Stalinin vainojen suomalaisuhreja pitää tutkia, mutta ei tutkimusrahalla – Voisivatko apuun tulla lukuisat suomalaisuuteen ja Karjalaan keskittyneet järjestöt?
Suomalaisuhreja pitää tutkia, ellemme sitten halua pystyttää historiakuvaamme vain mielikuvapohjalle, kirjoittaa Veli-Pekka Leppänen.
Työleiriin kuuluvia parakkeja Siperian Permissä vuonna 1943. (KUVA: SOVFOTO)
Veli-Pekka Leppänen
Julkaistu: 30.1. 14:48
Veli-Pekka Leppänen (KUVA: MITRO HÄRKÖNEN)
SYKSY 1938 oli suomalaisten kauhun aikaa Neuvosto-Karjalassa. Kiihkeimmillään viiden päivän aikana tuomion sai peräti 1 382 ”Suomen vakoojaa”, ja heistä 1 353 teloitettiin ampumalla. Päiväennätys kipusi 500 tuomioon.
Neuvostoliiton vähemmistökansoista suomalaisia listittiin suhteellisesti eniten Stalinin suuressa vainossa 1937–1938.
UHRILUKUJA, kuulustelu- ja kidutustapoja valotti tutkija Jukka Rislakki keskiviikkona Gulag ja Suomi – historia ja muisti -seminaarissa Oodi-kirjastossa, jonka täydessä leffasalissa vallitsi varsin hiiskumaton tunnelma.
Alustajia oli kaikkiaan kymmenkunta, Suomesta, Venäjältä, Ranskasta ja Tšekistä.
Puheena olivat pian sata vuotta sitten puhjenneet terrorin myrskyt, mutta suomalaisittain teema on viime vuonna kuin uudelleen löydetty.
Kansallisarkisto ilmoitti vastikään, että vuosien 1917–53 suomalaistuhoa ryhdytään tutkimaan keskitetysti, ja niin ikään Suomalaisen kirjallisuuden seura alkaa koota muistitietoja.
JOS PÄÄOSASSA olivatkin suomalaiset, seminaarissa puitiin myös yleistä neuvostoterroria, vankileirien Gulag-järjestelmää ja kiinnekohtia nyky-Venäjään.
Tunnettu ranskalainen Gulag-tutkija Nicolas Werth painotti, että leirisysteemin purkua Stalinin kuoltua 1953 vauhdittivat taloudelliset seikat. Pakkotyö ei enää ollut tarpeeksi tuottoisaa.
Siksi kakkosmies Lavrenti Berija tohti vuonna 1952 esittää kahta kolmasosaa vangeista vapaaksi, mutta diktaattori tyrmäsi ajatuksen. Vapaus vangeille tuli sittemmin asteittain, muttei humaanein vaan matemaattisin perustein.
Werth arvioi leireille teljetyn kaikkiaan 20 miljoonaa vankia, ja lisäksi kuusi miljoonaa ihmistä karkotettiin.
Venäläistutkija Irina Fligen mukaan pakkotyöleireillä ammuttiin 1,1 miljoonaa vankia, leirioloihin menehtyi 1,7 miljoonaa ihmistä, kun taas kyydityksissä ja karkotuksissa ennen aikojaan kuolleita oli 1,2 miljoonaa.
Noin neljä miljoonaa kuolonuhria.
SUOMALAISTEN uhrien määrä tarkentuu lähivuosina. Tähänastiset arviot ovat liikkuneet jopa talvisodan mittaluokassa, siis yli 20 000:ssa kuolleessa, mutta mitään täsmällisiä tietoja ei ole. Tarkemmat luvut ja vainajien nimeäminen lienevät Kansallisarkiston selvityksen päämääränä.
Selvitystä on myös vähätelty. Historian professori Jukka Korpela (HS 18.1.2020) moitti kitkerästi, että tällaisia hankkeita lykätään liikkeelle normaalin tiederahoitushaun ohi, tutkimuslaitokset sivuuttaen – ja yhden arkistoviraston tehtäväksi. Korpelasta uhriluku ei liioin ”tuo mitään uutta historiakuvaamme”.
Näin voi ajatella. Kaikki tutkitut seikat luovat silti perustaa historioitsijallekin, nehän tuovat aina yllätyksiä, avaavat uusia näkymiä ja kysymyksiä – ellemme sitten halua pystyttää ’historiakuvaamme’ vain mielikuvapohjalle.
Kuten suomenvenäläinen alustaja Peter Maksimov seminaarissa tokaisi: ”Mitä vähemmän tiedät, sen paremmin nukut.”
UHRITUTKIMUS ei tiukasti ajatellen kuulu historiantutkimukseen, mutta sinällään tärkeää kuoleman kirjanpitoa se on. Jossa niin ikään seurataan lähdekritiikin sääntöjä.
Tietenkään tällaiset erityisselvitykset eivät saa leikata siivua tutkimuksen perusrahoituksesta.
Kulut pitää kattaa muin varoin. Liekö mahdollista ajatella, että lukuisat suomalaisuuteen ja Karjalaan keskittyneet järjestöt tukisivat rahallisesti suomalaisten kylmän kohtalon selvittämistä Neuvosto-Karjalassa?
Hankkeessa näkyy muutos, ettei näitä uhreja enää kuitata kommunismin jäsentenvälisenä puhdistuksena. Heidät nähdään jo laajemmasta katsannosta suomalaisina miehinä, naisina ja lapsina, jotka pahaksi onnekseen jäivät jumiin itärajan taakse.
Historian pyörä ruhjoi heidät.
www.hs.fi
Suomalaisuhreja pitää tutkia, ellemme sitten halua pystyttää historiakuvaamme vain mielikuvapohjalle, kirjoittaa Veli-Pekka Leppänen.
