Pahkasikaan verrattavat uutiset

Sarasvuo kuittasi hyvin, että nehän olisi pitänyt hakea Horneteilla.

Eikö nukuta suakaan 😂
No ei, ikävä kyllä. Enkä voi syyttää edes kahvia.
Mutta jos vielä asuisin Suomessa vapojen kanssa, niin ehdottomasti olis pitänyt sopia tapaaminen sun ja poikies veneen kanssa,
Idän kuha-apajat kiinnostavat, vastineeksi voisin tarjota Lautta-, Koivu-, Hana- ja Karhusaaren tasapohjaisten mutaikkojen parhaat siian pohjaongintanokat siitä suoraan espoolaisittain.
Alkukeväästä.

Emme ole Espoossa kateellisia, emmekä ole köyhänkipeita tässä asiassa. MOT.

Alamitat toki täyttyy... reserviläisveli.
 

en tiedä miksi vankilassakin ei pääsisi käyttämään nettiä esim. vuokran tai muiden laskujen maksamiseen.
Itse laitoin eilen netti pankissa vuokrat koko vuodeksi. Kuun ekana päivänä kun herää niin tietää että vuokra on maksettu
Niin että rikollinen puhuu totta? No ei.

Vanki voi käyttää vapaasti siviilissä olevaa henkilökohtaista pankkitiliään vankilan ulkopuolisiin tarkoituksiin. Vaikka muurien sisällä ei käydä verkkopankissa, vanki voi hoitaa siviilitilin raha-asioitaan postitse lähetettävien pankkien maksupalvelukuorien ja tilisiirtolomakkeiden avulla. Tällä tavoin hoituvat esimerkiksi laskujen, vuokran tai asuntolainan maksu.

Pönkä meni vankilaan huhtikuussa ja vuokranmaksu loppui marraskuussa. Sitten hän ehdotti, että toisi myöhemmin (tai joku muu toisi) käteistä... 😎

Harvoin linnassa istuvalle tuloja siviilitilille rapsahtelee. Onhan sekin mahdollista, jos joku maksaa.
 
Niin että rikollinen puhuu totta? No ei.

Vanki voi käyttää vapaasti siviilissä olevaa henkilökohtaista pankkitiliään vankilan ulkopuolisiin tarkoituksiin. Vaikka muurien sisällä ei käydä verkkopankissa, vanki voi hoitaa siviilitilin raha-asioitaan postitse lähetettävien pankkien maksupalvelukuorien ja tilisiirtolomakkeiden avulla. Tällä tavoin hoituvat esimerkiksi laskujen, vuokran tai asuntolainan maksu.

Pönkä meni vankilaan huhtikuussa ja vuokranmaksu loppui marraskuussa. Sitten hän ehdotti, että toisi myöhemmin (tai joku muu toisi) käteistä... 😎

Harvoin linnassa istuvalle tuloja siviilitilille rapsahtelee. Onhan sekin mahdollista, jos joku maksaa.
Ja eiköhän petosmiehen tilit ole ulosmitattu tyhjäksi.
 

Vaikka kaikki Suomen autot muuttuisivat yhdessä yössä sähköautoiksi, niin sähköntuotantokapasiteettia riittää ja kantaverkko kestää, sanottiin vuonna 2018.

Reality check: Suomi on äärirajoilla talvipakkasilla, vaikka maahan tuodaan Ruotsista niin paljon sähköä kuin voidaan, nyt ja tulevaisuudessa:
 
Reality check: Suomi on äärirajoilla talvipakkasilla, vaikka maahan tuodaan Ruotsista niin paljon sähköä kuin voidaan, nyt ja tulevaisuudessa:

Osansa tässä on niillä viisailla, joiden mielestä omavaraisuus tulee liian kalliiksi. Sitä vasten olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon Suomalaiset nyt (ja edellisenä talvena) menettävät rahaa kankkulan kaivoon. Voi hyvinkin olla, että 1-2 varavoimalaitosta veronmaksajien piikkiin olisi kannattanut (lisättynä lakimuutoksella, joka sallii niiden tuottaa sähköä verkkoon muutenkin, kuin jossain hyvin epätodennäköisessä ääritilanteessa.)

Neljän kuukauden määräaikainen sähkövähennys valmistellaan siten, että sen arvioitu vaikutus verotuottoon on 300 miljoonaa euroa. Tarkemmat määräytymisperusteet linjataan jatkovalmistelussa, siten, että tavoitteena on vähennyksen kohdentuminen muille kun suurituloisimmille veronmaksajille.

