Olen vuosien mittaan seuraillut tuota kuviota. En huvikseni ja ehkä en myös perusteetta sijoittanut tätä otsikkoa tähän osioon.
Minusta on selvää, että Mossad on ainakin hyödyntänyt ellei peräti ollut moottori tälle kuviolle. Prinssit, presidentit, pääministerit, isot yritysjohtajat, YK-päälliköt, pankkiirit, metiamogulit, nimekkäät toimittajat....miettikääs hetki.
Jymyluokan hunaja-ansa ja langenneita piisaa....eivätkä ole mitään neljännen luokan sheriffejä tai oman elämänsä silvereitä.
Taktiikka ja strategia. Oikea kiristämiskeinojen Toivomuskaivo. Liikemies ja -israel-mossad-toivion- perintöprinsessa, tämä nainen Kislaini. Liikemies itsekään ei ollut vailla suhteita Luvattuun Maahan, kuten on käynyt selväksi.
Se, että metiat ja poliitikot ovat halunneet korostaa tämän jo manoille siirtyneen herrasmiehen -liikemiesstatusta- ei poista lainkaan väitteeni todistusvoimaa, päinvastoin. Hirmuisia todisteita on turha odottaakaan, kun kiristettäviä on luvalla sanoen paljon ja heidän vaikuttavuutensa on lukumääräänsä miljoona kertaa voimallisempi.
Yhdysvaltojen niskaan on aina ihan jees kaataa korvoilla kuraa milloin mistäkin. Tosiasia on se, että tämäkin asia saattoi tulla julki VAIN Usassa. Jotkut asiat toimivat Usassa esimerkillisesti, turha on eurooppalaisten jatkuvasti jaella ohjeita Usalle....onkohan meillä ihan niin paljon annettavaa sinne kuin haluamme esittää, tuskin on.