Itselleni on kovinkin tuttu tuo suksisissin mainitsema vaseliini-hiilijauheseos tai sen toinen versio vaseliini-noki. Toimivat tosiaan hyvin, mutta ongelma oli siinä vaiheessa kun piti se väri saada pois naamasta.
Sen jälkeen tuli kokeiltua erilaisia naamiovärejä, joista parhaaksi osoittautui Etelä-Afrikkalainen "Black-Is-Beautiful" väri, jonka saatavuus oli vain tosi heikkoa. Myös ruotsalaisten 80-luvun naamioväri oli hyvää tavaraa. Siinä kun oli hyttysmyrkky mukana samassa töhnässä. Menivät siellä vaan kieltämään myrkyt ja saatavuus loppui siihen. Noissa väreissä oli usein ongelmina heikko pysyvyys ja niiden valuminen silmiin ja suuhun hikoillessa. Tuo Etelä-Afrikkalainen ja ruotsalainen olivat pysyvimmästä päästä.
Sitten tuli kokeiltua partaa. Toimi kohtuullluisesti, mutta ongelma oli hygienian ylläpitäminen. Ikävä kutina sai välillä raapimaan kasvoja tosissaan ja hirvikärpäset löysivät tiensä liian helposti parran sekaan.
Naamiovärin ja parran kanssa vaan oli melkoinen ongelma edessä jos tuli kaasunaamarin käytön tarve. Tiiveys oli melko heikko ja värin kanssa oli edessä isohko pesuoperaatio.
Yhdessä vaiheessa kokeiltiin jopa toista Etelä-Afrikkalaista konstia. Finlayson valmisti ohutta ripstop-kangasta suomen maastovärissä. Siitä tehtiin sitten apartheidmiesten tyyliin huppuja ja kasvosuojuksia, joissa silmien, nenän ja suun reiät. Toimivat hyvin tähystyspaikoilla, mutta liikkeessä olivat liian hiostavia ja kankaan saatavuus loppui.
Seuraavaksi koeiltiin erialisia kommandopiipoja ja tilanne oli ohuimmilla sama kuin tuolla itse tehdyllä hupulla.
Kokeiltiinpa kerran jopa maastovärisiä sukkahousujakin, mutta niiden kestävyys oli heikko.
Sitten otettiin käyttöön nää jousimetsästäjien suosimat naamiohuput. Ne olivat jo melko toimivia, mutta niissäkin tuli ongelmaksi liikkeessä kankaan rajoittunut läpäisevyys suun ja nenän edessä.
Lopullinen valinta on itse asiassa jo 90-luvun alussa kokeiltu mutta saaavuuden paranemisen takia vasta nyttemmin vakituiseen käyttöön otettu spandoflage huppu. Sellainen näkyi erikosrajajääkärit-ketjun viestin #76 kuvassa. Kyse on joustavasta verkkomaisesta putkeksi kudotusta materiaalista (samanlaista kuin putkiside, jota muuten olen käyttänyt samaan tarkoitukseen jo pitkään talvella), johon voi itse tehdä haluamansa reiät. Sen saa nopeasti päästään, kun pitää tempoa nasse naamalle, tai syödä. Kun tekee reiän suulle, ei syöminen ja/tai juominenkaan esty.
Ja koko ajan olen rinnalla pitänyt verkkohuivia. Kyse ei siis ole sellaisesta nailonmaastoverkon palasesta, vaan harvaan kudostusta puuvillahuivista, joka ei kahise. Sen lisäksi on usein mukana sideharsokankaan pala (kesällä värjätty) ja/tai verkkonailonin pala (talvella valkoinen, kesällä sammaleenvihreä) eli samaa materiaalia, josta tehdään jääkiekkoilijan harjoituspaidat, mutta mattapintaisena. Kumpaakin saa kangaskaupasta parilla eurolla metrin leveydeltään puolitoistametrisestä pakasta tai usein jäännöspaloista vielä halvemmalla. Kumpainenkaan ei jää kiinni risuihin (ei kyllä ole jäänyt tuo puuvillaverkkokaan häiriöksi asti) ja sideharsokankaasta saa hätätilanteessa nopeasti kuivuvan pyyhkeen, kaulahuivin, otsanauhan tai lisäsiteen ensisiteen rinnalle. Kun siitä leikkaa pienen palasen ja sen pingottaa kiikarin linssin eteen, häviää paljastavat kiillot eikä näkyvyyskään heikkene mahdottomasti ennen hämärän aikaa.
Sen jälkeen tuli kokeiltua erilaisia naamiovärejä, joista parhaaksi osoittautui Etelä-Afrikkalainen "Black-Is-Beautiful" väri, jonka saatavuus oli vain tosi heikkoa. Myös ruotsalaisten 80-luvun naamioväri oli hyvää tavaraa. Siinä kun oli hyttysmyrkky mukana samassa töhnässä. Menivät siellä vaan kieltämään myrkyt ja saatavuus loppui siihen. Noissa väreissä oli usein ongelmina heikko pysyvyys ja niiden valuminen silmiin ja suuhun hikoillessa. Tuo Etelä-Afrikkalainen ja ruotsalainen olivat pysyvimmästä päästä.