Lisäksi hallitus valmistelee ja ottaa käyttöön erillisen sähkötuen kotitalouksille, joilla ei ole mahdollisuutta täysimääräisesti hyödyntää määräaikaista sähkövähennystä. Tähän varataan 300 miljoonan euron arviomääräraha.

Sähkön korkean hinnan vaikutuksia lieventääkseen hallitus esittää, että sähköenergian arvonlisäverokantaa alennettaisiin 10 prosenttiin joulu-huhtikuulta. Tämä vähentäisi valtion arvonlisäverotuottoja arviolta 209 miljoonaa euroa.

Noilla avustusten kustannuksilla olisi saanut seitsemän forssan varavoimalaa. Tämä vuonna varmaan toinen mokoma.
 
Viimeksi muokattu:
Noh, hyvä että asia sai taas julkisuutta. Nyt nämä sentin lahjoitukset varmasti loppuvat.

– Sama henkilö on jatkanut kuukausittaisen sentin lahjoittamista, Valtiokonttorin finanssijohtaja Tarja Laine vahvistaa Iltalehdelle.
– Nämä yhden ja viiden sentin lahjoitukset työllistävät tietenkin enemmän kuin mikä niiden hyöty on, Laine sanoi Iltalehdelle vuonna 2015.
 
Uutisia Ruotisista ketjussa kirjoitin juuri, etten usko tilanteen toistuvan Suomessa, koska virkamiehet pelastustoimessa ja poliisissa kykenevät päätöksiin.
Uskon olevani edelleen oikeassa, mutta ministeriössä on toisenlainen henki. Aivan käsittämätöntä paskaa. Ministeriö on keskittynyt uudistamaan alan termistöä ja virkanimityksiä, mutta oikeat asiat tehdään juosten kusten. Kun sitten juosten kusten laadittujen ohjeiden takia tulee vaikeuksia, ministeriön virkamiehet väistävät vastuuta. Pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakan johdolla pelastusosasto on laskeutunut todella syvälle ja vaikuttaa siltä, että siitä on kasvanut todellinen kyvyttömien byrokraattien pesä.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...a-syntyi-radikaali-ratkaisu/8852552#gs.39dfit

Pelastusjohtajien mitta ministeriön venkoiluun täyttyi – kauan kaivatuista talvivarusteista syntyi radikaali ratkaisu​

06012024 AOP PELASTUSTOIMI
Pelastusjohtajat päättivät, että uusia varusteita hankitaan kaikkiin Suomen pelastuslaitoksiin. ELMERI ELO / ALL OVER PRESS

JULKAISTU 07.01.2024 09:20

SATU KOISTINEN
satu.koistinen(at)mtv.fi
Pelastusjohtajat ovat sopineet toimenpiteistä asianmukaisten virkavarusteiden hankinnasta ohi sisäministeriön. Päätös tehtiin eilen sen jälkeen, kun MTV Uutiset nosti varustetilanteen laajemmin esille uutisissa.
MTV Uutiset on kuluneen viikon aikana selvittänyt pelastustoimen henkilöstön työvarusteiden puutteellisuutta, etenkin talviolosuhteissa. Asian nosti esille Lapin hyvinvointialueen pelastusjohtaja Markus Aarto.

Lue lisää: Lapin pomolle riitti: Pelastajat joutuvat pukeutumaan kuin talvisodassa – "Nyppii suunnattomasti"

Sisäministeriö vastasi Aarton kritiikkiin muistuttamalla, että työnantajan vastuulla on huolehtia pelastustoimentehtäviä hoitavien tarkoituksenmukaisista ja työturvallisista varusteista.



Lue myös: Sisäministeriö lyö pallon takaisin: Työnantajan vastuulla

Pelastustoimen virkapukuohjeen laatii kuitenkin sisäministeriön pelastusosasto.
– Tähänastinen uskomus on ollut, että ministeriö edellyttää virkapukuasetusta ja virkapukuohjetta noudatettavan, mutta liturgia näkyy nyt muuttuneen siten, että näin ei olekaan, Aarto kommentoi nyt MTV Uutisille.

"Asia ei etene sisäministeriön kautta"​

Sisäministeriön ohjeistuksen mukaan pelastustoimen henkilöstön pukeutumisen tulee virkapukua käytettäessä olla yhtenäistä. Ohjeessa myös kerrotaan, että pelastustoimen virkapuvusta ja sen käytöstä säädetään muun muassa pelastuslaissa (379/2011).
Asianmukaisten talvivarustuksen puuttumiseen kyllästyneet pelastusjohtajat ovat Aarton mukaan nyt sopineet toimenpiteistä uusien varusteiden hankkimiseksi – sisäministeriön virkapukuohjeen ohi.
– Olimme kaikki yksimielisiä siitä, ettei asia etene sisäministeriön kautta, Aarto kertoo pelastusjohtajien yhtenevästä näkökulmasta.

