Miksi halusitte RUKkiin?

Just ennen kuin heräsin unestani, ammuin sotilasmestarina ruokalan kattooon koska taaskin alokkaat pitivät liikaa melua.

Selitykset on yhtä uskottavia kuin kaikki ne, joissa "minua pyydettiin jäämään kessuksi / vänskäksi" :D

Tarina on tosi.

Lääkintäryhmämme plus lääkintähuoltoupseeri pidimme leiri-veksissä päivystystä useamman viikon.

Lääkintähuoltoupseeri lähti käymään Kajaanissa ja lääkintä-au oli lomilla.

Jolloin minut määrättiin päivystäväksi "lääkintähuoltoupseeriksi".

Toki tarinaan kuuluu paljon positiivista liioittelua.
 
Ja tietenkin siviilikoulutus ja -ammatti ratkaisivat usein näissä. Ainakin meiltä se koneistaja lähti aseseppäaukkiin, kokki tietenkin talousaukkiin ja isokoisin ja pahannäköisin spol-aukkiin.

Puolustusvoimien kantahenkulökunnalla on luontainen osaaminen tunnistaa siviiliosaaminen ja asepalveleksessa annettava koulutus.

Tiedän monta viestinnän opiskelijaa joista PV:n logiikalla aikoinaan tuli viestimiehiä
 
Hyvä pointti veli @Iso-Mursu . Nykyarmeija on huomattavasti herkempi löytämään aitoa harrastuneisuutta ja osaamista kuin 20 vuotta sitten, mikä on todella hyvä asia.
 
Puolikurssin korppi, asekäpistelyt, keskiö-ja tuliasematoiminta kun sujui kiitettävästi niin RTK kutsui. Päällystöopisto tuli myös tutuksi samoin kuin Merisotakoulu. Sotilaseläkettä odotan vielä siviilihommissa, nauhat olkalapuissa kuitenkin :)
 
Minut alkuun sai RUK:iin haluamaan 19-vuotiaana halu sotilasuralle joka oli ollut ajatuksena jo varhaisteinistä asti. Palvelus keskeytyi kuitenkin 3vrk jälkeen kun olin rivissä keppien kanssa hajonneilla nivelsiteillä. Nilkkaleikkauksen jälkeen uudestaan riviin valmiit ammattikorkean paprut taskussa ja tällöin kun minulle koitettiin tarjota B-miehen statusta niin vastasin että "en tullut tänne tällä koulutaustalla korjaamaan fillareita vaan ihan oikeasti käymään armeijan". Vastaus miellytti, A-miehenä mentiin ja tällä kertaa RUK:ssa motivoi eniten pääsy pois AUK:sta jossa oli minusta melko tylsää ja heikompilaatuinen ajokoirakin olisi sillä rautalangan väännöllä ne oppinut. Toki taustalla oli myös oma kunnianhimo ja suvun vahvat sotilasperinteet. Intin loppuvaiheessa minua pyydettiin jäämään töihin, mutta vaikka hetken sitä vakavissaan mietinkin niin heittämällä siviilipuolen pitkät opinnot ulkomaanvaihtoineen romukoppaan ja mennä huonolla palkalla asumaan saareen Kotkan eteen SAH:na, tiesin että minusta tuli vain innokas reservinupseeri tulevaisuudessa.
 
Tuostahan tulee mieleen vanha sotilasvitsi:

"Onko joukossanne muusikoita? Käsi ylös!"
"Hyvä, te neljä lähdette siirtämään upseerikerhon pianoa."

:D
 
halusin olla meriupseeri koska olin lukenut hornblowerit ja osaan noi paatti-touhut
 
Kirjoitan tähän vaikka en ole käynyt Rukkia. En edes osannut haluta sinne ja tilanne meni jollain tapaa ohi. Noh, siihen aikaan Vekaralla Aukiin meni kun vaan oli vähintään yo-paperit koulusta. Sanottin suoraan että joilla on korkeimmat pisteet Aukissa, menee sitten edelleen Rukkiin. Mulle riitti se mitä muuten tehtiin ja annoin muiden päntätä kirjansa.
En ole katunut tai kaivannut. Ruk ei merkinnyt mitään, eikä ollut tavoite. Kessun jämillä pärjännyt ihan hyvin.
 
Miten jotkut koulun paperit liittyvät tähän aliupseerikoulutukseen tai resrviupseerikoulutukseen?
 
Silloin kauan kauan sitten koulun paperit antoivat jonkinlaisen kuvan kapiaisille siitä kuka kannattaa laittaa jatkoon. Olipahan edes joku kriteeri. Ilmeisesti nykyään arviointi on perustellumpaa. Hyvä näin.
 
Ei, ei se niin ole. Siellähän säännöissä sanotaan, että kaikkien pitää olla samalla viivalla koulutuksesta riippumatta! Koulutustaso ei edelleenkään määritä mitään!!
 
