Näin EU:ssa.

Minä en vihaa ketään, mutta paisuvaiskomissaari kuuluu sarjaan: pysy toki töissä mahdollisimman kaukana Suomesta. Seuraava posti voisi olla vaikka Argentiinassa. Ota Heidi, arhis, vihr.Niinistö ja muutama muu mukaasi...pitäkää hauskaa.
Vähän liikaa etäännytään kansasta.
 
Lisää EU-ihanuutta luvassa:

"Komissio tekee yhteistyötä aseteollisuuden kanssa teknisten ratkaisujen kehittämisessä. Kyseessä voivat olla esimerkiksi biometriset tunnistimet, jolloin ostettuun
aseeseen tallennetaan omistajan henkilötiedot, ja sitä voi käyttää ainoastaan aseen laillinen omistaja."

http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2013:0716:FIN:FI:PDF

Tuo se voi olla vaikeata toteuttaa. Ehkäpä se on myös tavoitteena. Aseiden mutkikkuudella ja siitä seuraavalla kalleudella vähennetään omistajia. EU eliitin kannalta aseiden keskittyminen varakkaimmalle väelle olisi varmaankin mieluisaa. Sinällään tuo tuskin luotettavasti estää ampumista. Suurella todennäköisyydellä digitaaliase on muutettavissa perinteiseksi. Valtaosa koneistosta pysynee kuitenkin perinteisenä.

Ei taida olla kaukana se päivä, kun tässä maassa päästään jälleen aseita kätkemään.
 
Vastamäkeä siihen yritetään tehdä. Pelkäävät etukäteen sitä päivää, että pohjalaiset lähtevät ottamaan Klaus Flemingiä luokille.
 
Ehkä EU ja Venäjäkin ovat lyöneet kakkaosastonsa yhteen. Mietitään vähän.

Kun Schröder alkoi Putinin kanssa vääntää kaasua Saksaan, meillä puhuttiin ensi kerran, että Venäjä pyytää mahdollisesti lupaa putken viemiseen Suomen alueen kautta. Kaikki kälätys asiasta oli kyllä turhaa. Samanaikaisesti niitä hiton "Lipposen putkia", kuten me sanoimme, jo tehtiin Suomessa, Kotkan seudulla.
 
Olisi ja pitäisi. Konditionaaleja tarjolla ja siihen se jää. Kansalaisten oikeuksia kavennetaan ja vastaavasti verotaakkaa kasvatetaan. Tätäkö meille luvattiin?

Uudet lupaukset meppiehdokkailta kuullaan taas ennen vaaleja. Uskoo ken tahtoo.

Kaikesta huolimatta taloudenpidon leväperäisyyttä rajoittaa se, että jäsenmaat ovat onnistuneet pitämään EU-budjetin pienenä: runsaat 1% unionin bruttokansantuotteesta. Esim. USAssa liittovaltion budjetti on luokkaa 20% BKT:sta. Budjetin suurtenkin linjaustenkin voi havaita järkiperäistyneen. Jos 50 vuotta sitten budjetista kului maataloustukiin 80%, nyt luku on alle 40%. Puoli vuosisataa vielä, ja budjettiosuus vastaa maataloustuotannon BKT-osuutta.

Lainsäädäntövallan liukuminen Brysseliin lienee sittenkin (netto)jäsenmaksuja suurempi ongelma.
 
Näillä eväillä maanantai käyntiin.
1511430_594989093913576_2060308989_n.jpg

Uussuomalaiset asuntomarkkinat
Kirjoittanut Pauli Vahtera
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2014/03/09/uussuomalaiset-asuntomarkkinat/
 
Näin Suomessa. Julkisen sektori osuus on yli 55% BKT:sta.

Ainakaan puolustusmenojen leikkaukset eivät tuota osuutta kasvata: esitys vuodelle 2014 on 2 751 mrd euroa eli 125 miljoonaa vähemmän kuin viime vuonna (2 876 mrd).
 
