MPK:n suuntaviivat päätetty

Panostaisin rahat vapaaehtoisassa toiminnassa lähtökohtaisesti pelkästään maakkiin, jotta saataisiin maksimaalinen hyöty aktiivisista ja sitoutuneista reserviläisistä.

Helsingin maakuntakomppanian vahvuus on vain muutamia prosentteja pääkaupunkiseudun paikallisjoukkojen vahvuudesta.

Puolustusvoimat panostaa nykyisin myös paikallisjoukkoihin ja niihin on mahdollista hakeutua suoraan vapaaehtoisesti. Paikallisjoukot ovat kehittämisen painopiste, mutta maakuntakomppanioiden tulevaisuudesta ei ole mitään varmuutta.

Helsingin maakuntakomppaniahan on yksi Suomen parhaista. Sen menestyksen takana on riittävän iso väestöpohja, selkeä & tarpeellinen sodan ajan tehtävä sekä hyvät kouluttajat sekä isännöivä yksikkö. Itse asiassa MPK:n rooli on kyseisessä touhussa melko pieni.

Monet maakuntayksiköthän valuttavat osaavia miehiä paikallispataljoonan muihin yksikköihin ja esikuntaan.
 
[QUOTE="hillhead, post: 682568, member: 1511"
Eli mikäli sijoittamaton spolle käy kurssin ja saa sijoituksen tämän jälkeen niin se on ok.

Koska henkilöstösijoituksiin liittyy jotain mystiikkaa, käydään asia tässä lyhykäisesti läpi. Jos sotilaspoliisilla ei ole sijoitusta tämä voi kertoa kahdesta asiasta. A. Joko henkilön ei katsota sopivan spollin tehtäviin tai B. spolleja on koulutettu liikaa. Sotilaspoliisin kohdalla todennäköisintä on se, että miehen ei joko katsota sopivan tehtävään tai sotilaspoliisiudessaan sieltä käyrän vasemmasta laidasta. Puolustusvoimathan voi myös määritellä ensisijaisen sopivuuden kantakirjaan.

Käytännössähän "ei sijoitusta" tarkoittaa sitä, että olet täysin vapaasti käytettävissä. Voit valita mitä tahansa kursseja (eri asia pääsetkö niille) ja puolustusvoimien sijoittamista työkseen tekevät henkilöt arvioivat oletko siihen tarpeeksi pätevä esimerkiksi siviilikoulutuksen, työn tai vaikka MPK:n kurssien pätevöittämänä. Ei sijoitetulle myös VAP pamahtaa kuin apteekin hyllyltä - koska mies on selvää ylijäämää vähän niin kuin bundeswehrin moottoripyörätakki lekassa.

Käytännössä kehotan kaikkia "ei sijoitusta" miehiä aktivoitumaan. Viekää työ- ja opiskelutodistuksen aluetoimistoon ja käykää MPK:n harjoituksissa. Se, että ei sijoitettu sijoitettaisiin sodan ajan yksikköön ja kutsuttaisiin kertausharjoituksiin on hyvin epätodennäköistä.[/QUOTE]

-Tuosta jäi puuttumaan lainaus-> "Helsingin maakki edustaa muutamaa prosenttia alueen sodan ajan paikallisjoukoista. " -> Eli se on vähän, aivan kuten että maakuntajoukoissa on noin 5000 henkilöä myös. Silti olisi hyvä pitää tämä mahdollisemman hyvin koulutettuna vapaaehtosista ja antaa pv n hoitaa loput . Sikäli mikäli tämä mahdollistaisi lisärahoituksen maakuntajoukoille.

-Koska poliisi aikoo rekrytä tulevaan res pol järjestelmään sijoittamattomia spolleja niin oletan että niitä koulutetaan liikaa.(Sodanajan sijoitus on tehtävästä riippuen 10-15v) Muuten poliisi saisi tehtäviin kelpaamattomat ja veikkaan että se ei ole tarkoitus.
 
(Näköjään jotain häikkää noissa lainaustoiminnoissa? No yritetään parhaamme.)

Sanotaan nyt suoraan - maakuntakomppania tarvitsee ammattimaisia kouluttajia tullakseen hyväksi sodan yksiköksi. Osa maakuntakomppanioista on nykytilassaan melko hyödyttömiä harrastuskerhoja. Niillä ei ole kunnollista sodan ajan tehtävää, eikä niiden isäntäyksiköt uhraa turhakkeeseen omaa koulustusvoimaa, koska niillä ei ole kunnon tehtävää.

MPK:n osaaminen ei riitä edes auttavasti maakuntakomppanian sotakelpoiseksi laittamisessa.

