Orpon hallituksen politiikka ja siitä keskustelu

Mutta nyt jätän tämän hallituspolitiikka-aiheen kokonaan. Olo on yleensäkin periaatekiistoissa kuin junnuvalmentajalla, joka on ainakin tietävinään, miten peli vielä voitaisiin voittaa, mutta sen sijaan että pojat pitäisivät merkkauspaikat kolme erää, he rynnistävät jo avauksesta pöljänä jonossa laatan perässä päätyyn, koska jokaisen isä sanoi autossa, että mitä saatanaa hissutat siinä, haet sen kiekon ja menet läpi ja teet maalin! Kuulitko! Anna olla viimeinen kerta, kun...

Fanikatsomossa on vahvat tunteet. Mutta oikeat peliohjeet tulevat koutsilta.

Väinö Linna kirjoitti opettaja Rautajärvestä jotenkin, että jos sen kanssa puhuu jostain yleisestä, niin kun vaikka heinänteosta, niin sehän puhuu ihan järkeviä. Mutta annas olla, jos siirrytään politiikkaan, niin alkaa palopuheet...

Siksi minun on tämä jätettävä, etten ala julistaa mitään liian yksisilmäistä. Puhun siis vain itsestäni, en muista.
Ymmärrän päätöksen vallan hyvin. Mutta kuten kaikki päätökset, tämäkin on modifioitavissa. Uskoisin. Ei tässä sektorissa, totaalisessa hengessä kannata mitään julistaa. Sensijaan, epäilyksen piikin tökkäisy sinne ja tänne on hyvinkin toivottavaa.
 
Velkarahalla tehty koronaelvytys ei tosiaan ollut oikeaa talouskasvua. Siihen päälle nykyisen hallituksen maksamat monitoimihävittäjät, sote ja korkotason nousu niin todella pahalta näyttää. Mutta silti ihmetyttää että mistä tuo pysyvä menojen nousu edellisen hallituksen aikana tuli? Missään se ei näy paitsi korkomenoissa. Jopa Sipilän hallitus sai lainanoton kuriin.

JM7f0Ab.png

Onko se pysyvää? Huomautan, että meillä on päällä useita kriisejä. Ensin korona (ja tuet yrityksille, sosiaaliturva työttömille, terveydenhuollossa syntynyt hoitovelka jne.), sitten Ukraina (ja tuki Ukrainalle, ukrainalaiset pakolaiset, omat panostukset maanpuolustukseen, venäjänkaupan loppu...) sekä siihen päälle korkotason räjähtäminen käsiin ja sitä myötä mm. rakennusalan ongelmat. Eikä toki unohdeta tunnin junia ym. infrahankkeita, jotka eivät ole kokonaan negatiivisia asioita, vaikka näkyvätkin lyhyellä aikavälillä menoina.
 
Tässä nykyisessä surullisessa tilanteessa ollaan koska suomalaiset insinöörit eivät ole kyenneet kehittelemään suurempaa lisäarvoa tuottavia tuotteita vertailumaiden tapaan. Nokialla siihen oli mahdollisuus älypuhelimien kanssa mutta sössivät asiat. Sen jälkeen ollaankin eletty yli varojemme.
 
Tässä nykyisessä surullisessa tilanteessa ollaan koska suomalaiset insinöörit eivät ole kyenneet kehittelemään suurempaa lisäarvoa tuottavia tuotteita vertailumaiden tapaan. Nokialla siihen oli mahdollisuus älypuhelimien kanssa mutta sössivät asiat. Sen jälkeen ollaankin eletty yli varojemme.

Ne suomalaiset insinöörit on töissä ulkomailla jossa tienaa jotain nettopalkkaa, eikä tarvitse vetää perässä tätä kivirekeä.

Suomi on outo paikka siitä, että täällä on tosi monella vankka käsitys että tietävät asioista. Jos ne asiat joku kyseenalaistaa, vedetään hiekat pilluun, aletaan hermostumaan ja jopa haukkumaan valehteliaksi.

