Miksi suomalaiset eivät lähde Norjaan töihin?

Huhta

Greatest Leader
Yleisradio raportoi seuraavasti. Enkä voi itsekään olla ihmettelemättä otsikon kysymystä. Onhan siinä nyt jotakin vinossa näin metsäsuomalaisen juntin näkökulmasta, kun Ruotsiin lähdetään moninkertaisella innolla Norjaan verrattuna. Molemmat ovat skandinaavisia valtioita, ja Norja on kuitenkin selvä talousveturi Ruotsiin verrattuna. Helvetti, jopa Tanskaan ja Viroon muutetaan innokkaammin kuin Norjaan. Olisko jotakin kenties vialla?! Järkiperäiseltä tämä muuttoliike ei ainakaan vaikuta...

Kotimaa 2.7.2016 klo 11:42 | päivitetty 2.7.2016 klo 15:37
Miksi suomalaiset eivät lähde Norjaan töihin? – "Se on jopa mysteeri"
Norjan työmarkkinat hyvin tunteva koordinaattori Riitta Leinonen kertoo, että työntekijöitä tarvittaisiin esimerkiksi hoitosektorilla sekä palvelualoilla ja erityisesti pohjoisessa myös rakennusprojekteissa. Norjassa palkat olisivat hyviä ja maa kulttuurisesti tuttu, mutta esimerkiksi viime vuonna täältä muutti Norjaan vain noin 400 Suomen kansalaista.


Rakennustyömaa Oslossa kesällä 2015. Norjan työmarkkinoita tunteva koordinaattori Riitta Leinonen kertoo, että eniten työntekijöitä rakennusalalle tarvitaan Pohjois-Norjassa, mutta myös Oslon ympäristössä rakennetaan paljon asuntoja. Kuva: Paul Smith / AOP

Korkeasti koulutettujen keskusjärjestö Akava ihmettelee, miksi suomalaisia ei kiinnosta nykyistä enempää työskentely Norjassa, vaikka työtilanne olisi maassa hyvä.

– Työmarkkinoilla on ollut siellä jo pitkään aivan erinomainen tilanne: avoimia työpaikkoja on ollut paljon, korkealla palkkatasolla ja hyvässä työympäristössä, sanoo järjestön kansainvälisten asioiden päällikkö Markus Penttinen.

Norja oli viime vuonna Tilastokeskuksen luvuissa Suomesta pois muuttaneiden suomalaisten kahdeksanneksi suosituin muuttomaa, mutta määrä ei ole järin suuri: Suomen kansalaisia muutti Norjaan viime vuonna vajaat 400, kun Ruotsiin heitä lähti lähes 2 400.

Tilastokeskuksen luvuissa näkyvät vain yli vuoden muutot, mutta Norjan ja Tanskan kohdalla luvuissa voi olla mukana myös lyhytaikaisempia muuttoja.


Suomesta pois muuttaneiden Suomen kansalaisten suosituimmat muuttomaat 2015. Kuva: Yle Uutisgrafiikka
Penttinen kertoo, että Norjaan on mennyt viime vuosina töihin paljon ulkomaalaisia, erityisen runsain mitoin ruotsalaisia. Hänen mukaansa työtätekevien ruotsalaisten määrä on kasvanut Norjassa 1990-luvusta jopa kaksikymmenkertaiseksi.

– Kysyntää olisi ollut pohjoismaalaisille, mutta suomalaiset eivät ole sinne lähteneet.

Penttinen pitää tilannetta erikoisena, etenkin kun Suomen talous- ja työllisyystilanteessa ei ole ollut kehumista ja Norjassa taas taloustilanne on ollut hyvä.

– Sanoisin, että se on ollut jopa pieni mysteeri.

Suomen Oslon-suurlähetystön mukaan Norja kuuluu edelleen maailman rikkaimpiin maihin, vaikka sen pitkään vahvana jatkunut vahva talouskasvu on tasaantunut. Työmarkkinatilanne on heikentynyt hieman, mutta Norjan työvoimahallinnon (NAV) kesäkuun luvuissa työttömyysprosentti on yhä Suomesta katsottuna erittäin pieneltä tuntuva 2,9. Suurlähetystön mukaan toistaiseksi kyse on pääasiassa öljytyöttömyydestä.

Pohjois-Norjassa työvoimapulaa monella alalla
Suomen ja Norjan välillä liikkuvia työntekijöitä Pohjoiskalotin rajaneuvonnassa opastava ja Norjan työmarkkinat hyvin tunteva Riitta Leinonen vahvistaa, että Norjassa on yhä hyvin kysyntää ulkomaalaisille työntekijöille. Töitä olisi erityisesti hoitoalalla sekä hotelli- ja ravintola-alalla ja palveluammateissa ylipäätään.

