Missä sinun rajasi kulkee?

- harjoitukset ovat kerran kuussa, yleensä yksi ilta mutta pari kertaa vuodessa menee viikko-pari
- kolmannes ajasta treenataan taistelijan taitoja, kolmannes eri suorituskykyvaatimuksen mukaisia tehtävätyyppejä yleisesti ja kolmannes ensimmäisiä tehtäviä myös soveltaen
- kotiin tulee säkillinen varusteita, itse pitää löytää tila ja huoltaa
- kysytään kännykkänumero, velvoitetaan ottamaan käyttöön turvallinen mil-sähköpostiosoite ja seuraamaan sitä; myös tekstareita tulee
- oppimateriaalia on massoittain verkkotyötilassa; etenemistä seurataan ja ajoittain perehtymistä vaaditaan ennen harjoituksen lähijaksoa
- vuosittain on kolme fyysistä testaustilaisuutta, jossa pitää pysyä PAK-tahdissa tai...; siirtymäaikaa skarppaamiselle annetaan mutta tiukka linja pitää
- reserviläisten ammunnat moninkertaistetaan; pakollisia ammuntoja on paljon ja vapaaehtoisia runsaasti; perustetaan uusia ampumapaikkoja ja valloitetaan kokonaan vanhoja
- jaetaan pitkä lista asioita, joiden kotiin omalla rahalla hankkimista rohkaistaan; hankituista pitää ilmoittaa yksikön vääpelille ottovarauksen tekemistä varten; järjestetään myös isoja yhteistilauksia hintojen tinkaamista ja yhteensopivuutta varten
- enenevä osa henkilöstöstä koulutetaan taistelutehtävien lisäksi RA-virka-aputehtäviin ja sitä kautta sitoutetaan lyhyen tai hitaan lähdön virka-apu-osastoon
- enenevä osa henkilöstöstä saa täydennyskoulutusta kansainväliseen toimintaan ja hakeutumista toimintavalmiuteen kannustetaan; ennen pitkää alkaa tulla velvoitteita yksikön henkilöstön toimintavalmiudessa olevasta prosentista

Suurimmaksi osaksi nuo ylläolevat asiat toimisivat.
Mielestäni noita fyysisiä testejä ei tarvitsisi olla kuin kerran vuodessa niille jotka testin läpäisevät ja jos ei läpäise niin joutuisi "ravirinkiin" joksikin aikaa ja sitten yrittämään uudelleen jos haluaa pysyä joukossa.
Nuo 1-2 päivän harjoitukset kuukaudessa voisivat olla palkattomia, mutta mielestäni noista 1-2 viikon keikoista tulisi maksaa jonkinlaista ressupalkkaa.
Nuo itsehankitut varusteet sellaisella periaatteella että PV hankkisi ne (ainakin suurimman osan) oman ketjunsa kautta ja ilman kaikkia veroja ja ne ostettaisiin sitten netto hinnalla.
Myöskin kaikki kulut jotka omatoimisesta harjoittelusta tulisi olisivat verovähennyskelpoisia.

Lisäkannusteena voisin hyväksyä verohelpotuksia. Esim. aina kolmen vuoden palveluksen jälkeen saisi ostaa itselleen verovapaan auton, kelkan, mönkijän, prätkän tms tuotteen tai useita näistä hintaan 50000€ saakka.

Tuo olisi myöskin hyvä idea.

Ja tottakai tuo kaikki pitäisi perustua vapaaehtoisuuteen ja sen myöskin pitäisi olla mielekästä. Muuten ei monikaan jaksaisi tuota tehdä.
 
Erittäin hyvä idea ja kaksin käsin kannatetaan :salut:

Rahalla saatavia etuuksia on hyvä motivointi keino jos muuten ei niin paljoa kiinnosta (tietenkään rahasta ei pitäisi olla kyse) mutta tietenkin homman pitäisi olla mieleistä ja jokaisella sopivaa niin eiköhän sitä porukkaa ala tulemaan.
 
Kieltämättä olisi valtiolta aika hyvä osoitus siitä että reserviläisen oma toiminta on toivottua, kun tehtäisiin nettotingattuja yhteisostoja, olisi verovähennysoikeuksia ja ilman muuta paljon panostusta vaativissa tehtävissä taloudellisia etuja (kulukorvauksen/reserviläispalkan lisäksi esim. verohyöty siviiliansioihin).

Höystetään vähän pienellä mittarointitehtävällä. Katsopa kännykästäsi / facebookista / muustamistä sosiaalisen verkostosi sotimisikäiset miehet ja varusmiespalveluksen suorittaneet naiset. Mieti jokaisen kohdalla lähtisikö hän suurin piirtein yllä kuvattuun hommaan mukaan (+- jonkin verran fiksuutta toteutuvaan kuvioon, tuohan ei ollut mitenkään valmis konsepti vaan haja-ajattelua). Laske sitten ne jotka lähtisivät per kaikki, ja saat SYVÄRESERVILÄISPROSENTIN.

