Niksi-Pirkka

Creidiki

Ylipäällikkö
BAN
Trangia-Uuni:

Hajautetun sissitoiminnan toisella viikolla voi näkkärin mutustaminen maistua puulta, näin voit paistaa Trangialla tuoretta leipää.

Pyydä harmaan vaiheen aikana vaimokkeelta kertakäyttöinen alumiinivuoka, laakeaa voit käyttää suoraan, pienestä joudut avaamaan reunojen taitokset ja vetämään suoraksi. Käytä pienemmän kattilan pohjaa mallina leikkaa/taittele vuokafoliosta suuremman kattilan sisäpohjan kokoinen ympyrä. Folio kulkee mukavasti Trangiassa.

Paistaessa laita kolme pientä litteää kiveä suuremman kattilan pohjalle ja laske folio-pelti niiden varaan leipätaikina "pellille" ja Trangiaan, kattilan päälle joko paistinpannu tai jos haluat tiivimmän uunin niin talousfoliota.

Taikinan koostumus, paistoaika ja liekin koko selviää kokeilemalla.
 
Helpompi vaihtoehto: Ryöstä tuoretta leipää tapetuilta vihollisilta tai siviileiltä. :D

Eikun suomalaissotilaathan ei saa tehdä sellaista...
 
Marssien aikana on helppo sujauttaa rynkky sukkahousun sisään. Sitten sukkahousu sidotaan rinnan ympärille jolloin RK pysyy menossa mukana. Gona voi vetää RKta jopa perässään ja ase pysyy kohtuullisen puhtaana.

Jos tuntuu että hiki valuu liikaa niin sukkahousun voi ujuttaa myös päähänsä. Pitää tosin muistaa että ympärillä saattaa olla miehiä ladattujen aseiden kanssa ja pankkirosvolle näyttäminen voi johtaa pikaiseen sankarihautaan.

Jos M62sen takin hihat on liian lyhyet niin sukkahousut käy tähänkin pulmaan oikein hyvin. Ensin ratkotaan puukolla hihat irti takista ja sitten ommellaan sukkahousua väliin. Jos taas hihat on liian pitkät niin sukkahousulla voidaan hihat nostaa ylös siten että hihan suussa olevaan nappeihin (tai napinläpiin) sidotaan sukkahousun päät ja sukkahousu kuljetetaan niskan takaa, jos sukkahousut on riittävän lyhyeksi säädetty niin onhan selvää että hihat nousee ylöspäin. Jos sukkahousut ei pysy niskan takana niin sen voi kiertää kerran pari kaulan ympärille, pysyy varmasti. M91sen ja M05sen kanssa tämä ei onnistu, koska niissä on tarrat hihan suissa (ja sukkahousu ei tarraan tartu), mutta ette te semmoisia paraativarusteita saakaan.

Sukkahousuista voi tehdä myös hätävara sukat. Tämä onnistuu siten että kieritetään sukkahousua jalkaterän ympärillä kunnes jalkaterä on sukkahousun peitossa. Sukkahousua ei missään nimessä pidä solmia kiinni. Jos jalka on iso kokoinen voi olla että sukkahousu ei riitä, tällöin pitää kierittää jalan ympärille myös jätesäkkiä. On kuultu huhuja joiden mukaan villasukka tämmöisen päälle vedettynä on tosi toimiva marssivarustus etenkin kosteampiin olosuhteisiin ja toimii sellaisenaan ilman saapasta. Villasukan voi korvata myös Helsingin Sanomilla ja jeesusteipillä.
 
:a-grin: :D
Voisi melkein kuvitella että second on löytänyt Pantherin vanhan tupakka-askin.

Nyt jäädään vain odottelemaan pv:n sukkahousutilauksen kilpailutusta vai onko ne tarkoitus ryöstää vihollisen naistaistelijoilta? Jälkimmäisessä tapauksessa taitaa olla parastaa muistuttaa, että verkkosukkahousut eivät sovellu noihin kaikkiin tehtäviin mutta toisaalta toimii sissin kalaverkkona ja ruotsalaistaistelijoilla hiusverkkona.
 
