Näin EU:ssa.

Juu, Virossa on heikompi elintaso kuin Suomessa syystä että Virossa on muutamia vuosia harjoitettu liberaalia talouspolitiikkaa. :rolleyes: Yhdysvallat ei ole millään mittakaavalla libertaari valtio.
 
Heti kun voitan green card lotteryssa!

Väärin, stipendejä voi hakea, opiskelun voi rahoittaa työssöololla tai lainalla sekä sotaväki maksaa opiskelut. Mahdollisuuksia on monia! Suomessakin on näkymätöntä luokkajakoa tässä suhteessa kuten jokaisessa maassa. Suhteet auttavat maassa kuin maassa ja alalla kuin alalla.

Sairasvakuutusjärjestelmä on ihan siitä kiinni millainen vakuutus on ja hommaako ylimääräisen vakuutuksen tarvittaessa. Obamacare on taas järjestelmä jossa jokainen pakotetaan ostamaan sairasvakuutus vaikka ei olisi varaa. Yhdysvalloissa saa kyllä hoitoa köyhäkin, turha huoli pois. Samallalailla sitä Suomessakin on kusessa jos ei ole töitä ja rahaa ja katkaisee luunsa niin siinähän sitä odottelee sossusta apua kun sosionomi käsittelee hakemusta ministeriön ohjeen mukaisesti viikkoja. Ero on siinä että jenkit tietävät putoavansa tyhjän päälle ja yrittävät varautua tähän.

Paskaa, tutustuhan stipendijärjestelmään, ei tarvitse olla urheilija vaan ahkera hakemusten kirjoittelija. Yhdysvalloissa opitaan myös peruskoulussa lukemaan ja kirjoittamaan ja jos joku jenkki ei tiedä missä Suomi sijaitsee niin aivan perkeleen sama, eipä tiedä suomalainenkaan missä sijaitsee Wyoming ja mikä ero on Washingtonilla ja Washington D.C:llä.

Katso ylempää vastaus ja mieti paljonko maksaa Suomessa ajokortti ja paljonko Yhdysvalloissa. Kitaransoiton ja ohjelmoinnin voit opetella kotona tietokoneen ääressä ja jos kuvittelet että ne taidot opit muualla harjoittelun kautta olet aivan ulkona asioista.

Ei sitten pidä paikkaansa tuo sairasvakuutusjärjestelmä. Siellä on tuhansia keskiluokkaisia omakotitalossa asuneita ihmisiä jotka selvisivät sydänkohtauksesta tai vastaavasta, mutta kun saivat toisen Hemin tai muun joka on nykyään länsimainen kansansairaus, niin talo lähti alta. Ei siksi että taloa ei pysty maksamaan, vaan koska ei pysty maksamaan hoitoa.
Näin ei käy suomessa.

Nämä niin sanotut "sairasvakuutukset" ovat täynnä porsaanreikiä,ja porsaanreikien lista on monia metrejä pitkä.
Usa on varmaan hyvä maa tehdä töitä niin kauan kun terve.
 
Ja että Suomessako ei olisi riitaa vakuutusyhtiöiden kanssa korvauksista ja siitä syystä lähtenyt talo alta kun vakuutusyhtiö on kiistänyt korvauksen esim. työperäisenä sairautena? Niinpä. Sydän- ja verisuonisairaudet eivät ole enää edes länsimaisia kansansairauksia vaan henk. koht. valintoihin perustuvia sairauksia. Ei ole pakko olla läski ja hankkia sairauksia tietoisesti! Myöskin jos Suomessa sairastut, tulee avioero, joudut tyttömäksi tai korot nousevat niin ihan varmasti jos olet laskenut pennisi liian tarkasti nousukauden ja henk. koht. huippumenestyksen mukaan niin talo lähtee alta. Yhdysvalloissa sen sijaan on mahdollisuus tehdä henkilökohtainen konkurssi joten et ole ikuisessa velkavankeudessa kuten monet Suomessa vieläkin 90-luvun laman vuoksi!

