Nato tehostaa - 12 uutta hävittäjää Baltian ilmatilan valvontaan

Tvälups

Ylipäällikkö
#1
Nato tehostaa - 12 uutta hävittäjää Baltian ilmatilan valvontaan

Yhdysvaltain F-15-taistelukone otti osaa harjoituksiin Liettuassa huhtikuun alussa.
INTS KALNINS
Julkaistu: 9.4.2014 13:54, päivitetty: 9.4.2014 15:43
Sotilasliitto Nato lähettää 12 hävittäjäkonetta valvomaan Baltian ilmatilaa toukokuusta alkaen.

Koneet tulevat Britanniasta, Puolasta ja Tanskasta, Liettuan puolustusministeri Juozas Olekas kertoo.

Olekasin mukaan puolalaiset ja brittiläiset koneet sijoitetaan Liettuaan ja tanskalaishävittäjät Viroon. Kustakin maasta tulee neljä konetta.

Viroon tulevat tanskalaiskoneet sijoitetaan Tallinnan länsipuolella sijaitsevaan Ämarin lentotukikohtaan.

Baltian ilmavalvonnasta vastaa yleensä neljä Nato-hävittäjää, mutta parhaillaan valvontavuorossa oleva Yhdysvallat on jo aiemmin nostanut määrän kymmeneen.

Tanska kertoi F-16-hävittäjien lähettämisestä Baltiaan jo viime kuun lopulla. Puola lähettää Liettuaan MiG-29-koneita.

Viro on ehdottanut, että Naton pitäisi tuoda Baltiaan myös sotilaita ja ohjuspuolustusta.

Ei vaikutusta Suomen tilanteeseen
Naton operaatiolla ei ole kuitenkaan minkäänlaista vaikutusta Suomen valmiustilaan.

Majuri Tomi Böhm kertoo Pääesikunnan operatiiviselta osastolta, että tilannetta tarkkaillaan kuitenkin koko ajan.

- Toimimme normaalitasolla, eli meillä on jatkuva päivystys käynnissä. Naton toiminnalla ei ole välitöntä vaikutusta meidän valmiustilaan, Böhm kertoo Ilta-Sanomille.

Niko Ranta - IS - STT - BNS
 
baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#2
Huomatkaa: Puola lähettää Nato-yhteensopivia Mig29-koneitaan....hmmm.

Hyvä, että Nato lähettää.
 
#3
Huomatkaa: Puola lähettää Nato-yhteensopivia Mig29-koneitaan....hmmm.

Hyvä, että Nato lähettää.
Eivät nekään halua ensilinjan koneitaan lähettää, vaan vanhat Itä-Saksan romut. Miten niillä enää edes on lentotunteja jäljellä? Eivätkö ole olleet käytössä jo jostain vuodesta 1989? Mekin voitaisiin lähettää vähän höyry-Hawkeja sinne puolustamaan Baltiaa.... Pointti siis, että lähinnä symbolinen ele kyseessä ja toinen pointti, että jos ei hommaa ota tosissaan, niin miksi sitten lähettää mitään ollenkaan? Miettikää nyt, jos NATO-Suomi tarvitsisi apua harmaassa vaiheessa ja saataisiin 4 kpl MiG-29A:ta, niin siinä sitä artikla 5:ttä lunastetaan eikä kukaan voi sanoa, ettei tullut apuja
 
#5
Onko tietoa siitä, mitä aseistusta näissä koneissa tuotiin mukana? Olettaisin, ettei pelkkiä koneita tuotu ilman kättä pidempää? Mitähän aseistusta Puola on integroinut migeihinsä?
 
#6
Eivät nekään halua ensilinjan koneitaan lähettää, vaan vanhat Itä-Saksan romut. Miten niillä enää edes on lentotunteja jäljellä? Eivätkö ole olleet käytössä jo jostain vuodesta 1989?
Pidät siis jotenkin virheenä sitä ettei Puolassa olla vallitsevan länsieurooppalaisen ideologian mukaisesti romutettu kelvotonta itärautaa vaan niitä romuja on jopa päivitetty ja käytetään oikeissa operaatioissa?

Tossa jotain tietoa Puolan migien viimevaiheista: http://www.flightglobal.com/news/ar...-force-receives-first-upgraded-mig-29-389174/
 
baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#7

Mitä sitä kalustoa päivittämään, miksi jatkaa elinkaaria, parempi hävittää ja olla ilman. Säästyy samalla fyrkka ydintoimintoihin.
 
