Umkhonto
Ylipäällikkö
Minä totesin joskus alokkaana jaosjohtajan kysyessä että kai sitä voisi Haminaan yrittää kun kerran faijakin on aikanaan päässyt. En tiedä oliko pikkubroidilla myöhemmin sama stoori.
Mitä pitää tietää Santahaminaan astuessaan?
- Viestiketjun aloittaja OXPAHA
- Aloitus PVM
Minä totesin joskus alokkaana jaosjohtajan kysyessä että kai sitä voisi Haminaan yrittää kun kerran faijakin on aikanaan päässyt. En tiedä oliko pikkubroidilla myöhemmin sama stoori.
Mutta olennaista on huomata, että nuori voi kuvitella, että isällä on odotuksia. Puhetta ja kommunikointia, hyvät herrat.
Olen minä kyllä valitettavasti todistanut, kun resups-kerhon vetäjän vaimo sanoi topakasti pojalleen, että sinä sitten menet RUK:iin. Puistelin tuolloin päätänivuosia sitten. Toivottavasti tuo nuori, josta myöhemmin tuli vaunu-au, ei kokenut pettäneensä isänsä ja äitinsä odotuksia
.
Aaaaaah, tämä puolison sotilasarvon ja ansioiden viitan omiminen omille harteille saa nännini suorastaan halkeamaan raivosta. Luulin internetin perusteella, että tämä on lähinnä Amerikkalaisen sotilaselämän erityispiirre, mutta että täälläkin joku laukoo tommosia vielä. Jos ei ole itse palvellut niin voisi mm. olla hiljaa...
No, kai tuokin on parempi, kuin mitä @Fremen saanut kuunnella.
Viimeksi muokattu:
JR49
Respected Leader
Minua pikemminkin säälitti kuin raivostutti. Tuossa tilanteessa vielä isä-ikivänrikki tarmokkaasti nyökytteli päätään hyväksyvästi vaimonsa puheille.
Tämä on niin totta. Mun systeri, joka on nainut rahakkaasti ja sillä suvulla on paitsi suppea näkemys myös kovat odotukset, tuossa takavuosina saatteli molemmat poikansa inttiin. Menivät samaan aikaan vaikka olivat eri-ikäisiä. Kummallakin oli kielitaidossa isoja puutteita, ulkomailla kun oli pojat asuneet pitkään. Isäänsä ei käytännön asiat kiinnostaneet, katsoi että meriupseereina tullaan ulos. Enona päädyin ottamaan riskin, asia oli niin iso, ja sanoin siskolle että nyt on semmoinen paikka, jossa pitää tajuta ettei tuollaisia odotuksia voi asettaa, vaan kaikki mitä sieltä tulee on otettava vastaan ylpeänä. On tärkeämpää saada molemmat pojat terveinä ja itsetuntonsa säilyttäneinä ulos, kuin pelleillä sotilasarvoilla. Systeri meni täysin sekaisin (jonka arvasin), että Minä menen tommosia puhumaan ja alkoi tietty sättiä .. sitten tuli kuraa vielä kokolailla laajemmaltakin. Tosin arvasin sen avatessani suuni joten se ei haitannut. Mutta arvasin kyllä että tilanne voi olla tosi paha, ja niinhän se olikin. Isommalla pojalla meni asiat täysin pipariksi ja äiti ihmetteli kun poika soittaa joka ilta ja itkee puhelimessa. Sitten enokin alkoi kelpaamaan, vaikka piti sekin tehdä hyshys -linjalla että keepin-up-appearances ei säry.Jos nuorelle voisikin jotenkin välittää sen ajatuksen, ettei odottaisi liikoja. Joskus nähnyt sellaisen tutkimuksen, jossa iso osa miehistöstä kokee epäonnistuneensa armeijassa. Mitä turhia, kunnia jokaiselle, joka sen läpi kulkee.