– Kun katsoo Oslon alueen työpaikkailmoituksia, niin koulutettua väkeä tarvitaan koko ajan.

Huono tilanne on hänen mukaansa käytännössä ainoastaan öljyteollisuudessa länsirannikolla.

Leinosen mukaan erityisen paljon työntekijöitä tarvittaisiin Pohjois-Norjassa. Tromssan läänissä, jossa hän itse asuu, työttömyysaste on noin kaksi prosenttia.

– Pohjois-Norja on kasvukeskus. Työntekijöitä tarvitaan erityisesti rakennusalalla. Siellä tarvitaan kaikenlaisia rakennusalaan liittyviä ammattilaisia, esimerkiksi insinöörejä tie- ja tunnelirakentamiseen. Pulaa työntekijöistä on myös matkailu- ja palvelualalla ja hoitoalalla. Myös linja-auton ja kuorma-autonkuljettajia puuttuu, samoin tarvitaan ammattilaisia siltojen suunnitteluun, hän luettelee.

Akavan Penttisen mukaan töitä olisi Norjassa myös korkeakoulutetuille esimerkiksi maailmanmitassakin vetävillä aloilla kuten it-sektorilla. Leinosen mukaan akateeminen sektori tarvitsee esimerkiksi psykologeja, juristeja ja asiainkäsittelijöitä julkishallinnon palvelukseen.


Tromssan läänissä työttömyysaste on noin kaksi prosenttia. Kuva: AOP
Leinonen huomauttaa, että Norjassa on kuitenkin hyvä osata ainakin kouluruotsia. Kielitaito korostuu korkeakoulutettujen tapauksessa.

– Norjalaiset puhuvat hyvin englantia, mutta perusruotsi on hyvä hallita. Se on myös turvallisuuskysymys: esimerkiksi rakennusalalla ovat juuri turvallisuusasiat keskiössä.

Sairaanhoitajia houkuttelee Norjan korkea palkkataso
Vuosien 1990–2015 aikana eniten suomalaisia on muuttanut Norjaan 1998–2002, jolloin maahan lähti täältä yli tuhat suomalaista vuosittain. Sittemmin määrät ovat laskeneet ja viime vuosina ne ovat keikkuneet noin 400–500 välillä.

Suomesta on perinteisesti lähtenyt Norjaan sairaanhoitajia. Toimialajohtaja Kristiina Moilanen henkilöstöyritys Personalhuset Staffing Groupista kertoo, että suomalaisille ja ylipäätään ulkomaalaisille sairaanhoitajille on yhä paljon töitä Norjassa.

Norjaan lähteviä sairaanhoitajia houkuttelee erityisesti korkea palkkataso. Moilasen mukaan se saattaa olla sairaanhoitajalla yli kolmanneksen suurempi Suomeen verrattuna.

– On myös paljon hoitajia, jotka eivät ole löytäneet Suomessa pysyvää kokoaikaista työpaikkaa.

Kielitaidon merkityksessä on kuitenkin tapahtunut muutos.

– Ero on se, että aikaisemmin sairaanhoitajat ovat pystyneet työllistymään Norjaan myös huonolla kielitaidolla, mutta nykyään kielitaito ruotsin kielen osalta täytyy olla aika korkea, Moilanen sanoo.

Suomalaisia sairaanhoitajia on alkanut kiinnostaa myös hoitajapulasta kärsivä Ruotsi, jossa on nostettu palkkatasoa, hän lisää.

Hirvittääkö suomalaisia Norjan kalleus?
Akavan Penttinen huomauttaa, että Norja olisi varsin samankaltainen maa kuin Suomi ja kouluruotsilla pääsisi jo kiinni kieleen, joten maahan olisi helppo lähteä.

Leinosen mukaan suomalaiset ovat myös olleet kautta aikojen Norjassa arvostettuja työntekijöitä.

– Suomalaiset työntekijät ymmärretään tunnollisiksi, ahkeriksi ja luotettaviksi ja heidän ammattitaitoaan pidetään korkeana.

Penttinen pohtii syitä vähäisen muuttoinnon taustalla: ehkä erityisesti tilapäisesti ulkomaille lähtevät haluavat eksoottisempiin kohteisiin ja lähimaista taas Ruotsiin on kenties vielä helpompi mennä.

– Edellä mainituista syistä maa on jäänyt hieman sivuun ja unohduksiin. Norja on ehkä jäänyt myös EU-työmarkkinoiden varjoon, hän sanoo.

– Norja ei ole myöskään mittavasti rekrytoinut Suomessa.

Penttinen pohtii, voisiko yhtenä syynä suomalaisten innottomuuteen lähteä Norjaan olla myös maine kalliina maana.