Sitten tuli kokeiltua partaa. Toimi kohtuullluisesti, mutta ongelma oli hygienian ylläpitäminen. Ikävä kutina sai välillä raapimaan kasvoja tosissaan ja hirvikärpäset löysivät tiensä liian helposti parran sekaan.
Naamiovärin ja parran kanssa vaan oli melkoinen ongelma edessä jos tuli kaasunaamarin käytön tarve. Tiiveys oli melko heikko ja värin kanssa oli edessä isohko pesuoperaatio.
Yhdessä vaiheessa kokeiltiin jopa toista Etelä-Afrikkalaista konstia. Finlayson valmisti ohutta ripstop-kangasta suomen maastovärissä. Siitä tehtiin sitten apartheidmiesten tyyliin huppuja ja kasvosuojuksia, joissa silmien, nenän ja suun reiät. Toimivat hyvin tähystyspaikoilla, mutta liikkeessä olivat liian hiostavia ja kankaan saatavuus loppui.
Seuraavaksi koeiltiin erialisia kommandopiipoja ja tilanne oli ohuimmilla sama kuin tuolla itse tehdyllä hupulla.
Kokeiltiinpa kerran jopa maastovärisiä sukkahousujakin, mutta niiden kestävyys oli heikko.
Sitten otettiin käyttöön nää jousimetsästäjien suosimat naamiohuput. Ne olivat jo melko toimivia, mutta niissäkin tuli ongelmaksi liikkeessä kankaan rajoittunut läpäisevyys suun ja nenän edessä.
Lopullinen valinta on itse asiassa jo 90-luvun alussa kokeiltu mutta saaavuuden paranemisen takia vasta nyttemmin vakituiseen käyttöön otettu spandoflage huppu. Sellainen näkyi erikosrajajääkärit-ketjun viestin #76 kuvassa. Kyse on joustavasta verkkomaisesta putkeksi kudotusta materiaalista (samanlaista kuin putkiside, jota muuten olen käyttänyt samaan tarkoitukseen jo pitkään talvella), johon voi itse tehdä haluamansa reiät. Sen saa nopeasti päästään, kun pitää tempoa nasse naamalle, tai syödä. Kun tekee reiän suulle, ei syöminen ja/tai juominenkaan esty.
Ja koko ajan olen rinnalla pitänyt verkkohuivia. Kyse ei siis ole sellaisesta nailonmaastoverkon palasesta, vaan harvaan kudostusta puuvillahuivista, joka ei kahise. Sen lisäksi on usein mukana sideharsokankaan pala (kesällä värjätty) ja/tai verkkonailonin pala (talvella valkoinen, kesällä sammaleenvihreä) eli samaa materiaalia, josta tehdään jääkiekkoilijan harjoituspaidat, mutta mattapintaisena. Kumpaakin saa kangaskaupasta parilla eurolla metrin leveydeltään puolitoistametrisestä pakasta tai usein jäännöspaloista vielä halvemmalla. Kumpainenkaan ei jää kiinni risuihin (ei kyllä ole jäänyt tuo puuvillaverkkokaan häiriöksi asti) ja sideharsokankaasta saa hätätilanteessa nopeasti kuivuvan pyyhkeen, kaulahuivin, otsanauhan tai lisäsiteen ensisiteen rinnalle. Kun siitä leikkaa pienen palasen ja sen pingottaa kiikarin linssin eteen, häviää paljastavat kiillot eikä näkyvyyskään heikkene mahdottomasti ennen hämärän aikaa.
. Mistä lie jääkiekkofanit repivät sinivalkoiset kasvomaalinsa? Jos vaseliini + hiili/noki tuottaa uskottavan mustan niin ehkäpä vaseliini + taululiitu tuottaa valkoisen? Talkki tai kalkki voi toimia myös. Mitä muita myrkyttömiä valkoisia jauheita on, joilla ei pilaa ihoaan tai silmiään? Pitäisi myös olla vesiliukenematon. Kehtaisiko peräti paperia tai vessapaperia hienontaa pölyksi ja sekoittaa vaseliiniin? Valkoisen muovikassin silppuaa? Pumpulia? Höyheniä? Lampaanvillaa? Lemmikkieläimen valkoisia karvoja? (Mä en voi uskoa näitä päähänpistojani...)
. Ja kiinnitin huomiota siihen, että Sotilaan käsikirjassa oli kuvissa muutamia huonoja naamioväriesimerkkejä, esim. s. 8 niska ja s. 88 silmien ympärys. (Tuli luettua tarkkaan 
)
