Vastustan pakkoruotsia ja sen ilmentymiä selkeästi suomenkielisillä seuduilla sekä valtakunnan asioissa, kannatan pakkokieliä tai oikeammin filologiaa koulussa (ainakin pitää löytyä joka maakunnan tasolta englanti, saksa, venäjä, ruotsi, kiina, japani, arabia, portugali, espanja, ranska; pääkaupunkiseudulla vielä paljon laajemmin; ja kaikille koululaisille äidinkieli ja yksi käyttökieli miniminä).
Silti jänkkääminen ruotsi-asiassa on yhtä tyhjän kanssa kuin muissakin juupas-eipäs -hommissa. Siksi kerroin piruuttani tänään seurassa, jossa oli suomalaisia kahdella eri äidinkielellä, kaskun ruotsiksi. Sitä ei kukaan läsnäolijoista ollut minun kuunaan kuullut tekevän, vaikka yksi tiesi että Ruotsin puolellakin olen hommia tehnyt. Oma ruotsini on rumaa kuin ruunan peräpuoli, mutta joko kaikki ymmärsivät tai sitten tuli hermostunutta naurua muuten vain.
On se piru että mokomasta asiasta on saatu saman maan kansalaisten kesken vielä nykypäivään periytyvä skisma.
Jotenkin toivon että asia saadaan säälliseen malliin ennen kuin venäjää äidinkielenään puhuvien määrä on suurin kielivähemmistö, ja ulkoiset äänenpainot saavat liian suuren vallan kun toista pitää puolustaa mutta toiselle ei saisi antaa siimaa.