– No niinhän se onkin, mutta kun palkkakin on niin paljon reippaampi, niin kyllä siitä käteenkin sitten jää.

Lue myös
Lähes 10 000 suomalaista muutti ulkomaille viime vuonna – tässä suosituimmat maat

23.5.
  • orjala_anne.jpg
    Anne Orjala Yle

http://yle.fi/uutiset/miksi_suomalaiset_eivat_lahde_norjaan_toihin__se_on_jopa_mysteeri/8985910
 
Yleisradio raportoi seuraavasti. Enkä voi itsekään olla ihmettelemättä otsikon kysymystä. Onhan siinä nyt jotakin vinossa näin metsäsuomalaisen juntin näkökulmasta, kun Ruotsiin lähdetään moninkertaisella innolla Norjaan verrattuna. Molemmat ovat skandinaavisia valtioita, ja Norja on kuitenkin selvä talousveturi Ruotsiin verrattuna. Helvetti, jopa Tanskaan ja Viroon muutetaan innokkaammin kuin Norjaan. Olisko jotakin kenties vialla?! Järkiperäiseltä tämä muuttoliike ei ainakaan vaikuta...



http://yle.fi/uutiset/miksi_suomalaiset_eivat_lahde_norjaan_toihin__se_on_jopa_mysteeri/8985910

En ymmärrä. Olen Norjassa pyörinyt sen verran, että voin melkeinpä taata viihtymisen paremmin kuin Ruotsissa. Norjalaiset ovat keskimäärin reipasta ja ulkoilevaa porukkaa ja siellä on hienoja maastoja. Vapaa-aika kuluisi.
 
Tuttu hoitaja kertoi joskus omista kokemuksistaan Norjassa.
Palkka oli erittäin hyvä verrattuna kotimaahan, mutta kaikki oli myös hyvin kallista. Niinpä eläminen ei loppujen lopuksi ollut hirveästi leveämpää. Vierastyöläisten verovapaat kuukaudet kyllä lisäsivät käteenjäävää osuutta.
 
Sille porukalle jota Norjalaiset etsivät löytyy töitä Suomestakin. Täällä on viimeiset 15 vuotta koulutettu porukkaa joille ei kukaan maksa palkkaa kuin verorahoista.
 
Yleisradio raportoi seuraavasti. Enkä voi itsekään olla ihmettelemättä otsikon kysymystä. Onhan siinä nyt jotakin vinossa näin metsäsuomalaisen juntin näkökulmasta, kun Ruotsiin lähdetään moninkertaisella innolla Norjaan verrattuna. Molemmat ovat skandinaavisia valtioita, ja Norja on kuitenkin selvä talousveturi Ruotsiin verrattuna. Helvetti, jopa Tanskaan ja Viroon muutetaan innokkaammin kuin Norjaan. Olisko jotakin kenties vialla?! Järkiperäiseltä tämä muuttoliike ei ainakaan vaikuta...



http://yle.fi/uutiset/miksi_suomalaiset_eivat_lahde_norjaan_toihin__se_on_jopa_mysteeri/8985910


Kallista on kuulemma. Parasta olisi että asuu Ruotsissa Norjan rajalla ja käy sitten Norjassa töissä , mikäli ajattelee pelkkää rahaa. Loput onkin sitten makuasioita. Saas nähdä koska ne keksii työkkäristä että pitää alkaa käymään ulkomailla töissä jos on työttömänä.
 
Kallista on kuulemma. Parasta olisi että asuu Ruotsissa Norjan rajalla ja käy sitten Norjassa töissä , mikäli ajattelee pelkkää rahaa. Loput onkin sitten makuasioita. Saas nähdä koska ne keksii työkkäristä että pitää alkaa käymään ulkomailla töissä jos on työttömänä.

Tuttujani, jotka ovat/ovat olleet Norjassa töissä, täältä Ruotsista, pakkaavat aina lomilta takaisin töihin lähtiessään, autonsa täyteen elintarvikkeita, tupakkaa ja alkoholia, niin paljon kuin tulllista saa läpi. Myyvät sitten alkoholin ja tupakan Norjassa, jos eivät itse käytä.
Palkkataso on ainakin hoitoalalla noin puolet parempi Ruotsin ja Suomen palkkoihin verrattuna, ehkä hiukan heikentynyt parhaista vuosista, Norjan kruunun heikennyttyä.

Työtahtikaan ei kuulemma ole niin hektinen Norjassa, sanovat, joilla on kokemusta asiasta.
 
No ainakin näistä ensi kommenteista voisi päätellä, että se myyttinen kalleus pelottaa. Ja kertojina ovat aina serkun kummin kaimat. Uskokaa huviksenne, ei Norjan hintataso merkittävästi Suomesta eroa. Samat hinnat siellä Burger Kingillä on. Mutta on kai se selvä, että savitaipaleella vuokraa maksanut ihmettelee Oslon hintoja.