Käsi ylös, kuka vaihtaisi Suomen veroasteen Latvian veroasteeseen, jos sillä saisi myös Latvian julkisen sektorin?
 
Käsi ylös, kuka vaihtaisi Suomen veroasteen Latvian veroasteeseen, jos sillä saisi myös Latvian julkisen sektorin?

Mihin tarvitset julkista sektoria? Hammaslääkärit yms on yksityisiä. Järjestysmiehet turvaavat liiketilat. Kursseilla voi opiskella asioita, esim ajokortti, kitaransoitto tai ohjelmointia.

Voi tietenkin olla että joku haluaa julkista ideologista koulutusta, esim Ruotsissa opetetaan ennakkoluulottomasti 13-vuotiaille että ryhmäseksikin on ihan normaalia, ja että homoilua kannattaa joskus kokeilla.

Teksasissa osavaltio ei paljoa sekaannu. Eivät tee oikeastaan mitään, eikä verojakaan kerätä kuin muutama prosentti. Parlamentti kokoontuu kerran vuodessa siellä.
 
No Charlypä voi sitten muuttaa Teksasiin. Vinkkinä, että siellä ei ole myöskään koulutusta, terveydenhoitoa eikä eläkettä ellei niitä itse maksa (tosin Suomessakin eläke on suurimmaksi osaksi nyt töissä olevien maksamaa).

Minulla on Teksasissa perhettä, ja kiva siellä on käydä mutta en minä siellä kyllä asuisi.
 
Mihin tarvitset julkista sektoria? Hammaslääkärit yms on yksityisiä. Järjestysmiehet turvaavat liiketilat. Kursseilla voi opiskella asioita, esim ajokortti, kitaransoitto tai ohjelmointia.

Voi tietenkin olla että joku haluaa julkista ideologista koulutusta, esim Ruotsissa opetetaan ennakkoluulottomasti 13-vuotiaille että ryhmäseksikin on ihan normaalia, ja että homoilua kannattaa joskus kokeilla.

Teksasissa osavaltio ei paljoa sekaannu. Eivät tee oikeastaan mitään, eikä verojakaan kerätä kuin muutama prosentti. Parlamentti kokoontuu kerran vuodessa siellä.

Teksasissa kun synnyt duunriperheeseen joka on matalapalkka alalla niin pysyt siellä- Pahinta jos sattuu joku perheenjäsenestä katkaisemaan luunsa tai muuten vähän sairastumaan. Vakuutus minkä saa vakiotyöpaikasta ei todennäköisesti korvaa. Korvaa toki ehkä alussa, mutta jos lääkkeitä tarvitsee joku vaikkapa pillerin päivässä,niin se on siinä sitten.
Suomessa erittäin iso osa kansasta syö pillerin päivässä vähintään. Usein monta. Jos olisi Teksasin malli täällä elettäisiin todella kurjasti. Lääkkeet kun maksavat aivan älyttömästi ilman maksukattoja ja kelakorvauksia

Et mene kunnolliseen yliopistoon tai lukioon ilman valtavaa taloudellista panostusta vanhemmiltasi tai joltain. Ainoa tapa on olla niin hyvä urheilija että saa stipendin.
Peruskoulussa et opi lukemaan tai kirjoittamaan ellei se koulu satu sijaitemaan paremmalla alueella.Sekin on silloin todennäköisesti maksullinen.

Mainitsemasi kurssit maksavat,mutta niin maksaa eläminenkin. Ilman tukea yhteiskunnalta joudut maksamaan kaiken. Millä rahalla sitten vielä opiskellaan.
Ei toimi.

Tosin Eu tulee samaan aikaiseksi sen että julkinen ajetaan suomessa alas. Tavalla tai toisella. Suomesta tulee tyhjiin kupattu reuna-alue.

.
 
Ainoa tapa on olla niin hyvä urheilija että saa stipendin.

