Norjalaislehti: Onko Suomen malli parempi?

Vapaaehtoisessa kaupankäynnissä ei synny piilokuluja. Jos myyt autosi omasta mielestäsi käypään hintaan, et koe tappiota. Samoin jos varusmiehet houkutellaan armeijaan pakottamisen sijasta, piilokuluja ei käytännössä ole.

Eihän nytkään varusmiehiä pakoteta paikalle.

Joten piilokulut ovat nolla, kuten itse sanot.
 
Suomen mallissa tulisi laskea vaikka kuinka paljon Suomi säästää vuodessa koska asevelvollisuus toimii ennalta ehläisevänä toimena sodalle.

Mitenhän tämä piilosäästö pitää laskea lasketaan?
 
Viimeksi muokattu:
@Iso-Mursu ja ja @roopeluhtala pyydän että jatkatte tästä aiheesta siellä "Asevelvollisuuden täytyy muuttua"-ketjussa.
 
Gamoon, -89, lähes esihistoriallinen juttu. Takaan, ei tätä päivää.

Odotitko näkeväsi tämänhetkisiä valmiussuunnitelmia?
clear.png
Kaikkea ei Wikileaks tarjoa, vaikka Baltian suunnitelmat sitä kautta onkin tarjolla.

Tiettyjä suuntaviivoja tuosta RAND:n raportista voi hakea. Norjan maantiede on aika samanlainen kuin tuohon aikaan, eikä infrassa ole tapahtunut järin suuria muutoksia. Joitakin oppeja voi soveltaa myös Suomeen, kun käydään esimerkiksi Nato-keskustelua tai ihan vain suunnitellaan puolustusta.


Alla on joitakin raportissa esiinnousevia omasta mielestäni kiinnostavia pointteja siinä järjestyksessä kuin ne tulevat esiin. Neuvostoliiton voi monin paikoin korvata sanalla “Venäjä”, eikä merkitys muutu:


1. Norja ei salli maahansa ulkomaisia joukkoja pysyvästi rauhan aikana eikä ydinaseita. Tällä pyritään ylläpitämään hyvät naapuruussuhteet Neuvostoliittoon ja kiistämään siltä mahdollisuus hyökätä itsepuolustuksen verukkeella.

2. Norjalla on strateginen merkitys, koska se on lähellä Neuvostoliittoa: amerikkalaisten strategisten aseiden lentoreitit Neuvostoliiton Euroopan puoleisiin osiin kulkevat Norjan kautta, Norja on aivan Kuolan niemimaan ydinasekeskittymän sekä Pohjoisen laivaston läheisyydessä ja Norja on avainasemassa Neuvostoliiton pääsyssä Atlantille, jossa se voi katkaista Naton kuljetukset Pohjois-Amerikasta Eurooppaan (okei, viimeisen uhka on tällä hetkellä olematon -Huhta).

3. Strateginen asema lännen ja idän välissä yhdistettynä laajaan pinta-alaan ja pieneen väestöön estää [menestyksekkään -Huhta] puolustautumisen yksin. Toisesta maailmansodasta lähtien Norjan hallitukset ovat tunnustaneet riippuvuuden ulkomaisista vahvistuksista, ja tästä syystä Norja hakeutui Natoon ja etsi sotilaallista tukea Atlanttisista kumppaneistaan, etenkin Kanadasta, Alankomaista, Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista.

4. Kohdat yksi ja kolme muodostavat dilemman, jossa Norja on täysin riippuvainen liittolaisten tuesta sekä pelotteessa että puolustuksessa, jos pelote pettää, mutta samalla Norja katsoo liittolaistensa läsnäolon provosoivan Venäjää ja luovan epävakautta. (Kuulostaako tutulta suomalaiseen korvaan? -Huhta)

5. Norjalaiset uskoivat voivansa käyttää Nato-joukkojen päästämistä maahan vipuvartena Neuvostoliittoa vastaan, jos Neuvostoliitto hyökkäisi mihin tahansa pohjoismaahan. (Kuinka anteliasta! -Huhta)

6. Noottikriisi ja Kekkonen mainittu! En tiennyt, että Norja vihjasi Neuvostoliitolle mahdollisuutta muuttaa liittolaisten tukikohtia ja ydinaseita koskevia käytänteitään. Kirjoittajan mukaan tällä pyritiin antamaan Kekkoselle vipuvoimaa neuvotteluissa Neuvostoliiton kanssa. Tanskalaiset taas yrittivät syventää yhteistyötään [komentorakenteita -Huhta] Saksan kanssa koskien Tanskan salmien sulkemista Neuvostoliiton vastaisessa kriisissä, tavoitteena sama kuin norskeilla. (Sepittivätkö suomalaiset oman, ruusuisemman tarinansa noottikriisistä Kekkosen vallankäytön välineenä? -Huhta)

7. Kohta viisi pätee myös käänteisesti: Neuvostoliitto ymmärsi, että joko se itse tai Suomi voi vaikuttaa Norjan Nato-suhteisiin uhkaamalla Suomen puolueettomuutta.

