Pahkasikaan verrattavat uutiset

Lapin pelastuslaitosta turhauttaa retkeilijöiden huono varautuminen ja suoranainen uusavuttomuus.

Tiedotteessa kerrotaan tapauksesta tältä kesältä, jolloin viiden hengen seurue oli lähtenyt retkelle Lapin erämaahan. Yhdeltä seurueen jäseneltä irtosi kengänpohja. Seurue soitti sen vuoksi hätäkeskukseen.

Lopulta esimerkin seurueen kanssa saatiin neuvoteltua, että he tilaavat ja maksavat helikopterikyydin yksityiseltä palveluntarjoajalta.
 
Lapin pelastuslaitosta turhauttaa retkeilijöiden huono varautuminen ja suoranainen uusavuttomuus.
]
Pääosin retkeilijät lienevät kuitenkin kohtalaisen hyvin varautuneita. Viime vuonna tosin tuli yksi tyyppi vastaan jolla oli sinolit loppu jo vaelluksen alkupuolella. Oli vähän sen oloinen että saattoi olla mennyt kurkusta alas. Olihan mulla ylimääräistä mutta en antanut kun ne olivat omaa varautumista. Tyypillä ei ollut kuitenkaan mitään hätää tuossa kun tuvassa oli kaasut.
 

Israel tuhosi tuhansia ihmisalkioita – ja se on vain yksi todiste kansanmurhasta​

HS-analyysi|Kansanmurhan sanotaan olevan vakavin ja suurin rikos ihmisyyttä vastaan, mikä tekee YK:n alaisen komission 72-sivuisesta raportista karmeaa luettavaa, kirjoittaa HS:n ulkomaantoimittaja Kaisa Rautaheimo.


Israel jatkoi Gazan kaupungin tuhoamista maanantaina.

Israel jatkoi Gazan kaupungin tuhoamista maanantaina. Kuva: Omar Al-Qattaa / AFP
Kuuntele juttu
Kaisa Rautaheimo HS

16.9. 21:13
Lue tiivistelmä

YK:n valtuuttama riippumaton tutkintakomissio on julkaissut 72-sivuisen raportin Israelin toimista Gazassa.

Raportin mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan palestiinalaisväestöä kohtaan.
Näytä lisää

Joulukuussa 2023 Israel iski Gazassa sijaitsevalle hedelmöityshoitoklinikalle. Noin 4 000 alkiota, 1 000 siemennestenäytettä ja hedelmöittämättömiä munasoluja kerrottiin tuhoutuneen.


Tämä on ote tiistaina julkaistun YK:n valtuuttaman riippumattoman tutkintakomission raportista.


Tutkintakomission mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan palestiinalaisväestöä kohtaan Gazassa ja isku hedelmöityshoitoklinikalle on yksi todiste siitä.


”Hedelmöityshoitoklinikan tuhoamisen tarkoituksena oli estää syntyvyyttä Gazan palestiinalaisväestön keskuudessa”, raportissa todetaan.
 
Byrokraatti ei tykkää omatoimisista kansalaisista:

Tässä vielä jatkoa.
On oikein laadunvalvontakonsultti käynyt tarkistamassa tien ja mitään vikaa ei ollut. Ja tietysti urakoitsijan milestä väärin korjattu.

Erityisesti tämä pisti hieman tuhauttamaan ilmaa nenän kautta:

Nih! Älkää astuko virkamieen varpaille, ettäs tiedätte!
Palataanpas vielä tähän kuvioon. Mielestäni tässä haisee jokin, nyt ei kaali eikä mahorkka, vaan kaverille sopiminen aika kovasti, ja samantyyppisiä, tämän Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen oletetusti tummanvihreän sijaan sinisiä haisuja tulee usein etenkin kokoomusjohtoisten kaupunkien kaavoituspolitiikan (pakkolunastamisineen) ja gryndereiden yhteyksistä. Kuulisin mieluusti @baikal näkemyksen tästä, koska hänellä vaikuttaa olevan aika lahjomaton silmä tämänkaltaisille virqamiesten ja päättäjien hommille.

