Miten käy pv:n sijoituksesi reservissä 1.1.2015?

Mitähän toi "taistelutapa" sitten käytännössä vaikuttaa edes ryhmätasolla? Ihan samalla tavalla sitä ennenkin mentiin, tiedusteltiin, puolustettiin, hyökättiin ja vetäydyttiin ja aika harvalla oli mitään käsitystä kokonaistilanteesta. Johtajatasolla siis varmaankin enempi merkitystä- ei rivissä niinkään.
Ja jos sillä tarkoitetaan näitä rynnäkkökiväärin uudelleen käsittely koulutuksia, jotka ovat mielestäni suoranainen karhunpalvelus reserviläiselle, jolla rynsesterin käseittely vanhalla mallilla on selkäytimessä ja suhteellisen nopeaa.
Käytetään vaihdinta heikolla sormella, vaihdetaan lipasta väärällä kädellä ja viritellään kömpelöstö aseen yli. Eikö se viritintappi perkele ole oikealla puolella. Voisko se tarkoittaa sitä että sitä on tarkoitus käyttää oikealla kädellä.
Muttakun afgoissa hei ne näytti että nato tekee tälleen ja sitten kuuluu pyllistää taaksepäin kun sas tekee elokuvissa niin.
Kas kummaa kun ipsi eikä sra kisoissa näillä tyyleillä sitten kumminkaan menestystä saavutella.

Kyllä siinä on vähän muustakin kyse kuin aseenkäsittelystä. Puolustusvoimat on julkaissut aiheesta videonkin YouTube -kanavalleen.
 
No joo... Ton videon nähneenä voi todeta että, kiva elokuva. Tosiasiahan on se että joukot ei taivu tuohon tapaan vielä vuosikausiin, eli vanhoilla mennään.
Ja tohon aiempaan komenttiin lippaanvaihdosta. Eihän ennenkään ollut mitään pakkoa ampua lipasta tyhjäksi. Meitillä laitettiin mm juovia viimeiseksi, jotta älyää ajoissa alkaa vaihtamaan. Soveltaa sai ja hyvä niin. Pelitti kuin peltiämpäri.
En silti lyttää näitä uusia juttuja, mutta ei näillä kuuhun mennä. Asian hokeminen ja hurmos jutun ympärillä, mistä ei ole vielä isommin kokemusta vähän hymyilyttää.
Oon minäkin ollut tuota "tapaa" pintapuolisesti reenaamassa. Etenemismuodoissa oli jotain eroja ja sitten toi epäkäytännöllinen rynkynkäsittely päälle. Itellä ainakin käyttö puolta hitaampaa mitä normisti.
Näin suurmestarimerkin omaavana heitetty kommentti.
 
Itseäni tuo sijoitus reservissä tuskin koskee, tämänikäisenä( yli 50v.) ja ulkomailla asuvana, mutta, jos olisin nuorempi ja maailmantilanne kiristyisi koko ajan tällä vauhdilla, on aivan varma asia, minkä aivan ensimmäisenä tekisin, alkaisin kuntoilla tosissaan...hiihtoa,lenkkeilyä ja kuntosalia, koska tosipaikan tullessa hyvä peruskunto on kaiken a ja o, jaksaa hiihtää tai marssia kantamusten kanssa..ja valvoa....jos tarve vaatii.
No, kuntoilenhan minä nytkin taas kevään tultua...
 
Vanhasta pois oppiminen on kuitenkin sen verran työlästä, että sitä tuskin kannattaa tehdä, ellei omista omaa asetta, jolla harjoitella.
On tosiaan yllättävää, miten meinaa mennä aivot solmuun ja homma tuntuu epäluontevalta uudella tyylillä. Tuossa kerrankin ammunnan kouluttaja kirosi, että mikä piru teitä kaikkia tietynikäisiä vaivaa, kun ihan väärä käsi jne jne... Mitenköhän pitkään armeijassa on tätä uutta tyyliä opetettu?
No, ehkä Putin vielä suo minullekin tilaisuuden lisäoppiin tässä asiassa....
 