Lapin hyvinvointialueen pelastusjohtaja Markus Aarto
Lapin pelastusjohtaja Markus Aarto ihmettelee sisäministeriön pelastusosaston väistelyä vuosia esillä olleessa keskustelussa varusteiden puutteellisuudesta.


Lue myös: Lapin pelastuspomo ärähti talvivarustuksen puutteesta – Sisäministeriö lyö pallon takaisin: Työnantajan vastuulla


Varustehankinnoissa mukana kaikki pelastuslaitokset​

Aarton mukaan nyt päätetyissä varustehankinnoissa ovat mukana kaikki Suomen pelastuslaitokset.
Vaatehanke toteutetaan pelastuslaitosten kumppanuusverkoston puitteissa.
– Varusteet pyritään pitämään ulkoasultaan samannäköisinä kaikissa pelastuslaitoksissa, Aarto sanoo.
Tulevaisuudessa pelastusviranomaiset tulevat siis saamaan talviolosuhteisiin sopivat työvarusteet.
Samassa hankkeessa pyritään täydentämään myös pelastajien kesävarustuksia, jotka ovat tarpeellisia kansainvälisissä operaatioissa.

Sisäministeriön pelastusosasto väistelee vastuuta​

Päätös varusteiden hankinnasta saatiin pelastusjohtajien kesken nopeasti aikaiseksi, mutta Aarto peräänkuuluttaa edelleen sisäministeriön vastuuta asian hoitamisessa.
– Kummeksun edelleen pelastusosaston väistelyä asiassa, joka on ollut esillä jo vuosia. Mikään yllätys se ei tosin ole, Aarto miettii.
Ihmetystä aiheuttaa myös sisäministeriön laatiman virkapukuohjeen merkitys tulevaisuudessa, kun hankinnat tehdään nyt itsenäisesti.
– Arvoitukseksi tosin jää, mikä merkitys pelastusosaston asetuksilla ja ohjeilla on jatkossa, kun niistä näemmä kehotetaan poikkeamaan, Aarto pohtii.
 

Liitteet

  • 1704626631041.gif
    1704626631041.gif
    51 bytes · Luettu: 8
🤭

PETER MARKSIN ohella hakupaperinsa Supon päälliköksi ovat jättäneet turkulainen prosessipäällikkö, joensuulainen perussuomalaisten kuntapoliitikko ja helsinkiläinen sosiaalisen median vaikuttaja.


Varteenotettavat hakijat eivät olleet vielä maanantaiaamuna tavoitelleet virkaa. Sen hakuaika päättyy keskiviikkona 17. tammikuuta kello 14.00.

 
🤭

PETER MARKSIN ohella hakupaperinsa Supon päälliköksi ovat jättäneet turkulainen prosessipäällikkö, joensuulainen perussuomalaisten kuntapoliitikko ja helsinkiläinen sosiaalisen median vaikuttaja.


Varteenotettavat hakijat eivät olleet vielä maanantaiaamuna tavoitelleet virkaa. Sen hakuaika päättyy keskiviikkona 17. tammikuuta kello 14.00.

Eli Yli-Viikarikin ehtii vielä skabaan...
 
Vakava asia, mutta on jotenkin hyvä ajan kuva.


Koulun opettaja kehotti epätoivoisia ”selvittämään” itse matikan kokeen vaikeita asioita Espoossa

Eräs opettaja antoi viidesluokkalaisille kerralla kevään kaikki tehtävät, mutta lupasi vastata kysymyksiin. Pian opettajalle piti jonottaa.

”Nythän teillä on vielä muutama päivä aikaa selvittää, miten tämä menee.”

Näin oli espoolaiskoulun opettaja vastannut viidesluokkalaisille, jotka olivat kertoneet, etteivät ymmärtäneet lähestyvään matematiikankokeeseen tulevaa asiaa.

Tapauksesta kertoo erään kyseisellä luokalla olevan lapsen äiti, joka kuuli tilanteesta pojaltaan. Äiti ei kommentoi poikansa kouluarkea omalla nimellään, koska se voisi hankaloittaa lapsen asemaa koulussa.

Espoolaisäidin poika aloitti lukuvuoden uuden opettajan johdolla, ja siitä asti opiskelu on ollut haasteellista. Aiemmin lapsen koulu sujui hyvin.