Ideologisesta asennosta ja kyynisyyden asteesta jokainen voi sitten päätellä onko nimi peräisin syvältä olevasta konseptista vai syvällisestä sitoutumisesta.

Rohkeimmat ehkä julkaisevat omansa? Sataa en usko kenenkään saavuttavan nyky-yhteiskunnassa (ellei kavereita ole aika vähän), nolla taas tullee useammallakin - tai tulisi jos lukisivat tätä foorumia. Laskentateknisesti lienee välttämätöntä jättää ulkomaalaiset pois laskuista, eli keskitytään Suomen Puolustusvoimiin ja sen reserviin.
 
Nykyiset rajat käy hyvin :a-wink: Niissäkin riittää tekemistä ..ja puolustettavaa
 
Rohkeudesta en tiedä, mutta mun tulos 66,67%. Facebookiin tai muuhun sosiaaliseen palveluun en kuulu ja kännykästäni löytyy kolme iältään kolme otokseen kuuluvaa miespuolista (naispuolisten mahdollistan varusmiespalveluksen suorittamista en tiedä) ja heistä luulisin että Schassen ja Niäämi olisivat valmiit lähtemään mukaan ja se kolmas on sivari ja muutenkin täysveltto tapaus, jonka valitettavasti tunnen työn kautta.
 
koponen kirjoitti:
Kieltämättä olisi valtiolta aika hyvä osoitus siitä että reserviläisen oma toiminta on toivottua, kun tehtäisiin nettotingattuja yhteisostoja, olisi verovähennysoikeuksia ja ilman muuta paljon panostusta vaativissa tehtävissä taloudellisia etuja (kulukorvauksen/reserviläispalkan lisäksi esim. verohyöty siviiliansioihin).

Höystetään vähän pienellä mittarointitehtävällä. Katsopa kännykästäsi / facebookista / muustamistä sosiaalisen verkostosi sotimisikäiset miehet ja varusmiespalveluksen suorittaneet naiset. Mieti jokaisen kohdalla lähtisikö hän suurin piirtein yllä kuvattuun hommaan mukaan (+- jonkin verran fiksuutta toteutuvaan kuvioon, tuohan ei ollut mitenkään valmis konsepti vaan haja-ajattelua). Laske sitten ne jotka lähtisivät per kaikki, ja saat SYVÄRESERVILÄISPROSENTIN.

Ideologisesta asennosta ja kyynisyyden asteesta jokainen voi sitten päätellä onko nimi peräisin syvältä olevasta konseptista vai syvällisestä sitoutumisesta.

Rohkeimmat ehkä julkaisevat omansa? Sataa en usko kenenkään saavuttavan nyky-yhteiskunnassa (ellei kavereita ole aika vähän), nolla taas tullee useammallakin - tai tulisi jos lukisivat tätä foorumia. Laskentateknisesti lienee välttämätöntä jättää ulkomaalaiset pois laskuista, eli keskitytään Suomen Puolustusvoimiin ja sen reserviin.

Aika heikolle meikäläisen verkossa näyttää. Prosenttilukemisen luulen painuvan aika lähelle nollaa. Vaikka katsoisin peiliinkin :a-grin:

Toki MPK:n kursseilla muodostetut heikot sosiaaliset siteet (eli nähdään kursseilla, jos nähdään) lasken pois. Sieltä varmaan löytyy aika montakin, mutta kun henkilöitä kunnolla tuntematta on aika vaikea sanoa kuinka moni käy sen yhden viikon lopun vuodessa kahdessa sielläkään.
 
koponen kirjoitti:
Höystetään vähän pienellä mittarointitehtävällä. Katsopa kännykästäsi / facebookista / muustamistä sosiaalisen verkostosi sotimisikäiset miehet ja varusmiespalveluksen suorittaneet naiset. Mieti jokaisen kohdalla lähtisikö hän suurin piirtein yllä kuvattuun hommaan mukaan (+- jonkin verran fiksuutta toteutuvaan kuvioon, tuohan ei ollut mitenkään valmis konsepti vaan haja-ajattelua). Laske sitten ne jotka lähtisivät per kaikki, ja saat SYVÄRESERVILÄISPROSENTIN.

Kovin on hiljaista. Kavereista ei kukaan harrasta minkään sorttista reserviläistouhua, vaikka valtaosa heistä on urheilullisia ja jopa metsästystä harrastavia. Prosentti jäisi siis nollaksi, mutta kolme poikkeusta nostanee maanpuolustusindeksiä.

