Niinistö: Nato-jäsenyys oli mahdollisuus 20 vuotta sitten

Vonka

Supreme Leader
Minusta Niinistön pitäisi puhua kymmenen vuoden takaisesta tilanteesta.

Mikäli muistan oikein 1990-luvun puolivälin, kansa oli todella NATO-vastaista. EU:n nielaisu oli jo puolelle kansaa riittävän karvas pala. Eihän se olisi mitenkään onnistunut, että vielä pikku juttu kansalaiset, nyt mennään Natoonkin. Itse olin silloin sitä mieltä, että heti vain, jos päästään. Myöhemmin tulin kriittisemmäksi.

Luonteva tekninen paikka läntiseen puolustusliittoon olisi ollut samaan aikaan, kun Baltian maat menivät. 2000-luvun alussa alkoi Putinin linja näkyä jokaiselle, joka halusi nähdä totuuden. Kansalaismielipide oli voimakkaan Nato-vastainen edelleen, ja Halonen puhui aina Venäjän "demokratisoitumiskehityksestä" aivan kuin siellä olisi ollut sellainen kehitys. 2000-luvun alussa Putin esiteltin sankarina, joka laittaa oligarkit kuriin. Venäjällä alettiin murhata toimittajia, Viron pronssisoturikiistat ym. Meidän laiska ja valtiojohtoa sekä talousmaailmaa orjaileva valtamediamme teki vain, kuten Halonen käski ja seurasi "arvojohtajaa".

Tarja Halonen, Suomen 11. presidentti vuosina 2000 - 2012, on Putinin sanojen mukaan "merkittävä suomalainen poliitikko".

Antiikin perusarvot ovat: hyvyys, totuus ja kauneus. Maailmassa on naisia, toisenlaisia kuin afrikkalaisten vereen kätensä sotkenut DDR-lobbaaja, joilla nämä arvot ovat.

I told you but you didn´t listen!!!

Anna Politkovskaja 30.8.1958 - 7.10.2006

 

baikal

Supreme Leader
Vonka kyllä pistää hartaasti asiaa kenttään, siitä kiitos ja kädenojennus.

Joo, näin jälkikäteen on helppo sanoa, että Anna Politkovskaja tiesi todella, mitä kirjoitti. Asiat rullaavat hänen kotimaassaan aivan pirun yks yhteen sen suhteen, mitä hän arvioikin.
 

JOKO

Ylipäällikkö
BAN
Voipa olla, ettei Venäjä pysy nykymuodossaan kasassa ilman jonkinlaista puolidiktatuuria. Vähemmistökansoja loikkinee emämaasta irti, jos maa palaa 90-luvun kaltaiseen tilaan.
 

jurppi

Ylipäällikkö
Voipa olla, ettei Venäjä pysy nykymuodossaan kasassa ilman jonkinlaista puolidiktatuuria. Vähemmistökansoja loikkinee emämaasta irti, jos maa palaa 90-luvun kaltaiseen tilaan.

Niin, mikä sinun mielestäsi on tuo puolikas joka ei ole diktatuuria?

Käsittääkseni Venäjällä hallitsee Putinin johtama "Yhtenäinen Venäjä"-puolue aivan samalla tavalla kuin aikoinaan Hitler ja "Kansallissosialistinen puolue" Saksassa. Venäjän kehitys kulkee niin sisäisesti kuin ulkopoliittisesti aivan samoja latuja kuin Hitlerin Saksa.

Venäjän sisäisistä asioista vastaa FSB/GRU valvomat miliisijoukot ja sotilaat. Talouselämästä vastaa hyvin kattavasti Putinin lähipiirissä olevat oligarkit.

Jos Venäjällä nousee esille pienikin Putinin vastainen liike tai jopa vain yksittäinen henkilö, heidät eliminoidaan välittömästi. En todellakaan näe missään Venäjällä demokraattista puolikasta.
 

jurppi

Ylipäällikkö
En ole ihan varma,onko Venäjän horjuttaminen järkevää. Uskon, että Putin aloittaa 3. maailmansodan ennemmin kuin luopuu vallasta

Venäjä horjuttaa itse itseään. Täysin ja ainostaan omilla toimillaan.
Muilla mailla ei ole mitään tekemistä sen suhteen kuka Venäjällä hallitsee. Se on täysin venäläisten sisäinen asia. Olipa vallassa sitten Putin tai kuka tahansa.

Maailmansotaan Venäjällä ei ole resursseja. Ja, ydinsodalla Venäjä ainoastaan tuhoaa itsensä. Siksi se ei ole ratkaisu missään tilanteessa.
 