Sotaväki maksaa yliopiston, ja onhan se helppo säästää, jos palkkavero on nolla. Myös yritysvero on nolla eli töitä riittää kaikille.
Rahat ne kerää kai kiinteistö- ja arvonlisäveroilla. Ja rahaa kerätään aika vähän. Ei ne lääkkeet paljoa maksa, vaan hallinnon kiinteistökulut ja palkat.
 
Ei muuten maksa läheskään kaikille - vain niille, jotka palvelukseen kelpaavat ja menevät ja palveluksen loppuun suorittavat. Ja sotaväki muuten maksaa vain collegen, eli kandintutkintoon asti (3 vuotta). Palvelukseen pääseminenkin voi olla työn takana, jos on highschool jäänyt suorittamatta kun olet sattunut syntymään huonolla alueella. Työttömyys on pieni, mutta eri asia on se elääkö yhdellä tai kahdellakaan palkalla.

Meillä on Suomessa hyvin laaja yhteiskunnallinen yksimielisyys siitä että kovin äärilibertaristista yhteiskuntaa ei tänne haluta. Ystävällisesti ehdottaisin että Charly kävisi Teksasissa tutustumassa asioihin, ja juttelisi muidenkin kuin hyvien alueiden teinien kanssa. Voi silmät avautua kummasti.

Jos ei halua mennä Teksasiin asti, ehdotan vierailua Tallinnaan. Meillä on ihan naapurissa yhteiskunta joka perustettiin näillä Charlyn kannattamilla opeilla. Arvaapa, miksi sieltä muutetaan Suomeen töihin? No siksi, että palkalla tai eläkkeellä ei Virossa elä.
 
No Charlypä voi sitten muuttaa Teksasiin. Vinkkinä, että siellä ei ole myöskään koulutusta, terveydenhoitoa eikä eläkettä ellei niitä itse maksa (tosin Suomessakin eläke on suurimmaksi osaksi nyt töissä olevien maksamaa).

Heti kun voitan green card lotteryssa!

Teksasissa kun synnyt duunriperheeseen joka on matalapalkka alalla niin pysyt siellä- Pahinta jos sattuu joku perheenjäsenestä katkaisemaan luunsa tai muuten vähän sairastumaan. Vakuutus minkä saa vakiotyöpaikasta ei todennäköisesti korvaa. Korvaa toki ehkä alussa, mutta jos lääkkeitä tarvitsee joku vaikkapa pillerin päivässä,niin se on siinä sitten.
Suomessa erittäin iso osa kansasta syö pillerin päivässä vähintään. Usein monta. Jos olisi Teksasin malli täällä elettäisiin todella kurjasti. Lääkkeet kun maksavat aivan älyttömästi ilman maksukattoja ja kelakorvauksia

Väärin, stipendejä voi hakea, opiskelun voi rahoittaa työssöololla tai lainalla sekä sotaväki maksaa opiskelut. Mahdollisuuksia on monia! Suomessakin on näkymätöntä luokkajakoa tässä suhteessa kuten jokaisessa maassa. Suhteet auttavat maassa kuin maassa ja alalla kuin alalla.

Sairasvakuutusjärjestelmä on ihan siitä kiinni millainen vakuutus on ja hommaako ylimääräisen vakuutuksen tarvittaessa. Obamacare on taas järjestelmä jossa jokainen pakotetaan ostamaan sairasvakuutus vaikka ei olisi varaa. Yhdysvalloissa saa kyllä hoitoa köyhäkin, turha huoli pois. Samallalailla sitä Suomessakin on kusessa jos ei ole töitä ja rahaa ja katkaisee luunsa niin siinähän sitä odottelee sossusta apua kun sosionomi käsittelee hakemusta ministeriön ohjeen mukaisesti viikkoja. Ero on siinä että jenkit tietävät putoavansa tyhjän päälle ja yrittävät varautua tähän.