Respolista nyt tuskin tulee lasta taikka paskaa.

Koko suunnitelma reservipoliisien rekrytoinnista oli täysin naurettava ja epärealistinen.

Se mihin MPK pystyy on yksilöiden kouluttaminen joihinkin sotilaallisiin tehtäviin. Kun kisällin näytöt on annettu tarvitaan vain puolustusvoimien sijoittajan osaamista siihen, että taistelija saadaan oikeaan sodan ajan yksikköön.
 
Helsingin maakuntakomppanian vahvuus on vain muutamia prosentteja pääkaupunkiseudun paikallisjoukkojen vahvuudesta.

Puolustusvoimat panostaa nykyisin myös paikallisjoukkoihin ja niihin on mahdollista hakeutua suoraan vapaaehtoisesti. Paikallisjoukot ovat kehittämisen painopiste, mutta maakuntakomppanioiden tulevaisuudesta ei ole mitään varmuutta.

Helsingin maakuntakomppaniahan on yksi Suomen parhaista. Sen menestyksen takana on riittävän iso väestöpohja, selkeä & tarpeellinen sodan ajan tehtävä sekä hyvät kouluttajat sekä isännöivä yksikkö. Itse asiassa MPK:n rooli on kyseisessä touhussa melko pieni.

Monet maakuntayksiköthän valuttavat osaavia miehiä paikallispataljoonan muihin yksikköihin ja esikuntaan.
(Näköjään jotain häikkää noissa lainaustoiminnoissa? No yritetään parhaamme.)

Sanotaan nyt suoraan - maakuntakomppania tarvitsee ammattimaisia kouluttajia tullakseen hyväksi sodan yksiköksi. Osa maakuntakomppanioista on nykytilassaan melko hyödyttömiä harrastuskerhoja. Niillä ei ole kunnollista sodan ajan tehtävää, eikä niiden isäntäyksiköt uhraa turhakkeeseen omaa koulustusvoimaa, koska niillä ei ole kunnon tehtävää.

MPK:n osaaminen ei riitä edes auttavasti maakuntakomppanian sotakelpoiseksi laittamisessa.

Respolista nyt tuskin tulee lasta taikka paskaa.

Koko suunnitelma reservipoliisien rekrytoinnista oli täysin naurettava ja epärealistinen.

Se mihin MPK pystyy on yksilöiden kouluttaminen joihinkin sotilaallisiin tehtäviin. Kun kisällin näytöt on annettu tarvitaan vain puolustusvoimien sijoittajan osaamista siihen, että taistelija saadaan oikeaan sodan ajan yksikköön.

Mielenkiintoinen näkökulma. Itselläni ei ole sinänsä luottamuksen puutetta kyseiseen järjestelmään paitsi niissä tapauksissa joissa koulutetaan varusmiespalveluksesta poikkeaviin tehtäviin ja muiden ns turhien kurssien ylläpitäminen ,joista olen nyt sanonut jo ennenkin.
Respol -> tarvitsee paljon muokkausta mikäli siitä jotain tulee, mutta tukee ajatusta että spolleja ns koulutetaan liikaa(taikka sitten ei kouluteta) kun n. 40 v ikä alkaa olemaan liikaa pv lle ressuna.
Mikäli maakki on ns tyhjäarpa on se silti mielenkiintoista miksi sen annetaan olla olemassa ja syödä ressuja muista paikallisjoukkojen tehtävistä. Maakki pyörii mpk kouluttajien voimalla. Mikäli maakki ja mpk on ns turha niin tällä logiikalla voisi mpk :n toiminnan lopettaa sotilaalliseen koulutukseen liittyen. Mistä pv hommaisi yhtä paljon kouluttajia sekä onko vapaaehtoisten sitouttaminen ja tason valvonta samalla tasolla. Esim vuosi coopperi. Paikallisjoukkoihin vuosi maakistakin porukkaa , yleensä ne kenen fysiikka ei kestänyt ;)
 
Mikäli maakki on ns tyhjäarpa on se silti mielenkiintoista miksi sen annetaan olla olemassa ja syödä ressuja muista paikallisjoukkojen tehtävistä. Maakki pyörii mpk kouluttajien voimalla. Mikäli maakki ja mpk on ns turha niin tällä logiikalla voisi mpk :n toiminnan lopettaa sotilaalliseen koulutukseen liittyen. Mistä pv hommaisi yhtä paljon kouluttajia sekä onko vapaaehtoisten sitouttaminen ja tason valvonta samalla tasolla. Esim vuosi coopperi.