Elikkäs siis julkisomisteisten teiden pito on ulkoistettu TVH:n ja sen jäänteiden yksityistämisen jälkeen, siis alistettu kilpailutukselle. Todennäköisesti Destia jossain määrin TVH:n työn jatkajana on ylläpitänyt ajatusta samanlaisesta kunnostussyklistä ja laatutasosta kuin TVH oli aikanaan hyväksi todennut* - eli kilpailutuksessa se asettaa kohtuu joustamattoman hintatason tarjouksille, ja TVH:n ajoista poiketen pitäisi jotain katettakin saada. Kuitenkin, jos asiasta vastaava ELY-keskus hyväksyykin aiemmin hyväksi todettua alhaisemman kunnostustason - siis laistamisen aiemmasta kolmesta höyläyskerrasta, jotka oli vieläpä ajoitettu vuodenkierron mukaan kullekin tienpätkälle oikeaan ajankohtaan (virkamiestyönä tämän sai hyvin järjestettyä, ja virkamiesstatuksella toimineet tiehöylänkuljettajat ehtivät vielä vähemmän kiireisinä kausina tekemään erillisiä kunnostuskertoja tarpeen mukaan) - pystyy yrittäjä jättämään Destian tarjousta riittävästi halvemman tarjouksen, josta myös tulee selkeästi suuremmat katteet. Niin kauan kuin ELY-keskus on tässä mukana, eikä vaadi kunnostajalta laatua, ei ongelmaa tule, tämän kuvion kannalta siis.

Hän kertoo ilmoittaneensa tien huonosta kunnosta useasti tienkäyttäjän linjalle ja suoraan Pohjois-Pohjanmaan ely-keskukseen, mutta mitään ei tapahtunut.
Kuten hyvin ymmärrettävää onkin, jos ELY-keskuksen asiasta vastaava virkamies on päättänyt, että riittämätön kunnossapito riittää.

Nyt sitten asukas Komulainen astui hyvin arkaan paikkaan, eli siihen, että ELY-keskuksen vastuulla oleva, ulkoistettu tienpito on niin täysin laaduttoman riittämättömällä tasolla, että meni tekemään lanauksen itse ja vieläpä jätti pätkän kilpailutetun tienpitäjän hoidon varassa olevaa tietä lanaamatta verrokiksi.

– Yksityinen ei saa lanata valtion vastuulla olevaa tietä. Vastuu kunnossapidosta on ely-keskuksen kilpailuttamalla hoitourakoitsijalla, kertoo Kaartinen.
Toisin sanoen: hallintoalamainen ei saa osoittaa virkamiesten päätösten ja ulkoistetun palvelun toteutuksen olevan vääriä. Etenkään niin, että korostaa virhettä jättämällä paikkaamatta kaikkea.

Hänen mukaansa tänä keväänä Hirveläntie lanattiin ennen kuin routa oli kokonaan sulanut tien rungosta. Sen jälkeen tie on painunut urille ja reikiintynyt pahasti, eikä sille ole tehty mitään.
Kuten yksinomaan mahdollisimman suurta voittoa tavoittelevalle firmalle sopiikin. Toteutetaan aivan minimivaatimus, jotta voidaan väittää, että on hoidettu. Homma ei tältä osin poikkea mitenkään itänaapurin julkishankintojen korruptiosta, jossa laskutetaan olevinaan täydestä laadusta, mutta toteutetaan vain näennäisesti riittävä minimi. Karjalaisella mummullani olikin tällaisesta toiminnasta tapana käyttää "venäläinen" -adjektiivia, esim. näennäisesti tehty siivous oli "venäläinen siivous".