Viro oli Neuvostoliiton jäljiltä siinä kunnossa kuin neitsyt Fingerpolin junan jälkeen että ihme että sieltä on noustu. Ainakaan sosialistisella systeemiltä sieltä ei koskaan olisi noustu! Itse uskon siihen että mikään politiikka tai järjestelmä ei ole täydellinen vaan pitää pelata ajan ja tilanteen mukaan.
 
Viimeksi muokattu:
Mennään ehkä (valta)merta edemmäs kalaan, jos mallia haetaan USA:sta.

Rapakon tällä puolen Sveitsin valaliitto tai Saksan liittotasavalta tarjoaa esimerkin, miten valtioliitto tai liitovaltio on organisoitu.

EU:lla olisi opittavaa kummastakin.
 
- opiskelumahdollisuudet ovat aidot ja hyvät, opintojen tuottama hyöty on selvä niin yhteiskunnalle kuin yksilöllekin
- Suomessa on paljon ihmisiä, jotka tekevät aidosti hyvää työtä, hyvällä asenteella ja motivaatiolla, jopa liikaa kuormitetaan näitä
- tukijärjestelmät eivät suinkaan ole "tuhlailevaisia", ne ovat jo alle EU:n keskiarvoja
- isot julkiset sektorit ovat väitteistä huolimatta tehokkaita (terveydenhoito)
- puujalkateollisuus TUOTTI jakohyvää pitkään, nyt on asia muuttunut
- väitteistä huolimatta suomalaiset ja Suomi on innovatiivinen ja oppivainen paketti
- infra toimii saatanan hyvin
- sijaintimme ei suinkaan ole niin huono kuin usein halutaan esittää, iso Venäjä ja rikas Ruotsi ovat lähellä, Saksakaan ei kaukana

Miinuksiakin löytyy, usein moni miinus on jonkin plussan vääjäämätön kääntöpuoli. Ei ole täydellistä maailmaa.
 
Ongelma lähinnä Suomessa ja muuallakin on se että virkamiehet ja politiikot yrittävät sääntelemällä kaikkea luoda sitä täydellistä maailmaa jossa ei olisi ainuttakaan porsaanreikää, joka johtaa ylisääntelyyn, siihen ettei oikein ole tietoa että mikä on sallittua ja mikä ei. Ainoa joka tälläisessä maailmassa voittaa on virkamies joka nostaa palkkaa ja konsultti joka neuvoo verosuunnittelussa tai -kierrossa. Tavallinen mies sitten älyttömän hyvän idean kanssa raapii päätä ja toteaa että liian iso riski ikuisesta velkavankeudesta eikä uskalla muuttaa ideaan menestystarinaksi tai edes sen yrittämiseksi. Mitä sitten tulee innovaatioihin niin Suomi kovin pienenä alueena on vähän huono juttu jos nimittäin valtio tai enkelisijoittajat tukevat kaikkia ideoita niin ei ole panostaa tarpeeksi resursseja ja sitten jos keskitytään vain muutamaan niin se on joko hitti tai täystuho. Ja monista ideoista on alussa vaikea sanoa miten pitkälle ne kantavat.
 
Ihmeen moni näistä Suomen tilanteen mollaajista kuitenkin vielä asuu Suomessa. Miksikähän?

Joillakin voi olla lap
- opiskelumahdollisuudet ovat aidot ja hyvät, opintojen tuottama hyöty on selvä niin yhteiskunnalle kuin yksilöllekin
- Suomessa on paljon ihmisiä, jotka tekevät aidosti hyvää työtä, hyvällä asenteella ja motivaatiolla, jopa liikaa kuormitetaan näitä
- tukijärjestelmät eivät suinkaan ole "tuhlailevaisia", ne ovat jo alle EU:n keskiarvoja
- isot julkiset sektorit ovat väitteistä huolimatta tehokkaita (terveydenhoito)
- puujalkateollisuus TUOTTI jakohyvää pitkään, nyt on asia muuttunut
- väitteistä huolimatta suomalaiset ja Suomi on innovatiivinen ja oppivainen paketti
- infra toimii saatanan hyvin
- sijaintimme ei suinkaan ole niin huono kuin usein halutaan esittää, iso Venäjä ja rikas Ruotsi ovat lähellä, Saksakaan ei kaukana

Miinuksiakin löytyy, usein moni miinus on jonkin plussan vääjäämätön kääntöpuoli. Ei ole täydellistä maailmaa.