8. Vaikka käsite “pohjoismainen tasapaino” (“Nordic Balance”) ei enää ole suosiossa [vuonna 1989 -Huhta], perusperiaate säilyy: minkä tahansa pohjoismaan toimet voivat vaikuttaa merkittävästi, jopa ratkaisevasti, alueelliseen kriisiin, jossa Neuvostoliitto on osallisena.

9. Norja ei sallinut saksalaisten harjoitella maassaan 50- ja 60-luvuilla, ymmärrettävistä sisä- ja ulkopoliittisista syistä johtuen. 1970-luvun alkupuolella tätä käytäntöä alettiin avaamaan, jonka seurauksena Saksa (FRG) osallistui AMF-harjoituksiin (Allied Mobile Force) ensin tukiyksiköillä (lääkintä). Myöhemmin oli tarkoitus sisällyttää mukaan myös viestiyksiköitä sekä taisteluyksiköistä helikopteri- ja jalkaväkiyksiköitä. Tammikuussa 1978 Norjan hallitus kuitenkin totesi yllättäen, että Saksan osallistuminen on saavuttanut riittävän tason, eikä saksalaista jalkaväkiyksikköä ole syytä sisällyttää harjoitukseen. Tuolloin Nato-liittolaiset eivät tienneet, että presidentti Kekkonen oli painostanut yhdessä Neuvostoliiton presidentti Kosyginin kanssa Norjan hallitusta sanoen, että Suomelle ei ole merkityksetöntä, kenen kanssa Norja lähentyy sotilaallisesti, ja että Norjan välien normalisointi Saksan kanssa voisi aiheuttaa sekä Suomelle että Norjalle ikäviä seurauksia. Norjan työväenpuolueen johtama hallitus kielsi väitteet, mutta muutakaan järkevää selitystä harjoitusta koskeneelle linjaukselle ei kirjoittajan mukaan ole.

10. Kun neuvostolaivasto modernisoi ja laajensi Kuolan niemimaalla 1970-luvulla ja rynnäkkökoneiden määrä alueella lisääntyi, AFNORTH ja Norja huolestuivat, ettei liittolaisten maajoukkoja välttämättä pystyttäisikään siirtämään Norjaan ajoissa. Tämä johti 1970-luvun lopulla ehdotukseen, että Yhdysvallat varastoisi yhden merijalkaväkiprikaatin varustuksen ilma-aluksineen Pohjois-Norjaan jonkin lentokentän lähistölle. Tämä laukaisi Neuvostoliiton vastalauseen, johon Norja vastasi, että materiaalin ennakkovarastointi on välttämätöntä, jotta Norja ei tarvitse ulkomaisia sotilastukikohtia maaperälleen. Sen verran Norja kuitenkin taipui, että 1980 päädyttiin sijoittamaan merijalkaväkiprikaatin materiaali Keski-Norjaan Trondheimin lähistölle. Pohjois-Norjaan sijoitettaisiin Norjan puolustusvoimien omaa kalustoa sekä britti-, hollantilais- ja kanadalaisjoukkojen materiaalia: amerikkalaiset nähtiin liian provosoivina. Vaikka ratkaisu lopulta tyydytti kaikkia osapuolia, opetus on, että Norja joutuu tasapainoilemaan sisäpolitiikan, puolueettomien naapuriensa [nyk. sotilaallisesti liittoutumattomien -Huhta], Neuvostoliiton ja ennen kaikkea pelotteen välillä.