Maidan

Respected Leader
Venäjä horjuttaa itse itseään. Täysin ja ainostaan omilla toimillaan.
Muilla mailla ei ole mitään tekemistä sen suhteen kuka Venäjällä hallitsee. Se on täysin venäläisten sisäinen asia.


Kun talon perusta on laho, se sortuu aikaisemmin tai myöhemmin.

Monelle oli selvä alusta lähtien kuka on Putin, ja ensisijaisesti hän on rikollinen. KGB/FSB mafia. Koko vallalla oleva kopla on sama pataa, rikollisia. Rikollisten hallitsema maa ei koskaan menesty.
 

Peuhkis

Luutnantti
Venäjä horjuttaa itse itseään. Täysin ja ainostaan omilla toimillaan.
Muilla mailla ei ole mitään tekemistä sen suhteen kuka Venäjällä hallitsee. Se on täysin venäläisten sisäinen asia. Olipa vallassa sitten Putin tai kuka tahansa.

Maailmansotaan Venäjällä ei ole resursseja. Ja, ydinsodalla Venäjä ainoastaan tuhoaa itsensä. Siksi se ei ole ratkaisu missään tilanteessa.
Ihminen ei ole rationaalinen eläin. Ydinsota ei ole pois suljettu vaihtoehto.
 

Maidan

Respected Leader
Harmi ettei näin viisan miehen ajatuksia käännetään suomeksi laajemmin:

"Tunnettu Putin-kriitikko ja shakkimestari Garri Kasparov kehotti länsimaita toimimaan.

Venäläinen shakkimestari ja tunnettu poliittinen aktivisti Garri Kasparov on jälleen esittänyt kovaa kritiikkiä Venäjän presidenttiVladimir Putinin toimista.

Uutistoimisto AP:n mukaan Kasparov vertasi Putinin ”yhden miehen diktatuuria” Adolf Hitlerin hallintoon.

- On väärin teeskennellä, että Putinilla voisi olla jotain jaettavissa olevia strategisia tavoitteita. Mielestäni ei ole lainkaan strategisia seikkoja, joissa hänen intressinsä olisivat yhteiset Euroopan kanssa, Kasparov sanoi Puolan Varsovassa järjestetyssä turvallisuusfoorumissa AP:n mukaan.

Kasparov sanoi myös, että Putin pitää lännen johtajien toimia heikkouden merkkinä, koska nämä ovat korostaneet, ettei sotilaallisia ratkaisuja harkita.

Nykyisin New Yorkissa asuva tunnettu Putin-kriitikko kehotti länsimaita toimimaan.

- En tiedä, mikä olisi hinta, jos tänään asetuttaisiin Putinia vastaan. Se voisi olla korkea. Kuitenkin olen oppinut historiasta, että huomenna hinta on vieläkin korkeampi. Vuonna 1936 Hitlerin pysäyttäminen olisi maksanut tietyn verran, vuonna 1937 hinta olisi ollut erilainen, 1938 hinta olisi ollut korkea ja 1939 oli jo liian myöhäistä."

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288776903159.html
 

baikal

Supreme Leader
Voipa olla, ettei Venäjä pysy nykymuodossaan kasassa ilman jonkinlaista puolidiktatuuria. Vähemmistökansoja loikkinee emämaasta irti, jos maa palaa 90-luvun kaltaiseen tilaan.

Varmasti näin on. Mutta kehityskulkua olisi ehkä voinut silti ohjata toisin päin. Kenties pitkän janan päässä olisi ollut jotain valoa muistuttavaa.
 

jurppi

Ylipäällikkö
Ihminen ei ole rationaalinen eläin. Ydinsota ei ole pois suljettu vaihtoehto.

Ydinsota on tietenkin mahdollinen, niin kauan kuin ydinaseita on tai ne ovat toimintakuntoisia.

Pitäisikö sitten antaa Venäjälle periksi jos se uhkaa hyökätä ydinaseillaan?

Koskeeko periksi antaminen vain sellaisia maita joilla ei ole omia ydinaseita?
Tai olisiko esim. NATO:n jäsenmaat turvassa?

Miten Pohjois-Korean osalta. Jos hekin innostuvat uhkaamaan vaikkapa eteläistä naapuriaan ydinaseilla tehtävällä hyökkäyksellä ?
Pitääkö vain antautua?


Itse olen ollut sitä mieltä että ydinaseita (taktisia tai strategisia) voidaan käyttää vain ja ainoastaan sellaista maata kohtaan, jolla itsellään ei ole samanlaista aseistusta. Siis kohdemaa ei kykene iskemään takaisin ja aiheuttamaan hyökkääjälle minkäänlaista vahinkoa.