Et mene kunnolliseen yliopistoon tai lukioon ilman valtavaa taloudellista panostusta vanhemmiltasi tai joltain. Ainoa tapa on olla niin hyvä urheilija että saa stipendin.
Peruskoulussa et opi lukemaan tai kirjoittamaan ellei se koulu satu sijaitemaan paremmalla alueella.Sekin on silloin todennäköisesti maksullinen.

Paskaa, tutustuhan stipendijärjestelmään, ei tarvitse olla urheilija vaan ahkera hakemusten kirjoittelija. Yhdysvalloissa opitaan myös peruskoulussa lukemaan ja kirjoittamaan ja jos joku jenkki ei tiedä missä Suomi sijaitsee niin aivan perkeleen sama, eipä tiedä suomalainenkaan missä sijaitsee Wyoming ja mikä ero on Washingtonilla ja Washington D.C:llä.

Mainitsemasi kurssit maksavat,mutta niin maksaa eläminenkin. Ilman tukea yhteiskunnalta joudut maksamaan kaiken. Millä rahalla sitten vielä opiskellaan.
Ei toimi.

Katso ylempää vastaus ja mieti paljonko maksaa Suomessa ajokortti ja paljonko Yhdysvalloissa. Kitaransoiton ja ohjelmoinnin voit opetella kotona tietokoneen ääressä ja jos kuvittelet että ne taidot opit muualla harjoittelun kautta olet aivan ulkona asioista.
 
Ei muuten maksa läheskään kaikille - vain niille, jotka palvelukseen kelpaavat ja menevät ja palveluksen loppuun suorittavat. Ja sotaväki muuten maksaa vain collegen, eli kandintutkintoon asti (3 vuotta). Palvelukseen pääseminenkin voi olla työn takana, jos on highschool jäänyt suorittamatta kun olet sattunut syntymään huonolla alueella. Työttömyys on pieni, mutta eri asia on se elääkö yhdellä tai kahdellakaan palkalla.

Kandin tutkinto vastaa amk-tutkintoa, myöskin kandin tutkinnolla yliopistosta/collegesta saa töitä Yhdysvalloissa, Suomessa ei. Palvelukseen tai töihin pääseminen on Suomessakin vaikeaa jos yläaste tai 2. asteen koulutus on jäänyt kesken oli huonolla tai hyvällä alueella. Lisäksi jos haluaa collegeen tai yliopistoon niin tottakai high school pitää suorittaa loppuun, ei armeijan käyminen voi olla mikään oikotie missään korkeamman asteen opintoihin. Tottakai pienellä palkalla on vaikeaa elää Yhdysvalloissa, onko helppoa elää pienellä palkalla esim. lähihoitajan Suomessa pääkaupunkiseudulla? Ei ole. Lisäksi Suomessakin on jo huonoja alueita pääkaupunkiseudulla, joissa on paljon maahanmuuttajia, jonka vuoksi ihmiset muuttuvat eri alueilla ja siirtävät lapsiaan toisiin kouluihin!

Meillä on Suomessa hyvin laaja yhteiskunnallinen yksimielisyys siitä että kovin äärilibertaristista yhteiskuntaa ei tänne haluta. Ystävällisesti ehdottaisin että Charly kävisi Teksasissa tutustumassa asioihin, ja juttelisi muidenkin kuin hyvien alueiden teinien kanssa. Voi silmät avautua kummasti.

Niin, laaja yhteiskunnallinen yksimielisyys ottaa velkaa lapsien maksettavaksi ja lykätä maksun aikaa ennen kuin joudutaan oikeasti leikkaamaan julkista sektoria koska verotusaste on jo huipussa. No mutta kun ne jenkit ottavat velkaa? No, koska voivat koska öljy maksetaan dollareissa ja heillä on oikea armeija puolustamassa dollaria sekä suuret sisämarkkinat, omavaraisuutta ja luonnonvaroja.

