MPK:n suuntaviivat päätetty

Yle.fi uusimmat uutiset:

Neljälle syytteet virkarikoksesta Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnassa​

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminnasta on nostettu syytteet virkarikoksesta neljää miestä vastaan.

Syyttäjä vaatii kaikille neljälle tuomiota ensisijaisesti virkavelvollisuuden rikkomisesta. Vaihtoehtoisena rikosnimikkeenä on tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen.

Syytteet koskevat kahta vuonna 2017 pidettyä MPK:n kurssia, joille syyttäjän mukaan osallistui alaikäisiä. Syyttäjän käsityksen mukaan asiassa on toimittu lainvastaisesti.

Syytetyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen. Tapausta käsitellään myöhemmin Keski-Suomen käräjäoikeudessa.
 
Aluesyyttäjä Marika Visakorpi kertoo, että syytetyt ovat MPK:n henkilökuntaa.

Syytteet koskevat kahta vuonna 2017 pidettyä MPK:n kurssia, joille syyttäjän mukaan osallistui alaikäisiä. Syyttäjän käsityksen mukaan asiassa on toimittu lainvastaisesti.

Toinen kursseista järjestettiin Jyväskylän Tikkakoskella ja toinen Pirkkalassa. Visakorpi sanoo, että kursseille osallistui kuusi alaikäistä.

Syytetyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen.
 
Asia hiukan sivuten, reserviläisjärjestöjen pääsyvaatimuksena usein on suoritettu asevelvollisuus, tai sitten vain täysi ikäinen kansalainen, joidenkin klubien kohdalla kuitenkin edellytetään vain 15 vuoden ikää, mitenkä tuon viimeisen kohdalla todellisuudessa on? Ihan reserviläisliiton sivuilta bongattu. Itseäni ei häiritse tuo alempi ikäraja ollenkaan, jos on todellinen, pääseepä aikaisemmin mukaan.
 
Nykyään ikärajat on näin, mpk.fi. Aiemmin oli hieman toisin.

12. Ikärajat ja nuoret oppilaat​

MPK:n koulutukset ovat avoimia Suomen kansalaisille. MPK:n koulutuksen ikäraja riippuu koulutuskorista. Alle 18-vuotiailla tulee olla huoltajan kirjallinen suostumus, ennen kuin hänet voidaan hyväksyä tapahtumaan.

Sotilaallisia valmiuksia palvelevaan koulutukseen osallistuminen ei ole mahdollista alle 18-vuotiaalle.

Tutustumistoimintaan voivat osallistua kaikki 16 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset.

Tiedotus- ja valistustapahtumiin sekä varautumis- ja turvallisuuskoulutukseen voivat pääsääntöisesti osallistua kaikki 15 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset. Poikkeukset tästä ikärajasta on mainittu tapahtuman perustiedoissa.

Joku tietää paremmin, liittyykö tapaukseen alle 18 v ja aseiden käpistely?

Mä hämmästelen että 4 vuotta meni tutkintaan ja syytteen nostamiseen. Oikeusbanaanivaltio.
 
Nykyään ikärajat on näin, mpk.fi. Aiemmin oli hieman toisin.

Joku tietää paremmin, liittyykö tapaukseen alle 18 v ja aseiden käpistely?

Mä hämmästelen että 4 vuotta meni tutkintaan ja syytteen nostamiseen. Oikeusbanaanivaltio.
Tuomiojan Erkkihän se siellä taustalla lienee. MPK on sille punainen vaate, vaikka tuo vertaus nyt hieman ontuukin, värisävyn osalta.
 
Onko muilla ollut haasteita luvattujen kertausharjoitusvuorokausien kirjautumiseen PV:n järjestelmiin kanssa?

rupeaa suorastaan vituttamaan, että kurssitiedoissa luvataan kh vuorokausia, ja vaikka niitä jo neljättä kertaa kysyy, ei vieläkään tapahdu mitään. Kusetettu olo ja kaikkien kurssien lupaukset ainakin omissa silmissä jatkossa sanahelinää.
 
Itselläni ei ole moisia hankaluuksia ole ollut. Oletko kysynyt MPK:n ylimmästä johdosta, mistä on kyse?
 
Joku tietää paremmin, liittyykö tapaukseen alle 18 v ja aseiden käpistely?

Sanoisin että kyllä, koska MPK:n nykylinja on tarkka että alaikäisille ei saa edes näyttää asetta. Voitaisiin laskea alaikäisille annettavaksi sotilaalliseksi koulutukseksi. Joitakin liikunta/yms. aiheisia MPK-kursseja on 16 v. täyttäneille edelleenkin.

