Pätkä Afrikasta (sudettimessa oli jotain alkua)

baikal

Supreme Leader
Sadekauden loputtua meillä sairastui kaksi peltotyttöä, niiden koti oli S:n ulkopuolella asuma-alueella. Silloin oli sotatila ja minulla oli pitkä loma kotihommia varten ja muutenkin. Jalat oli vieläkin vähän huonot verenmyrkytyksen jäljiltä, kävely oli sellaista ontumista ja kipujen kanssa pelaamista.

Silloinhan piti olla lupa päästäkseen niiden asuma-alueelle ja päätin hakea sen ensin ja samalla ottaa RJ:n kaveriksi. Yksin sinne ei oikein viitsinyt lähteä. Ajelin komendantin toimistoon ja siellä oltiin vieraanvaraisia, kun kuultiin asiani. Selitin, että kaksi peltotyttöä on kovassa yskässä ja kuumeessa, pitää viedä ne klinikalle ja kotiinsa toipumaan. Komendantti pyysi toimistoonsa ja sinne tuotiin oikeaa teetä ja sikareita ja jotain tuontikeksejäkin. Oikein pala nousi kurkkuun, kun arvelin asian olevan paskamainen. Ja olihan se, komendantti pyysi pitämään asuma-alueella silmät auki ja viivyttelemään siellä sen verran, että ehtisin vähän kuulla ja nähdä niistä touhuista.

Se oli sillä tavalla, että terrot värväsivät asutusalueilta väkeä riveihinsä melko julkeasti. Jatkuvasti häipyi porukkaa niiden mukaan. Niitähän lähti kesken työpäivänkin pelloilta varsinkin, mikä niitä niin tarkkaan vahti. Ja muutamaa aikaa myöhemmin samat nullot tulivat sitten kivääriensä kanssa riesaksi. Sekin oli tiedossa, että joskus porukkaa vietiin pakolla ja vietiin ihan lapsiakin. Siinä tehtiin suuri tyhmyys, että ei puolustettu kunnolla näitä rauhallisia m-a, keskityttiin vaan valkoisiin. Olisi pitänyt keksiä keinoja alun alkaen saada kiinni nämä bolsut, jotka värväsivät porukkaa. Kysyinkin komendantilta, että tuleekohan nämäkin tytöt seuraavan kerran meidän pellolle ak kainalossa? Komendantti sanoi, että väki ja voimat eivät riitä puolustamaan m-a. Minä sanoin, että riittäisi, kun panisitte ukot istumasta jalkeille ja vartioon.

Hommahan oli selvä, minun piti mennä asuinalueelle ja vakoilla ja kuulostella mitä siellä touhutaan? Kysyin saako RJ. tulla kaveriksi, yksin en lähtisi. Se kävi kyllä ja aseet lupasi tehtävän puolesta, ne pikku-uzit, minä en ottanut, koska minulla oli kyllä aseita tarpeeksi.

Kotona pistin tytöt jeepin takaosaan ja haettiin RJ. ja mentiin klinikalle, sieltä lääkkeet ja käskettiin levätä pari viikkoa, keuhkokuume molemmilla. Tytöt olivat hiljaa, niitä pelotti selvästi mennä kotiinsa. Matkanteko oli hidasta, vähän väliä puomi ja sotapoliisit tarkkoina, kun minulla oli ne tytöt takapoksissa. Komendantin lupa piti näyttää joka puomilla ja sittenkin katseltiin pitkään tätä meidän matkuetta. Asioita ei helpottanut RJ:n suunsoitto yhtään, sehän haistatteli paskat mennen ja tullen ja kiusasi niitä nuoria poikia. Muutenhan RJ. on parhaita kumppaneita mitä on, se puhuu palpattaa ja välillä siitä ei saa sanaa irti ja sitten taas. Ihan kuin se lataisi aina välillä puhetta.

Asuinalueen puomilla olikin vielä tarkempaa, meinasivat ottaa meidän aseet. Minä sanoin, että saatte itse viedä tytöt kotiinsa, jos otatte aseet. Sanoin tyttöjen olevan niin kipeitä, ettei niitä voinut kävelyttää kilometrikaupalla. Ja niin olikin. Aikansa mietittyään päättivät ottaa ylös vihkoon kaiken mitä autossa oli. RJ. ja minä mentiin penkalle istumaan siksi aikaa ja juotiin jotain, annoin tytöillekin siideriä. Pojanjolpit katsoivat janoisina ja nakkasin niillekin puolikkaan siideriä. Olevinaan eivät ottaneet, mutta eivät antaneet takaisinkaan, siirsivät vain lekan sivummalle.

