Gosh, olen paljastunut. Äärikeskustalainen agitaattori, joka vastustaa kaikkea ja kaikkia. Jäikö jotakin huomioimatta?
Avaan vähän.
Rahan syytäminen kohteisiin, joissa se ei tuota tai auta, on paitsi turhaa, myös typerää. Kehitysapu on yksi näistä. Maailmaa halaava maahanmuutto on paitsi helevetin kallista meille, aiheuttaa lisäksi merkittävän turvallisuusriskin. Kyllä, pääkaupunkiseudulla lähes puolet seksuaalirikoksista on kantasuomalaisten tekemiä, joten kyllähän ne suomalaisetkin. Ja mummoja potkittiin jo 80-luvulla, vuosisadan alussa tapeltiin. </s. Oppimistuloksista ja koulujen työympäristöstä en sano mitään, ne tietävät ketkä tietävät.
Nykyhallitus on lisännyt pysyviä menoja miljarditolkulla, ilman koronan ja sodan vaikutuksia. Linjan loi neropatti Rinne, jonka slogan oli: rahaa on. Äärivasemmistolainen Marin on ansiokkaasti jatkanut tätä linjaa. Turpeen käytön alasajo oli typeryys vailla vertaansa, samaa jatketaan metsänhoidon kuristamisella hiilinielujen varjolla, ja luontokadon torjunta ennallistamalla tuotannollista maata, niin metsiä kuin peltojakin. Trans- ja intersektionaalisista ja arvopohjista en nyt sen enempää. Tunnen surua niiden nuorten puolesta, jotka houkutellaan silpomaan sukuelimensä murrosikäisenä, aikuiset voivat tehdä mitä huvittaa, kunhan niillä touhuilla ei ajettaisi koko yhteiskuntaa sekaisin. Ja ei, en väheksy tai pilkkaa kenenkään suuntauksia.
Valtio olisi voinut toimia hiukan viisaammin mm. Kemiran ja Carunan myynneissä, eli jättää myymättä. Kiitosta kokoomukselle ja vihreille. Fortumin sekoilut niin venäjälle menossa kuin rahan polttamisessa uniperiin olisi voinut viisas omistaja välttää. Maalle välttämätöntä energiantuotantoa, joka olisi hyödyttänyt kansantaloutta vaikka vain osinkoina valtiolle. Uniperista ei nykyhallitusta voi syyllistää, toki tytti oli hyvä kätilö tuossa rahan kaatamisessa saksalle, ja sannakin sentään muisti soltsia tekstarilla.
NATO-hakemuksessa marin oli kyytiläinen, hän ei sitä polkaissut liikkeelle mutta taitavana mahdollisuuksien haistajana hyppäsi sopivasti junaan. Hyvä niin. Kun valtaosa kansasta oli kääntynyt hakemuksen kannalle ja Niinistö oli asiaa jo pohjustanut, oli vasemmiston ja kepunkin hypättävä mukaan. Jos tuuli olisi ollut hiukankin toisenlainen, olisi vas, kepu ja sdp olleet kyllä aktiivisesti vastaan. Eli hallitus oli reaktiivinen. Sama koski myös persuja.
Koko sodanjälkeisen ajan on vasemmisto nakertanut puolustusta. Ihan pieniä valoisampia hetkiä oli Unkarin ja Tsekkoslovakian valtausten jälkeen, mutta aina palasi urilleen. Puolaa ja Afganistania ei edes noteerattu. Vaikka Neuvostoliitto kaatui ja tilalle tuli mikä tuli, suomen kommunistinen puolue ei keksinyt muuta, kuin vaihtaa nimeä. Laulu ei vaihtunut. Vielä Kataisen hallituksen aikana vasemmisto kampitti puolustusvoimauudistuksen ihan selkärangasta, vailla mitään perusteita. Eli ei tarvitse mennä 60-luvulle asti enkä usko, että niiden DNA olisi muuttunut vuodessa, nyt on vaan pakko pitää turpa rullalla vähän aikaa, ja hankkia ääniä vilauttelemalla NATO-lipun kulmaa. Kyllä sieltä joku kommunisti-pinja pian ottaa johtajuuden, ja taas mennään.
Olen pitkään ollut kepun kannattaja, viimeisen kerran kun sipilästä tuli pm. Luulin, että jonkinlaiset arvot nousisivat vähän tärkeämmiksi, ja taloutta hoidettaisiin niin kuin taloutta hoidetaan, ja pikkupolitikointi jäisi vähemmälle. Ja paskat. Tällä hetkellä perussuomalaiset on johdonmukaisin puolue ajamaan noita asioita paremmalle tolalle joita kritisoin. Omat sahurit on joka puolueessa, joten ne eivät ratkaise asiaa.
Saatan taas pettyä mutta minkäs teet