Oraalihygienia: taistelijan hampaat

Huhta

Greatest Leader
Vanhan sanonnan mukaan lahjahevosen suuhun ei ole katsomista. Entäs reserviläisen?

Lienee selvää, että jos taistelijan purukalusto ei ole kunnossa PERKiin lähtiessä, niin ei se kaluston kunto ainakaan parane kenttäolosuhteissa. Vähänkin pidemmällä jänteellä jälki on helposti tällaista:

rebels.JPG

Kuva / Ukraine at War

Pilliin vihellettäessä lienee siis syytä pakata mukaan täysi tuubi hammastahnaa ja tehdasuusi hammasharja. Erinäisistä ksylitolituotteistakaan tuskin on haittaa taistelukentällä, tosin niiden kohdalla tila- ja painokysymykset saattavat tulla vastaan. Paras on kuitenkin pitää hampaistosta hyvää huolta kaiken aikaa ja käydä irvistelemässä ammatti-ihmisille vähintään kerran vuoteen, seuraava mahdollisuus kun ei välttämättä ole kriisitilanteessa kovin pian.

Milloin itse huollatit hampaasi viimeksi?
 
OK, kerron tositapauksen täältä Ruotsin maalta tänään. Vuoden tauon jälkeen olen huollattamassa hammaskalustoa ja tarkastuksessa todettiin kaksi lohkeamaa kahdessa hampaassa. Toinen poskihammas oli sen kuntoinen, että pakko tehdä kruunu(kallis). Ok, ei siinä mitään, mutta odotusajat 5-6 viikkoa, normaalisti, ennen oli pari viikkoa, miksi?

Noh, pienelle paikkakunnallemme saapui syystalvella n. 500 pakolaista, joiden hampaat pitää saada kuntoon. KUn Irakilaisten ja Syyrialaisten hampaat saadaan valtion laskuun remontoidua, on minun vuoro ja itse kun maksan, kaksi pientä paikkaa ja hammaskruunu maksaa euroissa n.800 . Kyllä vituuttaa.
 
@Rajajääkäri

Miten yksityinen pelittää teillä päin? Tuota laskua kuunnellessa tuntuu siltä, ettei hinta kasvaisi kovin montaa satasta, mutta mutta...
 
@Rajajääkäri

Miten yksityinen pelittää teillä päin? Tuota laskua kuunnellessa tuntuu siltä, ettei hinta kasvaisi kovin montaa satasta, mutta mutta...

Olen siinä ymmärryksessä, ettei kunnallisen ja yksityisen hammashoidon hinnoissa ole eroa, koska yksityinenkin puoli saa heti vähentää laskusta försäkringskassan osuuden.
Eikä yksityiselle puolelle meno vaikuta jonon pituuteen yhtään, koska matut on sielläkin jonossa samalla lailla, koska valtio maksaa kaiken.:mad:
 
Ymmärtääkseni taistelijan hampaista parhaimman huolen tositilanteessa pitää sokeriton ruokavalio. Toki hiilareita tarvitaan, muttei mitään bon-bon-metrilaku meininkiä.
 
Hampaat on mulla vielä suussa, mutta tuo vasemmassa alalaidassa oleva tyyppi on ottanut ihan kunnolla tomaattiin. Tuulenhalkoja on varmaan murtunut useammin kuin kerran tai pari.
 
Olen siinä ymmärryksessä, ettei kunnallisen ja yksityisen hammashoidon hinnoissa ole eroa, koska yksityinenkin puoli saa heti vähentää laskusta försäkringskassan osuuden.
Eikä yksityiselle puolelle meno vaikuta jonon pituuteen yhtään, koska matut on sielläkin jonossa samalla lailla, koska valtio maksaa kaiken.:mad:
Vaikka kuin vähentäisi, niin erikoishammaslääkärin vastanotot ovat sikakalliit.