Onhan verkkosukkahousuilla sekin käyttö että keskivertoreserviläisestä voi muodostaa vihollisen viesti- ja tiedustelulinnuille vastustamattoman houkuttimen. Toimii erityisesti talviaikaan, kovilla pakkasilla. Varottava erityisesti oravien vastatoimia.
 
Onko naamiovärit vähissä tai peräti loppu? Älä turhaan ala hösäämään minkään hiilen, noen tai mudan kanssa. Kaappaa goottitytön käsilaukku. Sieltä löytyy varmasti mustia meikkivärejä yhden komppanian tarpeisiin.
 
Second kirjoitti:
Marssien aikana on helppo sujauttaa rynkky sukkahousun sisään. Sitten sukkahousu sidotaan rinnan ympärille jolloin RK pysyy menossa mukana. Gona voi vetää RKta jopa perässään ja ase pysyy kohtuullisen puhtaana.

Jos tuntuu että hiki valuu liikaa niin sukkahousun voi ujuttaa myös päähänsä. Pitää tosin muistaa että ympärillä saattaa olla miehiä ladattujen aseiden kanssa ja pankkirosvolle näyttäminen voi johtaa pikaiseen sankarihautaan.

Jos M62sen takin hihat on liian lyhyet niin sukkahousut käy tähänkin pulmaan oikein hyvin. Ensin ratkotaan puukolla hihat irti takista ja sitten ommellaan sukkahousua väliin. Jos taas hihat on liian pitkät niin sukkahousulla voidaan hihat nostaa ylös siten että hihan suussa olevaan nappeihin (tai napinläpiin) sidotaan sukkahousun päät ja sukkahousu kuljetetaan niskan takaa, jos sukkahousut on riittävän lyhyeksi säädetty niin onhan selvää että hihat nousee ylöspäin. Jos sukkahousut ei pysy niskan takana niin sen voi kiertää kerran pari kaulan ympärille, pysyy varmasti. M91sen ja M05sen kanssa tämä ei onnistu, koska niissä on tarrat hihan suissa (ja sukkahousu ei tarraan tartu), mutta ette te semmoisia paraativarusteita saakaan.

Sukkahousuista voi tehdä myös hätävara sukat. Tämä onnistuu siten että kieritetään sukkahousua jalkaterän ympärillä kunnes jalkaterä on sukkahousun peitossa. Sukkahousua ei missään nimessä pidä solmia kiinni. Jos jalka on iso kokoinen voi olla että sukkahousu ei riitä, tällöin pitää kierittää jalan ympärille myös jätesäkkiä. On kuultu huhuja joiden mukaan villasukka tämmöisen päälle vedettynä on tosi toimiva marssivarustus etenkin kosteampiin olosuhteisiin ja toimii sellaisenaan ilman saapasta. Villasukan voi korvata myös Helsingin Sanomilla ja jeesusteipillä.

Aiaiai! Tärkein unohtui. Rynkyn katkenneen jousen voi korvata sukkahousuilla. Sukkahousuista tehdään lenkki, jonka etupää venytetään etutähtäimen yli ja takapää viritintapin ympäri. Sukkahousujen pysyminen viritintapissa varmistetaan jeesusteipillä. Ryhmässä kannattaa aina pitää yhtä naistaistelijaa, jotta sukkahousuja on hätätilanteessa saatavilla.
 
PST-aseiden vähyyden vuoksi joudutaan myös turvautumaan uusiokäyttöiseen aseistukseen kertasinkojen lisäksi. Sellainen on Molotovin cocktailin serkku Svåntten cocktail. Käytännössä muuten sama kuin ensinmainittu, mutta rakennetaan muovipulloon ja täytetään vedellä.

Suositellaan tarkalle heittäjälle.
 
JOKO kirjoitti:
Ryhmässä kannattaa aina pitää yhtä naistaistelijaa, jotta sukkahousuja on hätätilanteessa saatavilla.

Melkoinen ajatus tällä sukkahousuniksien määrällä! Tasalta ja puolelta on joku spanielinkatseinen urostaistelija asialla: "Voisitko riisua pöksysi, olisi kuoleentunut jousi/kadonnut pipo/kapteenilla tyyny huonosti/hilipatihippaa..." Ja takuuvarmaa on se että onnistuneen sukkahousuniksivaraston lanseerauksen jälkeen JOKO, Second ja Creidiki ammentavat ajatusten Tornionjoesta aimo annoksen PIKKUPÖKSYNIKSEJÄ...