Kun puomi nousi alkoi jännittämään oikein tosissaan. Mitähän jos siellä onkin marksilaisilla oikein kokous meneillään, kun me sinne törmätään, silloin rupeaa kyllä menemään perseelleen. Ajettiin hiljaa ja RJ tuikkasi automaattipistoolin penkin väliin kahva ylöspäin ja käsi lepäsi siinä koko ajan. Se kylähän oli sellainen yhden kadun kylä, mökkejä kahta puolta katua ja jonkin verran asutuksia niiden takanakin. On jäänyt mieleen, että kello oli noin kaksi päivällä. Tytöt pulisivat koko ajan ja kokoilivat jo kamppeitaan ja nyyttejään. Kylä oli hiljainen, ei ollut kuin vanhoja naisia ja ukkoja näkyvillä. Nuoria ei näkynyt yhtään. Sanoin RJ:lle, että missähän maleksijat on? RJ. tuhahti ja arveli pensaista löytyvän aika monia. Kaarrettiin toisen tytön kotimökin pihaan, toinen asui pari mökkiä etempänä. Maksoin palkkasaatavat käteen molemmille ja annoin molemmille pikkupaketit teetä ja sokeria ja hunajaa. Toisen äiti tuli auton luokse ja katsoi tyttöään ja sitten minua. Tiedättekö miltä näyttää, kun ihminen puhuu ja katsoo, mutta näyttää siltä, ettei se näe mitään? Se katsoi aivan kuin läpi minusta. Heikäläinen kieli on minulle tuttua ollut pikkupojasta lähtien ja ymmärsin kyllä hyvin, että mamma syytti minua tyttöjen huonosta kohtelusta ja orjuuttamisesta. Minä sanoin, että tytöt ovat tehneet sovittua työaikaa koko ajan, ei yhtään yli, on järjestetyt pesupaikat ja kolme ateriaa päivässä ja lihaa joka aterialla. Nukkumapaikat sanoin olevan paremmat kuin yksikään mökki tässä kylässä ja juopottelu on meidän tilalla kielletty, ja se mahdoton jatkuva nussiminen kenen kanssa vain sattuu huvittamaan. Sanoin vielä, että meidän tilalla ainoa, joka on saanut selkäänsä viimeisen 30 vuoden aikana olen ollut minä, joka sain isäukolta remmiä silloin tällöin.

Mamma lauhtui sen verran, että pyysi meidät majaan. Vilkaisin RJ:ta ja suostuttiin. Mamma pani teen tulelle ja tyttö meni maate. Olen varma, että tyttö ikävöi omaa punkkaansa meidän tilalla. Asetuttiin istumaan lopulta kuistille, että nähtiin auto koko ajan ja siinä vieressähän se olikin, mielessä oli se, että siitä varastetaan kaikki irtoava, jos sen jättää silmistään ja toiseksi autossa oli meidän aseet. Teki mieli pitää ne näkyvillä ja saatavilla.

Mamman kanssa puhuttiin niitä näitä. Kysyin, että taitaa olla hyvä työtilanne, kun ei ketään nuoria näy pihalla. Mamma oikein hätkähti ja sanoi ihan suoraan: nuoret on viety pois. Minä heittäydyin hölmöksi ja kysyin: minne ne on viety ja kuka vei? Onko ne maatiloilla vai missä? Mamma sanoi, että meidän on ihan parasta lähteä ennen iltaa, kylään tulee iltayöstä väkeä, jotka tappaa meidät, jos tapaavat.

jatketaas myöh.
 
Ah tämä juttu! Hytvä että Baikal muisti pistää jatkoja.

Yiritn ryhtyä tässä selventämään asian taustoja tuoreemmille lukijoille, nyt kun Susi1:stä ei edellisiä osia ole saatavilla... No ymmärin tai pikemminkin älysin että en itse asiassa tiedä tarinan taustoja juurikaan. Ehkä kuitenkin parempi että Baikal itse kertoo taustaa ja muuta tarinaan liittyvää. Itse joutuisin turvautumaan oletuksiin joiden mukaisesti olen tarinaa lukenut ja tulkinnut, tehden vääryyttä niin kertomukselle, kertojalle, kuin Baikalillekin.