Tästä syystä olen pitänyt tärkeänä että Suomi liittyisi NATO:n jäseneksi koska silloin Venäjän ydinasepelote menettää merkityksensä. Se ei voi hyökätä ydinasein koska joutuu itse samanlaisen iskun kohteeksi. Maailma kun on sellainen että viimekädessä ydinaseita vastaan voidaan taistella vain omilla ydinaseilla.

Aina jää kuitenkin mahdollisuus/olettamus jossa hyökätään vaikka tiedetään jo etukäteen että se johtaa myös omaan tuhoutumiseen.
 

Peuhkis

Luutnantti
Suomen pitäisi valmistaa oma ydinase. Alan kallistua tämän puolelle kokoajan enemmän. Ehkä voisimme toimia asian suhteen kuin israel virallisesti kieltäen aseitten olemassa olon. Tai sitten vain avoimesti sanoa sellaista kehittävän vaihtoehtona NATO jäsenyydelle.

Länsimaat saattaisivat suhtautua suomen ydinase statukseen suopeammin koska olemmehan länsimainen ja sivistynyt kansallisvaltio, eikä mikään islamilainen roistovaltio.
 

Maidan

Respected Leader
Länsi menetti 2 vuosikymmentä opettalla Venäjä elää kunnolla eikä suden perjatteiden mukaisesti. Lännelle tuli fiasko.
 

Maidan

Respected Leader
Jean-François Revel


  • Jean-François Revel (1999)
    Jean-François Revel (19. tammikuuta 1924, Marseille30. huhtikuuta 2006, Kremlin-Bicêtre lähellä Pariisia) oli ranskalainen kirjailija, journalisti ja filosofi. Hän oli syntyjäänJean-François Ricard, mutta otti myöhemmin nimimerkkinsä Revel viralliseksi sukunimekseen. Hän oli Ranskan akatemian (Académie française) 24. jäsen kesäkuusta 1997 alkaen.



    SisällysluetteloTaustaMuokkaa
    Toisen maailmansodan aikaan Jean-François Revel oli Ranskan vastarintaliikkeen jäsen. Hän opiskeli sodan jälkeen filosofiaaÉcole Normale Supérieuressa ja opetti sitä valmistuttuaan aina vuoteen 1963. Hän toimi opettajana ensin Algeriassa, sitten ulkomailla Meksikossa ja Italiassa sekä tämän jälkeen Ranskan Lillessä. 1963 mennessä hän oli ehtinyt julkaista jo useita kirjoja, ja ensimmäisen teoksen Pourquoi des philosophes ? menestys rohkaisi häntä keskittymään kirjojen ja lehtiartikkelien kirjoittamiseen.

    Poliittinen historia
    Revel piti pitkään itseään poliittisesti vasemmistolaisena ja vuoteen 1970 saakka myös sosialistina (hän yritti sosialistien ehdokkaana politiikkaan 1967 vaaleissa), mutta hänen ajatuksiaan ja kirjoituksiaan 1960- ja 1970-luvun läntisessä maailmassa pidetään pikemminkin oikeistolaisina ja liberaaleina. Tuohon aikaan nimittäin monet läntiset intellektuellit näkivätkommunismin hyvänä ja jopa tavoiteltavana yhteiskuntamuotona, kun taas Revel edusti klassista liberalismia, suosienYhdysvaltain järjestelmää ja amerikkalaistyylistä liberalismia. Hän toi näkemyksensä selvästi ilmi 1970 julkaistussa kirjassaanNi Marx ni Jésus (Ei Marxia eikä Jeesusta), josta tuli nopeasti hyvin suosittu ja joka teki hänestä kansainvälisesti kuuluisan.

    Teoksessaan Revel käsitteli 1960-luvun lopun (vuoden 1968) opiskelijoiden ja nuorison vallankumouksellisia liikkeitä sekä niiden välisiä eroja Euroopassa ja (Pohjois-)Amerikassa. Hänen mukaansa vasemmistopainotteiset eurooppalaiset liikkeet eivät pyrkineet oikeisiin päämääriin, mutta "ideologiattomat" liikkeet Yhdysvalloissa taas olivat hyvinkin rohkaisevalla tiellä vapaamielisyyden ja demokratian puolesta, juuri siksi etteivät ne nojanneet ylhäältä annettuihin ideologioihin, vaan olivat ikään kuin kasvaneet ruohonjuuritasolta. Samaten hän suomi eurooppalaista älymystöä sen ylenkatseellisesta asenteesta amerikkalaiseen liikehdintään. Yhdysvalloissa kirja sai myönteistä huomiota ja Reveliä kuvattiin vapauden filosofiksi.