#8
Pidät siis jotenkin virheenä sitä ettei Puolassa olla vallitsevan länsieurooppalaisen ideologian mukaisesti romutettu kelvotonta itärautaa vaan niitä romuja on jopa päivitetty ja käytetään oikeissa operaatioissa?

Tossa jotain tietoa Puolan migien viimevaiheista: http://www.flightglobal.com/news/ar...-force-receives-first-upgraded-mig-29-389174/
no joo tarkemmin ajateltuna on kyllä parempi pitää koneet palveluksessa ja modernisoida, jos toinen vaihtoehto on, että ei ole mitään. Lähinnä mietin, että mikseivät lähettäneet F-16 - koneitaan.

mielenkiintoinen tuo upgrade-linkki. Rungon elinkaarta jatkettu 40 vuoteen??? Miten Se onnistuu? Miksei me voida tehdä samoin Horneteille? Mieluummin otan 30 kpl uutta konetta + 30 elinkaarijatkettua Hornettia kuin vain 30 uutta konetta enkä mitään muuta.

tuohan saisi koneen viimeiset Suomen yksilöt lentämään jonnekin 2040-paikkeille.

Selvästi muuten tuo Puolan upgrade liittyi Nato-yhteensopivuuteen. Vaihdettiin navigointia ja radioita, mutta ei puhuta mitään tutkasta ja asejärjestelmistä, jotka ehdottomasti tarvitsevat uusimista, jos puhutaan MiG-29A -koneesta
 
peelo

Ylipäällikkö
#9
Eihän se Puola ole se NATO-maa jonka pitää koneitaan tonne lähettää. Puolahan on ulkorajalla siksi MIGejä. Missä on Ranskan tai alankomaiden koneet? Espanjan tai näiden muiden konkurssikypsien kehitysmaiden kannattaa keskittyä puolustamaan omaa aluettaan.
 
skärdis

Ylipäällikkö
#10
Eivät nekään halua ensilinjan koneitaan lähettää, vaan vanhat Itä-Saksan romut. Miten niillä enää edes on lentotunteja jäljellä? Eivätkö ole olleet käytössä jo jostain vuodesta 1989? Mekin voitaisiin lähettää vähän höyry-Hawkeja sinne puolustamaan Baltiaa.... Pointti siis, että lähinnä symbolinen ele kyseessä ja toinen pointti, että jos ei hommaa ota tosissaan, niin miksi sitten lähettää mitään ollenkaan? Miettikää nyt, jos NATO-Suomi tarvitsisi apua harmaassa vaiheessa ja saataisiin 4 kpl MiG-29A:ta, niin siinä sitä artikla 5:ttä lunastetaan eikä kukaan voi sanoa, ettei tullut apuja
Valivali.. Nyt ei kaiketi ole sellaista välitöntä sodan uhkaa päällä etteikö MiGit riittäisi.

Ymmärrän toki, että NATOa vastustavia tuollaiset uutiset jurppivat, kun ensin on viikotolkulla esitetty varmana tietona, ettei NATO laittaisi tikkua ristiin Baltian tai erityisesti NATO-Suomen osalta. Kun nyt kaikesta vakuuttelusta huolimatta NATO tuntuu ottavan balttien turvallisuushuolet tosissaan, niin sitten lähetetäänkin vääränlaista kalustoa.. Joillekin se voi tulla aitona yllätyksenä, että NATO on tosimielellä takaamassa jäsenmaidensa koskemattomuutta.
 
Viimeksi muokattu:

Maj.evp

Alikersantti
BAN
#11
Miksi Ruotsin rannikkovalvonta lentokone on nyt Helsingin edustalla? Minulla on live-seuranta menossa, seuraan ADS-B koodeja.

Kapiainen

Ylipäällikkö
#12
Eihän se Puola ole se NATO-maa jonka pitää koneitaan tonne lähettää. Puolahan on ulkorajalla siksi MIGejä. Missä on Ranskan tai alankomaiden koneet? Espanjan tai näiden muiden konkurssikypsien kehitysmaiden kannattaa keskittyä puolustamaan omaa aluettaan.
Niin no..pitää ja pitää.. Ei yksikään NATO-maa lähetä joukkojaan ja kalustoaan mihinkään kenenkään käskystä, vaan valinta on kunkin jäsenmaan oma. En tunne tämän Baltian operaation taustoja, mutta jos ja kun se on mennyt kuten NATO:n operaatiot menee, niin Baltian maat ovat pyytäneet tukea - NATOssa on otettu pyyntö vastaan ja kartoitettu halukkuuksia ja sen perusteella sitten valittu ketkä toteuttaa. Ja näin sen pitääkin länsimaisessa puolustusliitossa mennä: Jäsenmaa pyytää apua - sitä ei siis tungeta mihinkään ilman pyyntöä - ja ketään ei lähetetä käskyttämällä operaatioon.
Olennaista tässä..ja myös aiemmissa Viroon/Baltiaan toteutetuissa, sinänsä pienimuotoisissa operaatioissa/harjoituksissa on kuitenkin mielestä se signaali minkä NATO antaa: jäsenmaata autetaan ja autetaan tarvittaessa nopeasti jos jäsenmaa kokee sen tarpeelliseksi.
En näe mitään syytä epäillä myöskään sitä, etteikö 5. Artikla toimisi, jos tilanne sellaiseksi menisi.
 
