Oikeasti operatiivisten joukkojen lukumäärä

Kapiainen kirjoitti:
Einomies1 kirjoitti:
Sitävastoin kaikki täällä virtuaalimaailmassa on parhaita kaiken alan asiantuntijoita ja PV sensijaan on täynnä pelkkiä ylisuurta palkkaa ansaitsevia pellejä jotka haaskaavat meidän rahamme toissijaisiin haihatteluihin.

Pää-osin tällä foorumilla jääty asenteissa kiinni vanhaan 1950-luvun puolustusajatteluun eikä eteenpäin uskalleta katsoa. Se 350 000 sodanajanvahvuus on yksinkertaisesti pyhä mantra jota pitää hokea hokemisen perään jolloin se uskovien toiveissa vielä realisoituu. Mennyt on mennyttä se pitäisi jo eräiden uskoa ja katsella eteenpäin eikä taaksepäin.

Onnea PV:n kouluttajille vaan!
Tässä sitä työsarkaa kun opetetaan uutta taistelutekniikkaa ja ajatusmallia....muutosvastarinta on tämän foorumin perusteella kova ja asenteiden muuttamiseen menee se 10 vuotta.

Taidat olla valitettavan oikeassa..

Edelleenkään en tosin ymmärrä mikä niinkin monia risoo siinä, että nyt ollaan menemässä taktisesti ja taisteluteknisesti eteenpäin isommilla askeleilla kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen. Nyt ollaan oikeasti menemässä eteenpäin, ei vain tekemällä kosmeettisia näennäismuutoksia ja niiden myötä uskotellen että kaikki on hyvin..
Ei ole ollut..uskon,että olisimme todella heikoilla vastustajamme kanssa jos olisimme jatkaneet maavoimien taktiikan ja taistelutekniikan suhteen samoilla linjoilla kuin tähän saakka. Nyt oli täysin oikea hetki tehdä remontti - ja ainoa asia missä PV on mielestäni hieman epäonnistunut, on se että taistelutapauudistus on kytkeytynyt voimakkaasti säästöihin ja sen myötä monen kuvitelma on se että uudistus tehtiin/tehdään koska rahaa ei ole ja sen vuoksi se on pakko tehdä. Näin asia ei ole! Taistelutapauudistus olisi tehty vaikka rahaa olisi enemmän kuin tarpeeksi.. Valitettavasti se nyt sitten yhdistyy ihmisten mielissä säästöihin ja pakon edessä tehdyksi ratkaisuksi kun muuta ei voitu. Se on tietysti tavallaan totta että muuta ei voitu kuin uudistua, mutta rahasta se ei johdu vaan siitä että vastustajan toimintakin kehittyy..ja SIIHEN on vastattava!
Varuskuntaverkon karsiminen johtuu rahan puutteesta - mutta se asia ei liity taistelutapauudistukseen.

Osa ei näe metsää puilta, sitä se on.

Kuten sanoit ensinnäkin iso osa porukasta haukkuu ja sotkee PV:n uudistuksen ja hallituksen säästölinjan. Toiseksi porataan siitä kun naapuri varustaa asevoimaansa teknisemmällä välineistöllä ja samaan aikaan PIENENTÄÄ joukkojaan. Ei itänaapurillakaan riitä samaa vertaa muskelia uudella tekniikalla höystettynä vaan kehittyvä välineistö suunnataan pienemmälle porukalle josta tehdään suorituskykyisempi.

Meillähän tätä ei sovi tehdä vaan hankkia paljon tykkejä, panssarivaunuja ja lentokoneita ja ilmatorjuntaa ja jatkaa sitten vanhaan malliin kuten Pohjois-Koreassa konsanaan...ja rahaa siirretään sitten tarpeen mukaan sosiaalimenoista ja ties mistä hopsheijaa!
 
Einomies1 kirjoitti:
Kuten sanoit ensinnäkin iso osa porukasta haukkuu ja sotkee PV:n uudistuksen ja hallituksen säästölinjan.

Samaa mieltä. Varuskuntaverkon karsimisella vastataan säästötarpeisiin - taistelutapauudistuksella vastataan vastustajan taktiseen kehittymiseen. Kaksi AIVAN ERI ASIAA, jotka kuitenkin yhdistyvät valitettavan monen mielessä yhdeksi ja samaksi asiaksi - eli rahanpuutteen sanelemiksi pakkotoimiksi.
Sanonpahan vaan että vaikka meillä olisi rahaa käytössä miljardeja, olisi taistelutapauudistus ollut se mikä se nyt on - panssaridivisioonat ja tykkiprikaatit olisivat edelleen jääneet hankkimatta..vaikka sitä joidenkin onkin ilmeisen vaikeaa niellä..
 
Back
Top