Se on loppupelissään melkoista tuurinkauppaa, minkälainen inttiura sattuu aukemaan. Olen tavannut kolme äijää, yhden jo aikoinaan intissä, jotka ovat olleet sitä mieltä, että heidän olisi pitänyt päästä RUK:n, koska isä oli resups. Hyvin, hyvin turha ja epärealistinen ajatus, syyt tiedätte. Mutta tuossa alle kilsan päässä asuva ystäväni, potee tänäkin päivänä epäonnistumisen tunnetta inttiajoiltaan tästä syystä. Kun minä kysyin, että sanoikos se isäsi koskaan, että sinun pitää mennä sinne ja sinne. Ei kuulemma sanonut, mutta hän oli itse ajatellut, että isä olisi tällaista ajatellut. Tätä suomalaista äänetöntä keskustelua...
Näitä kuulleena, olen päättänyt, että teen ennakkoon sen selväksi, että intti on omasi, ei minun. Olet eri ihminen, eri aikakaudella, eri tilanteessa. Kuljet sen oman polkusi miten haluat, äläkä kulje sitä siten kuin ajattelet minun haluavan sitä kuljettavan. Minulla ei ole odotuksia, eikä vaatimuksia.
Ja tuohon tuuriin, siihen vaikuttaa minkälainen on saapumiserän koostumus, terveys, koemenestys, pällitesti, jne jne sata muuttujaa.
Elämä on subjektiivinen juttu, ja sen asian kanssa ei pidä leikkiä. Jollekin intti on lähellä hauskan pitoa ja toisille kyseessä saattaa oll se viimeinen vastoinkäyminen. Se on kova hinta.
JR49
Respected Leader
Tunneälyn puute on paha juttu, kun se leviää "meidän suku on aina ollut" -asteelle
. Ikävä kuulla. Toivottavasti siskonpojat selvisivät, vaikka suhteeton henkinen painolasti oli asetettu.Siviilissä olen törmännyt vastaavaan, mutta insinööri-painotuksella. Piti lukea perheen tytön insinööriksi, vaikka olisi halunnut kieltenopettajaksi, lahjakas kun oli ranskassa ja rakasti kieltä...
Joskus on käynyt toisinpäinkin...
Isän ylpeys oli silminnähtävää, kun poika pääsi RUKiin, Maavoimissa. Tämän isäukon upseerikoulutus kun jäi aikanaan Merivoimissa vain haaveeksi. Oli kun poika olisi tehnyt ratkaisumaalin junnujen kauden tärkeimmässä pelissä.
Mutta siinä casessa poika itekin halusi sinne ja osasi hakeutua pääsyn kannalta parempaan paikkaan. Merivoimat on tuhoontuomittu yritys päästä res upseeriksi. Halukkaita ja kyvykkäitä on yksinkertaisesti liikaa. Myös Sandis hukkaa hyvää johtajapotentiaalia, etenkin kesän saapumiserässä. Ei tietenkään mitenkään joukko-osaston vika eikä asialle mitään voi.
JR49
Respected Leader
Eihän siitä ollutkaan kyse, etteikö ylpeyttä saisi tuntea tai pitäisi olla sitä näyttämättä. Ja moni varmasti myös kestää paineet, ja on kapasiteettia mennä mistä odotetaan menevän. Mutta ei näitä ennakkoon tiedä.
Yleisesti ottaen vedän yhteen siten, ettei nuorelle saa asettaa epärealistisia paineita, ei armeijamenestyksen suhteen tai minkään muunkaan. Siinä ei tule kuin pettymyksentunteita loppuiäkseen.
Miksi oletetaan, että ihminen on vanhempiensa ja esi-isiensä klooni, jakaa saman osaamisen, samat kiinnostuksen kohteet, saman älyllisen kapasiteetin, samat kädentaidot, saman terveydentilan yms? Ja sen pohjalta sitten jotkut asettavat valtavan kivireen nuorelle ihmiselle vedettäväksi. Hienoa jos kestää, mutta mikä onkaan se henkinen damage jos ei kestä?
Näitä on nähnyt sen verran, etten ota omieni kohdalla piirunkaan verran riskiä. Niin armeijan kuin sen käymättömyydenkin kanssa, ja siviiliopintojen kanssa, kaikki käy minulle. Pääasia, että haluaa käydä jonkun putken läpi.