Jos ei halua mennä Teksasiin asti, ehdotan vierailua Tallinnaan. Meillä on ihan naapurissa yhteiskunta joka perustettiin näillä Charlyn kannattamilla opeilla. Arvaapa, miksi sieltä muutetaan Suomeen töihin? No siksi, että palkalla tai eläkkeellä ei Virossa elä.

Ja yllättäen Virossa menee paremmin kuin Suomessa. Suomeen tullaan töihin sen vuoksi että täältä saa parempaa palkkaa ja etuja, jotka näppärä kotiuttaa Viroon. Jos olisin virolainen niin tulisin raksalle töihin, muuttaisin Helsinkiin ja hakisin työttömäksi jäätyä työttömyystukea, asumistukea ja toimeentulotukea "asuessani" Suomessa ja oikeasti muuttaisin takaisin Viroon josta kävisin lähes ilmaisella lauttamaksulla tarvittaessa hoitamassa tukiasioita Suomessa samalla muuttaen röökit, viinat ja nuuskat rahaksi. :) Virossakin tavalliset ihmiset elävät ja ostavat autoja eivätkä kaikki tule Suomeen töihin.
 
Viimeksi muokattu:
Vaikka Suomessa kokonaisveroaste on lähes sietämättömän korkea, niin saa sillä myös vastineeksi aika paljon hyvää ja kohtalaisen toimivan yhteiskunta- ja talousjärjestelmän, joka on sotien jälkeen kovalla työllä luotu ja, jota nyt valitettavasti on ajettu järjestelmällisesti alas 90-luvulta lähtien. Lopputuloksena rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, mutta tämä asetelma on tietysti ahneelle ja itsekkäälle uusliberalistille mieleen.

Yhdysvalloissa on kivaa käydä ja asevoimat tukikohtineen, iskulauseita toistelevine bannereineen sekä monipuolisine leikkikaluineen ovat varsin näyttäviä, mutta henkilökohtaisesti pohjoismaiseen yhteiskuntamalliin tottuneena en haluaisi siellä asua. Erityisen ärsyttävää Yhdysvalloissa on juutalaismainen joka käänteessä tapahtuva rahastaminen. Mitään et saa ilmaiseksi ja kavereita on tasan niin kauan kuin lompakossa riittää niitä vihreitä monopolirahoja, jotka näyttävät kaikki samalta. Vaikka verotus onkin Suomen veroastetta kevyempää, niin silti rahat kuluvat viimeistä niggerbucksia myöten. Tähän on tietysti helppo todeta, että oma moga ja olisit syntynyt miljonääriksi.

Ainoat hyvät asiat Yhdysvalloissa ovat mielestäni liberaali aselainsäädäntö (osavaltiosta riippuen) ja sananvapauden käsite. Nämä ovat samalla ainoat asiat, joista suomalaisten tulisi ottaa sieltä suunnalta oppia. Kaiken muun jenkkihötön ja rappiokulttuurin voi puolestani jättää rapakon taakse.

Joskus ulkomaillakin asuneena voin todeta, että pienistä epäkohdistaankin huolimatta Suomi on valtiona ja yhteiskuntana aivan hellvetin hyvä ja vapaa maa asua, mihin tahansa muuhun maahan verrattuna. Suomalaiselle ehdottomasti paras paikka olla ja elää. Valitettavasti näiden kohtalaisen suotuisten olosuhteiden säilyminen ei ole itsestäänselvyys ja tummat pilvet vaanivat alati taivaanrannan kultareunuksen takana.

Ratkaisevan tärkeää on nyt vain huolehtia siitä, että Suomi säilyy hyvänä ja vapaana maana myös jatkossa eikä sitä pilata EU:n poliisivaltiokehityksellä, uusliberalismilla tai turhalla ympäristöhörhöilyllä. Tästä on osaltaan vastuussa jokainen suomalainen ja ratkaisun avaimet ovat täsmälleen jokaisen omissa käsissä. Tämän kansallisaarteen hävittämistä edistäviä vieraita voimia on vastustettava sitkeällä peräänantamattomuudella sekä lisäksi omia pettureita ja muita omanpesän likaajia tulee rangaista armotta ja säälimättä.
 