Vastasit itse, eli koska teollisuus ei enää tuota rahaa, niin infra ei kauaa enää toimi, terveydenhoito ei enää kauaa toimi hyvin vaan +14 asteen lämmössä ilman uusia laitteita, ja armeijan budjetti lasketaan 30% jo ensi vuonna.

Sijaintimme on maailman huonoin; Kiinassa valmistetaan paljon osia, joten ei ole mielekästä tehdä loppukokoonpanoa esim Suomessa. Kiinasta katsottuna Kemin satama on planeetan kaukaisin yleinen kauppasatama.
Tornion satama ei ole yleinen.

Oulu on toiseksi kaukaisin. Että niillä mennään.

Joka vuosi suljetaan 1 lentokenttä pysyvästi.
 
No nyt oli kyllä taloustiede aika kaukana tästä vastauksesta. Tiedoksi: Kiina ei ole maailman ainoa tuotanto-, vienti- eikä tuontimarkkina. Myös väite että teollisuus ei enää tuota rahaa, on aika outo koska 1) se tuottaa ja 2) teollisuus ei ole ainoa lisäarvoa tuottava talouden osa-alue.

Mitä tulee noihin tulevaisuusennusteisiisi, niin viitsitkö samalla katsoa ensi viikon lottonumerot sieltä kristallipallostasi...:cool:
 
Viimeksi muokattu:
Ei sitten pidä paikkaansa tuo sairasvakuutusjärjestelmä. Siellä on tuhansia keskiluokkaisia omakotitalossa asuneita ihmisiä jotka selvisivät sydänkohtauksesta tai vastaavasta, mutta kun saivat toisen Hemin tai muun joka on nykyään länsimainen kansansairaus, niin talo lähti alta. Ei siksi että taloa ei pysty maksamaan, vaan koska ei pysty maksamaan hoitoa.
Näin ei käy suomessa.

Nämä niin sanotut "sairasvakuutukset" ovat täynnä porsaanreikiä,ja porsaanreikien lista on monia metrejä pitkä.
Usa on varmaan hyvä maa tehdä töitä niin kauan kun terve.
Vaikka ei oma kohtaista kokemusta olekkaan niin samalla tavalla sossu suomessa kieltää omistamasta mitään jos sieltä jotain meinaa saada.. lääkkeet on kalliita ja suomessa kaikilla ei ole varaa niitä ostaa vaikke siitä hoitojonosta olisi hengissä selvinnytkin. ja jos jenkeissä kuollaan hoidon puutteeseen niin suomessa kuollaan siihen hoitojonoon.. Lisäksi lätäkön takana ei yritetä tappaa sitä kansalaista verotaakan ja kohoavien hintojen alle.
 
Ja että Suomessako ei olisi riitaa vakuutusyhtiöiden kanssa korvauksista ja siitä syystä lähtenyt talo alta kun vakuutusyhtiö on kiistänyt korvauksen esim. työperäisenä sairautena? Niinpä. Sydän- ja verisuonisairaudet eivät ole enää edes länsimaisia kansansairauksia vaan henk. koht. valintoihin perustuvia sairauksia. Ei ole pakko olla läski ja hankkia sairauksia tietoisesti! Myöskin jos Suomessa sairastut, tulee avioero, joudut tyttömäksi tai korot nousevat niin ihan varmasti jos olet laskenut pennisi liian tarkasti nousukauden ja henk. koht. huippumenestyksen mukaan niin talo lähtee alta. Yhdysvalloissa sen sijaan on mahdollisuus tehdä henkilökohtainen konkurssi joten et ole ikuisessa velkavankeudessa kuten monet Suomessa vieläkin 90-luvun laman vuoksi!