* Appiukkoni on reservin majuri, ei kuitenkaan majuri Mikkonen. Mittarissa on yli kuusikymmentä, mutta eipä ukko suostu luopumaan nappuloistaan.

* Sukelluskaverini on yliluutnantti evp. Hänkin löi jo vuosia sitten hanskat tiskiin ja lähti siviilitöihin. SA-INT on kuulemma hieno työpaikka - teoriassa. Käytännössä kuulemma alkoi tökkimään pahemman kerran.

* Ainoa asepalveluksen suorittanut naistuttavani onkin sitten käynyt oikein laajemman mukaan ja palvelee isänmaataan nykyään kapteenin arvolla. Viimeksi kun näin, niin hän pohti alan vaihtoa. Kymmenen vuotta ryynäämistä alkaa kuulemma riittämään. :a-undecided:

Yhteenvetona todettakoon, että kavereistani tuskin ketään kiinnostaisi, eivätkä nuo ammattisotilaatkaan taida innostua. Appiukko kyllä lähtisi, iästään välittämättä. Anopin mukaan voisi sitoa puuhun kiinni. On kuulemma sen verran paljon kh-vuorokausia odotellut sotaleskenä.
 
koponen kirjoitti:
Höystetään vähän pienellä mittarointitehtävällä. Katsopa kännykästäsi / facebookista / muustamistä sosiaalisen verkostosi sotimisikäiset miehet ja varusmiespalveluksen suorittaneet naiset. Mieti jokaisen kohdalla lähtisikö hän suurin piirtein yllä kuvattuun hommaan mukaan (+- jonkin verran fiksuutta toteutuvaan kuvioon, tuohan ei ollut mitenkään valmis konsepti vaan haja-ajattelua). Laske sitten ne jotka lähtisivät per kaikki, ja saat SYVÄRESERVILÄISPROSENTIN.

Ideologisesta asennosta ja kyynisyyden asteesta jokainen voi sitten päätellä onko nimi peräisin syvältä olevasta konseptista vai syvällisestä sitoutumisesta.

Rohkeimmat ehkä julkaisevat omansa? Sataa en usko kenenkään saavuttavan nyky-yhteiskunnassa (ellei kavereita ole aika vähän), nolla taas tullee useammallakin - tai tulisi jos lukisivat tätä foorumia. Laskentateknisesti lienee välttämätöntä jättää ulkomaalaiset pois laskuista, eli keskitytään Suomen Puolustusvoimiin ja sen reserviin.

Juu, vaikea tehtävä !
Useimmat tuntemani relevantit henkilöt ovat joko evp tai wanhempia reserviläisiä eli teoriassa hyvinkin halukkaita mukaan.
Mutta mikä voisi olla heidän käytännön roolinsa ?
 
Laskin piruuttani omankin piirini prosentin. 7,65% pyöreästi. Näistä sitoutuviksi arvelluista 6/33 ei ole jo nyt jotenkin vahvassa sidoksessa jatkuvaan ja tiheään tekemiseen, eli uutta potentiaalia on 1,4%. Otoksesta on siis poistettu kapiaiset, yli-ikäiset evp:t (siis 60+, ei 30+), varusmiespalvelusta suorittamattomat naiset (pari innokasta löytyisi kyllä jos joku kouluttaisi), ulkomaalaiset.

Julkaistu otos on tähän mennessä aika pieni, mutta ei kovin rohkaiseva reserviläisaktivoitumisen massamaiseen tapahtumiseen itseohjautuvasti.

Oikeastaan alkaa oikeasti kiinnostaa asian vähän laajempi myllyttäminen. Pitäisiköhän aktivoitua MTS:n suuntaan ja puskea laajempaa kyselytutkimusta? (Vastaus: turha puskea...) Joku foorumilainen jolla on sopivat opinnot lopuillaan saisi tästä mehukkaan aiheen. Conjoint-analyysilla vain "optimireserviläistehtäväprofiili" esiin ja tulosten kanssa Puolustusvaliokuntaan. Saa ottaa yhteyttä yv:llä jos halukkaita löytyy - voin ohjata vanhasta muistista vielä yhden lopputyön...
 
Täytyy korjata tota tulosta omalta kohdaltanikin. NIäämi ilmoitti että kyllä hänellä alkaa olla kanssa ikää sen verran ettei enää lähtis, kun on ennestään liian monta huonoa kokemuksesta sopimuksista tornifirman kanssa.
Schassen taas ilmoitti että hänellä on jo stoumus muualle, niin ei enää onnistuis tähän osallistuminen.
Eli niin se putoaa nollaan tulos täälläkin. Kun en siis huomioinut sellaisia ihmisiä, jotka kyllä tunnen ja joiden kanssa olen tekmisissä, mutten pidä heidän numeroitaan kännykässäni.
 
Back
Top