Ihan hyvä tietää oma sijoitus, kaksi kertaa olin kertaamassa intin jälkeen 2000-luvulla.
En ole itse vaivautunut selvittämään.

Omista kertaamisista, että mitään ryyppyreissuja, ketään en nähnyt kaljoissaan ja sen verran oli ohjelmaa, että ei niitä kanuunassa olisi jaksanut. Ryyppyreissu-kertaukset menee osittain tornihuhuihin
 
Hämmästykseni tulee olemaan suuri, jos skärdiksellä on muuta sijoitusta kuin varareservin hevosmiehissä.

Kymmenen vuotta sitten kyselin silloisesta SlE:sta ja vastauksena oli, että ei ole eikä tule. Lohduttivat kuitenkin, ettei miehessä ole vikaa.
 
On tosiaan yllättävää, miten meinaa mennä aivot solmuun ja homma tuntuu epäluontevalta uudella tyylillä. Tuossa kerrankin ammunnan kouluttaja kirosi, että mikä piru teitä kaikkia tietynikäisiä vaivaa, kun ihan väärä käsi jne jne... Mitenköhän pitkään armeijassa on tätä uutta tyyliä opetettu?
No, ehkä Putin vielä suo minullekin tilaisuuden lisäoppiin tässä asiassa....

Jaa-a minkähänlaista kikkailua se käsittely sitten nykyään konkreettisesti on? Itse vielä karvan alta 30v. ja intistä on aikaa 9 vuotta. Olis ihan mielenkiintoista tietää jos on uusi tapa koulutettu. Itsellänihän vielä muuttujana tietysti se että ammun vasemmalta eli olen ns. "pirun kätyri".
 
On tosiaan yllättävää, miten meinaa mennä aivot solmuun ja homma tuntuu epäluontevalta uudella tyylillä. Tuossa kerrankin ammunnan kouluttaja kirosi, että mikä piru teitä kaikkia tietynikäisiä vaivaa, kun ihan väärä käsi jne jne... Mitenköhän pitkään armeijassa on tätä uutta tyyliä opetettu?
No, ehkä Putin vielä suo minullekin tilaisuuden lisäoppiin tässä asiassa....
Meillä Pohojanmaalla sain eka kerran oppia tästä "taktisesta" aseenkäsittelystä muistaakseni vuonna 2000 tai 2001, MPK:n järjestämillä Kohteensuojaus-kursseilla, jossa kapiaiset oli kouluttajina.

Eikä mennyt kuin reipas vuosikymmen, niin muutkin Puolustusvoimissa äkkäsivät, että hei näinhän tää pitää tehdä... :D ja nyt opetukset löytyvät mm. Taistelijan opas 2013 -kirjasesta. Löytyy sähköisenä Pv:n verkkosivuilta.
 
Näitä MPK:n Taistelijan testiammuntoja olen itse käynyt läpi. Mielenkiintoinen ja haastava ammunta, ei ollut sellaisia minun aikaan. Siellä tuli vastaan nämä käden käytöt eri tavalla.
Asiasta mitään tietämättä, kun on kokemusta vain kolmesta AK-pohjaisesta rynkystä, niin onkohan muun tyyppisillä rynkyillä helpompi tehdä esim. ao. latausliike yli aseen? Kyllä siinä pitää perällä tukea tiukasti vartaloon (onko aina edes mahdollisuutta siihen?) ja silti meinaa heilahtaa ase, kun tuo latausliike nyt on kuitenkin kohtuujäykkä ja pitkä. Pari päivää vuodesta kun sitä vain käytännössä harjoittelee, niin luulen tosiaan, että olen toistaiseksi nopeampi pelkällä oikealla kädellä.
Hei, sehän muuten oli joku Pohojanmaan MPK, josta mainitsemani kurssi ainakin Keski-Suomeen tuli.
 
Uusi käsittelytapa vähän lyhentää reaktioaikaa, kun ase on käytännössä koko ajan ampuma-asennossa. Jos lipas vaihdetaan ennen sen tyhjenemistä, voidaan aseella tarvittaessa ampua yksi hätälaukaus vaikka kesken lippaan vaihdon, kun pesässä on yksi patruuna ja käsi koko ajan pistoolikahvalla.