Ely-keskuksen Kaartinen vahvistaa, että Hirveläntielle on tehty kevätlanaus, pöly on sidottu suolaamalla ja pientareet niitetty. Hän sanoo, että tienhoitourakoitsija kyllä tietää, mitä tielle pitää tehdä ja milloin.
Seuraavaksi ely-keskuksen urakoitsija käy tarkistamassa Hirveläntien. Sen jälkeen ely-keskus päättää, onko sillä tarvetta ryhtyä toimenpiteisiin Komulaisen omatoimisen kunnostuksen jäljiltä.
Ja tässä vielä kuvio vahvistetaan: valvonnan hoitaa ulkoistettu urakoitsija itse, ja ELY-keskus pitää sitä täysin riittävänä. Voisi olla monella TVH:n vanhalla tiehöylänkuljettajalla useampikin sana sanottavana tällaisesta työstä.

Omatoimisesta höyläämisestä on aiheutunut tielle enemmän haittaa kuin hyötyä, sanoo tien kunnossapidosta vastaavan Terranorin työmaapäällikkö Jyrki Tervonen.

Terranorin työntekijä on käynyt tarkastamassa kyseisen Hirveläntien tiistaina aamulla. Ammattilaisen silmin höyläyksen laadussa on puutteita.
Mikä ei liene mitenkään yllättävää, koska tässähän kilpailutuksen voittanut urakoitsija puolustaa riittämättömän työnsä riittävyyttä.

Komulaisen mukaan nyt tiellä pystyy taas ajamaan normaalia ajonopeutta, kun vielä ennen maanantaita kuoppia piti kierrellä.

Tiessä oli Komulaisen mukaan ennen höyläämistä jopa 15 senttimetriä syviä reikiä.

– Mitä tässä on nyt tullut autoja vastaan, niin kaikki ovat peukkua näyttäneet, hän sanoo.
M.O.T.

Työmaapäällikkö Jyrki Tervonen on huolissaan myös turvallisuudesta. Hänen näkemänsä kuvamateriaalin perusteella höyläyskalusto ei täyttänyt turvallisuusvaatimuksia eikä myöskään laatuvaatimuksia.
Mitenköhän todennäköisesti TVH:n ylijäämäkalustoa oleva tiekarhu poikkeaa kilpailutuksen voittajan kalustosta? Todennäköisesti on raskaampaa ja parempaa kalustoa kuin kunnossapitäjän.

Ely-keskuksen laadunvalvontakonsultti on käynyt tarkastamassa Hirveläntien viime viikolla. Tuolloin tie oli elyn laatuvaatimusten mukainen.
Kas kummaa kun oli juuri edeltävästi konsultti(!) käynyt katsomassa. Ehkä oli, ehkä ei, mutta tulos varmasti tiedettiin joka osapuolella etukäteen.

– Kesäisin tietä ei lanata, ellei sen kunto sitä vaadi, Tervonen sanoo.
Todennäköisesti lisätyöstä olisi pitänyt maksaa sievoinen summa, tai sitten on sovittu, että sitä ei tehdä, jos se on ajettu sisään kilpailutussopimukseen "tarvittaessa" -ajatuksella.

– Silloin mennään vaarallisille vesille. Hoitourakoitsijoilla on yleensä suunnitelmat teiden hoitamiseen, ja jos joku muu siellä touhuaa jotain, se sotkee kaikki suunnitelmat, Peltoniemi sanoo.
Vai sotkeeko kuitenkin sen kuvion, että ELY-keskuksen virkamies voi lahjoittaa tienpidon jollekin kunnossapitoyritykselle ilman mitään laatuvaatimuksia?

Ja lopussa olikin Yle onneksi ottanut puolueettoman, ulkopuolisen, vaikkakin yleisluontoisen näkemyksen:
Tieyhdistyksen tietoon tulee toistuvasti yksittäisiä tapauksia, joissa yksilö osallistuu omatoimisesti valtion soratien hoitoon.