Kerron sen myös etukäteen, tämä on oleellista.
Toki voi ohjata. Armeijaan ohjataan maanpuolustuksilla kasvatuksella, joka pitää olla annettu jo vuosikymmen ennen kutsuntoja. Jos ei uppoa, niin sekin pitää hyväksyä. Jos poikani menee Haminaan, olen äärettömän ylpeä. Mutta olen enemmän minimitavoite-mies. Jos hänestä tulee jääkäri tai tykkimies, kohotan maljan yhtä lailla. Jos tulee sivari, en hylkää silloinkaan, ja varmistan kaikin voimin, etteivät he tunne tästä huonoa omatuntoa.
Umkhonto
Ylipäällikkö
Tämä täytyy yrittää pitää kirkkaana mielessä. Tunnistan itsessäni hieman tätä vikaa ja mietin joskus mielessäni että tuleekohan noista lapsista koskaan "mitään". Minua ei koskaan ohjattu tai painostettu mihinkään vaan valintani olivat omiani. Toisaalta olin jo lapsena sen verran "jalat maassa-tyyppi", ettei sellaiseen ollut tarvetta.
g21.45acp
Kapteeni
Antakaa niiden "lasten" olla siellä rauhassa. Jos ei ihan joka päivä saa puhelimella kiinni, niin ei heti tarvitse soittaa PU:lle tai SP:lle ja kysyä onko meiden pikku Vili-Petterillä kaikki kunnossa. 18v täyttäneen tietoja kun ei muutenkaan annetaan mistään vanhemmille, ilman ko henkilön suostumusta.
Viimeksi muokattu:
Sen minkä oman pojan palvelukseenastumisesta huomasin, niin sattumuksilla on iso rooli. On kipeänä silloin kun ei pitäisi, onnistuu jossakin tai tulee valituksi silloin kun ei sitä odota, aselaji tai lisäkoulutus määrittyy siviiliammatin kautta, ase voi olla sohlo ja sen huomaa vasta kun ampuu toisella aseella jne.. Koneisto myös jauhaa sen suuremmin yksilöön keskittymättä.
Loppujen lopuksi iso elämänvirta vie ja itse ehtii vaikuttamaan vain siten, että pitää oikean ja rennon asenteen ja kaivaa hymyn huulilleen.
Loppujen lopuksi iso elämänvirta vie ja itse ehtii vaikuttamaan vain siten, että pitää oikean ja rennon asenteen ja kaivaa hymyn huulilleen.
Viimeksi muokattu:
JR49
Respected Leader
Lapsemme ylittävät saavutuksemme joiltain osin, ja joiltain osin alittavat. Minä olen monissa asioissa parempi kuin isäni, ja hän monissa parempi kuin minä. Lapset tekevät samoin minun suhteeni.
OT-osuus
Isäni oli levyseppä-hitsari/putkimies ja teki käsillään kaiken mitä tahtoi. Kerran insinöörillä oli Lappeenrannassa pankkia rakennettaessa ongelma jonkin ison metallioven toiminnassa. Ei menny kuten kuvissa. Isä löi vetoa konjakkipullosta, että hän saa sen toimimaan. Ja sai. Tuhat muuta esimerkkiä voisin kertoa.
Äiti oli myyjä, joka osasi myydä. Oli ketjun paras myyjä vuosikymmenen putkeen tuloksissa. Nainen kun tuli kauppaan, hän lähti ulos sellaistenkin ostosten kanssa, joita ei tiennyt tarvitsevansa. Tätä seurasin usein pienenä sivusta, ja muistan aina nykyisin, kun on niin paljon näitä tiskin takana seisoskelevia nuoria, jotka yrittävät parhaansa mukaan välttää katsekontaktia, ettei vain joudu palvelemaan. Vastaavasti olen aina kehunut vuolaasti, kun olen saanut hyvää palvelua ammattilaisasenteella.
Olen myös sanonut useasti vanhemmilleni, että pidän heitä huippuammattilaisina. Minä en kykene samaan oikeastaan millään osa-alueella.