Sääli että edelliset osat on hävinneet nyt susi1:n poismenon myötä. Kertomus on varsin hyvä ja mielenkiintoinen.
 
Nämä jutut on korjattu talteen erään sukututkimuksen yhteydessä, pääosin. Vihkokamaa ja osin englanninkieltä. Kertoja on itse rhodesialainen (tuossa vaiheessa). Koko tarina on noin 40 vuoden mittainen, mutta yritän poimia kertomuksia Chimurengan ajoilta. Kertojan isä ja äiti eivät olleet syntyperäisiä rhodesialaisia vaan muuttaneet muualta maahan. Nimiä en kerro, enkä kaikkia haukkumasanoja esittele ja joitain yksityiskohtia oikaisen, että lukija pysyy mukana. Teksteissä on selviä asiavirheitä, vuosilukuvirheitä yms. mutta en korjaile. Tämäkin herrasmies jätti selvästi paljon kertomatta taas toisaalta oli hyvin avoin ihminen, intohimoinen metsästäjä ja ahne karjankasvattaja. Mutta toisaalta tietojeni mukaan piti myös työntekijöistään huolta ja auttoi heitä, järjesti lääkäriapua ja koulutusta, kohensi asuinoloja ja järjesti valistustilaisuuksia. Suunnilleen tätä rataa.
 
Paasin taalla paikan paalla haastattelemaan Selous Scouttia. Aika tiukkaa settia. En aikaisemmin ihan tiennyt kuinka kovia poikia nama oikeasti olivat 70 luvulla. Valtioiden rajoista piittaamattomia todellisia sisseja, joiden kostoiskua eivat terrot pystyneet Mozambikiin tai Sambiaan pakenemalla valttamaan. Monille vaan tuntui nakojaan jaavan se sotavaihde paalle. Samoja hessuja heiluu viela nykyisillakin sotanayttamoilla.

Voin kirjoittaa tarinan kunhan saan taas aakkoset kayttooni.

PAMWE CHETE!
 
chigeen kirjoitti:
Paasin taalla paikan paalla haastattelemaan Selous Scouttia. Aika tiukkaa settia. En aikaisemmin ihan tiennyt kuinka kovia poikia nama oikeasti olivat 70 luvulla. Valtioiden rajoista piittaamattomia todellisia sisseja, joiden kostoiskua eivat terrot pystyneet Mozambikiin tai Sambiaan pakenemalla valttamaan. Monille vaan tuntui nakojaan jaavan se sotavaihde paalle. Samoja hessuja heiluu viela nykyisillakin sotanayttamoilla.

Voin kirjoittaa tarinan kunhan saan taas aakkoset kayttooni.

PAMWE CHETE!

Hienoa! Ja lykkyä pyttyyn askareissasi siellä.
 
baikal kirjoitti:
Hienoa! Ja lykkyä pyttyyn askareissasi siellä.

Ääkköset on käytössä taas ja pytyt tuli täyteen askareissa. Nyt on vaan niin, että en taida jaksaa ihan heti kuitenkaan mitään ihmeitä alkaa kirjoittelemaan varsinkin kun kattava SS:n oma sivustokin löytyy netistä. Jos ketä kiinnostaa niin lukekaa tuolta.

http://selousscouts.tripod.com/index.htm

Tapaamani SS veteraanin nuotiotarinat käsitteli muutenkin lähinnä operaatioiden aikana sattuneita kohtaamisia vaarallisten riista eläinten kanssa. Näitä Scoutit joutuivat kuitenkin monesti varomaan enemmän kuin terroristi neeker...., arvostettujen ja rakastettujen Mugaben alkuperäsi heimo vapautussotureiden kohtaamisia. :dodgy:
 
chigeen kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Hienoa! Ja lykkyä pyttyyn askareissasi siellä.

