Paljolti olen samaa mieltä. Hieman Sveitsin järjestelmän suuntaan voisi kokeilla.
Sveitsi on tosiaan hyvä esimerkki. En ole kärryllä parin viime vuoden tapahtumista, mutta ainakin vielä 10-luvulla aseita jaettiin reserviläisille säilytettäväksi eikä kysytty, haluatko säilyttää tai miten säilytät. Ylivoimainen enemmistö aseista säilytettiinkin sitten siivouskomerossa tai viinikellarissa, mutta sekään ei aiheuttanut yhteiskunnallisella tasolla mainittavia ongelmia. (Rautaisannos-patruuunoiden jakamisesta toisaalta luovuttiin jo 2007 (tms.), mutta patruunoita sai mm. ampumaradoilla harjoittelua varten eikä hylsyjä laskettu kovin tarkkaan ammunnan päättyessä.) Eivät ne aseet ole olleet mukana juuri muussa kuin itsemurhissa. Ehkä joskus harvoin perhesurmissa, mutta niitä nyt toteutetaan tulella, teräaseilla ja vähemmän päheillä ampuma-aseilla ihan yhtä lailla.
Tarkoitin toki toisinpäin. Palkkioksi siitä että henkilö saa haluamansa puolarin, tulee osallistua esim Maak toimintaan.
Se vaan on niin että on ihmisiä jotka ensin haluaa sen puolarin ja vasta toisena miettii mihin sitä käyttäisi. Maak olisi mielestäni hyvä perustelu ja toiminta-alusta.
Oletan siinä ylläpidettävän sotilastaitoa eikä vain ampumataitoa.
.
Ei se toimi noinkaan päin. Mitenkäs jos se henkilö on asepalvelusta suorittamaton nainen tai vaikkapa sivari? Hyvänä esimerkkinä voisi käyttää aseoikeuksien esitaistelijaa ja toiminta-ampujaa, joka tunnetaan myös kansanedustaja Halla-ahona. Mitä PV hyötyy tällaisen henkilön kouluttamisesta? (No, Halla-aho voisi ehkä saada SA-sijoituksen maakuntakomppanian poliittiseksi upseeriksi.
)
Ylipäätään en ymmärrä, mitä tuolla haet. Jos joku hankkii aseen toteuttaakseen veriteon, niin ei häntä pysäytetä sillä, että parin vuoden kuluttua pyssy otetaan pois, koska "luvanhaltija ei ole ollut maanpuolustuksellisesti aktiivinen". Hän on toteuttanut aikeensa kauan sitten.
Toisaalta taas enimmäkseen kaapissa viihtyvä ase ei ole hirvittävän vaarallinen, vaikka se olisi itselataavakin. Kyllä minua poliisin (tai täydennyspoliisin tai sotilaspoliisin) roolissa suoraan sanottuna vituttaisi mennä kotihälytykselle rauhoittelemaan juopunutta talonisäntää tietäen, että talossa on ampuma-ase. Oli se sitten kiva pulttilukkokivääri taikka paha reserviläiskivääri. Kohdalle kun osuu, niin huonosti käy. (Toisaalta, lupaharkinta on tänä päivänä sen verran tiukkaa, ettei tuo taida olla poliisillekaan enää ihan arkipäivää.)
Kun metsästäjiltäkään ei vaadita ympärivuotista, 365 päivää vuodessa pitkin pitäjää suoritettavaa pienpetoloukkujen kokemista, niin minun on hankala nähdä, miksi samaa pitäisi vaatia reserviläiskivääriä hamuavaltakaan. Tämä on toki vain henkilökohtainen näkemykseni. Mutta jos henkilö on ylipäätään katsottava soveltuvaksi pitämään hallussaan ampuma-asetta ja hänellä on aseen tarpeelle muutakin näyttöä kuin oma sanansa, niin on vaikea nähdä, miksi lupaa ei voisi myöntää.
Lisäys: Poliisi suorittaa lupaharkinnan jo lupaa myöntäessään. Jos hakija vain kirjoittaa lappuun kaliberiksi 7,62x39 mm, merkitsee toimintatavaksi TT3 ja mainitsee kirjaimet "A" ja "K" sekä numerot "4" ja "7", niin sillä ei tänä päivänä saa lupaa yhdessäkään poliisipiirissä tässä maassa. Lainsäädännön puolesta ei siis ole tarvetta säätää jotakin fiksua tekemistä tällaisten aseiden omistajille. Luvanhakija on jo keksinyt sille aseelle jotakin fiksua käyttöä, mikäli kuponki on tullut takaisin hyväksyttynä.