Onko veljillä muistoja kisoista joihin mentiin vapaaehtoisena, jopa jo p-kaudella? Itse olin HämJP:n PSTK:n varusmies/ alokas -kilpailijana prikaatin/ rykmentinvälisissä 1993 Riihimäellä yhden vääpelin parina, yösuunnistusta ja ammuntaa. Noihin kyselyihin ("kuka haluaa lähteä") sanoin samantien ison JOO:n koska morttikausi oli välillä vähän tylsää ja pääsi siitä vitun vaunu-siasta myös nakkisuojaan.
Oliko ysärillä muissa prikaateissa vastaavia set-uppeja?
 
Kyllähän se koulutus ainakin osittain vaikuttaa etenkin palveluspaikkaan sijoittamiseen. Tai ainakin vaikutti. Itsellä kun koittivat tarjota ensin K-SR, ja kun otin opiskelujen jälkeen lykkäystä, sitten kokeilivat KymItR:llä, otin vielä lisää lykkäystä ja lopulliseksi paikaksi tuli opintojen myötä 3.ErVK/SavPr. Kokeilin siitäkin pyristellä kamppailulajien harrastuksen takia ja hain siirtoa SpolK:n riveihin, mutta kun totesivat, että AUK:n paikat olivat jo täynnä, niin annoin sen olla. Sitten "puoliväkisin" pistivät AUK-kurssille Viestirykmenttiin kun menin haastattelussa sanomaan yliluutnantille, että harkitsin sotilasuraa. AUK:ssa sitten tempaisin täydet pisteet esim. johtamistaidon kokeessa, joten ei ollut kahta puhetta, ettenkö olisi lähtenyt RUK:n kurssille.

Kurssi 198 Myrsky ;)

Nykyajassa voimakkaasti elävä Reserviupseerikoulu tervehtii ilolla ajatusta, että ylimmän sotilaallisen johtajakoulutuksen saaneita reserviläisiä hyvitettäisiin palvelusajan opeistaan esimerkiksi yliopistoissa. “Kylmä luonne ja kyvyttömyys asettua kanssaihmisen asemaan ovat arvokkaita ominaisuuksia kenelle tahansa suomalaiselle”, koulusta sanotaan.

:D :D :D
 
K202 Raja... talvikurssi :). Nyt sille voi jo heinäkuussa hymyilläkin, silloin ei paljoa naurattanut tosin...
 
Ittelle vitutuksen ylin määrä oli AUK:n sissileiri. Ensin satoi räntää ja sitten tuli pakkanen aamulla. Oli vielä wanha kunnon sipulisäkki ja leipälaukku, jotka olivat teltan vieressä jäätyneet kiinni. Aamiaisen teko olikin hieman hankalampaa. Oli muuten ainoa kerta kun ajattelin että "mitähän vittua mä täällä oikein teen?" :D Sulattelin tulitikuilla auki että sai syötävää.

Samalla leirillä tuli tehtyä vahingossa kulinaristinen perunamuusi-mansikkakiisseli...kun pimeässä meni pussit hieman sekaisin. Söin kyllä kaiken...nälkä on paras ruokahalun herättäjä.
 
Noh, kiisseli on tehty suomalaisittain perunajauhoihin, joten ihan samaan osoitteeseen menivät... vegaanilinja, hienoa! Olit aikaas edellä!
Sissileiri oli kyllä Haminassa parasta aikaa, kun kirjaimellisesti sai ite duunata omat spadet. Se oli aika vapautta silloin, ainakin kiväärilinjalla 2. K:ssa.
 
Yritys kyllä oli perunamuusi ja jauhelihajuttu (tai jotain sinnepäin). :D Vegaania meikästä ei saa edes kiduttamalla, vaikka salaateista tykkäänkin. :D
 
Ei, ei se niin ole. Siellähän säännöissä sanotaan, että kaikkien pitää olla samalla viivalla koulutuksesta riippumatta! Koulutustaso ei edelleenkään määritä mitään!!

Kyllä Rauhantekijä kertoo kuten asia ennen käytännössä oli. Muistaakseni omalla kurssillani yksi ei ollut, joten suhde ammattikoulun käyneille oli 1/24 tuolla kurssilla. Siihen aikaan PsRUK otti vain tuon määrän ja kurssin kesto oli 105 päivää.

Yo-tutkinto ei ole sellainen valintakriteeri enää, jos se silloinkaan oli sitä varsinaisesti. Lukurutiinilla pärjää tietysti pönttökokeissa ja kirjallisissa tenteissä, ja se auttaa saamaan pisteitä. Siitä kai siinä enemmän kyse oli.
 
Itse muistelen, että aikoinaan LapItR:stä päätyi 3-4 kaveria RUKkiin joilla ei ollut yo-tutkintoa. SItä en sitten tiedä, että oliko vaan niin vähän sopivia lopen ;) Itse lukeuduin niihin 3-4 henkilöön.
 
Back
Top