    Vaikuttaminen kirjoittamisen keinoin
    Seuraavalla vuosikymmenellä Jean-François Revel jatkoi yhteiskunnallista pohdintaa kirjoissa La Tentation totalitaire(Totalitarismin houkutus) ja Comment les démocraties finissent (Kuinka demokratiat loppuvat). Kylmän sodan jatkuessa hän oli huolestunut Neuvostoliiton kasvaneesta vaikutusvallasta ja ihmetteli sitä, miten demokraattisissa maissa asuvat saattoivat nähdä myönteisiä puolia totalitaarisessa diktatuurissa. Revel kirjoitti myös fasismista ja piti typeränä joidenkin eurooppalaisten tapaa nähdä amerikkalaisessa politiikassa totalitaristisia piirteitä, kun nimenomaan monet Euroopan valtiot olivat itse suistuneet fasismiin 1920- ja 1930-luvuilla. Hän teki tunnetuksi käsitettä amerikkalaisvastaisuus(antiamerikkalaisuus); hänen mukaansa monet eurooppalaiset ja myös jotkut amerikkalaiset arvostelivat Yhdysvaltoja ilman järkevää syytä. Revel myönsi Yhdysvalloissa ja sen politiikassa kyllä olevan myös puutteita ja epäkohtia, mutta hänen mielestään se kuitenkin kokonaisuudessaan toteutti vapauden ja oikeudenmukaisuuden ihanteita paremmin kuin mikään muu maa. Revelin mukaan Euroopassa hyvin monilla oli taipumus nähdä pienetkin amerikkalaisuuden epäkohdat jättimäisinä virheinä.

    Politiikan lisäksi Revel kirjoitti laaja-alaisesti muistakin aiheista: hänen kirjansa ovat käsitelleet esimerkiksi filosofiaa, kirjallisuutta, taiteen historiaa ja gastronomiaa. Kylmän sodan päätyttyä hän kirjoitti informaation aikakauden tarjoamasta mahdollisuudesta levittää väärää tietoa suurelle yleisölle. Tämäkin kirja sai vastakaikua, mutta kriitikoiden mielestä se oli vain yritys puolustella hänen muuta vasemmistovastaista työtään. Mielipiteet Revelin poliittisesta ja yhteiskunnallisesta kirjallisuudesta ovat jakaantuneet pitkälti poliittisten näkökantojen mukaan: vaikka häntä pidetäänkin yleisesti hyvänä kirjoittajana, ja hänen usein sarkastista ja kyynistäkin tyyliään on kehuttu, eivät hänen poliittiset mielipiteensä ole vakuuttaneet samalla tavoin. Vaikka hän onkin oikeiston piirissä etenkin Yhdysvalloissa hyvin arvostettu, jopa lähes samaan tapaan kuin ihailemansa Alexis de Tocqueville, vasemmisto katsoo hänen vain sanoneen sen mitä amerikkalaiset halusivat kuulla.

    Poliittisista erimielisyyksistä huolimatta Jean-François Revel oli Ranskassakin tunnustettu ajattelija. 19. heinäkuuta 1997hänet valittiin Ranskan akatemian 24. paikan uudeksi haltijaksi. Tällä paikalla häntä edelsi Étienne Wolff. Akatemian 40 oppituolia pysyvät niille valituilla henkilöillä koko näiden loppuelämän ajan, ja vasta edesmenneille valitaan seuraaja. Niinpä Revel kuului akatemiaan kuolemaansa saakka.

    Uran päätösMuokkaa
    Eräänlaisena päätöksenä hänen uralleen oli 2002 julkaistu L'obsession anti-américaine (Amerikkalaisvastainen pakkomielle), joka ilmestyi vuoden Yhdysvalloissa tapahtuneiden syyskuun 11. terrori-iskujen jälkeen. Se on yhteenveto hänen aiemmissa kirjoissaan esiintuomista eurooppalaisen niin kutsutun amerikkalaisvastaisuuden eri puolista. Revel arvostelee edelleen eurooppalaisten tapaa keskittyä Yhdysvaltain epäkohtiin, kun Euroopan pitäisi hänen mukaansa auttaa Yhdysvaltoja sen taistelussa terrorismia vastaan. Hän pitää absurdina väitteitä, joiden mukaan Yhdysvaltain oma politiikka olisi aiheuttanut terrori-iskut, ja on sillä kannalla, että amerikkalaisten toiminta maailmanpolitiikassa hyödyttää myös Eurooppaa. Revelin näkemyksiä kutsuttiin tässä vaiheessa usein paitsi liberaaleiksi, myös konservatiivisiksi.
 
Top