”Lapset kertovat, että opettaja on jatkuvasti joko tietokoneella tai kännykällä”, äiti kertoo.
Vanhemmille tihkuu kokemuksia luokan sisällä tapahtuvasta oppimisesta. Näin kuvaili yksi vanhempia lapsensa kokemuksia koulussa Keravalla:

Uuteen opetussuunnitelmaan vedoten poikani opetus jäi hyvin vähiin jo muutama vuosi sitten. Esim. matematiikassa, kun uusi asia tuli esille, oppilaiden tuli itse ratkaista ongelmat joko yhdessä tietoa etsien tai omatoimisesti. Siis kokonaan ilman opettajan apua.

Näin kertoi viidesluokkalaisen äiti opetusta koulussa Helsingissä:

Oppilaat saivat englannista sivumäärän, joka piti itse käydä läpi. Kyseessä oli koko kevään oppimäärä. Oppilaiden piti myös suunnitella itse aikataulu, että ehtivät tehdä kaikki osiot. Opettajalta sai kysyä, mutta tästä aiheutui jono käytävälle ja iso osa aikaa kului vuoron odottamiseen.

Lapsillemme tuntui etenkin yläasteella olevan aivan outo ajatus, että oppikirjojen teksti pitäisi ihan oikeasti lukea. Ilmeisesti sitä ei tehty oppitunneilla, vaan se oli vapaaehtoista?

Lapsen opettajan lempilausahdus oli: ”Heitän pallon oppilaille!”. Tunnilla tehtiin paljon tehtäviä ryhmissä ja oppilaat tarkastivat itse tehtävänsä opettajan kirjasta. Myös kokeita tehtiin ryhmissä.

Viidennen luokan opettaja oli todella hämmentynyt, kun juuri kukaan luokan oppilaista ei osannut kertotaulua. Opetus 3.–4. luokalla oli itseohjautuvaa ja lapset saivat opetella asioita käytävillä ja pienryhmissä omien kiinnostusten mukaan.

Lapseni koulussa opettaja sometti tai joogasi sillä aikaa, kun oppilaat itsenäisesti opettelivat. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000010104891.html

Kun oppilaat kerran ovat itseohjautuvia, niin eikö silloin palkkakin pitäisi jakaa oppilaiden kesken?
 
Viimeksi muokattu:
Tuo oppilaiden/lasten itseohjautuvuus on tällä hetkellä vahvasti muodissa kasvatustieteen piirissä ja siksi se on myös Opetushallituksen tuottamissa suunnitelmissa aika keskeisessä roolissa. Se, että miten asiaa käytännössä sovelletaan eri paikoissa on vaihtelevaa. Osassa paikoista henkilökunta uskoo siihen ja ottaa sen vakavasti.
 
Alma, 31, elää tuilla ja kritisoi ajatusta palkkatöistä: Perustelee uravalintansa tänään tv:ssä

Sinkut paljaana -ohjelmassa tavataan tänään taiteilija ja aktivisti Alma Tuuva. 31-vuotias Tuuva ylläpitää pikakahvimemegirl-Instagram-tiliään ja toimii kuvataiteilijana ja kirjoittajana.

Tuuvan toimintaa ohjaa antikapitalistinen passiivisuus. Hän vastustaa ajatusta siitä, että ihmisen olisi tehtävä toiselle ihmiselle rahaa ollakseen validi yhteiskunnan jäsen.

– Ihmiset eivät hahmota, että työsuhde on valtasuhde. Se ei ole reilua työntekijälle, Tuuva selittää ajatusmaailmaansa juontaja Emma Karasjoelle.

– Suomessa työtä pidetään pyhänä asiana. Ihmiset, jotka eivät tee perinteistä palkkatyötä, nähdään helposti laiskoina tai tyhminä, Tuuva sanoo.

Tällä hetkellä Tuuva elättää itsensä pääasiassa tuilla. Taiteilijana hän hakee myös apurahoja. Toisinaan Tuuva tekee puhujakeikkoja.

– Ravintoa ja kotia, perusturvallisuusasioita ei tarvitse ansaita erikseen, vaan niiden pitäisi olla itsestäänselvyys. Kukaan ei ole niin huono ihminen, ettei ansaitse ruokaa ja kotia, Tuuva sanoo ja saa muut ohjelman osallistujat nyökkäilemään.

Onhan se paljon reilumpaa pakottaa joku muu tekemään puolestasi töitä, jotta sinut voidaan elättää (verojen muodossa). Mielestäni Alma on juuri sellainen, joka ei ansaitse perustoimeentuloa. Nuori, terve ihminen joka ei edes yritä saada mitään aikaiseksi.
 
Back
Top