Olen myös pettynyt julkisen terveyden hammashuoltoon.
Kariesta minulla on ollut vähän, ja siksi käynnit siellä niin harvinasia, sitten löysin yhden suhteellisen edullisen ja hyvän yksityisen hammaslääkärin, joka hoitti lohjennutta paikka silloin tällöin ja kerran laittoi pienen paikan. Sama lääkäri huomasi ientulehdusta ja passitti minua koko hammasrivin panoramaröntgeniin, sieltä tuli selväksi syy tulehdukseen - alkaava paradontiitti, hammaslääkäri neuvoi paradontologille. Joudun käymään nyt 1-2 kerta vuodessa suuhygienistilla, kerran vuodessa, sitten kerran parisssa vuodessa paradontologin tarkastuksessa plus kotihoito.

Onneksi p. huomattu varhaisvaiheessa, joten sen kehitystä voi pysähtää, eikä se ehtinyt turmella kun muutaman hampaan. Oli siis kysymys piilevästä hammaskivestä, ja julkinen hammaslääkäri ei ollut tietevinään mitään. Jopa sanoi "ei hammaskiviä". Hampaiden lopullinen kunto ja piilevät hammaskivet näkyvät kuitenkin vain röntgenissä. Ja minun piilevä hammaskivi sai olla siellä pitkään ennen kun röntgenissa näkyi luunkato.

Ien kiinnityssairauksia ovat yhtä vahingollisia hampaille kun karieskin. Ja vievät ikävä kyllä hampaat suusta kenties yhtä tehokkaasti. Tietenkään kaikille se ei tule, mutta ei karieskaan iskee kaikkiin. Me ollaan yksilöitä. Mutta julkinen hammashuolto katso ongelman läpi sormia! Siinä on sellaisetkin typeryydet jolle paradontiitti on vasta silloin kun hammas alkaa heilumaan. Mutta kuitenkin kaikialla maailmassa näin: jos on todettu paradontti pitää käydä säännöllisesti, riippujen paradontiitti asteesta perustellisessa suuhygienistin hoidossa (ultraäänellä mielummin) ja seurata hammasta. Tällöin hammasta voi säylyttää pitkään ja oma hammasta parempaa ei ole mitään.

Menin julkiselle, siinä toivossa että saan edes yhden suuhygienistin hoidon sieltä. Huonosti suomea puhuva intialainen naishammaslääkäri, ohitti välinpitämättömästi kaikki lausunnot hampaistani ja yksityisen röngenin, totesi "ei kariesta eikä hammaskiviä", sanoi "röntgeeni vasta ensi vuonna", ja siinä oli kaikki. Sain kyllä laskun. Odotin kutsua kohta jo 2 v. Nyt tajusin ettei mitään kutsua tulekaan. Ikinä.

Minulla on kuitenkin sairaus, jonka takia juuri paradontiittia ei saisi olla, ei pientäkään ja se on hoitosuositus kaikialla. Mutta paskat ne välittää enää mistään siellä julkisellä th :mad: Asenne on - jos sulla oli rahat käydä yksityisillä, mene sinne jatkossakin, tai ties mitä..

Yksi suuhygienistiksi opiskeleva tuttu sanoi että on häpeä suomalaiselle terveydenhuollolle että ienkinnityssairauksia katsotaan läpi sormien ja jätetään hoittamatta. Tuloksena on paljon hampaattomia aikuisia ja vanhuksia.

En vitsi toista kertaa mennä sinne ja maksaa tyhjästä.

Muuten hyvä hammastahna on Paradontax, se on suolainen ja pahanmakuinen mutta tekee hampaista puhtaat ja siileät ja on tehokas. Jos hampaiden välit sallivat, ja riippujen välien koosta, voitte ostaa apteekista TePe hammasvälien puhdistukseen miniharjoja, (on edullisempia Jordan Clinic Brush Between) niillä hitaasti vetämällä putsataan hammasvälit ikenen rajassa. Harjoja voi huuhdella. Tämä auttaa säilyttämään hampaitanne kun julkinen hammasterveydenhuolto syrjii matujen takia.

Sähköhammasharjalla harjaus aamuin illoin ja sokerit nollaan tietty.