Osa maakuntajoukoista on hyvälaatuisia osa taas ei ole. Muutenkin kyseisten komppanioiden sodan ajan tehtävät vaihtelee huomattavasti.

Osalla kouluttajina on ammattikouluttajat ja toisia taas kouluttaa MPK:n kouluttajat.

Mikäli maakki ja mpk on ns turha niin tällä logiikalla voisi mpk :n toiminnan lopettaa sotilaalliseen koulutukseen liittyen.

Osan maakuntakomppanioista voisikin lopettaa.

Mistä pv hommaisi yhtä paljon kouluttajia sekä onko vapaaehtoisten sitouttaminen ja tason valvonta samalla tasolla. Esim vuosi coopperi.

Gary Cooper kertoo lähinnä yksilöiden hapenottokyvystä.

Sen sijaan esimerkiksi komppanian todelliset kyvyt selviää lähinnä jossain suuremmassa sotaharjoituksessa.
 
Viimeksi muokattu:
Gary Cooper kertoo lähinnä yksilöiden hapenottokyvystä.

Sen sijaan esimerkiksi komppanian todelliset kyvyt selviää lähinnä jossain suuremmassa sotaharjoituksessa.[/QUOTE]

Mikäli ei juokse tyydyttävää coopperissa on se peruskunnon kannalta kyllä heikko esitys, Coopperi on helpompi ja halvempi sotilaan fysiikan seurantaan kuin suurempi sotaharjoitus.
 
Mikäli ei juokse tyydyttävää coopperissa on se peruskunnon kannalta kyllä heikko esitys, Coopperi on helpompi ja halvempi sotilaan fysiikan seurantaan kuin suurempi sotaharjoitus.

Siis mitä ihmettä selität?

Maakuntakomppanioilla ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin olla hyödyllisiä sodan ajan yksiköitä. Rauhan aikana sen suorituskyvyn testaamiseen ei ole muuta keinoa kuin isommat harjoitukset joissa testataan kuinka sodan ajan tehtävä sujuu.

Maanpuolustushengen ylläpitoa varten on soittokunnat.

Makkaraa voi kukin grillata omalla ajallaan takassa tai nuotiolla.

Kunnon ylläpitämisestä huolehtii urheiluseurat.
 
Siis mitä ihmettä selität?

Sitä että tod näk ei selviydy sotaharjoituksesta mikäli hapentotto coopperi ei mene edes tyydyttävälle tasolle. Tosin voi se tehtävä ollakkin pelkästään autolla ajelua jolloin ei tartte juosta kertaakaan, jolloin kunto voi olla mitä sattuu.
 
ei ole muuta keinoa kuin isommat harjoitukset joissa testataan kuinka sodan ajan tehtävä sujuu.

Joo, kyllä muuten ollaan aika lailla arvailujen parissa. -jo- komppaniatasolla pitää monen homman sujua kuin kirnupiimä kannusta. Yksittäisen sotilaan fysiikka ja psyyke on oltava -jollain- tasolla, jotta kokonaisuus lähtökohtaisesti voi pelata.

Iät ja ajat sotilasjoukon sisältä on raavittu kokoon ne, joille voidaan sysiä -muuta joukkoa vaativampia- tehtäviä. Olihan viime sodissakin pataljoonan jääkärijoukkueet jne.jne. Komppanioista raavittiin iskuryhmiä jne. tilanteen mukaan. Kovat hiihtäjät partioivat ja häijyimmät tekivät ruumiita kärjessä jne.
 
Esittäisin muuten vain pienen kriittisen ajatuksen tuota MPK:n uudistusta kohtaan. Aiempi systeemi oli tuoreen ja asioista tietämättömän reserviläisen kannalta parempi, koska MPK:n koulutusluettelon kautta pystyi ilmoittautumaan hyvinkin laajaan valikoimaan kursseja, mikä alensi kynnystä, kun esimerkiksi KASI-harjoituksiin ja moniin muihin ensisijaisesti MAAKK:ille tarkoitettuihin harjoituksiin pääsi sieltä suoraan, vaikka olikin "ulkopuolinen". Itse olisin ainakin hyvin epätietoinen siitä, miten nyt pitäisi toimia, jos ei ainakaan heti aluksi haluaisi MAAKK:aan, mutta vapaaehtoinen maanpuolustustoiminta, vähän enemmän intin kaltaisina harjoituksina siis, kiinnostaisi. Etenkin moni näissä harjoituksissa ollut ei-MAAKK-reserviläinen oli nimenomaan yleensä varsin nuori, alle kolmikymppinen.

Nyt uusi systeemi siis nostaa porukoista ulkona olevan ja vähän epätietoisen nuoren reserviläisen kynnystä osallistua, mikä ei mielestäni ole hyvä asia.
 
