proileri
Kenraali
Yllättäen kateelliset suomalaiset haluavat ajaa parhaat veronmaksajat muualle. Tämä että "puolet" suomalaisista kannattaa miljonääriveroa kertoo vain siitä yksipuolisesta vasemmiston johtamasta talouskeskustelusta jota Suomessa käydään. Se kertoo myös kaiken oleellisen siitä miksi Suomen talous on niin vaikeasti korjattava ja miksi päätöksenteko talouden ympärillä on niin vaikeaa.
Moni ajattelee, että rikkaalla on mistä maksaa mitä puolitotuutena on toki oikeinkin.. Ajatus monella pysähtyy kuitenkin tuon lauseen ympärille eikä jatku siitä eteen päin. Moni rikas maksaa järjettömiä veroja ja luo työtä sekä työpaikkoja. Suomessa pitää olla houkuttelevaa rikastua ja meillä on rikkaita liian vähän joka näkyy myös pääomien vähyytenä. Ihmisillä pitää olla unelmia rikastumisesta ja sen tuomasta elintasosta. Jos rikastumisesta rangaistaan ja lopputulos on, että rikastamulla ei saa kuin känsät ja pääsee maksamaan muiden elämisen niin kuka jaksaa nähdä vaivaa, ainakaan Suomessa. Ne fiksut ja ahkerat lähtevät muualle yhä nuorempana.
Tämä on itseänikin vasemmistossa ihmetyttänyt. Verotuksen kiristämiseen on suuria hinkuja ja "otetaan niiltä rikkailta", mutta ei Suomen talous kyllä sillä lähde nousuun että leikataan jo ennestään pienestä kakusta vielä vähän lisää siivuja, ihan vain siksi että voidaan polttaa niitä julkistalouden kaminassa. Se rikkaiden henkilökohtaisesti omistama rahamääräkään ei niin suuri ole ja siitäkin maksetaan kohtuudella veroja jo nyt.
Tarvittaisiin sellaisia uudistuksia, mitkä lisäävät sekä pien- että suuryritysten toimintaedellytyksiä. Rakenteelliset uudistukset vaan puuttuvat sekä vasemmiston että oikeiston pelikirjasta. Esim. Irlannissa talous on kasvanut huippuvauhtia viimeiset 15 vuotta, kun tehtiin radikaali veto ja leikattiin yritysveroja tuntuvasti. Suomessa keinoina ovat vain juustohöylä ja syömävelka.
Velassakaan ei olisi mitään pahaa, jos sillä rahoitettaisiin kasvua, mutta valitettavasti nekin rahat pistetään tunnin juna -projekteihin ja kaverien maahanmuuttobisnekseen. Jotain siis tarttis tehdä, mutta en tiedä mikä puolue tuolta ajaisi. Ei ainakaan oikeisto- tai vasemmistohallitus.