Olisiko Suomen armeija pysynyt kasassa jos YYA - sopimusta olisi joudutta toteuttamaan

jpl

Korpraali
Olisiko Suomen armeija pysynyt kasassa, jos kylmä sota olisi eskaloitunut sodaksi (tai sodan uhaksi) ja olisimmekin ryhmittäytyneet Neuvosto armeijan kanssa länttä vastaan? Soppatykille olisikin tullut tovereita idästä.

80 - luvun puolivälissä olin varma, että kieltäytyisin kutsusta yhteisiin sotilasharjoituksiin. (silloin niistä puhuttiin aina silloin tällöin jokin Neuvosto kentsun toimesta). Ja jos tilanne olisi muuttunut todella huonoksi ja poliitikkomme olisivat heittäneet pyyhkeen kehään ja päättäneet että taistellaan sitten Neukkujen kanssa. Olisitteko menneet?

Minä ajattelin ko. tilanteessa kulkea metsiä pitkin Ruotsin kautta Norjaan ja kuulostelemaan, josko sinne muodostettaisiin pakolaisarmeija.
 
Voipi olla, ettei harjoituksen YYA-yhteyksistä olisi viestitty yleisölle mitään. Homma olisi tullut ilmi korpraali Möttöselle sitten harjoitusten toisella viikolla, kun olisi harjoiteltu hyökkäystä venäläisen divisioonan osana.

Kyllä tuo olisi ollut aika kusinen paikka, mutta juuri sen takia uskoisin yritetyn salata kansalta tuo, että todellisuudessa soditaankin länttä vastaan. Paha sanoa, mitä tuollaisessa tilanteessa itse tekisi - tuolloin taisi vielä kuolemanrangaistuskin löytyä sodan ajan lainsäädännöstä.

Pakolaisarmeijakin olisi ollut vähän niin ja näin. Millainen olisi tappeluhalu väärälle puolelle pakotettuja maanmiehiä vastaan? Tuskin kummoinen. Pikemminkin kielitaitoisia olisi voinut muutama työllistyä tiedustelussa ja tulkkeina, mutta eipä juuri muuta.
 
Todella mielenkiintoinen kysymys. Itse olen pohtinut upseerien asemaa ja vakaumusta. Jokainen YYA-aikana sotilaaksi hakeutunut on joutunut silmäkkäin sen tosiasian kanssa, että maailmanpalossa taistelisi puna-armeijan liittolaisena.

Tuosta en ole kenenkään ammattisotilaan kuullut kuunaan puhuvan. Olisiko upseerien piirissä kehitetty jokin erillissodan doktriiniin perustuva oppi, jolla tämä hankala tulevaisuudenkuva olisi saatu pyyhittyä pois mielistä?
 
Eikö nimimerkki Kapiainen käsitellyt asiaa joskus.
Ilmapiiri ammattisotilaiden keskuudessa oli länsi myönteinen ja vahvasti neuvostovastainen.
Olisivatko sitten suostuneet kääntämään kelkkansa on kysymys johon onneksi ei saada vastausta, vain spekulaatioita.
Itse uskon, että sisällissota olisi ollut todellinen vaihtoehto tuossa tilanteessa.
 
Riippuu maastosta ja tilanteesta. Jos länsivallat olisivat olleet selkeästi hyökkääjiä ja etenkin Suomen alueelle, niin miksei. Varsovan liiton hyökkäysoperaatioon tuskin olisi ollut vapaaehtoisia liiaksi asti.
 
Kyllähän tätä maata on puolustettava riippumatta siitä kuka tänne hyökkää. Jos Nato olisi kylmän sodan aikana rantautunut turkuun niin tottakai sitä olisi vastaan vängättävä?
 
Todella mielenkiintoinen kysymys. Itse olen pohtinut upseerien asemaa ja vakaumusta. Jokainen YYA-aikana sotilaaksi hakeutunut on joutunut silmäkkäin sen tosiasian kanssa, että maailmanpalossa taistelisi puna-armeijan liittolaisena.

Tuosta en ole kenenkään ammattisotilaan kuullut kuunaan puhuvan. Olisiko upseerien piirissä kehitetty jokin erillissodan doktriiniin perustuva oppi, jolla tämä hankala tulevaisuudenkuva olisi saatu pyyhittyä pois mielistä?

Jospa "edustusviinoilla" lääkittiin tätä dilemmaa? Ehkä 200 tuhannen koskenkorvapuollon vuosikulutuksen nykytaso on jäänne näiltä ajoilta?

Omassa suljetussa piirissä on varmasti ollut monenlaista kuiskuttelua, jolla tuo on koetettu kuitata. Onhan sitä nykyäänkin....miksei tuolloin?
 
Eikö nimimerkki Kapiainen käsitellyt asiaa joskus.
Ilmapiiri ammattisotilaiden keskuudessa oli länsi myönteinen ja vahvasti neuvostovastainen.

Tuosta tuskin lienee epäselvyyttä.

Olisivatko sitten suostuneet kääntämään kelkkansa on kysymys johon onneksi ei saada vastausta, vain spekulaatioita.
Itse uskon, että sisällissota olisi ollut todellinen vaihtoehto tuossa tilanteessa.

Ei varmaankaan mitenkään mahdoton ajatus. Vaasan veri ei vapise jne.

Mahtoiko moiseen olla varauduttu ruotsalaisten tai muiden läntisten kytkösten kautta. Ei kai mahdotonta sekään.
 
Tuosta tuskin lienee epäselvyyttä.

Ei varmaankaan mitenkään mahdoton ajatus. Vaasan veri ei vapise jne.