Joo, kyllä muuten ollaan aika lailla arvailujen parissa. -jo- komppaniatasolla pitää monen homman sujua kuin kirnupiimä kannusta. Yksittäisen sotilaan fysiikka ja psyyke on oltava -jollain- tasolla, jotta kokonaisuus lähtökohtaisesti voi pelata.

Iät ja ajat sotilasjoukon sisältä on raavittu kokoon ne, joille voidaan sysiä -muuta joukkoa vaativampia- tehtäviä. Olihan viime sodissakin pataljoonan jääkärijoukkueet jne.jne. Komppanioista raavittiin iskuryhmiä jne. tilanteen mukaan. Kovat hiihtäjät partioivat ja häijyimmät tekivät ruumiita kärjessä jne.

Aina toisinaan tulee nuorten reserviläisten kanssa juttua siitä mihin nuoren johtajan tulisi pyrkiä?

Oma mielipiteeni on se, että ainoa malli jota kannattaa tavoitella on esitaistelija.

Siihen kun saa ympättyä vielä tietoisuuden siitä, että sota on selvää lähinnä dramatisoiduissa historiadokumenteissä National geografic kanavalla. Käytännössä se oma tilannekuva on aina puutteellinen, mutta oikeansuuntaiset toimenpiteet pitäisi kuitenkin käynnistää riittävän ajoissa.
 
Nyt uusi systeemi siis nostaa porukoista ulkona olevan ja vähän epätietoisen nuoren reserviläisen kynnystä osallistua
Ei kai? Uusi toimintamalli muistaakseni keskittyy harjoittamaan "sotilaallisia valmiuksia", joten minä ymmärrän sen aikaisempaa avoimemmaksi kaikkien osallistua. Kun harjoitteita ei olisi rajattu millekään erityiselle ryhmälle niin toiminta on laajasti avointa. Ymmärrän että PV pitää itsellään sellaiset harjoitukset joissa jokin organisaatio , koska "sotilaskoulutus".
Tai ehkä en vaan tajua.....
.
 
Helsingin maakuntakomppanian vahvuus on vain muutamia prosentteja pääkaupunkiseudun paikallisjoukkojen vahvuudesta.

Puolustusvoimat panostaa nykyisin myös paikallisjoukkoihin ja niihin on mahdollista hakeutua suoraan vapaaehtoisesti. Paikallisjoukot ovat kehittämisen painopiste, mutta maakuntakomppanioiden tulevaisuudesta ei ole mitään varmuutta.

Helsingin maakuntakomppaniahan on yksi Suomen parhaista. Sen menestyksen takana on riittävän iso väestöpohja, selkeä & tarpeellinen sodan ajan tehtävä sekä hyvät kouluttajat sekä isännöivä yksikkö. Itse asiassa MPK:n rooli on kyseisessä touhussa melko pieni.

Monet maakuntayksiköthän valuttavat osaavia miehiä paikallispataljoonan muihin yksikköihin ja esikuntaan.

@Ingsoc on kirjoittanut paljon asiaa.

Sen verran tuon omaa näkemystä esille, että olen pv:n edustajien suusta myös kuullut sen ikävän tosiasian, että tällä hetkellä ei kaikissa joukko-osastoissa ole vain riittävästi kouluttajia vapaana irrotettavaksi esim Maakkin kouluttajiksi, tiedossa on, että sinne tarvitaan kouluttajia, mutta varusmieskoulutus syö resurssit. Siitä johtuen osa Maakkeista on sitten enemmän tai vähemmän MPK:n kouluttajien varassa. Käsittääkseni tulevaisuudessa yritetään tätä tilannetta helpottaa sillä, että Paikallispataljoonan ressukouluttajista parhaimmisto sitten kouluttaa Maakkia pv:n henkilökunnan johtamana. Tätä kuviota on käsittääkseni käytetty/kokeiltu Helsingin suunnassa, mutta nyt sitten valuu kohti pohjoista. Sitä en sitten osaa arvioida, että onko kuvio toimiva, ehkä tästä tietäjiä on sieltä etelästä enemmän. Ymmärtääkseni kuitenkin ressukouluttajien rooli paikallisjoukkojen ja osittain myös alueellisten kouluttamisessa, pv:n henkilöstön apuna, on kasvamassa. Ja siitä johtuen voi sitten tapahtua pientä trafiikkia Maakkeista muihin paikallispataljoonan yksiköihin.