Suomen on vain lunastettava paikkansa markkinoilla tai alistuttava köyhyyteen. Ei siinä auta yhtään todellisuuden vääristelykyky tai liiton ukkojen harhaiset kuvitelmat miten markkinatalous heidän mielestä toimii.
 
Mikä on RKP:n vastuu? Näet RKP on todennäköisesti ollut se taho hallituksessa, joka on estänyt reippaat leikkaukset ns. maailmanparannusrahoista (mamut, kehitysapu jne.) ja siten siirtänyt väkisinkin leikkauspainetta kotimaan suuntaan.

Mitä tulee Museon viestissä 5343 esittämään huomioon insinööreistä ja lisäarvosta, niin pitäisi pohtia, että onko Suomi ylipäätään erittäin innovaatiovihamielinen yhteiskunta? Lähtien jo hyvin monen alan ideologislähtöisestä sääntelystä (esimerkiksi asevienti).
 
Mitä tulee Museon viestissä 5343 esittämään huomioon insinööreistä ja lisäarvosta, niin pitäisi pohtia, että onko Suomi ylipäätään erittäin innovaatiovihamielinen yhteiskunta? Lähtien jo hyvin monen alan ideologislähtöisestä sääntelystä (esimerkiksi asevienti).

Tutkimukset osoittavat minusta ihan selvästi että Suomen innovaatiojärjestelmä toimii huonommin kun vertailumaissa. Seurauksena on että työntekijät tuottavat työllään vähemmän lisäarvoa ja jäämme köyhemmiksi. Vuosikymmeniä vanha vertaus siitä että Suomessa keitetään puusta sellua ja Sveitsissä siitä tehdään käkikelloja toimii edelleen. Se mistä tämä sitten johtuu onkin jo laajempi vyyhti setviä. Voisi olla aika monella taholla peiliin katsomisen paikka...

Edit: Niin ja voisi kysyä miten tämä solmu avataan? Miten Orpon hallitus ja ammattiliitot nykytoimillaan muuttavat Suomen innovaatiomyönteisemmäksi yhteiskunnaksi?
 
Viimeksi muokattu:
Se on taas eri asia onko ammattiyhdistysliike epätoivoinen vai ei. Jos on, niin se on täysin siellä sisällä syntynyt väärä ajatus. Se ei ole hallituksen vika, vaan johtuu siitä ettei ammattiyhdistysliike itse ole pystynyt uudistumaan.

Miksi ihmeessä ammattiyhdistysliike pitäisi olla sen enempää persujohtoinen kuin nykyinen SDP-johtoinen ? Nuo puoluekäsitteet jo itsessään laskevat ammattiliittojen jäsenmäärää. Miksi ihmeessä joku haluaisi kuulua ammattiliitoon, jos sen johdon arvot edustaa täysin eri arvomaailmaa kuin itsellä on.

[ pari riviä poistettu lainauksesta ]
Ainakin ay-liikkeen nykyjohdolla ja siten myös ay-liikkeellä on kaikki syy epätoivoon. Perälauta häämöttää. Oikein tai väärin, niin tuolla tavalla asia ilmeisistä syistä koetaan.

Mitä ay-liikkeen poliittisuuteen tulee, niin käytännössä siellä jyllää aina jonkin puolueen vaalikoneisto, mikä taas karkoittaa tehokkaasti muut porukat johtopaikoilta. Jos poliittisesti värittynyt johto ei ole vasemmalta, niin sitten se on oikealta.
 
Toiseksi yrität lietsoa ilmestyskirjamaisia ennustuksia hallituksesta. Vahvistaaksesi ammattiliittojen tarinaa, että hallitus ajaa pelkästään työnantajapuolen asiaa ja haluaa jotenkin erityisesti huonontaa palkansaajien asemaa. [ asiaton kommentti poistettu lainauksesta ]
Älä jaksa. Ei minulla ole mitään agendaa.