Edit. Lisäys:
Jos huomatte verta ja tai/pahahajua TePe harjassa, äkkiä hammaslääkärin taistelemaan itselleen oikeutta panoramaröngeniin koko kalustolle.
Avainsanat: paradontiitti, ienkinnityssairaus, tulehdus on vaaraksi sydämelle, suuhygienistilla säännöllinen hammaskiven ultraäänipuhdistus. Oikeus säilyttää hammasta.
 
Viimeksi muokattu:
Noi iensairaudet, ei se nyt ihan niin mene että ne kategorisesti jätettäis hoitamatta. Eikä se ihan niin mene, että jos jättää sokerit syömättä niin hampaat säilyy. Ruuassa on aina sokeria jossakin muodossa, vaikket karkkipussia vetäiskään naamaan.
Hampaista kannattaa pitää helvetin hyvää huolta, vaikuttaa yleisterveyteen yllättävän paljon.
 
Äläs nyt Crane, kyllähän se niin on että jos minulle on käynyt näin niin asia on kategorisesti aina ja kaikkialla niin...

Suosittelen ainakin tutustumaan yksityiseen tarjontaan lahden eteläpuolella jos maksaa ihan omasta pussista. Mikäli löytää hyvän klinikan niin palvelu lienee ensiluokkaista ja kaikesta lystistä saa köyhtyä murto-osan. Itselläni ei Virosta kokemusta, mutta serbialainen naishammaslääkärini on ainakin hoitanut hommat ensiluokkaisesti viimevuodet.
 
Joskus se vain menee niin, että kun oikein hankala savotta alkaa, siinä on pakko todeta, ettei hetkeen partaa ajeta tai pyyhitä persettä. Mutta totta kai näissä luksusoloissa kannattaa ne tiftit hinkata.

Hampaiden hoito ei ole vain harjaamista. Itse asiassa parasta hoitoa olisi se, että syö harvoin. Ei välipaloja. Ja juomaksi vettä, ei mehuja.
 
Ja tarkennan tuota, että mehuja saa juoda ruokailun yhteydessä. Tai oletan että tarkoituksesi on sanoa, että minimoidaan "happohyökkäys".
 
Intiassa hammashoito onnistuu jopa junaa odotellessa.

Ei tarvita hammashoitajia, tuoleja, röntgeneitä yms. rikkaiden hömpötyksiä.

Helppo homma kun aikaisemmin on sentään korjattu polkupyöriä. Työ tekijäänsä opettaa!

Hampaista kannattaa pitää huolta. Pahimmillaan hammasperäinen infektio voi muuttua ns. verenmyrkytykseksi eli sepsikseksi. Tämä voi johtaa nopeasti tehohoitoon kun verenpaine tippuu infektiosta johtuen, munuaiset eivät toimi, tajunta voi alentua ja hengitys vaikeutua. Tässä yhteydessä usein infektoituneet hampaat viimeistään poistetaan.
 
Äläs nyt Crane, kyllähän se niin on että jos minulle on käynyt näin niin asia on kategorisesti aina ja kaikkialla niin...

Suosittelen ainakin tutustumaan yksityiseen tarjontaan lahden eteläpuolella jos maksaa ihan omasta pussista. Mikäli löytää hyvän klinikan niin palvelu lienee ensiluokkaista ja kaikesta lystistä saa köyhtyä murto-osan. Itselläni ei Virosta kokemusta, mutta serbialainen naishammaslääkärini on ainakin hoitanut hommat ensiluokkaisesti viimevuodet.

Serbialainen naishammaslääkäri?! Oletteko sukua @Sardaukar in kanssa? :D

Hampaista kannattaa pitää huolta. Pahimmillaan hammasperäinen infektio voi muuttua ns. verenmyrkytykseksi eli sepsikseksi. Tämä voi johtaa nopeasti tehohoitoon kun verenpaine tippuu infektiosta johtuen, munuaiset eivät toimi, tajunta voi alentua ja hengitys vaikeutua. Tässä yhteydessä usein infektoituneet hampaat viimeistään poistetaan.