Ääkköset on käytössä taas ja pytyt tuli täyteen askareissa. Nyt on vaan niin, että en taida jaksaa ihan heti kuitenkaan mitään ihmeitä alkaa kirjoittelemaan varsinkin kun kattava SS:n oma sivustokin löytyy netistä. Jos ketä kiinnostaa niin lukekaa tuolta.

http://selousscouts.tripod.com/index.htm

Tapaamani SS veteraanin nuotiotarinat käsitteli muutenkin lähinnä operaatioiden aikana sattuneita kohtaamisia vaarallisten riista eläinten kanssa. Näitä Scoutit joutuivat kuitenkin monesti varomaan enemmän kuin terroristi neeker...., arvostettujen ja rakastettujen Mugaben alkuperäsi heimo vapautussotureiden kohtaamisia. :dodgy:

Tarkoitatko, että selousien opponentit halusivat hieman "väistellä" kohtaamisia näiden paviaaninsyöjien kanssa? Onko näitä entisiä sotilaita minkä verran ph:n hommissa siellä, mitä arvelet? Kerrohan joku metsästysjuttu, jahka olet toipunut.
 
baikal kirjoitti:
Tarkoitatko, että selousien opponentit halusivat hieman "väistellä" kohtaamisia näiden paviaaninsyöjien kanssa? Onko näitä entisiä sotilaita minkä verran ph:n hommissa siellä, mitä arvelet? Kerrohan joku metsästysjuttu, jahka olet toipunut.

Ne Selous Scoutit jotka vielä asuvat Zimbabwessa eivät ymmärrettävästi pidä kovin suurta ääntä itsestään ja toimistaan vastaiskuosastoissa. He kun kuitenkin hävisivät sodan. Moni toimii edelleenkin ammattilaisena metsästyksen parissa, mutta harvempi kuitenkaan enää aktiivisena PH:na, vaan pikemminkin outfittereinä ja freelancereina. Liekkö perua puskasotien ajoilta vai mistä, mutta vielä tänäkin päivänä näiden miesten tyyneys tiukoissa tilanteissa ja kyky seurata jälkeä on jotain aivan käsittämätöntä.

Metsästysjuttu hmmmm,.. mainitsit tuossa paviaaninsyöjät. Scoutit tosiaan treenasivat puskassa selviytymiskykyjään syömällä mätänemistilassa olevia paviaanin raatoja. Tuoreen paviaanin osalta kuulin hyvän valmistusvinkin, kyseisen ruoka kerhon ex- jäseneltä.

Napataan paviaani, otetaan takki pois ja tehdään nuotio. Kytevä leadwood tukki on paras, sillä siitä tulee tasainen lämpö pisimpään, mutta toki muutkin puut kelpaa. Ongelma on, että savunmuodostusta tulisi välttää ja kuitenkin täysikokoinen paviaani vaatii pitkän kypsytysajan. Kun hiillos on riittävän suuri ja paviaani on kuolonjäykistynyt haluttuun asentoon nostetaan se istumaan hiilikasan päälle. Tämä asento on tärkeä. Jalat laitetaan ns lootusasentoon ja toinen käsi ojennetaan nuotion ulkopuolelle kämmenpuoli ylös. Siihen laitetaan omena, sitruuna tms. hedelmä. Paviaani on kypsä kun sen koura kuivuessaan rusentaa hedelmän. Homma kuulemma tosiaan toimii. Tiedusteluihini mikä osa paviaanista on parasta sain vastaukseksi; Sen jälkeen kun on syönyt kymmenen päivää samaa mädännyttä paviaania "raakana",...mikä vaan. :a-lipsrsealed:
 
jahas.

Me katseltiin RJ:n kanssa toisiamme ja hörpimme teetä. Sanoin mammalle, että niinkö on asiat? Mamma vaan nyökkäsi ja ryhtyi huitomaan riepunsa kanssa kärpäsiä ja roskia pöydältä. Sanoi järjestävänsä tytölle kyydin, kunhan paranee. Annoin mammalle taskusta pari seteliä ja nyökkäsin. Lähdettiin kylästä ja ei ehditty ajaa kuin juuri ulos kylästä, kun nähtiin sellaisessa pienessä rinteessä nulloja oikein rivissä, aseissa hampaita myöten. Taisivat pääasiassa istuskella ja tupakoida. Nostin oman kiväärini pystyyn ohjaamossa ja RJ morjesti leveästi. Sanoin, että älä saatana härnää niitä, näethän mitä tuo porukka on, maastopukuja ja aseet jokaisella.

Puomilla sanottiin, että siellähän on marksilaisia kylän reunassa iso joukko. Paikalle tullut upseeri kohautteli olkiaan ja sanoi, että jaa. Minua harmitti välinpitämättömyys ja RJ alkoi haistattelemaan ihan suoraan. Upseeri hikoili kuin possu ja lähti parakille. Heti tulikin pikku käppänä kapteenin arvoinen taisi olla. Hän kätteli meidät ja tarjosi tupakkaa. Kyseli kaikkea ja arveli olevan parasta, että lähdetään kotiimme. Minä sanoin, että jos ette kopsaa nulloja niin ne ovat ennen yötä kylässä. Vievät mukanaan viimeisetkin nuoremmat asukkaat. Kapteeni sanoi, että kaikella on aikansa. Hyppäsimme autoon ja ajoimme meille.