– Yleensä kyse on talviaurauksesta. Siihen löytyy monelta sopivaa kalustoa, mutta harvalla on omaa työhöylää, sanoo toimitusjohtaja Simo Takalammi Suomen tieyhdistyksestä.

Tieyhdistyksen tavoite on lisätä tietoisuutta tie- ja liikennealan merkityksestä Suomen kilpailukyvylle ja hyvinvoinnille.

Takalammi sanoo, että ylipäätään valtion sorateiden kunto on laskeva. Hänen mukaansa erityisesti kesähoitoa on laiminlyöty.

Takalammi muistuttaa, että soratiet ovat merkittävä huoltovarmuustekijä.

– Tiekarhut pitäisi herättää talviunilta. Tiekarhu on kallis työkone, mutta osaavissa käsissä se on varsin tehokas ja välttämätön sorateiden hoidossa.

*Tämä sama aiemmin vallinnut julkisen sektorin monopolien laatutason ajattelu näkyy myös mm. A-katsastuksen asemilla yhä, niissä on ironisesti uusia kilpailijoita paljon vaikeampi saada pikkuvikaista autoa läpi...

Noh, kaiken kaikkiaan, on ollut valtiolta valtava virhe purkaa TVH - tai ehkä se olikin juuri tarkoitus eräillä puolueilla, että asiat saataisiin luistamaan juuri näin...julkishallinnon tienpidon kustannukset ovat kuitenkin nousseet nopeammin kuin palkkakehitys ja polttoainekustannukset, joten johonkin mustaan aukkoon sitä rahaa menee, samalla kun tienpidon laatu on yleisesti oleellisesti laskenut.

Samaan kokonaisuuteen voitaneen laittaa myös lääninhallintojen purkamisen tavan kansalaiselle hyvin epäselväksi AVI- ja ELY-sekoiluksi, josta selon saaminen on jokaiselle asiaan vihkiytymättömälle erittäin vaikeaa. Ennen kansalaisten oli suhteellisen selkeää, mistä asiaa kysellä ja vaatia, kun kaikki olivat saman katon alla olevan lääninhallituksen alaisia asioita, ja periaatteessa oli yksi viranomainen (maaherra), jonka vastuulla koko kokonaisuus viime kädessä oli. Virallisesti läänien lakkautuksella haluttiin purkaa vanhaa protokollaa ja herrarakenteita, mutta "follow the money" kertoo aivan jotain muuta...
 
Viimeksi muokattu:
Palataan aiheeseen, aika harkiten pitää asetella sanojaan. Avi ely edustavat monella tapaa keskittämistä. Tiestön hoitaminen kiinteillä urakkasummilla johtaa ideologisesti paremminhoitamiseen. Itä-suomen osalta paremminhoitaminen on kurjistanut tieoloja, eikä parempaa ole luvassa. Monet tekijät johtavat reservaattioloihin.

Avi ely toimintaa heräsin pohtimaan, kun talvivaaran kaivosta väännettiin alkuun. Ensin riisuttiin valvontaresurssit ja sitten päästiin saunaan ja yrittämään. Tuota prosessia seuratessa tajusi ehkä liikaakin siitä, miten maa oikeasti makaa. Nautitaan kyydistä ja tsaristisesta hallinnosta ja luotetaan poliitikkoihin.

Miten maa makaa?
 
Taas kerran saa hämmästellä mitä nuo virkakyöstipäälliköt oikein keksii. Kun nastarenkailla ei saa joka kadulle pysäköidä.
Kun tälläisiä tehdään niin niitä on selkeesti liikaa. Ens alkuun puolet pihalle.
On se auto vastaisuus lujassa muutamilla.

Helsingin vihreä kokoomus iskee...
 
Ottaen huomioon, että meillä on autovero, ajoneuvon käyttömaksu, käyttövoimavero, raskaasti verotetut polttoaineet ja sähkö, niin vielä siihen päälle kilometrivero.


Tuossa ehdotuksessa autovero poistetaan.