Ai että tällainenkin on tullut.. itse tein miten parhaalta tuntui, se on nopeinta. Ja koska olen vasuri, oli käsi pistoolikahvalla/liipasimella ihan luonnostaan ja lippaan vaihto sekä viritys oikealla... ja tyhjät lippaat meni kiireessä reisitaskuun, koska m85 tetsarin lipastasku oli niin tiukka ettei sinne oikeasti yhdellä kädellä saanut lipasta ujutettua. Tai sai, mutta siihen kului aikaa ja huomiota 5x enemmän kuin itse lippaan vaihtamiseen. Ja se aseen tukeminen virityksen yhteydessä.. perä tiukasti kainaloon sekunniksi.
 
Viimeksi muokattu:
Taistelijan opas 2013:n termein ajateltuna lippaanvaihto tukikäden tekniikalla ase ampumaotteessa on mahdollinen, mutta ei mielestäni käyttökelpoinen tekniikka. Onnistuu joltakulta joskus jossain ajassa. Mieluummin perä kainaloon pysty- tai polviampuma-asennoissa. Asetta kannattaa myös kallistaa. Ja etenkin makuuasennossa asekäsittelyä voi tilanteen mukaan ihan hyvin tehdä asekäden tekniikalla.
Vuoden vaihde ei muuttanut sijoitustani.

Edit: asekäsittelystä tai yhdeksän taistelijan ryhmästä puhuminen maavoimien uutena taistelutapana on kuulemma vähän sama kun vertaisi (henkeä pelastavaa) taistelukentän ensiapua TCCC:hen (koko ketju haavoittumispaikalta sairaalaan tai vast.).
 
Viimeksi muokattu:
Hämmästykseni tulee olemaan suuri, jos skärdiksellä on muuta sijoitusta kuin varareservin hevosmiehissä.

Kymmenen vuotta sitten kyselin silloisesta SlE:sta ja vastauksena oli, että ei ole eikä tule. Lohduttivat kuitenkin, ettei miehessä ole vikaa.

Puhtailla munilla ja vilpittömällä mielellä selviää pitkille ;)
 
Näitä MPK:n Taistelijan testiammuntoja olen itse käynyt läpi. Mielenkiintoinen ja haastava ammunta, ei ollut sellaisia minun aikaan. Siellä tuli vastaan nämä käden käytöt eri tavalla.
Asiasta mitään tietämättä, kun on kokemusta vain kolmesta AK-pohjaisesta rynkystä, niin onkohan muun tyyppisillä rynkyillä helpompi tehdä esim. ao. latausliike yli aseen? Kyllä siinä pitää perällä tukea tiukasti vartaloon (onko aina edes mahdollisuutta siihen?) ja silti meinaa heilahtaa ase, kun tuo latausliike nyt on kuitenkin kohtuujäykkä ja pitkä. Pari päivää vuodesta kun sitä vain käytännössä harjoittelee, niin luulen tosiaan, että olen toistaiseksi nopeampi pelkällä oikealla kädellä.
Hei, sehän muuten oli joku Pohojanmaan MPK, josta mainitsemani kurssi ainakin Keski-Suomeen tuli.
Juu. Tuo Taistelijan testiammunta on sellainen hirviradoille (max 75m) suunniteltu versio noista maakuntakomppanian ampumista Kohteensuojausammunnoista, jotka taasen on lyhennetty versio P. Salon "Rynnäkkökivääri 7,62x39" -kirjassa olevista KSA 1 ja 2 ammunnoista. Joitain osioita on Maak.hommissa jätetty pois, että ammunnat saisi vedettyä läpi yhden päivän aikana. Taistelijan testiammunnassa ei myöskään tarvitse käyttää suojavarusteita, koska pienin amet on se 25 metriä.
 
Ja perkule . Muistutan vaan että 40-59 vuotiaita miehiä on Suomessa 700.000, että toivottavasti eivät pelleile tällä asialla.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/802...-suomalaiselle-tama-tulee-yllatyksena-monelle

Suomen Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nyberg kertoo Uudelle Suomelle olettavansa, että moni Puolustusvoimien kirjeen saaja tulee yllättymään. Puolustusvoimat lähettää toukokuussa kaikille reserviläiselle kirjeen koskien heidän roolejaan.

