Nato: Euroopan pitäisi kaivaa kuvettaan, USA maksaa tarpeeksi

Tvälups

Ylipäällikkö
yle Uutiset Ulkomaat 19.9.2013 klo 18:49
Nato: Euroopan pitäisi kaivaa kuvettaan, USA maksaa tarpeeksi

Sotilasliitto Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen haluaa Euroopalta isomman panoksen Natossa. Puolustusbudjettien leikkaukset vanhalla mantereella huolettavat Yhdysvaltoja.

Pohjois-Atlantin puolustusliitto Nato pitää Euroopan sotateollisuutta liian maakohtaisena ja sirpaleisena. Pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen vaati torstaina Euroopalta tuntuvampia panostuksia yhteiseen puolustukseen. Euroopan pitäisi muun muassa hankkia tiedustelulennokkeja, kuljetuslento- ja ilmatankkauskoneita, pääsihteeri luettelee.

Euroopan unioni on viime vuosina perustanut yhteiset valmiusjoukot ja kehittänyt puolustuspolitiikkaa yhteisiin sotilashankkeisiin ryhtymiseksi. Tätä on käytetty muun muassa Somalian merirosvotaistelussa. Valtaosan Naton sotilaskuluista maksaa Yhdysvallat, joka on pitkään vaatinut 27 muulta jäsenmaalta enemmän rahkeita.

Pääsihteeri Rasmussen ja useat Yhdysvaltain vaikuttajat ovat kertoneet huolestuneensa puolustusmenojen leikkauksista Euroopan velkaantuneissa maissa.

Lähteet:
Reuters, AFP
 
Tiedustelulennokkeja, ilmatankkaus- ja kuljetuskoneita pitäisi Natolle hankkia, noin pääasiassa. Mitä siitä voisi sanoa?
 
Tiedustelulennokkeja, ilmatankkaus- ja kuljetuskoneita pitäisi Natolle hankkia, noin pääasiassa. Mitä siitä voisi sanoa?
Notta ne ovat myöhässä ja jos jotakin halutaan saada aikaiseksi niin jotakin varmaan tarttis tehrä. Mutta ei Brysselin herrat sellaiseen ryhdy. Ei ne tuommoisesta välitä kun ei ole muutakaan lait kunnossa kokonaisvallan ottamiseen euroopassa. Joten antaa jäsenvaltioida pyöriä omissa nurkissa samalla kun Brysellissä nostetaan munatoteja huulille.
 
Back
Top