11. 1970- ja 1980-lukujen taitteen tapahtumat asettivat norjalaisten turvallisuuspoliittisen päätöksenteon koetukselle. Norjan hallitus onnistui silti tekemään tarpeelliset muutokset huolimatta huomattavasta sisäisestä ja ulkoisesta vastarinnasta. Näitä tarpeellisia muutoksia olivat etenkin sitoutuminen ja valmistautuminen merkittäviin liittolaisten vahvistuksiin kriisitilanteessa. (Voi, kunpa mekin! -Huhta) Toisaalta julkisen keskustelun haittapuolena norjalaisten herkkyys ydinase- ja amerikkalaiskysymykselle kasvoi. Tätä kasvatti entisestään kiihtynyt amerikkalaisjoukkojen harjoitustoiminta: merijalkaväki alkoi harjoitella Pohjois-Norjassa vuosittain, ja amerikkalaiset lentotukialukset saivat toimia vuonoista käsin. Johan Holst, Norjan johtava puolustus-intellektuelli ja puolustusministeri vuodesta 1986, alkoikin puhua yhä useammin julkisuudessa amerikkalaisten laivasto- ja ilmatoiminnan mahdollisesti epävakauttavista vaikutuksista, vaikka Holst toisaalta yrittikin vakuuttaa Nato-liittolaisia Norjan sitoutuneisuudesta Natoon. [Holst on Naton kannattaja, mutta vasemmistolainen. -Huhta]

12. 1980-luvun lopun tapahtumien perusteella Neuvostoliitto oli ottanut rauhallisemman ja tehokkaamman suhteen pohjoismaita kohtaan. 1987 Neuvostoliitto tarjoutui vetämään yksipuolisesti osan taktisista ballistisista ohjuksistaan Kuolan niemimaalta. Myös merisotaharjoitukset ja toiminta Norjanmerellä tuli rajoittuneemmaksi. Kun Norja ilmoitti vuonna 1988 Saksan osallistumisesta liittolaisvahvistusten taistelujoukkoihin, ei Moskovasta kuulunut merkittäviä vastaväitteitä toisin kuin vuosikymmen aiemmin. Samaan aikaan varustautuminen Kuolan niemimaalla jatkui, kuten myös neuvostosukellusveneiden tunkeutuminen Ruotsin aluevesille. Tilanne oli monitahoinen, mutta kirjoittajan mielestä vaikuttaa siltä, että Ruotsin kansa pelkäsi Neuvostoliittoa norjalaisia enemmän.

13. Sitoutuminen liittolaisten vahvistuksiin ja materiaalin varastointiin on nykyään [v. 1989 -Huhta] yleisesti hyväksytty. Amerikkalaisten läsnäolon katto on kuitenkin saavutettu eikä tukea amerikkalaisten kasvavalle läsnäololle Norjassa ja lähialueilla ole. Muiden liittolaisten läsnäolon lisääntymistä ei kuitenkaan nähdä kielteisenä, ja tähän Norjan viranomaiset pyrkivätkin.

14. Osana hyviä naapuruussuhteita Norjan hallitus on vakuuttanut, että se päättää itse, kutsutaanko liittolaisten vahvistukset Norjaan ja milloin. Tätä käytäntöä ovat tukeneet sekä vasemmisto- että oikeistohallitukset. Vasemmiston ja oikeiston näkemykset kuitenkin eroavat materiaalin ennakkovarastoinnissa. Oikeisto katsoo sen olevan osa pelotetta mahdollistamalla nopeat vahvistukset, kun taas vasemmiston ja keskustan mielestä materiaalin ennakkovarastointi lisää jännitteitä. Puolustusministeri Holstin mukaan tämä oli vaikuttavana tekijänä, kun amerikkalaisen merijalkaväkiprikaatin kalusto varastoitiin Keski-Norjaan: vahvistukset voitaisiin kutsua jo ennen vihollisuuksien alkamista provosoimatta tulenarkaa tilannetta entisestään. Sijoituspäätökseen vaikutti myös tarve osoittaa rauhanomaisia aikeita, sillä merijalkaväki on tunnetusti hyökkäävä puolustushaara.