Viro oli Neuvostoliiton jäljiltä siinä kunnossa kuin neitsyt Fingerpolin junan jälkeen että ihme että sieltä on noustu. Ainakaan sosialistisella systeemiltä sieltä ei koskaan olisi noustu! Itse uskon siihen että mikään politiikka tai järjestelmä ei ole täydellinen vaan pitää pelata ajan ja tilanteen mukaan.

Kyllähän suomesta Hannu Karpona löytää epäkohtia. Jos nyt ei kuitenkaan puhuta edes samana päivänä Usasta ja Suomesta. Sama kuin kehuisi Neuvostoliittoa vuonna 89. Ymmärrän 80-luvulla Usa hehkutuksen ja vielä 90-luvullakin. Nyt eletään vuotta 2014 ja nähty että se ei toimi. Maa on täysin mätä. Taloudeltaan,arvoiltaan kaikelta. http://en.wikipedia.org/wiki/Tent_city
Liberaalit toki pitävät telttaan joutuineita ihmisiä heikompiarvoisina jotka pitäisi eliminoida.
 
Sheriffi Joe Arpaio totesi että jos USA:n sotilaat voi asua teltoissa persianlahdella, niin myös hänen vankinsa voivat. Ja perusti telttakylän Arizonaan 2400 vangille.
Rahaa meni sata tonnia. Uusi vankila olisi maksanut 70 miljoonaa. Säästö 99,9 %.

Jos olisin vanki, niin muurit ja kalterit ne eniten ahdistaisivat. Varmasti jäi rahaa parempaan ruokaankin.
 
hlökoht tässä maassa on minulle vielä sen verran enemmän hyvää kuin huonoa etten ole nostanut kytkintä, ja olen valmis tätä ase kädessä puolustamaan.
Mutta mikäli tämä yleinen lainkuuliaisten kansalaisten kyykyttäminen (mm ampuma-asekieltolait) sekä veromaksutaakka (syöttiläiden suuhun) kasvaa niin...
 
Kyllähän suomesta Hannu Karpona löytää epäkohtia. Jos nyt ei kuitenkaan puhuta edes samana päivänä Usasta ja Suomesta. Sama kuin kehuisi Neuvostoliittoa vuonna 89. Ymmärrän 80-luvulla Usa hehkutuksen ja vielä 90-luvullakin. Nyt eletään vuotta 2014 ja nähty että se ei toimi. Maa on täysin mätä. Taloudeltaan,arvoiltaan kaikelta. http://en.wikipedia.org/wiki/Tent_city
Liberaalit toki pitävät telttaan joutuineita ihmisiä heikompiarvoisina jotka pitäisi eliminoida.

En ymmärrä, Neuvostoliitossa murhattiin ihmisiä ja parannettiin keskitysleireillä sananvapaudesta muun muassa. NL oli vuonna 1989 parhaimmillaan, vähiten ihmisiä keskitysleireillä olemassaolonsa aikana! Kun Suomessa kertoo miten sen uskonnon perustaja harjoittaja nai lasta uskonnon harjoittajien perimätiedon mukaan ja nimittään sitten sitä uskontoa pedofiiliuskonnoksi saa tuomion. Kyllähän Yhdysvallat on vapaa maa, toisin kuin Suomi. Mitä yhteistä on ja oli muuten Suomella ja Neuvostoliitolla, kummassakaan ei ole sananvapautta ja kummassakin on tiukka aselaki!