Toki kun Suomesta kyse, niin se tulee lopulta päälle. Ja sitten tietenkin kilometrikorvauksen nosto eriarvoistuneille, kompensoimaan veroa.
 
Tuossa ehdotuksessa autovero poistetaan.

Toki kun Suomesta kyse, niin se tulee lopulta päälle. Ja sitten tietenkin kilometrikorvauksen nosto eriarvoistuneille, kompensoimaan veroa.
Ja sitten vielä omavastuuosuus työmatka jaettuna piillä kertaa neperin luku vähennettynä syntymävuoden neliöjuurella.

Valtio palkkaa 600 matemaatikkoa laskemaan kertymää ja satoja kilometritarkastajia lukemaan matkamittarisi yllättäen Prisman parkkipaikalla. Lehdestä voimme lukea JUURI NYT: Huijaatko kilometrisi - Näin kalliiksi se voi käydä.
 
Ja sitten vielä omavastuuosuus työmatka jaettuna piillä kertaa neperin luku vähennettynä syntymävuoden neliöjuurella.

Valtio palkkaa 600 matemaatikkoa laskemaan kertymää ja satoja kilometritarkastajia lukemaan matkamittarisi yllättäen Prisman parkkipaikalla. Lehdestä voimme lukea JUURI NYT: Huijaatko kilometrisi - Näin kalliiksi se voi käydä.
Sitten jos ajelet sontakuormaa, tulee vielä kompostinkyttääjäkin maisemiin. Kilometrejä pitäisi jotenkin pidentää, joku senkin vielä keksii
 
Sitten jos ajelet sontakuormaa, tulee vielä kompostinkyttääjäkin maisemiin. Kilometrejä pitäisi jotenkin pidentää, joku senkin vielä keksii
JUURI NYT: Virhe karttaprojektiossa aiheuttaa jopa 8% vääristymän kilometrissä. Näin paljon kilometriverosi nousee.

Jotain tuollaista…
 
JUURI NYT: Virhe karttaprojektiossa aiheuttaa jopa 8% vääristymän kilometrissä. Näin paljon kilometriverosi nousee.

Jotain tuollaista…
Tuumasin kyllä kuluttajan näkökulmasta, että matkamittari voisi pyöriä enempi hissukseen. Toisaalta verokarhu voi mätkäistä jonkun arvion, rätingin ettet ole voinut ajaa puolta miljoonaa vähemmän vuodessa :cool:
 
Tuumasin kyllä kuluttajan näkökulmasta, että matkamittari voisi pyöriä enempi hissukseen. Toisaalta verokarhu voi mätkäistä jonkun arvion, rätingin ettet ole voinut ajaa puolta miljoonaa vähemmän vuodessa :cool:
Kyl myö aina hävitään tää peli. Maksoi mitä maksoi. Valtiohan hetkeäkään empimättä käyttää satasen veloittaakseen sinulta kympin lisää.
 
Tuumasin kyllä kuluttajan näkökulmasta, että matkamittari voisi pyöriä enempi hissukseen. Toisaalta verokarhu voi mätkäistä jonkun arvion, rätingin ettet ole voinut ajaa puolta miljoonaa vähemmän vuodessa :cool:

Pitää muistaa täyttää ajopäiväkirjaa ja listata yleishyödylliset kilometrit, kuten lapsen vieminen kouluun tai matka ammattiliiton kokoukseen.

Verot maksetaan vuoden alussa verottajan arvion mukaan, käyttäen alueella asuvien mediaania. Saat sitten joko veronpalautusta tai mätkyä todistettujen kilsojen mukaan.

Edit: niin, renkaan kokohan vaikuttaa matkamittarin lukemaan. Joten saa käyttää vain traficomin sertifioimaa rengas / vanne yhdistelmää kullekin automallille. Katsastusmies mittaa kulutuspinnan, jotta sen vaikutus voidaan ottaa huomioon km luvussa.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top