15. Liittolaisten ilmavoimat ovat huomattava huolenaihe Norjalle, ja niiden toimintaa on rajoitettu. Esimerkiksi merijalkaväeltä on vaadittu toistuvasti, ettei Norjaan tuoda A-6 Intruder rynnäkkökoneita, koska ne pystyvät ydinaseiden käyttöön. Norja on myös kieltänyt hiljattain [v. 1989 -Huhta] USAF:n F-111 rynnäkkökoneita laskeutumasta Norjaan. Nämä rajoitukset ovat osa hyvien naapuruussuhteiden vaalimista. Myös hävittäjät on koettu Norjassa poliittisesti epämiellyttävinä: 1982 Bodøssa harjoitellut F-15 ilmaherruushävittäjä oli mukana tunnistamassa neuvostokoneita Pohjois-Norjassa. Holst kritisoi tapahtunutta ja oli sitä mieltä, että norjalaisten pitäisi itse hoitaa tällaiset valvontatoimenpiteet: “Konsonanssissa yleisen pidättyvyyden kanssa neuvostoliittolaisten ja amerikkalaisten sotilasilma-alusten kohtaamisia arktisella alueella ["High North" -Huhta] tulisi välttää.” Lisäksi Norjan liittyessä Naton Airborne Early Warning -järjestelmään Norja vaati, että pohjoista koskevien operaatiosuunnitelmien tulee olla yhteensopivia hyvien naapuruussuhteiden kanssa, mikä on käytännössä rajoittanut valvontalennot alueella yhteen viikossa.

16. Norjan hallituksen lausunnot ja toimet viime vuosina [v. 1989 näkökulmasta -Huhta] viittaavat siihen, että Norja voisi epäröidä kriisissä: “Ei keikuteta venettä.” Tämän seurauksena Norja saattaa joutua tilanteeseen, jossa se on hyökkäyksen kohteena jo ennen liittolaisten vahvistusten saapumista. Norjan viranomaiset tunnustavat ongelman, mutta vähättelevät sitä: “Joka tapauksessa, jopa näistä varotoimista huolimatta (mm. Liittolaisten vahvistusten vastaanottoon varautuminen), vahvistussuunnitelmien täytäntöönpano riippuu siitä, milloin norjalainen vaatimus lähetetään.” Vaikka norjalaiset toimisivat viipymättä ja pyytäisivät apujoukkoja, Nato saattaa epäröidä, sillä onhan se 16 (nykyään 28 -Huhta) itsenäisen maan allianssi. Konsultaatiot jäsenten välillä voivat edetä hitaasti. Muut valtiot voivat pelätä “veneen keikuttamista” liikekannallepanon kautta. Vahvistusten tarjoajat voivat tarvita joukkojaan muualla. Kahdenväliset sopimukset Norjan ja tiettyjen liittolaisten kesken ovat mahdollisia, mutta voivat viivyttää prosessia. (Ei mitään uutta mp.net-aktiiveille: ylipäällikkö on paskahousu ja kehenkään ei voi luottaa. -Huhta)

17. Neuvostoliiton manipulaatio tai norjalaisten heikkous ei ole ainoa tai merkittävin Norjan päätöksentekokykyyn vaikuttava tekijä. Epävarmuus on. Epävarmaa ei ole ainoastaan vihollisen toimet, vaan myös liittolaisten ja liittoutumattomien maiden reaktiot. Ongelmaa kasvattavat lukuisat “signaalit”, joista pitäisi erotella tärkeät ja toimia niiden perusteella. Tätä informaation käsittelyä vaikeuttaa ihmisen ennakkokäsitykset asioista, ts. maailmankuva, joka vaikuttaa siihen, mitä signaaleja otetaan vastaan. Esimerkkinä tästä norjalaiset pitivät Ranskaa ja Britanniaa suurimpina uhkinaan ennen Norjan miehitystä Saksan toimesta v. 1940. Näistä maista myös saatiin huomattavasti äänekkäämpiä signaaleja kuin Saksasta, mikä vaikutti siihen, että Saksan uhka aliarvioitiin.

18. Voidaan ajatella, että norjalainen päätöksentekijä tulkitsee signaaleja kolmen oletuksen kautta: Naton toiminnan määrällinen ja laadullinen kasvu Norjassa ja Norjan lähialueella voisi provosoida Neuvostoliittoa, kaikilla toimijoilla on halu säilyttää status quo alueella ja Norjan pidättyväisyys yhdistettynä ulkoisten vahvistusten uhkaan voisi toimia vipuna Neuvostoliiton toimille. Jos signaaleja tulkitaan näistä lähtökohdista, on merkittävä vaara vahvistusten kutsumisen viivästymiseen. Tilannetta voisi entisestään pahentaa liittolaisten painostus vahvistusten vastaanottamiseen ja Neuvostoliiton samanaikainen ulkoinen välinpitämättömyys ja vihamielisyyden kiistäminen.



Edellä käsiteltiin raportin sisältöä tiivistelmän, turvallisuuspolitiikan ja historiallisen taustan osalta. Tulen myöhemmin kirjoittamaan toisen osan strategisista ja taktisista kuvioista.
 
Back
Top