No joo, alkaa mennä offtopicin puolelle, mutta kyllä tätä voi soveltaa myös inttipuolelle.
Vonka
Supreme Leader
Pojan kehityksen yksi tehtävä on saavuttaa ja ylittää isänsä. Isän on annettava sen tapahtua. Tapahtuuhan se joka tapauksessa, ellei ole nujertava ja mitätöivä.
Mutta ei näissä liikaa herkkyyksiä voi olla. Ihmisiä tässä ollaan eikä mitään kasvatusprofessoreita nikseineen. Annan poikien päättää, mutta kyllä minun naamastani näkevät heti, oliko päätös äijän mielestä kohdallaan. Sen verran olen silti onnistunut, etteivät he päätöksiään muuta minun vuokseni. Sen olen jo huomannut koulu- ja koulutusasioissa ja urheilussa.
Puhua kannattaa sen verran, ettei tule sellaista luuloa, että toinen odottaa jotain, mitä ei odotakaan. Sellaisesta ei synny kuin skitsofreniaa.
Mutta ei näissä liikaa herkkyyksiä voi olla. Ihmisiä tässä ollaan eikä mitään kasvatusprofessoreita nikseineen. Annan poikien päättää, mutta kyllä minun naamastani näkevät heti, oliko päätös äijän mielestä kohdallaan. Sen verran olen silti onnistunut, etteivät he päätöksiään muuta minun vuokseni. Sen olen jo huomannut koulu- ja koulutusasioissa ja urheilussa.
Puhua kannattaa sen verran, ettei tule sellaista luuloa, että toinen odottaa jotain, mitä ei odotakaan. Sellaisesta ei synny kuin skitsofreniaa.
vehamala
Kenraali
Tämän huomasin jo aikoinaan oman vm-palvelukseni aikoihin. Silloin ei näitä juuri tullut mietittyä, mutta jälkeenpäin joskus vähän ihmetytti.
En tiedä minkä seulan läpi minut rannikkotykistöön "arvottiin", mutta koulutuksen, aikaisemman toiminnan tai työpaikan kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä.
Kukaan ei kysynyt haluanko AUK:hon, joskus alokasajan lopulla ilmoitettiin uusi osoite ilman sen kummempia muodollisuuksia.
AUK:ssa oli suunnilleen sama tahti, juuri ennen kurssin loppua meille ilmoitettiin jatkopaikat, ainakaan minulta ei kyselty mitään etukäteen.
(Tosin RT-koululla oli silloin niin hyvä maine, ainakin meidän varusmiesten keskuudessa, että olisin vastannut kyllä)
Aika lailla ajopuuna siinä vain virran mukana mentiin...
Ajat ovat tietenkin noista päivistä muuttuneet paljon, mutta jotain samaa ilmeisesti PV:ssa edelleen on.
OXPAHA
Kenraali
Huomenna menee, menipä nopeasti loppuvuosi! Äitinsä on se joka nyt keksi hermoilla Laitanpa lapun pöydälle että muistaa aamulla ottaa pukin tuoman merinokerraston mukaan... Muuten neuvoin pitämään aistit auki ja nauttimaan kokemuksesta. Ja syömään, paskantamaan ja nukkumaan aina kun voi. Sen osasin ohjeistaa III/86 opeilla
Laitanpa lapun pöydälle että muistaa aamulla ottaa pukin tuoman merinokerraston mukaan... Muuten neuvoin pitämään aistit auki ja nauttimaan kokemuksesta. Ja syömään, paskantamaan ja nukkumaan aina kun voi. Sen osasin ohjeistaa III/86 opeilla
OXPAHA
Kenraali
Omaisten päivä takana! Nyt on jonkinlainen käsitys siitä mitä odottaa Santahaminalta 
Todella kulunut rakennuskanta ja ahtaat tilat. Onneksi saavat olla paljon ulkona...
Varustepuoli näytti olevan ihan kunnossa, mutta ne "puutarhahanskat!" Jostain kiinalaisesta paalitukusta, 2 senttiä pari, ilmeisesti. Ei helvata, käyn viemässä omat Mechanixit tilalle että pääsee moisista varusesineen irvikuvasta!