Koska kourallinen vaarallisille vaikutteille altistuneita nuoria, niin veikkaan että kyseessä on ollut joku ampumaratakurssi johon on muutama lukioikäinen päästetty.
 
Onko muilla ollut haasteita luvattujen kertausharjoitusvuorokausien kirjautumiseen PV:n järjestelmiin kanssa?
rupeaa suorastaan vituttamaan, että kurssitiedoissa luvataan kh vuorokausia, ja vaikka niitä jo neljättä kertaa kysyy, ei vieläkään tapahdu mitään.
Kurssin suorittaminen kirjataan MPK:n järjestelmään. MPK kertoo yleisesti että se noudattaa GDPR asetusta joka tarkoittaa rajattua pääsyä tallennettuun tietoon.

Voiko olla niin että GDPR olisi jotenkin esteenä rekisteröidyn tiedon luovuttamiseen PV:lle ? Tuli vaan mieleen ... eihän näistä ikinä tiedä mikä mihinkin vaikuttaa.

.
 
Itselläni ei ole moisia hankaluuksia ole ollut. Oletko kysynyt MPK:n ylimmästä johdosta, mistä on kyse?
Pitäisi varmaan kysyä ylimmästä johdosta. Kursson vastuuhenkilön vastaukset aina epämääräisiä, „siirtyy varmaan seuraavassa ajossa“. Näitä ajoja on nyt odoteltu reilu vuosi.
 
Joku tietää paremmin, liittyykö tapaukseen alle 18 v ja aseiden käpistely?
Mä hämmästelen että 4 vuotta meni tutkintaan ja syytteen nostamiseen
Tähän jo vastatttiin kertaalleen, mutta tosiaan juuri siitä on kyse.
Sitä en osaa sanoa, miksi meni näin monta vuotta. Vahva veikkaukseni on että esitutkintaviranomaiset sekä myös syyttäjä eivät pitäneet tapausta prioriteettilistan kärjessä. Kun molemmilla on niitä ihan oikeitakin töitä, niin paperit tehtiin valmiiksi vasta kun vanhenemisajat alkoi painaa päälle.

Meillä nukuttiin vuosituhannen vaihteessa ja päästettiin "kukkahattutädit tai vastaavat" määritelemään mitä tarkoittaa YK:n lapsisotilaiden kielto Suomen rauhallisissa oloissa. Pykälät kirjoitettiin siten, ettei alle 18 vuotiaille saa näyttääkään asetta, kuten joku jo edellä kiteytti. Muualla länsimaissa annetaan asekoulutusta 16 vuotiaille ja joissakin maissa voidaan ammattiarmeijaan ottaa 17-vuotiaita täysiksi sotilaiksi. Tämän kaikkia valtioita velvoittavan YK-sopparin pykälät toki täytetään, sillä nämä alaikäiset nuoret saa lähettää sotimaan vasta 18 vuotta täyttäneinä.
Onko muilla ollut haasteita luvattujen kertausharjoitusvuorokausien kirjautumiseen PV:n järjestelmiin kanssa?
Tästähän ei voi sanoa mistä johtuu, mutta yksi ikävä mahdollinen syy tulee mieleen. Kurssiohjelmassa ja -mainonnassa luvattuja kh-vuorokausia ei sitten kuitenkaan ole hyväksytty sotilaalliseksi koulutukseksi. Neuvo lähettää sähköpostia MPK:n pääkallonpaikalle Hesan Döbelninkadulle oli hyvä, sillä näinhän ei saa käydä. Siellä on iso esikunta tutkimaan asia ja ainakin varmistamaan, että luvatut kh-päivät jatkossa kelpaavat myös PV:lle.
 
Viimeksi muokattu:
Pitäisi varmaan kysyä ylimmästä johdosta. Kursson vastuuhenkilön vastaukset aina epämääräisiä, „siirtyy varmaan seuraavassa ajossa“. Näitä ajoja on nyt odoteltu reilu vuosi.
Ilmeisesti teknisiä ongelmia siirtää tietoa MPK:n ja PV:n järjestelmien välillä.
 
Sitä en osaa sanoa, miksi meni näin monta vuotta. Vahva veikkaukseni on että esitutkintaviranomaiset sekä myös syyttäjä eivät pitäneet tapausta prioriteettilistan kärjessä. Kun molemmilla on niitä ihan oikeitakin töitä, niin paperit tehtiin valmiiksi vasta kun vanhenemisajat alkoi painaa päälle.