Minäkin olen asunut telttakylässä Suomen korvessa, tosin tilapäisesti eikä ollut edes omaa telttaa. Olisi kummallista jos yli 300 miljoonan ihmisen maasta ei löytyisi telttakommuuneja. Eräs sellainen on perustettu siksi ettei asuntoja ole tarjolla seksuaalirikollisille ja eivätkä he saa asua tietyn matkan päässä koulusta. Suomessa lapsenraiskaajaa vain silitetään päästä vaikka 95% suomalaisista haluaisi kovempia tuomioita ja rajoituksia heille. Sitten kun jenkit sellaisille antavat kunnon tuomioita ja seuraamuksia kuten suomalaiset haluaisivat ja ajavat telttakyliin niin he ovat liberaaleja eliminoimassa... Libertaristi ja liberaali ovat eri asioita, varsinkin Yhdysvalloissa!
 
Kyllähän Yhdysvallat on vapaa maa, toisin kuin Suomi. Mitä yhteistä on ja oli muuten Suomella ja Neuvostoliitolla, kummassakaan ei ole sananvapautta ja kummassakin on tiukka aselaki!

Kuka sananvapauttasi täällä rajoittaa?

Suomea kuitenkin pidetään sananvapauden kärkimaina, enkä minä ainakaan tunne, että sananvapauttani rajoitettaisiin millään tavoin.

Se on tietysti asia erikseen, että minulla ei ole resursseja saattaa mielipiteitäni koko kansan tietoisuuteen ja vaikka olisikin, niin kansa ei välttämättä samaistu kantaani. Tämä kai koetaan ongelmaksi ja rakennellaan sen ympärille erilaisia salaliittoteorioita.
 
Suomi saa kyllä sananvapaustuomioita EIT:ltä enemmän kuin naapurinsa. Suomessa sananvapautta on rajoitettu mm. oikeusistuimien kautta jakamalla tuomioita kun on käyttänyt sananvapautta kritisoidessaan tietyn uskonnon perustajan pedofiliaa. Suomessahan sananvapaus ei toteudu niin kauan kuin meillä on laki uskonrauhasta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ei olisi saanut tuomiota mielikuvitusolentojen arvostelusta. Samaan Suomessa jos Jeesusta nimittelisi samoin ei mitään tuomioita tippuisi.
 
Mitä yhteistä oli aikoinaan papilla ja kommunistilla?
 
Vitsin vastaus on kai "molemmat puhuu tuonpuoleisesta, muttei kumpikaan halua sinne". Todellisuudessahan yhteneväisyydet ovat hallusinaatiot ja mielisairaus. Toinen uskoo mielikuvitusolentoon ja toinen mielikuvitusyhteiskuntaan, molemmat vielä ihan vilpittömin mielin ovat edistäneet asiaansa keräämällä kansalta pois aseet ja tekemällä kansanmurhia. Yhteistä on myös syvä halu kontrolloida muita.
 
Usa. Vuonna 2008 aiheutettu maailmanlaajuinen talouskatastrofi oli tahallinen. Sen vuoksi tuhannet ihmiset asuvat teltoissa ympäri amerikkaa ja siitä ei ole maailma toipunut.
Tahallisesti joitakin vuosia aikaisemmin päästettiin jättimäisiksi sijoituspankit, joita ennen asetuksilla rajoitettiin ettei vuoden 29 lama enään toistuisi. Nämä rajoitukset purettiin.
Sen jälkeen alettiin myymään roskalainoja tuhansille ja taas tuhansille. Niputettiin lainat yhteen ja alettiin pelaamaan niillä osakemarkkinoilla. Johdannaisilla. Näitä puolestaan myytiin tuhansille ja taas tuhansille. Merkittävää on että jopa tälläisille tahoille kuin Teksasin suuri eläkerahasto joutui huijatuksi.Menetti kaikki rahansa.

Vastuussa olevat tiesivät mitä tekivät. He eivät koskaan joutuneet linnaan. Ainoastaan kongressin kuulusteluihin. Siellä käytiin läpi mm. heidän sähköpostikeskustelua jossa avoimesti puhuivat näistä roskasijoituksista ja hyväuskoisista hölmöistä.
Tapauksen jälkeen vastuussa olevat saivat erillaisia virkoja. Valtionvarainministeriöön tai muuhun vastaavaan.