Olemme tottuneet ajatukseen Suomesta kaikkein kalleimpana ja jos jossain on samanlaisia tai vielä öljyisempiä hintoja, legendaa syntyy.

Vaikka toisaalta, miksi koulutettuja pitää ehdoin tahdoin maailmalle ajaa ja hommata lukutaidottomia tilalle?
 
Tuttujani, jotka ovat/ovat olleet Norjassa töissä, täältä Ruotsista, pakkaavat aina lomilta takaisin töihin lähtiessään, autonsa täyteen elintarvikkeita, tupakkaa ja alkoholia, niin paljon kuin tulllista saa läpi. Myyvät sitten alkoholin ja tupakan Norjassa, jos eivät itse käytä.
Palkkataso on ainakin hoitoalalla noin puolet parempi Ruotsin ja Suomen palkkoihin verrattuna, ehkä hiukan heikentynyt parhaista vuosista, Norjan kruunun heikennyttyä.

Työtahtikaan ei kuulemma ole niin hektinen Norjassa, sanovat, joilla on kokemusta asiasta.


Pari vuotta sitten juttelin yhden hitsaajan kanssa , ja sanoi että sen alan hommat ovat alkaneet reilusti vähentymään Norjassa , koska esim Puolasta tulee paljon porukkaa ja sopivaan hintaan.
 
Norja nyt on vaan kallis ja "liian lähellä" niille jotka haluaa lähteä, heistä monet haluavat kaukomaille aivan eri ilmastoon ja kulttuuriin jos kerran johonkin aikoo lähteä. Lähellä taas on Ruotsi missä usealle kielikin on sama tai entuudestaan tuttu.
 
Oslon kentällä ostin aamulla pienen sämpylän ja 3dl tuoremehun. Puhelimesta näkyi samantien hinta euroissa. 18.50.
 
Kakskytä vuotta sitten ostin Oslossa homobaarissa (en tiennyt että oli semmoinen mesta) bissen, 48 markkaa. Eliten terrassilla Helsingissä tuoppi maksoi 40 markkaa. Kalliosta sai kympillä. Kaikki on suhteellista.

Interrailatessa kaikki väittivät Sveitsiä kalliiksi, Suomen hintataso siellä oli.
 
Norja on vähän niinkuin Suomi, korkeat verot (mm. autovero Suomeakin korkeampi?) ja surkea ilmasto. Plussana on korkeammat palkat mutta myös korkeampi hintataso. Ainakaan pikaisen googlailun perusteella Senior-tason ohjelmistosuunnittelijalle ei Norjassa makseta tuplapalkkaa Suomeen verrattuna.

Eikä se meno muutenkaan Norjassa välttämättä ole niin vaurasta:
http://www.nytimes.com/2005/04/17/weekinreview/were-rich-youre-not-end-of-story.html?_r=0
 
Ulkomaille ei nykypäivänä lähdetä toimeentulon vuoksi eikä pelkästään edes palkkatason perässä, vaan kokonaisuus ratkaisee. Norjassa on Suomen huonot puolet: kurja ilmasto, syrjäinen sijainti, sisäänpäinlämpiävä ja hieman "rajoittava" ilmapiiri. Vertailun vuoksi johonkin Berliiniin kyllä muuttaa suomalaisia, vaikka siellä on perinteisesti ollut surkea työtilanne. Samoin Lontooseen lähdetään tekemään vaikka mitä hanttihommia.

Toisaalta ne ihmiset jotka arvostavat Norjan vahvuuksia, tuskin ovat lähdössä Suomesta minnekään.
 
Vaikka toisaalta, miksi koulutettuja pitää ehdoin tahdoin maailmalle ajaa ja hommata lukutaidottomia tilalle?
Asiaa pitää ajatella toisinpäin. Miksi jokin paikka vetää puoleensa koulutettua osaavaa väkeä, kun taas jokin toinen ei?

Sen jälkeen pyritään luomaan vetovoimainen paikka tänne, ja johan kääntyy taas talous nousuun.
 
Norjalainen ei voi olla rasisti suomalaista kohtaan, molemmat ovat valkoihoisia.

Mutta ymmärrän mitä tarkoitat, asia on sama täällä Suomessakin että ulkomaalaisia pidetään epäilyttävinä ja vain suomalainen kelpaa. Nurkkapatriotismiko on se sana?
 
Aasialaiset on huomattavasti valkoihoisempia kuin norjalaiset.

Eikö norjalaiset voi olla rasisteja kiinalaisia kohtaan?
 
Back
Top