MPK:lle sitten jää enemmän roolia valmiuksien opettamiseen yksittäisille taistelijoille, mikä on mielestäni ihan hyvä näin. Antaa pv:n kouluttaa joukkoja, MPK:n yksilöitä. Edelleen uskon, että tämä muutos toteutuessaan on hyvästä.
 
Käsittääkseni tulevaisuudessa yritetään tätä tilannetta helpottaa sillä, että Paikallispataljoonan ressukouluttajista parhaimmisto sitten kouluttaa Maakkia pv:n henkilökunnan johtamana. Tätä kuviota on käsittääkseni käytetty/kokeiltu Helsingin suunnassa, mutta nyt sitten valuu kohti pohjoista.

Tätä kuviota on harrastettu Pirkanmaalla jo useampi vuosi. PV:n johtama ja valvoma, PV;n hyväksymät kouluttajat. Homma pelaa.
 
Tätä kuviota on harrastettu Pirkanmaalla jo useampi vuosi. PV:n johtama ja valvoma, PV;n hyväksymät kouluttajat. Homma pelaa.
Oma kutina on, että täällä meilläkin on sitä jossain muodossa epävirallisesti touhuttu, mutta vasta nyt se saadaan samaan kuosiin kuin siellä teillä päin.
 
MPK:lle sitten jää enemmän roolia valmiuksien opettamiseen yksittäisille taistelijoille, mikä on mielestäni ihan hyvä näin. Antaa pv:n kouluttaa joukkoja, MPK:n yksilöitä. Edelleen uskon, että tämä muutos toteutuessaan on hyvästä

Ja jos tuosta saadaan toimiva väylä rekrytä paikallisjoukkoihin reserviläisiä, niin aina paree. Siksi kynnys osallistua ekaa kertaa on pidettävä matalana.

Eikä niiden MPK-juttujen tarvi tuossa mielessä olla mitään häthättiä. Ammunta-rastikoulutuspäivä tai vkl piisaa hyvin -rekrymielessä- ja myös siinä mielessä, että sywän reservin aktiivisimmat saavat edes jotain harjoitusta, jos sitä nyt ylipäätään katsotaan edes tarpeelliseksi, mene tiedä.
 
Ei niin. MPK voi ihan huoletta keskittyä basic-taistelijantaitojen kouluttamiseen, rastikoulutuksena perusasioita ja siihen sopivasti ammuntaa. Siihen riittää konstit ja kyvyt. Ja uskon sillä saatavan parhaan hinta/laatusuhteen.
 
Siihen riittää konstit ja kyvyt. Ja uskon sillä saatavan parhaan hinta/laatusuhteen.

Kyllä, ja puolustusvoimat voi rekrytä osallistujista just ne, keitä tahtovat ja tarvitsevat. Ja yhteydenpito-harjoittamisvastuu siirtyy sille.

Tulevaisuus sitten. MPKlle voidaan joutua kehittämään rooli myös nuorison kosiskelussa entistä jykevämmin keinoin ja metodein. En osaa sanoa mitään vuosista tms. mutta en pidä nykyistä mallia asevelvollisuudesta lainkaan niin varmana kuin nyt vielä halutaan julistaa. Nou. Valikoivuus tulee todennäköisesti lisääntymään ja -kevyt kosketus- inttitouhuun pitää olla tarjolla mm. koulujaan päättäville jne.

Jotain lähelle Norjan mallia todennäköisesti kuljetaan, sellainen on nokkavainu.

Seuraava kaluston hankintakierros ei tule olemaan piis of keik, moni asia tullaan rullaamaan taas läpi.
 
Tulevaisuus sitten. MPKlle voidaan joutua kehittämään rooli myös nuorison kosiskelussa entistä jykevämmin keinoin ja metodein.

Tuohon tarvitaan sitä nuorempaa porukkaa. Nuorille on turha pistää puhumaan pullawiinerillä taistelijanlihaksen kasvattanutta, tiukassa M05:ssa pönöttävää, kaljuuntunutta MPK-vetaraanisetämiestä :D
 
Tulevaisuus sitten. MPKlle voidaan joutua kehittämään rooli myös nuorison kosiskelussa entistä jykevämmin keinoin ja metodein. En osaa sanoa mitään vuosista tms. mutta en pidä nykyistä mallia asevelvollisuudesta lainkaan niin varmana kuin nyt vielä halutaan julistaa. Nou. Valikoivuus tulee todennäköisesti lisääntymään ja -kevyt kosketus- inttitouhuun pitää olla tarjolla mm. koulujaan päättäville jne. Jotain lähelle Norjan mallia todennäköisesti kuljetaan kirjoitti:
--Tämä olis kyllä loppuhuipennus.
 
Back
Top