Kukaan ei kysy että miksi? Ei kukaan?
Foliohatut ovat ainoa kenen kanssa asiasta pystyy edes keskustelemaan. He sanovat että tämä on klassinen porras tässä vapaamuurareiden ja uuden maailmanjärjestyksen luomisessa. Tuhotaan talous, tuhotaan perusarvot,kulttuurit ja tehdään maailmanvaltio jossa palvotaan sitten vanhaa vihtahousua.

No niin tai näin. Maa jossa voidaan tahallisesti ja tiedostaen aiheuttaa maailmanlaajuinen katastrofi ilman kenenkään kyseenalaistamista on aikas sairas.
Tosin seurasihan tuosta Wall streetin mielenosoitukset. Ohjaaja Moore eristi pankin poliisinauhalla ja yritti suorittaa kansalaispidätystä tuloksetta. Hän myös meni rahankuljetusautolla ja tyhjien rahasäkkien kanssa hakemaan niitä kansalta varastettuja rahoja. Ei saanut.

Eu liittyy tähän siten että Euro menetti uskottavuutensa,kun lainat loppuivat ja euromaiden piti maksaa takaisin lainojaan joita ne euron vuoksi oli saaneet liian halvalla korolla ja siksi ottaneet sitä enemmän kuin pystyivät maksamaan. mm Kreikka.
Eu onkin Usan roistojen siirtomaa jolla ei ole omaa tahtoa.
 
20.10.2013

http://www.dw.de/eus-malmstroem-pushes-for-tougher-unified-european-gun-laws/a-17170795

Home Affairs Commissioner Cecilia Malmstroem has said the EU can "no longer watch on without acting" as 1,000 Europeans are killed in gun violence each year. She is proposing unified, stricter rules for the whole bloc.

Cecilia Malmstroem wrote a guest column for the Monday edition of the Frankfurter Rundschau daily, saying the EU must act to limit the number of deaths from gun violence.

The EU's home affairs commissioner wrote that one problem with the open-border bloc was "the danger that criminals try to get hold of their guns in the countries with the most lax laws" on gun ownership.

Malmstroem therefore proposed that the European Commission should examine "whether it's possible for all of Europe to legally decide which weapons should be permitted for civilian usage, and who should be granted permission to acquire a firearm."

The European Commission has pledged a report on firearms and internal security, with the German daily Die Welt reporting on Monday that it had obtained a copy. Malmstroem was due to present the findings to EU interior ministers in Luxembourg on Monday.

The report estimates there to be around 80 million legally-purchased and licensed firearms in the European Union - and a further 500,000 that are lost, stolen, or otherwise unaccounted for. Many of these are thought to be circulating on the black market.

The annual Small Arms Survey report in 2007 sought to estimate gun ownership per capita around the world. According to these results, Germany had 30.3 registered firearms for every 100 inhabitants – putting it above average in European Union terms, but behind countries like Finland (45.3), Cyprus (36.4) and Sweden (31.6). The US topped the global list by a considerable margin, averaging just under one gun per person, according to the research institute based in Switzerland.

Rule changes reportedly under European Commission consideration include revising which guns are eligible for home ownership, tighter regulations for the sale and ownership of antique weapons and air rifles or air pistols, and a possible ban on selling weapons or ammunition on the Internet.
 
Euroopan mittakaavassa todella iso ongelma, tuhat ihmistä. Noistakin varmaan se 950 menee niillä aseilla ja ammuksilla joita ko. paskakomission ehdotus ei edes koske. Hyvä esimerkki puuttumisesta marginaaliseen asiaan mutta suuri vaikutus sille että Cecilian kaverit voivat ilman pelkoa käydä oviin maalaamassa keltaiset Daavidin tähdet.
 
Back
Top