Tämä on enemmänkin sääntö kuin poikkeus Suomen oikeusjärjestelmässä nykyisin että caset kestävät useita vuosia. Osa tapauksista on kaatunutkin siihen että 5 vuoden vanhenemisaika on ollut liian lyhyt tapauksen eteenpäin viemiseen, vaikka siis 5 v. vanhenemisaikaan vaaditaan yleisesti että rikos on ollut vähäistä suurempi. Pikkutapaukset vanhenevat 2 vuodessa.

MPK:n toiminta yleensäkin on ollut tiettyjen sanotaanko perinteisesti tiettyyn "itäiseen rauhanaatteeseen" kallellaan olevien puolueiden tarkassa syynissä, onhan siitä vedetty yhtymäviivoja jopa fasistiseksi tuomittuun suojeluskuntatoimintaan. Myös eräs vuosituhannen alun naispuolinen presidenttimme oli mainittuun aatteeseen vahvasti kallellaan ja kytköksissä. En siis yhtään ihmettele että syyttäjää on rohkaistu viemään juttu oikeuteen ennen vanhenemista, varsinkin nykyisen pääministerin ja valtakunnansyyttäjän kaudella.
 
Onko muilla ollut haasteita luvattujen kertausharjoitusvuorokausien kirjautumiseen PV:n järjestelmiin kanssa?

rupeaa suorastaan vituttamaan, että kurssitiedoissa luvataan kh vuorokausia, ja vaikka niitä jo neljättä kertaa kysyy, ei vieläkään tapahdu mitään. Kusetettu olo ja kaikkien kurssien lupaukset ainakin omissa silmissä jatkossa sanahelinää.

Onko sillä väliä siirtyvätkö vai ei?
Ei niistä kuitenkaan ole mitään hyötyä.
Siitä ainoasta ylennyksestä yli 10 vuotta. (Korpraali)
Ite ollut kouluttajana / yleismiehenä MPK:ssa / kotussa yli 10 vuotta ilman kiitosta.
Itseä on vituttanut aina kesäkuun ja joulukuun alussa viimeiset vuodet.
Ps. Tämä järjestelmä on tehoton epäoikeudenmukainen koska kukaan ei voi väittää eikö porukkaa tipu listoilta sairastumisien yms takia. Niihin ei tietenkään voi kouluttaa halukkaita vaan otetaan se Aukkiin aikoinaan pakotettu tilalle jota ei kiinnosta pätkääkään.
 
No on niitä kiva kerryttää.

ja tosta olisi ehkä iloa, jos hakee miehistöstä aliupseeriksi koulutukseen..
 
Jos henkilö on aktiivinen MPK:n kursseilla ja osaamisen tiedot menisivät asiallisesti PV:n korttiin, niin olis hyvä.
Kun samanaikaisesti henkilö on tunnettu aktiivi myös omassa reserviläis-yhdistyksessään, niin noilla perusteilla yhdistyksen hallitus voi tehdä joka vuosi ylennysesityksiä.
Jos ei kuulu mihinkään yhdistykseen, niin silloin on yleneminen todennäköisempää ison kertauksen kautta tai sitten MPK:n johto tekee esityksen jos siellä pyörii yhdistysmielessä.
En tiedä varmasti mutta noin luulen mahdollisuuksien olevan.
.
 
Onko muilla ollut haasteita luvattujen kertausharjoitusvuorokausien kirjautumiseen PV:n järjestelmiin kanssa?

rupeaa suorastaan vituttamaan, että kurssitiedoissa luvataan kh vuorokausia, ja vaikka niitä jo neljättä kertaa kysyy, ei vieläkään tapahdu mitään. Kusetettu olo ja kaikkien kurssien lupaukset ainakin omissa silmissä jatkossa sanahelinää.
Jos tarkoitat tässä että milloin ne näkyisi kantakortinlisälehdellä niin käsittääkseni ei koskaan. Siihen merkitään vain käsketyt harjoitukset. En minäkään edes tiedä kuinka paljon minulla on rinnasteisia vuorokausia mitä tulee mpk:sta ja veheistä. Kai ne jossain näkyy tai sitten ne on mapissa ö....
 
No on niitä kiva kerryttää.

ja tosta olisi ehkä iloa, jos hakee miehistöstä aliupseeriksi koulutukseen..
Ei niihin kursseihin pääse....
Joka toinen vuosi taitaa olla kurssi ja hakijoita on vaikka muille jakaa. Sinne ei aivan mahdottomia kuitenkaan oteta.

Muutaman yritykset tuonne tehty eikä ole tärpännyt.
Voipi olla , että kun tärppää niin ollaan jo eläkkeellä.

Pitäisi olla hyvät suhteet tai aivan korvaamaton ukko.
 
Back
Top