Kunhan yritän ymmärtää miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat ja mitä he saattaisivat ajatella. Heillä kun on vähän erilainen näkymä asioihin, kuin meillä asioita iltauutisista seuraavilla. Sokeakin näkee kepillään, että hallituksen toimet ja ay-liikkeen vastatoimet ovat tällä hetkellä aivan eri mittaluokassa. Kiistassa voi siis olla, ja todennäköisesti onkin, kysymys jostain ihan muusta, kuin mille ulkopuolelle näyttää. Vaikkapa niistä kokoomuslaisten ulostuloista, joissa hykerrellään, että ensin kielletään poliittiset lakot ja sitten aletaan tosissaan tehdä toimenpiteitä.
 
Oma kokemus Teollisuusliiton alaisesta ammattiosastosta oli perseestä. Osaston vassarit ja demarit taistelivat vallasta ja kirosivat entistä pääluottamusmiestä, joka meni tekemään paikallisia sopimuksia. Työnantaja nähtiin vihollisena ja riistäjänä.
 
Milloin on viimeksi tehty jotain merkittävää joka ei ole kirjattu hallitusohjelmaan? Pl. kriisit kuten korona.
Tähän on sanontakin: "mennyt kehitys ei ole tae tulevasta". Taloushan on kriisiytymässä ja sen varjolla voisi hallituskin puolivälitarkastelussaan kehitellä kaikenlaista.
 
<snip>
Vaikkapa niistä kokoomuslaisten ulostuloista, joissa hykerrellään, että ensin kielletään poliittiset lakot ja sitten aletaan tosissaan tehdä toimenpiteitä.
Vaikka toistankin itseäni... Toimenpiteet tullaan tekemään ja jälki tulee olemaan karua. Ainoa kysymys on, tehdäänkö sisäinen devalvaatio ja kustannuskuri omin pikku kätösin nyt vai vähän myöhemmin IMF:n toimesta. Oma näkemykseni on, että IMF:n johdolla kyyti tulee olemaan kylmempää ja lähtötilanne tätä hetkeä paljon huonompi.

edit lisätty sana "nyt"
 
Ay-liike tässä on taistelemassa, ei hallitus joka toteuttaa ohjelmaansa. Työsopimuslain muutokset on kyllä listattu hallitusohjelmassa ja tuollainen vihjailu on puhdasta ay- propagandaa.
Onko täällä kaikki jotenkin häiriintyneitä, kun normaalia keskustelua ollaan koko ajan vääntämässä joksikin ay-propagandaksi? Aivan käsittämätöntä touhua. Minkä helvetin takia minä sellaista esittäisin?
 
Kerran vuoteen muistetaan aina mainostaa että suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa. Minusta tämä on vahingollista koska sittenhän ei tarvii muuttaa mitään.

Mätää on ja paljon.... Miten esim täysin ylipaisunutta julkista sektoria ja ryöstöverotusta aletaan purkamaan?

Suomi ajautuu lopulta Kreikan tapaan talousholhottavaksi ennen kuin rakenteet ruopataan kunnolla ulkopuolisten sanelemana. En itse näe muuta ulospääsyä tästä polarisoituneesta tilanteesta. Mitään uutta nokiaa on turha haikailla tähän yrittäjäviihamieliseen maahan.
 
Kerran vuoteen muistetaan aina mainostaa että suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa. Minusta tämä on vahingollista koska sittenhän ei tarvii muuttaa mitään.

Mätää on ja paljon.... Miten esim täysin ylipaisunutta julkista sektoria ja ryöstöverotusta aletaan purkamaan?

Suomi ajautuu lopulta Kreikan tapaan talousholhottavaksi ennen kuin rakenteet ruopataan kunnolla ulkopuolisten sanelemana. En itse näe muuta ulospääsyä tästä polarisoituneesta tilanteesta. Mitään uutta nokiaa on turha haikailla tähän yrittäjäviihamieliseen maahan.
IMF taisi juuri linjata, että Suomen pitäisi verottaa enemmän. Ei kannata pidättää hengitystä verotuksen keventymistä odotellessa.
 
Back
Top