Työleiriin kuuluvia parakkeja Siperian Permissä vuonna 1943. (KUVA: SOVFOTO)
Veli-Pekka Leppänen
Julkaistu: 30.1. 14:48
Veli-Pekka Leppänen (KUVA: MITRO HÄRKÖNEN)
SYKSY 1938 oli suomalaisten kauhun aikaa Neuvosto-Karjalassa. Kiihkeimmillään viiden päivän aikana tuomion sai peräti 1 382 ”Suomen vakoojaa”, ja heistä 1 353 teloitettiin ampumalla. Päiväennätys kipusi 500 tuomioon.
Neuvostoliiton vähemmistökansoista suomalaisia listittiin suhteellisesti eniten Stalinin suuressa vainossa 1937–1938.
UHRILUKUJA, kuulustelu- ja kidutustapoja valotti tutkija Jukka Rislakki keskiviikkona Gulag ja Suomi – historia ja muisti -seminaarissa Oodi-kirjastossa, jonka täydessä leffasalissa vallitsi varsin hiiskumaton tunnelma.
Alustajia oli kaikkiaan kymmenkunta, Suomesta, Venäjältä, Ranskasta ja Tšekistä.
Puheena olivat pian sata vuotta sitten puhjenneet terrorin myrskyt, mutta suomalaisittain teema on viime vuonna kuin uudelleen löydetty.
Kansallisarkisto ilmoitti vastikään, että vuosien 1917–53 suomalaistuhoa ryhdytään tutkimaan keskitetysti, ja niin ikään Suomalaisen kirjallisuuden seura alkaa koota muistitietoja.
JOS PÄÄOSASSA olivatkin suomalaiset, seminaarissa puitiin myös yleistä neuvostoterroria, vankileirien Gulag-järjestelmää ja kiinnekohtia nyky-Venäjään.
Tunnettu ranskalainen Gulag-tutkija Nicolas Werth painotti, että leirisysteemin purkua Stalinin kuoltua 1953 vauhdittivat taloudelliset seikat. Pakkotyö ei enää ollut tarpeeksi tuottoisaa.
Siksi kakkosmies Lavrenti Berija tohti vuonna 1952 esittää kahta kolmasosaa vangeista vapaaksi, mutta diktaattori tyrmäsi ajatuksen. Vapaus vangeille tuli sittemmin asteittain, muttei humaanein vaan matemaattisin perustein.
Werth arvioi leireille teljetyn kaikkiaan 20 miljoonaa vankia, ja lisäksi kuusi miljoonaa ihmistä karkotettiin.
Venäläistutkija Irina Fligen mukaan pakkotyöleireillä ammuttiin 1,1 miljoonaa vankia, leirioloihin menehtyi 1,7 miljoonaa ihmistä, kun taas kyydityksissä ja karkotuksissa ennen aikojaan kuolleita oli 1,2 miljoonaa.
Noin neljä miljoonaa kuolonuhria.
SUOMALAISTEN uhrien määrä tarkentuu lähivuosina. Tähänastiset arviot ovat liikkuneet jopa talvisodan mittaluokassa, siis yli 20 000:ssa kuolleessa, mutta mitään täsmällisiä tietoja ei ole. Tarkemmat luvut ja vainajien nimeäminen lienevät Kansallisarkiston selvityksen päämääränä.
Selvitystä on myös vähätelty. Historian professori Jukka Korpela (HS 18.1.2020) moitti kitkerästi, että tällaisia hankkeita lykätään liikkeelle normaalin tiederahoitushaun ohi, tutkimuslaitokset sivuuttaen – ja yhden arkistoviraston tehtäväksi. Korpelasta uhriluku ei liioin ”tuo mitään uutta historiakuvaamme”.
Näin voi ajatella. Kaikki tutkitut seikat luovat silti perustaa historioitsijallekin, nehän tuovat aina yllätyksiä, avaavat uusia näkymiä ja kysymyksiä – ellemme sitten halua pystyttää ’historiakuvaamme’ vain mielikuvapohjalle.
Kuten suomenvenäläinen alustaja Peter Maksimov seminaarissa tokaisi: ”Mitä vähemmän tiedät, sen paremmin nukut.”
UHRITUTKIMUS ei tiukasti ajatellen kuulu historiantutkimukseen, mutta sinällään tärkeää kuoleman kirjanpitoa se on. Jossa niin ikään seurataan lähdekritiikin sääntöjä.
Tietenkään tällaiset erityisselvitykset eivät saa leikata siivua tutkimuksen perusrahoituksesta.
Kulut pitää kattaa muin varoin. Liekö mahdollista ajatella, että lukuisat suomalaisuuteen ja Karjalaan keskittyneet järjestöt tukisivat rahallisesti suomalaisten kylmän kohtalon selvittämistä Neuvosto-Karjalassa?
Hankkeessa näkyy muutos, ettei näitä uhreja enää kuitata kommunismin jäsentenvälisenä puhdistuksena. Heidät nähdään jo laajemmasta katsannosta suomalaisina miehinä, naisina ja lapsina, jotka pahaksi onnekseen jäivät jumiin itärajan taakse.
Historian pyörä ruhjoi heidät.
Kolumni | Stalinin vainojen suomalaisuhreja pitää tutkia, mutta ei tutkimusrahalla – Voisivatko apuun tulla lukuisat suomalaisuuteen ja Karjalaan keskittyneet järjestöt?
Suomalaisuhreja pitää tutkia, ellemme sitten halua pystyttää historiakuvaamme vain mielikuvapohjalle, kirjoittaa Veli-Pekka Leppänen.
www.hs.fi