Se aika oli sellaista, että aina kuuli jotain sattuneen. Milloin marksilaiset iskivät koululaisbussiin tai valkoisten farmeille tai sitten matkustajiin. Niihin aikoihin alkoi kuulua ensimmäisiä kertoja arveluja, että valkoiset tämän taitaa muuten hävitä. Siitä puhuttiin luotettujen kesken. Aika moni oli tyytymätön omiinkin johtajiin. Näin jälkeenpäin tuntuu siltä, että saarto alkoi tehdä tuohon aikaan selvää valkoisista. Hinnat oli kovat ja kaikesta alkoi olla puute. Sitten se, kun monta vuotta oli jatkunut paine ja huoli siitä, miten tässä käy ja joudutaanko lähtemään kaupunkiin pois farmilta. Aika moni oli naulannut ikkunat kiinni ja lähtenyt, varsinkin syrjäisimpien tilojen väki. Ne paikat olivat sitten aivan tuuliajolla eikä niihin myöhemminkään ketään enää tullut.

Niihin aikoihin taisi olla minulla sotilaslääkärintarkastus ja annettiin lisälomaa, vaikka jalat olivat jo paremmat, mutta eihän ne koskaan parantuneet entiselleen. RJ joutui puskiin pikakoulutettuna radistina. Siitä reissusta hän kertoi vasta vuosia myöhemmin hirveässä kännissä. Olihan se ollut aikamoista. Kuuteen viikkoon voi kyllä sopia kaikkea. Ja sitten kohta sota olikin jo loppupuolella, kaikenlaista hälinää ja tapahtumia. Huoli tulevaisuudesta oli kova. Ja olimme köyhtyneet kovasti, menettäneet karjaa, pilalle menneitä vesipaikkoja, aidat rappiolla ja ajoneuvot ihan lopussa, kun ei ollut saatu varaosia eikä voiteluaineita eikä mitään. Kyllä siinä aika tyhjästä lähdettiin. M-t olivat sitten hirveän röyhkeitä ja uhkailivat ja pelottelivat, ei niille valkoiset antaneet periksi. Olen varma tänäkin päivänä, että he hävisivät sodan, vaikka saivatkin vallan. (tässä kohtaa varsin synkkää yhteiskuntapoliittista arviota, ja vähintään karua luonnehdintaa, mitä tulee Chimurengan voittajiin, en viitsi panna esille)
 
Tässä jää nyt yksi taistelukuvaus väliin, minun pitää sopivan ajan tullen käydä läpi nuo paperit ja kursia niihin järjestys. Seuraavaksi sitten tekstiä siitä kuinka kertoja ryhtyi hommaamaan pääomaa uuteen yritykseen. Yhtiökumppaniksi lähtee RJ ja eräs entinen palkkasotilas vaimoineen.
 
baikal kirjoitti:
Tässä jää nyt yksi taistelukuvaus väliin, minun pitää sopivan ajan tullen käydä läpi nuo paperit ja kursia niihin järjestys. Seuraavaksi sitten tekstiä siitä kuinka kertoja ryhtyi hommaamaan pääomaa uuteen yritykseen. Yhtiökumppaniksi lähtee RJ ja eräs entinen palkkasotilas vaimoineen.

ääh, piti korjata jo eilen illalla, mutta tarkistin: tuo "palkkasotilas" onkin entinen opettaja ja vaimonsa sairaanhoitaja, jäivät vaille duunia, kun kansa voitti sodan. Ylipäätään monet valkoiset putosivat käsittääkseni aika lailla tyhjän päälle. Kertojan kotitilakin menetti noin puolet karjastaan sodan aikana ja ajoneuvot olivat käytännössä finaalissa. Työväki häipyi kaupunkeihin ja käsittääkseni tupakanviljely kärsi tästä erittäin vakavasti. Työväki halusi tulla takaisin aika nopeasti lähtönsä jälkeen, kun vallankumous näytti oikeat kasvonsa eli tarjolla ei ollutkaan mitään muuta kuin röttelöasuminen ilman toimeentuloa ja kovaotteinen poliisi väriltään erilainen kuin ennen.
 
Back
Top