Viimeksi muokattu:
Hyviä pointteja.

Mielestäni Suomi on kuitenkin edelleen melko hyvä paikka elää ja asua verrattuna hyvin moneen muuhun maahan, vaikka kotimaata onkin helppo mollata ja tällä hetkellä suunta on kieltämättä aika pelottava. Verotus on ollut kovaa ja valtio holhoaa, mutta hyvinvointivaltiolla on kuitenkin ollut myös puolensa ja Suomi on ollut pitkään yksi turvallisimmista paikoista elää ja kasvattaa lapsia. Ja pahoissa paikoissa suomalaiset ovat osanneet kiitettävästi puhaltaa myös yhteen hiileen, silloin kun on ollut pakko. Nokia, Kone ym. yritykset tuskin olisivat onnistuneet edellisvuosikymmenten menestystarinoissaan ellei pieni kansamme olisi panostanut aikanaan koulutukseen ja tutkimukseen ja siihen, että kaikilla on periaatteessa samanlaiset mahdollisuudet opiskella ja luoda itselleen uraa perhetaustasta ja yhteiskuntaluokasta riippumatta, jos älyä, luonnetta ja ahkeruutta löytyy. Ajat kuitenkin muuttuvat ja haasteet ovat nyt uudet, rahaa yhteiskunnan palveluihin on entistä vähemmän, työpaikat virtaavat ulkomaille.

Uskon kuitenkin, ettei elämä tule Yhdysvalloissakaan muuttumaan sen auvoisammaksi ja itselläni se ei välttämättä ole maa johon haluaisin muuttaa (vierailla kyllä) . Amerikkalainen unelma eli ajatus siitä, että kuka tahansa periaatteessa voi edetä ryysyistä rikkauksiin on sinänsä erittäin hieno, mutta sen toteutuminen on jatkossa entistä epätodennäköisempää. Eli köyhin kansanosa jää yhä todennäköisemmin köyhäksi rikkaimman prosentin rikastuessa ja keskiluokan kadotessa. Samalla raamattuvyöhykkeen konservatiivit ja itärannikon liberaalit ovat yhä kauempana toisistaan ja hallitusvastuussa oleva puolue lähinnä keskittyy kaksipuoluejärjestelmän hengen mukaisesti oppositiossa olevan edeltäjänsä saavutusten torpedoimiseen ja yhä uusien velkamiljardien pumppaamiseen aseteollisuuteen/tehottomaan byrokratiaan. Aika merkittävän tekijän muodostaa myös vähemmistöjen, varsinkin espanjankielisten määrän nousu ja vaikutusvallan kasvu. Kaupunkien keskustat slummiutuvat ja esikaupungit aseistautuvat. Samaan aikaan kun talous on laskusuhdanteessa Yhdysvaltojen vaikutusvalta ja resurssit toimia maailmanpoliisina alkavat ehtyä. Aika räjähdysherkkä seos.

Olen joskus miettinyt mikä vaikutus Yhdysvaltojen yhteiskuntaan, talouteen ja ulkopolitiikkaan olisi sillä, jos maassa olisi yleinen asevelvollisuus ja perustuslaista poistettaisiin toinen lisäys tai mieluiten aselakeja muutettaisiin enemmän eurooppalaiseen suuntaan (kuten esimerkiksi pohjoisessa naapurimaassa Kanadassa). Mielipiteitä?
 