Sellaisellahan nuo uhkailevat:

http://www.hammaslaakarilehti.fi/fi...-vievat-nuoria-teho-osastolle-ja-syrjaytymaan
 
On ollut reikiä nolla, kun sokeri on vähällä käytöllä ja harjaan kahdesti päivässä. Hammaskiveä tulee mutta senhän saa pois.

Sen sijaan sangen veemäinen juttu oli vanhan 90-luvulla laitetun amalgaamin alle syntynyt pulpiitti. Iso mies itki kunnes viimein pääsin juurihoitoon. Hammas ehti niin pahaksi ettei edes puutunut kunnolla. Tunsin siis joka tökkäisyn kun juurikanavaa avattiin. Siinä mietin että harva perusterve mies kokee todellista kipua, ei siis kolotusta vaan helvetinmoista tuskaa suussa, eikä muuta voi kuin puristella käsiä nyrkkiin. Muistin siinä tuolissa Suvorovin Spetsnaz-kirjasta kohdan jossa kuvailtiin vangiksi jääneen kuulustelua erikoisjoukkojen käsissä. Ekalta mieheltä viilataan hampaat luuhun asti. Toinen mies kertoo mielellään ihan mitä vain.

Jos TEOTWAWKI tulee, suosittelen iskemään särkevän hampaan suusta ennen kuin mies muuttuu uikuttavaksi kasaksi tutisevaa jellyä.
 
Tiedän tunteen. Tappelin yhden vuorokauden ennenkuin pääsin hlekuriin...oli melko tuskaisen pitkä aika.
 
On ollut reikiä nolla, kun sokeri on vähällä käytöllä ja harjaan kahdesti päivässä. Hammaskiveä tulee mutta senhän saa pois.

Sen sijaan sangen veemäinen juttu oli vanhan 90-luvulla laitetun amalgaamin alle syntynyt pulpiitti. Iso mies itki kunnes viimein pääsin juurihoitoon. Hammas ehti niin pahaksi ettei edes puutunut kunnolla. Tunsin siis joka tökkäisyn kun juurikanavaa avattiin. Siinä mietin että harva perusterve mies kokee todellista kipua, ei siis kolotusta vaan helvetinmoista tuskaa suussa, eikä muuta voi kuin puristella käsiä nyrkkiin. Muistin siinä tuolissa Suvorovin Spetsnaz-kirjasta kohdan jossa kuvailtiin vangiksi jääneen kuulustelua erikoisjoukkojen käsissä. Ekalta mieheltä viilataan hampaat luuhun asti. Toinen mies kertoo mielellään ihan mitä vain.

Jos TEOTWAWKI tulee, suosittelen iskemään särkevän hampaan suusta ennen kuin mies muuttuu uikuttavaksi kasaksi tutisevaa jellyä.
Feel u bro. Nimimerkillä, onpas takahammas kipeä, 6h myöhemin kaikki kipulääkkeet syöty ja käytypäivystykseen varmaamassa aika. Seuraavana aamuna pääsin, ehkä nukuin n. 15min. kuumaa ja kylmää vuoronperään leukaan ja poskeen.
Vanhan paikan kautta oli sontaa päässyt hampaan sisälle.
Kipua ei tarvinnut kärsiä, vetelivät sen verran reilulla kädellä puudutetta. Juurihoitoa tekivät niin ihan pikkupikkupikku riikkisen kirpas. Sattuko? ÖÄLÖÄLÄ... lisää piikkiä. No ei ois tarvinnu. Sit leikittiin päivä Stallonea toispuolihalvauksen kanssa :D
 
Minulla on ollut viisauden hampaiden poiston kanssa aina pikku haasteita...ongelmana on se, että ei puudu..laittavat aina sen normiannoksen puudutetta ja aloittavat..lisäävät kun uskovat ettei ole puutunut..5h tunnin kohdilla lääkäri tätillä oli otsa hiessä ja tuumasi, että nyt riittää...sanoin, että uudestaan en tule...kokemus sarjassaan..
Pari muuta on lähtenyt alta kolmen tunnin..tosin hermotkit katkesi oikealta puolen huulesta...reilussa vuodessa parani niin, ettei kahvit valunut rinnuksille..
 
Back
Top