Eikö nyt kuitenkin pidetä kansan elinvoimaisuuden takaamisesta huolta kotilomilla ja välirauhan julistamisen jälkeisen kotiuttamisen aikaan? Jututhan ovat kohta kuin konetekniikan amk-insinöörien saunaillassa sen jälkeen kun parturikampaajalinja kieltäytyi sukupuoleen ja suuntautuneisuuteen katsomatta saapumasta paikalle.
 
JOKO kirjoitti:
Second kirjoitti:
Marssien aikana on helppo sujauttaa rynkky sukkahousun sisään. Sitten sukkahousu sidotaan rinnan ympärille jolloin RK pysyy menossa mukana. Gona voi vetää RKta jopa perässään ja ase pysyy kohtuullisen puhtaana.

Jos tuntuu että hiki valuu liikaa niin sukkahousun voi ujuttaa myös päähänsä. Pitää tosin muistaa että ympärillä saattaa olla miehiä ladattujen aseiden kanssa ja pankkirosvolle näyttäminen voi johtaa pikaiseen sankarihautaan.

Jos M62sen takin hihat on liian lyhyet niin sukkahousut käy tähänkin pulmaan oikein hyvin. Ensin ratkotaan puukolla hihat irti takista ja sitten ommellaan sukkahousua väliin. Jos taas hihat on liian pitkät niin sukkahousulla voidaan hihat nostaa ylös siten että hihan suussa olevaan nappeihin (tai napinläpiin) sidotaan sukkahousun päät ja sukkahousu kuljetetaan niskan takaa, jos sukkahousut on riittävän lyhyeksi säädetty niin onhan selvää että hihat nousee ylöspäin. Jos sukkahousut ei pysy niskan takana niin sen voi kiertää kerran pari kaulan ympärille, pysyy varmasti. M91sen ja M05sen kanssa tämä ei onnistu, koska niissä on tarrat hihan suissa (ja sukkahousu ei tarraan tartu), mutta ette te semmoisia paraativarusteita saakaan.

Sukkahousuista voi tehdä myös hätävara sukat. Tämä onnistuu siten että kieritetään sukkahousua jalkaterän ympärillä kunnes jalkaterä on sukkahousun peitossa. Sukkahousua ei missään nimessä pidä solmia kiinni. Jos jalka on iso kokoinen voi olla että sukkahousu ei riitä, tällöin pitää kierittää jalan ympärille myös jätesäkkiä. On kuultu huhuja joiden mukaan villasukka tämmöisen päälle vedettynä on tosi toimiva marssivarustus etenkin kosteampiin olosuhteisiin ja toimii sellaisenaan ilman saapasta. Villasukan voi korvata myös Helsingin Sanomilla ja jeesusteipillä.

Aiaiai! Tärkein unohtui. Rynkyn katkenneen jousen voi korvata sukkahousuilla. Sukkahousuista tehdään lenkki, jonka etupää venytetään etutähtäimen yli ja takapää viritintapin ympäri. Sukkahousujen pysyminen viritintapissa varmistetaan jeesusteipillä. Ryhmässä kannattaa aina pitää yhtä naistaistelijaa, jotta sukkahousuja on hätätilanteessa saatavilla.

Ja toki rynkyssä voi korvata sukkahousuilla myös katkenneen hihnan.

Lisäksi sinkojen ollessa vähissä voi sukkahousuja käyttää ritsana tai linkona käsikranaattien tai Svantten cåcktailien saattamiseksi maaliin hieman pidemmältä matkalta.
 
noska kirjoitti:

ai piru.. ajattelin jo koposen mainitsemia pikkupöksyjä, mutta saatinhan tuohonkin niksiin sukkahousut. :a-laugh:
 
setämies kirjoitti:

Stringit vois olla hyvä vaihtoehto myöskin taikka rintsikat.