Hyvällä tuulella oli poika, ja rokka maistui isillekin
Todella kulunut rakennuskanta ja ahtaat tilat. Onneksi saavat olla paljon ulkona...
Varustepuoli näytti olevan ihan kunnossa, mutta ne "puutarhahanskat!" Jostain kiinalaisesta paalitukusta, 2 senttiä pari, ilmeisesti. Ei helvata, käyn viemässä omat Mechanixit tilalle että pääsee moisista varusesineen irvikuvasta!
Hyvällä tuulella oli poika, ja rokka maistui isillekin
ak.tied
Greatest Leader
Menee nyt vähän muisteloiden puolelle, mutta Santahaminassa on kielletty alue, jonne meneminen on oikeasti kiellettyä.
Tuli sinne tunkeuduttua varusmiesaikana partion kanssa kun ei saari muka riittänyt tiedustelmuuveihin. Tai sitten se aivopieru syntyi siitä, että ennen harjoitusta luutnantti erikseen kielsi menemästä sinne. Olisi yhtä hyvin voinut käskeä menemään
Hälytyshän siitä syntyi. Olimme kyllä sen verran liukkaita, ettei meitä kukaan tiettävästi nähnyt saati saanut kiinni. Seuraavana päivänä luutnantti sanoi kuulleensa päivystävältä upseerilta asiasta ja kysyi, että satummeko tietämään asiasta mitään, johon vastasimme hymyillen ettei mitään hajua.. luutnantti kuittasi virnistäen, että niin hän aavistelikin
Taisi vartiointi pettää ja joku sai varmaan saavillisen niskaansa. Vaikka tämä tarina päättyi iloisesti ja ehkä toimi vartiojärjestelyjä kehittävänä, niin en lähtisi kokeilemaan uudestaan.
Tuli sinne tunkeuduttua varusmiesaikana partion kanssa kun ei saari muka riittänyt tiedustelmuuveihin. Tai sitten se aivopieru syntyi siitä, että ennen harjoitusta luutnantti erikseen kielsi menemästä sinne. Olisi yhtä hyvin voinut käskeä menemään
Hälytyshän siitä syntyi. Olimme kyllä sen verran liukkaita, ettei meitä kukaan tiettävästi nähnyt saati saanut kiinni. Seuraavana päivänä luutnantti sanoi kuulleensa päivystävältä upseerilta asiasta ja kysyi, että satummeko tietämään asiasta mitään, johon vastasimme hymyillen ettei mitään hajua.. luutnantti kuittasi virnistäen, että niin hän aavistelikin
Taisi vartiointi pettää ja joku sai varmaan saavillisen niskaansa. Vaikka tämä tarina päättyi iloisesti ja ehkä toimi vartiojärjestelyjä kehittävänä, niin en lähtisi kokeilemaan uudestaan.
Santahaminan todella kielletyt alueet ovat pienentyneet viime vuosikymmeninä. Jäljellä enimmäkseen ampumaratojen johdosta vaarallisia alueita, joille meneminen on tietysti myös kiellettyä. Laukaisitte automaattihälytyksen ja Vartiosto pyyhälsi paikalle ajoneuvoin. Ainahan tähän vähän aikaa kuluu ja nopeat varusveijarit ehtivät häipyä paikalta. Normimenettely on tietysti tarkistaa yksiköiden viikko-ohjelmista mitä harjoituksia saarella on ollut. Tässä casessa turvallisuudesta vastaavat ovat päätyneet epäilemättä siihen, etti kyseessä ollut kumiveneillä paikalle meloneet "vieraslajit".
Vonka
Supreme Leader
Yksi ampuma-alue on ollut käytössä jo tsaarin ajoista, joten en kyllä menisi sinne hyppimään tasajalkaa ennen kuin joku kuorii sen aina muutamaan metriin. Sinne on ammuttu varmaan sata vuotta erilaisia nakuja.
Mitä pitää tietää Santahaminaan astuessaan?