Mahtoiko moiseen olla varauduttu ruotsalaisten tai muiden läntisten kytkösten kautta. Ei kai mahdotonta sekään.

Hehheheh. Oli varmaan. Reserviupseerit ryyppäsivät kerhomajoilla ja piirtelivät kuvia seinäpaperille ja kantaväki ryyppäsi sentään hotellitasolla.

Hevon kukut oli mitään muuta kuin kuvitelmia ja sihinöitä. Ruotsalaiset heittivät löysiä tärppejä, joihin sitten takerruttiin kuin hukkuva riukuun.
 
Mitä tahdot sanoa tällä lihavoimallani lauseella?
 
Jospa "edustusviinoilla" lääkittiin tätä dilemmaa? Ehkä 200 tuhannen koskenkorvapuollon vuosikulutuksen nykytaso on jäänne näiltä ajoilta?
Josko lopettaisit tuomasta peliin tuota vihjausta viinalla läträilyistä joka vähänkin sopivaan tai vähemmän sopivaan väliin. Jospa vaikka hankkisit vertailutietoa muista ministeriöistä ensin paljonko heidän edustuskuluista menee viinaan ennen PV:n ristiin naulaamista? Ai mutta nehän ei niitä julkistakaan! Sitä paitsi varmasti 95% tuosta viinasta juotetaan koti- ja ulkomaisille vieraille...ei kuule joukko-osaston henkilökunta viinaa valtion piikkiin juuri sitä perinnepäivän yhtä tervetulomaljaa enempää juo...omin silmin todistetusti paikalliset reservin "silmäätekevät" useammin noissa edustuskinkereissä käy ilmaista viinaa juomassa kun joukko-osaston upseeristo.
 
Nykypäivänä tilanne lienee parempi, mutta aiempien vuosien alkoholismiongelmat PV:n piirissä eivät ole varsinaisesti salaisuus. Rauhanturvatehtäviinkin lähetettiin vahvasti alkoholisoituneita kavereita.
 
Hankala kysymys. Itse olen sen verran nuori että en ole palvellut asevelvollisena silloin kun Suomi oli sotilaallisesti liittoutunut.

Eiköhän se olisi ollut niin että ase olisi kääntynyt liittolaista vastaan, jos olisi ollut YYA-sopimuksen aikana asevelvollinen.

Voisin kuvitella että kaverien isät Kainuun rajavartiostossa ja muutama muukin olisi saattanut olla ajatusta vastaan.
 
Viimeksi muokattu:
Josko lopettaisit tuomasta peliin tuota vihjausta viinalla läträilyistä joka vähänkin sopivaan tai vähemmän sopivaan väliin. Jospa vaikka hankkisit vertailutietoa muista ministeriöistä ensin paljonko heidän edustuskuluista menee viinaan ennen PV:n ristiin naulaamista? Ai mutta nehän ei niitä julkistakaan! Sitä paitsi varmasti 95% tuosta viinasta juotetaan koti- ja ulkomaisille vieraille...ei kuule joukko-osaston henkilökunta viinaa valtion piikkiin juuri sitä perinnepäivän yhtä tervetulomaljaa enempää juo...omin silmin todistetusti paikalliset reservin "silmäätekevät" useammin noissa edustuskinkereissä käy ilmaista viinaa juomassa kun joukko-osaston upseeristo.

Ihan suoraan sanoen ihmettelen kyllä sitä vieraiden määrää ja etenkin heidän janoaan. Tasaisen vauhdin taulukolla juotetaan jonnekin Koskenkorvana arvioitua viinaa 4000 pulloa per viikko. Pitää siinä nyt jonkun verran olla vieraita, eikä mitään tuohisuita sittenkään. Jos kukin isäntä hoitaa viikossa 10 pullon tarjoilun, niin isäntiä tarvitaan tuolloin 400 per viikko.

Jos viina on puolet kalliimpaa plaatua niin putelimäärä puolittuu.
 
Niin kivasti kiersit ja jätit vastaamatta. Ei mitään onnea ja menestystä politiikkaan, pärjäät varmasti ihan valtakunnantasolla noilla taidoilla.
 
Ihan suoraan sanoen ihmettelen kyllä sitä vieraiden määrää ja etenkin heidän janoaan. Tasaisen vauhdin taulukolla juotetaan jonnekin Koskenkorvana arvioitua viinaa 4000 pulloa per viikko. Pitää siinä nyt jonkun verran olla vieraita, eikä mitään tuohisuita sittenkään. Jos kukin isäntä hoitaa viikossa 10 pullon tarjoilun, niin isäntiä tarvitaan tuolloin 400 per viikko.

Jos viina on puolet kalliimpaa plaatua niin putelimäärä puolittuu.

Näinköhän puolustusvoimat tai mikään muukaan valtion instanssi ostaa itse yhtään kossupuolloa? Pienhankintojen tekeminenhän on valtiolla muutenkin työlästä ja hankalaa. Yleensä tilaisuuksiin ostetaan catering-yritykseltä tarjoilu. Niinpä paukussa on mukana tarjoilun työpanokseen liittyvät verot ja sivukulut. Lasiinkaadettuna koskenkorvapullo on kokenut melkoisen arvonlisäyksen. Ollessani valtiolla töissä sain vuosittain kaksi ravintola-annosta veronmaksajien piikkiin pikkujouluissa. Näiden juomalippujen loputtua vaihdettiin omalla porukalla paikkaa ja jatkettiin päihtymistä omasta pussista.
 
Vaikka sen viinapaukun hinta kymmenkertaistuisi tarjoiltaessa, tekee se edelleen 400 pulloa viikossa, joka on sekin todella paljon. Varsinkin kun rivimiehet eivät ole niitä juomassa.
 
Back
Top