Tämä Ukrainan sota avasi itse asiassa kokonaan uuden ulottuvuuden Suomen poliittisessa historiassa, mistä olen oikeastaan kovasti mielissäni: YYA-Suomi on kuopattu lopullisesti, se näkyy Erkki Tuomiojan tai Paavo Lipposten tapaisten dinosaurusten tuskankorinoissa. YYA-Suomen kuolema näkyy myös siinä, miten Venäjän talouseliitin suhmuroinnit kaivetaan mullan alta esiin, kun ei enää ole mitään syytä hyssytellä, Putinin ja Harkimon ja Selänteen kaveriperhe Rotenberg on tästä kertakaikkisen mainio esimerkki:
Tietovuoto paljastaa Rotenbergien perheen pakotepelin
yle.fi
Pandoran lipas on avattu, eikä paluuta enää ole: Venäjää, sen poliittis-taloudellisia imperialistisia pyrkimyksia tai muita vaikuttamisyrityksiä ei voida enää käsitellä silkkihansikkain, se aika meni jo. Venäläisten suurliikemiesten ja myös tavallisten Suomessa toimivien rehellisten venäläisten liikemiesten (sellaisiakin lienee) kohdalla tämä merkitsee sitä, että he ovat jatkossa suurennuslasin alla. Alla olevan kuvan kaltaisten heppujen (tai jopa Putinin) rahoilla ei enää Suomesta ostella jäähalleja ja jääkiekkojoukkueita, saaristotontteja puolustuvoimien harjoitusalueiden tuntumasta ja syrjäisiä kiinteistöjä Pylkönmäeltä, läheltä Tikkakoskella sijaitsevaa Ilmavoimien esikuntaa ja Ilmatilannekeskusta.
Muutos on valtava! Ukrainan sota ja oligarkkien tuki sille repi auki sen ohuen silkkiverhon, minkä takana olevan kaikki tiesivät todeksi, mutta kovin harva sanoi sitä ääneen:
menestyvä venäläinen suurliikemies on varas.
Roman Rotenbergistä, Suomen kansalaisesta on tulossa mielenkiintoista jatkossa; mm. Pietarin SKA -jääkiekkojoukkueen päävalmentajana toimiva Rotenberg on mitä ilmeisemmin pysyvästi Venäjällä, sillä hän on rahanpesuepäilyjen vuoksi Jenkkilän pakotelistalla. Miten mahtaa käydä tuolle Roman Rotenbergin ehkä vielä omistamalle Långvikille?
Roman Rotenberg kiistää auttaneensa isäänsä kiertämään pakotelainsäädäntöä. Kirkkonummelaisessa kylpylässä on tuskastuttu kiinteistön pattitilanteeseen.
www.hs.fi
Långvikin kokous- ja kylpylähotellin liiketoiminta jatkuu normaalisti Ukrainan sodasta ja pakotteista huolimatta, kertoo kylpylätoiminnasta vastaava yhtiö.
www.lansivayla.fi