Mutta lisää sukkahousuniksejä. Ei muuta kuin solmimaan lahkeisiin sopivalle kohdalle solmut. Sitten haarusosa ja haluttu (solmujen yläpuolinen pätkä) täyteen hiekkaa. Toiset sukkahousut vetäistään vyötäröaukon suojaksi ja liimataan kynsilakalla yhteen. Sitten ekojen sukkahousujen lahkeet solmitaan niskan taakse ja tokien vyötärön ympäri ja meillä on suojaliivit.
 
No eikun! Nythän suomen armeija alkaa näyttää aikalailla paraatikelpoiselta!
Vielä kun keksitte mitä naispuolisen upseerin käsilaukulla voi tehdä niin eiköhän Suomen versio "Tulevaisuuden sotilas" projektissa ole paketissa...:)
 
Eikös se käy sellasienaan lähitaisteluaseesta ja henkiinjäämispakkauksesta samalla kertaa. Tunnetusti sitä on käytetty dump pouchina jo paljon ennen kyseisen termin keksimistä ja liittämistä lippaisiin. Olkamallisesta vo irrottaa hihnan, jota voi käyttää aseenhihnana, vyönä tai vihollisen sitomiseen/kuristamiseen. Magneettilukollisesta voi irroittaa magneetin ja laittaa sen saumasta ratkotun langan päähän professori tuhatkaunon heiluriksi ja etsiä sillä magneettisia miinoja tai hyödyntää sitä kompassin valmistamisessa.

Sisätöön en lähde edes puuttumaan kun menisi iltaan asti sitä kirjoitellessa.
 
40x46 mm kranaattipistoolin hylsy on juuri sopivan kokoinen tuikkukynttilälle ja paljon persoonallisempi kuin kaupasta hankittavat vaihtoehdot.

Lommoutunut ja siten epäluotettavaksi osoittautunut rynnäkkökiväärin teräslipas on hyvä ottaa uusiokäyttöön pullonavaajana.
 
pstsika kirjoitti:

30mm venäläisversion hylsyjä on näkynyt sangen paljon snapsilaseina titetyissä piireissä ja tuota lipasta on tuossa tarkoituksessa tosiaan näkynyt usein. Vanha asemiehen opas oli tyhjentää siitä lippaasta sisuskalut pois niin ei erehdyksessä luule sitä myöhemmin toimivaksi.
 
Tyhjät savukeaskit voi kierrättää ja pakata niihin bulkkipakattua surpluskuulaa, jotta ampumatarvikekirjanpito helpottuu ja patruunat menevät pienempään tilaan, eikä radalle aina tarvitse kiikuttaa 200/250 patruunan laatikkoa. 20 savukkeen askiin mahtuu limittäin pakattuna 10x 7.62x54R tai 15x 7.62x39 patruunoita. Askin ehjänä ja kuivana pysyminen varmistetaan jeesusteipillä ja permanenttussilla merkitään päälle kaliiperi, patruunamäärä ja patruunaerä.
 
Sadesuoja missä toinen puoli on folioa. Suojaa lämpötähystykseltä kun sinne alle menet nakkisuojaan
 
...ja on muutenkin monikäyttöinen vehje tuliaseman vuoraamisessa ettei ampuja kastu, haavoittuneen tai sairaan taistelijan suojaamisessa kylmältä jne. Tuon voisi melkein lisätä tuonne "Henkilökohtainen mukaan lähtevä varustus liikekannallepanotilanteessa" -listaan, jos vielä sattuisi mahtumaan rinkkaan... :)
 
Näin on. Ei paina edes paljoa ja esim operaattorilta irtoaa alle 15e
Moni luulee että esim roskapussi suojaa suojaa lämppäriltä mutta näin ei ole, lämppäristä katottuna näyttää kuin mitään ei olisi (aseman kattona) Myös perus ohut avaruuspeite ei ihan täysin suojaa mutta tuo suojaa.

Hoxhox tarkka-ampujat hereille, tuosta sääsuojasta voisi ehkä kehitellä röllipuvun alle kerroksen, ihon ja puvun väliin laittaisi jotain vaahtomuovi putkia mitkä pitäisi esim selän alueella ihon irti kuorivaattesta jolloin ilma vaihtuisi siellä eikä olisi niin tuskastuttavan kuuma. Mahapuolelle ei tarvisi koska yleensähän maataan maassa

Back
Top