Päivän vitsi

Berliinissä ilmailuministeriössä oli kokous He 280:tä ja Erich Warsitz oli myös kutsuttu ilmeisesti siihen aikaan harvinaisen suihkukone kokemuksensa takia. Tempelhofissa pilvet olivat kuitenkin siksi matalalla että laskeutuminen viivästyi ja sitä myöten myös kokous. Udet ei tätä arvostanut vaan uteli Warsitzilta miksei laskeutuminen käynyt heti kun koneessa on kuitenkin melkoiset mittaritaulut ja sokkolentovarusteet. Adjutanttinsa uskaltautui kysymään herra Kenraalieverstiltä miten tämä sitten menettelisi vastaavassa säässä. Udet tokaisi tekniikan olevan hyvin helppo, snapsilasi täytetään ja asetetaan kojetaulun päälle, niin kauan kuin mitään ei läiky yli on kone oikeassa asennossa. Adjutantti epäili ettei lasi pysyisi kauaa täynnä, johon Kenraalieverstin vastaus oli: 'Tehän olette aivan aloittelijoita. Minulla on vieressä pullo, josta lasin voi täyttää.'
 
Naapurin ekaluokkalaiselta kyseltiin ensimmäisenä koulupäivänä vanhempien ammateista.
Isänsä duunia poika ei tiennyt mutta opettaja osasi kysellä aiheen tiimoilta, lähteekö se iskä aamulla ulos ja millaisissa vaatteissa.
Poika muisti että sohvallehan tuo menee ja kirjaa lukee. Opettaja merkkasi muistiinpanoihinsa että työtön.
Ensimmäisessä vanhempainillassa ammatti tarkentui, olikin professori.

( Joidenkin mielestä miltei sama asia. )
 
Tuosta tuli mieleen kun edelliskesänä vein trailerilla sellasta pikkukaivuria ja polliisit pysäytti ja kehu että kattellaas vähän tota sun sidontaas ja näytäppäs ajokortti, siinä sit jalkauduttin trailerin viereen ja selitin pilke silmäkulmassa poliiseille että se liina mikä lepattaa on se ns. löysä pää mikä sattuu meneen samaa reittiä sen kiristetyn kanssa ja että en tiennyt että sekin pitää olla kireellä. Muutama tuhahdus ja sain jatkaa matkaa, meni reilu kk ja huomasin että vetoauto oli jääny katsastamatta....
 
Kotiapulainen meni vaatimaan emännältään palkankorotusta.

- Jaha, ja miksi katsot että sinun pitäisi saada palkankorotus?
- Silitän paidat paljon paremmin kuin sinä
- Ja kuka niin väittää?
- Sinun miehesi, ja valmistan parempaa ruokaa kuin sinä
- Kenen mukaan?
- Miehesi. Lisäksi olen paljon parempi seksissä kuin sinä!
- VÄITTÄÄKÖ MIEHENI NIIN!?
- Ei, vaan puutarhuri
- Minkälaista summaa olit ajatellut?
 
Back
Top