- Kun 900 000 reserviläistä tämän kirjeen saa, niin monelle tulee varmasti yllätyksenä se, että vain 230 000 ihmisellä lukee kirjeessä sota-ajan sijoituspaikka. Eli yli 50 prosentilla kirjeen saajista mitään sijoituspaikkaa ei luekaan. Moni ei tätä ymmärrä, Nyberg sanoo.

Nyberg huomauttaa, että sodan ajan joukkojen vahvuutta on pienennetty: kun vielä 1980-luvulla vahvuus oli yli 700 000, on se nyt 230 000.

Nybergin mukaan paljon riippuu armeija-aikana saadusta koulutuksesta, mutta yli 35-vuotiaille ”on selkeästi vähemmän sodan ajan tehtäviä”.
 
Ja perkule jos minulle ei tule mitään kirjettä, silloin palautan lopullisesti sotilaspassini ja tehkää mitä haluatte.
Jos ikäsyrjinnäksi menee, niin varmaan heitän pyyhkeen kehään.

Muistutan vaan että 40-59 vuotiaita miehiä on Suomessa 700.000, että toivottavasti eivät pelleile tällä asialla. Suuri osa meistä on hyvin taistelukuntoisia.........

Olen aikasemminkin ottanut esille sen suuren ilmapiir seurauksen mitä vähennyksillä tulee olemaan. Tähän saakka vain sivarit ja vapautetut ovat kokeneet miltä tuntuu elää kun tiedät että isänmaan ei maanpuolustustahdollasi tee yhtään mitään. Nyt valtaosa reserviläisitä saa kokea sen saman tunteen. Ajatelkaan kun tätä uutta vähennystilaa on jatkunut kymmeniä vuosia ja näillä maanpuolustuksen ulkolaidalle heitetyillä, sadoillatuhansilla miehillä on omia lapsia.
 
Ajatelkaan kun tätä uutta vähennystilaa on jatkunut kymmeniä vuosia ja näillä maanpuolustuksen ulkolaidalle heitetyillä, sadoillatuhansilla miehillä on omia lapsia.

No juu... tästähän on kysymys. Vituttaa rajoitteet, mutta kattellaan nyt nuo kirjeet tosiaan ensin.
 
Mutta eikö tuosta faktasta, että sille 230 tuhannen ulkopuolelle jäävälle ei ole sijoituspaikkaa, tarkota sitä että sodanajan vahvuus on se absoluuttinen 230 000?
Ettei ole olemassa mitään kyllä sotatilassa kutsutaan kaikki miljoona miestä palveluun vaikkeivät ole virallisesti missään miehistöluetteloissa.
Näin minä ainakin tulkitsen
 
Vaikka parranpäristely on välillä ihan kivaa, niin nyt jumalauta loppuu tuo sonnanjauhanta! Eihän tätä lautaa pysty kohta enää selväjärkisenä/selvänä lukemaan...

Väitättekö oikeasti, ettette ymmärrä edes käsitetasolla eroa maavoimien uudistetun taistelutavan ja jonkun aseenkäsittelyopin välillä? Nämä ovat kaksi täysin toisistaan erillistä asiakokonaisuutta! Toinen pitää sisällään käytännössä kaiken mikä vaan liittyy maavoimiin ja toinen taas on niinkin pieni detaili, kuin millä tavalla nykyajattelun mukaan taistelija manipuloi henkilökohtaista rynnäkkökivääriään. Voin avata tätä asiaa seikkaperäisemmin kun pääsen läppärin ääreen, kännykällä ei tällaista eepposta kirjoitella.

Vai, sanokaa nyt joku että lankesin oikein vanhanaikaiseen provoon ja trollaamiseen!
Suomessa trollaaminen keksittiin jo aikoja sitten, hurtiksi huumoriksi ja jermuiluksi vaan tavattiin kutsua..

EDIT: @Roger Mike itseasiassa ilmaisi jo aiemmin tämän meikäläisen keuhkoamisen pointin.
 
Back
Top