Maj.evp

Alikersantti
BAN
#13
Putinin erikoisjoukot saivat oman lentoyhtiön. Pääsevät siviilivaatteissa kaikkialle ja heillä on 32 lentokonetta.

http://en.wikipedia.org/wiki/Gazpromavia

Air fleet and infrastructure
There are 32 aircraft, of the type of Boeing 737-700, Dassault Falcon 900В, Dassault Falcon 900EX Easy, YAK-42D, YAK-40, TU-154M, AN-74 of various modifications, 101 EC120B, МiI-2, MiI-8, МП-8АМТ/МН-171, Mil-8MTV and KA-26 helicopters now in the company. All planes are made after 1990 and are equipped with modern avionics: satellite navigation systems, mid-air collision and ground proximity warning systems.
 
skärdis

Ylipäällikkö
#14
Miksi Ruotsin rannikkovalvonta lentokone on nyt Helsingin edustalla? Minulla on live-seuranta menossa, seuraan ADS-B koodeja.

Tarkkailee merta öljyvanojen tms. varalta? Sitähän suomalaiset ja ruotsalaiset tekevät yhdessä Itämerellä.

Rajaviranomaisilla on muitakin tehtäviä kuin alueellisen koskemattomuuden turvaaminen.
 
Kapiainen

Ylipäällikkö
#19
Voi helvetti! Arvaan minkälaisen mölyn tästä nostaa muutamat noista kohudosentin opetuslapsista, joita olen huvikseni seuraillut. Yksi niistä..en muista nyt nimeä...on vaahdonnut jo pitkään, että NATO suunnittelee Pohjois-Suomen valtausta ja ettei siellä länsirajaa valvo kukaan ja miten NATO:n lentokoneet koko ajan tekevät siellä sotaisia ilmatilanloukkauksia - ja nythän se kekkuli onkin siis ollut oikeassa... :D
Ja tästähän suora, looginen jatkumo niiden hörhöjen mielissä on tietenkin se, että Suomi tarvitsee nopeasti Venäjän apua ennenkuin NATOn pahikset valtaavat Pohjois-Suomen ja tuovat sinne ydinkärjin varustettuja ohjuksia tarkoituksenaan iskeä Pietariin - eli Venäjä on siis oikeassa, että NATO uhkaa Venäjää ja pyrkii tuhoamaan sen ja siksi Venäjän on toimittava ennenkuin NATO ehtii temppunsa tekemään..
Näinhän se näiden hörhelöiden ajatuksenjuoksu vaan menee...tiedä sitten pitäisikö sitä itkeä vaiko nauraa..
No, onhan Suomi kuitenkin noteerannut nuo Baltiaan tuodut NATOn koneet - toteamalla, ettei aiheuta toimenpiteitä..
 
baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#20
Valivali.. Nyt ei kaiketi ole sellaista välitöntä sodan uhkaa päällä etteikö MiGit riittäisi.

Ymmärrän toki, että NATOa vastustavia tuollaiset uutiset jurppivat, kun ensin on viikotolkulla esitetty varmana tietona, ettei NATO laittaisi tikkua ristiin Baltian tai erityisesti NATO-Suomen osalta. Kun nyt kaikesta vakuuttelusta huolimatta NATO tuntuu ottavan balttien turvallisuushuolet tosissaan, niin sitten lähetetäänkin vääränlaista kalustoa.. Joillekin se voi tulla aitona yllätyksenä, että NATO on tosimielellä takaamassa jäsenmaidensa koskemattomuutta.
Äläpäs yleistä. Minä ainakin tervehdin noita koneita mielisuosiolla. Venäjän ulkopolitiikan hoitamiseen on nyt syntynyt sellaisia piirteitä, että on varmasti paikallaan Naton lähettää hienovarainen ja provosoimaton viesti Kremliin. Millainen valmius lienee Baltiaan rakennettu ottaa vastaan Naton ilmavoimia?
 
Top