Kandin tutkinto vastaa amk-tutkintoa, myöskin kandin tutkinnolla yliopistosta/collegesta saa töitä Yhdysvalloissa, Suomessa ei. Palvelukseen tai töihin pääseminen on Suomessakin vaikeaa jos yläaste tai 2. asteen koulutus on jäänyt kesken oli huonolla tai hyvällä alueella. Lisäksi jos haluaa collegeen tai yliopistoon niin tottakai high school pitää suorittaa loppuun, ei armeijan käyminen voi olla mikään oikotie missään korkeamman asteen opintoihin. Tottakai pienellä palkalla on vaikeaa elää Yhdysvalloissa, onko helppoa elää pienellä palkalla esim. lähihoitajan Suomessa pääkaupunkiseudulla? Ei ole. Lisäksi Suomessakin on jo huonoja alueita pääkaupunkiseudulla, joissa on paljon maahanmuuttajia, jonka vuoksi ihmiset muuttuvat eri alueilla ja siirtävät lapsiaan toisiin kouluihin!

Niin, laaja yhteiskunnallinen yksimielisyys ottaa velkaa lapsien maksettavaksi ja lykätä maksun aikaa ennen kuin joudutaan oikeasti leikkaamaan julkista sektoria koska verotusaste on jo huipussa. No mutta kun ne jenkit ottavat velkaa? No, koska voivat koska öljy maksetaan dollareissa ja heillä on oikea armeija puolustamassa dollaria sekä suuret sisämarkkinat, omavaraisuutta ja luonnonvaroja.

Ja yllättäen Virossa menee paremmin kuin Suomessa. Suomeen tullaan töihin sen vuoksi että täältä saa parempaa palkkaa ja etuja, jotka näppärä kotiuttaa Viroon. Jos olisin virolainen niin tulisin raksalle töihin, muuttaisin Helsinkiin ja hakisin työttömäksi jäätyä työttömyystukea, asumistukea ja toimeentulotukea "asuessani" Suomessa ja oikeasti muuttaisin takaisin Viroon josta kävisin lähes ilmaisella lauttamaksulla tarvittaessa hoitamassa tukiasioita Suomessa samalla muuttaen röökit, viinat ja nuuskat rahaksi. :) Virossakin tavalliset ihmiset elävät ja ostavat autoja eivätkä kaikki tule Suomeen töihin.

Eiköhän nyt kuitenkin ole löydettävissä jotain välimuotojakin tämän nykyisen sossumössömeiningin ja äärilibertarismin väliltä.
 
Olen joskus miettinyt mikä vaikutus Yhdysvaltojen yhteiskuntaan, talouteen ja ulkopolitiikkaan olisi sillä, jos maassa olisi yleinen asevelvollisuus ja perustuslaista poistettaisiin toinen lisäys tai mieluiten aselakeja muutettaisiin enemmän eurooppalaiseen suuntaan (kuten esimerkiksi pohjoisessa naapurimaassa Kanadassa). Mielipiteitä?
No vaikutus olisi se että köyhät laitettaisiin sotimaan pakolla ja ilmaiseksi kuten Vietnamin sodassa. Yhdysvalloissa voidaan ottaa käyttöön yleinen asevelvollisuus mutta siihen ei ole tarvetta, koska sotilaille voidaan maksaa palkkaakin ja jokaista ei tarvita enää. Perustuslain 2. lisäyksen poistaminen johtaisi vain siihen että vain rikollisilla olisi aseita kuten näemme niistä maista joissa on eurooppalainen lainsäädäntö. Kanadassa ei ole "eurooppalainen" aselainsäädäntö, siellä ei esim. rekisteröidä pitkiä aseita enää, koska ollaan huomattu ettei siitä ole mitään hyötyä. EU:ssa sen sijaan on uhkana nytkin että kaikki itselataavat aseet kielletään. Miksi? No siksi ettei kansa voi kapinoida ja juuri sen vuoksi Yhdysvalloissa on perustuslain 2. lisäys, tarvittaessa kansalaiset voivat kaataa tyrannimaisen hallinnon.
 
Back
Top