin asti. Välillä on paremman unen jaksoja, ja sitten taas, ilmeisesti työstressin lisääntyessä uni häviää ekana.
Ei ole. Pitäisi varmaan. Olen ottanut asian jotenkin normaalina asiantilana aina viime aikoihin asti. Välillä on paremman unen jaksoja, ja sitten taas, ilmeisesti työstressin lisääntyessä uni häviää ekana.
En tiedä uniapneasta paljoakaan, mutta otan selvää. Rouva ei kylläkään ole valittanut hengityskatkoksista. Tai edes kovasta kuorsaamisesta (paitsi jos olen tosi kipeänä tai tosi kännissä mennyt nukkumaan. Toisaalta hänellä näyttäisi olevan erittäin hyvä omatunto, nukahtaa aina sekunneissa, eikä untaan häiritse mikään. Mulla taas sekä nukahtaminen että unesta kiinni pitäminen ovat molemmat olleet aina vaikeita.Kävin testeissä ja todettiin uniapnea, olen nukkunut hyvin siitä lähtien. Kannattaa ehdottomasti tutkia.